NELJÄSKOLMATTA LUKU
Tietymättömissä
Ei tarvinnut muuta kuin vilkaista molempiin poliiseihin huomatakseen, että tämä ilmoitus oli tehnyt heidän virallisesti koulutettuihin aivoihinsa samanlaisen vaikutuksen kuin olisi äkillinen valovirta kohdistettu ennen pimeässä olleeseen esineeseen. Corkerdale katsoi Mannersiin; Manners tuijotti Corkerdaleen; sitten he molemmat kääntyivät asianajajaan päin.
"Rouva Elphinstone!" huudahti Manners. "Kadonnut jälkisäädös rouva
Elphinstonen hallussa?"
Corkerdalen ensimmäinen huomautus oli sävyltään tyynempi.
"Se kaipaa jonkun verran selitystä", virkkoi hän tärkeän näköisenä. "Mikäli olen kuullut, oli jälkisäädös Mazaroffin taskussa kun hänet murhattiin."
"Sikäli kuin tiedetään, se oli", vastasi Crole. "Hän otti sen mukaansa Postlethwaiten toimistosta Yorkissa, eikä sitä varmasti ollut hänen Lehtokurpassa olevien tavaroittensa joukossa, jotka me tarkastimme hänen kuolemansa jälkeen. Selitystä! Niinpä kyllä! Mutta kerron teille, miten saimme tietää, että se oli rouva Elphinstonella." Sitten hän selosti edellisen illan tapahtumat, jättäen kuitenkin mainitsematta, että Sheila tuli asuntooni, tuoden kadonneen jälkisäädöksen. "Ja nyt", hän jatkoi, "on ydinkohta se, miten, missä ja minkälaisissa olosuhteissa rouva Elphinstone sai jälkisäädöksen haltuunsa. Rouva Elphinstonen saavuttua eilen illalla Lontooseen tapasi Maythorne hänet ja koetti saada häneltä selityksiä. Hän ei saanut!"
"En sanaakaan!" vahvisti Maythorne. "Hän oli pelkkää uhmaa. Huomautin, mikä johtopäätös siitä voitaisiin vetää, mikä epäluulo saattaisi kohdistua häneen. Kaikki turhaa. Hän kieltäytyi puhumasta ja ilmaisemasta mitään."
"Ja se panee minut ajattelemaan", huomautti Crole hieman innokkaasti, "että rouva Elphinstone voi sittenkin selittää kaikki asianmukaisesti ja pätevästi. En voi kuvitella, että nainen, jolla on hitunenkaan järkeä — ja hän on laskeva, taitava, kylmä nainen — olisi kyllin typerä käyttäytyäkseen sillä tavoin, jollei hän tietäisi olevansa turvassa. Te kai ilmaisitte, että teidän on ilmoitettava asia poliisille, eikö niin, Maythorne?"
"Kyllä!"
"Eikö sekään tehonnut häneen?"
"Ei hituistakaan! Koko hänen käytöksensä tuntui sanovan: hoitakaa omat asianne!"
Crole alkoi naputella sormillaan pöytää, silmäillen meitä muita, ikäänkuin aprikoiden, eikö kellään olisi mitään huomauttamista. Kun kukaan ei virkkanut mitään, alkoi hän itse puhua.
"Onkohan Mazaroff eli Merchison, joka hän todella oli, kohdannut rouva Elphinstonen eli Merchisonin, kuten hänen nimensä oikeastaan on, ennen kuolemaansa majaillessaan Lehtokurpassa? Se on mahdollista!"
"Minä en sitä usko", vastasi Maythorne, jota Crole erityisesti katsoi. "Ei mikään anna aihetta sellaiseen luuloon. Jos rouva Elphinstone taipuisi puhumaan, niin luonnollisesti selviäisi tavattoman paljon."
"Päättäen siitä vähästä, mitä näin rouva Elphinstonesta Marrasdalessa", huomautti Crole, "hän on sellainen nainen, joka ei puhu, ennen kuin se häntä huvittaa! Kova nainen — kirotun kova!"
"Missä rouva Elphinstone on tavattavissa?" tiedusti Corkerdale.
"Shortin hotellissa", ilmoitti Maythorne.
"Sitten on mielestäni parasta, että Manners ja minä menemme sinne hänen puheilleen", jatkoi Corkerdale. Sitten hän lisäsi Ecclesharelle: "Mainitsitte aikovanne poistua Englannista, tohtori. Milloin?"
"En ole vielä määrännyt täsmällisesti aikaa", vastasi Eccleshare.
"Ajattelin ensi viikon lopulla."
"Teidän pitäisi siirtää lähtönne hieman tuonnemmaksi", esitti Corkerdale tyynesti. "Mikäli käsitän, vaaditaan teitä ja palvelijaanne todistamaan. Mutta", hän jatkoi, "Parslave kai on syntyisin Marrasdalesta. No hyvä! Sitten hän tuntee hyvin rouva Elphinstonen ulkonäöltä."
"Olen tuntenut hänet monta vuotta, sir — aina siitä saakka, kun hän tuli asumaan Marrasdale Toweriin", vastasi Parslave.
"Oletteko tavallisissa oloissa nähnyt häntä usein, Parslave?"
"Melkein joka päivä, sir — milloin missäkin."
"Ja olette ihan varma, että näitte juuri rouva Elphinstonen sinä yönä tulevan sieltä päin, mistä laukaus oli kuulunut ja mistä Mazaroff-vainajan ruumis myöhemmin löydettiin?"
"Siitä ei ole vähintäkään epäilystä, sir! Vakuutan juhlallisesti, että se oli rouva Elphinstone."
"Ja myöskin te olette siitä varma, tohtori, vaikka te, joka kaiketi vain satunnaisesti oleskelitte paikkakunnalla, ette luonnollisestikaan tuntenut rouva Elphinstonea yhtä hyvin?"
"En sitä lainkaan epäile", vakuutti Eccleshare. "Vaikka olinkin siellä vain käymässä, tunnen rouva Elphinstonen varsin hyvin. Isäntäni, herra Courthope, on rouva Elphinstonen sisarenpoika. Hän, herra Armintrade ja minä olimme kaksi tai kolme kertaa päivällisellä Marrasdale Towerissa minun siellä ollessani. Kohtasin rouva Elphinstonen usein nummella ja kylässä. Olen varma siitä, että hän on se nainen, jonka Parslave ja minä näimme sinä yönä tulevan Reiver's Denistä. En ole kertaakaan sitä epäillyt, en vähääkään — merkitköönpä se sitten mitä tahansa!"
Corkerdale kääntyi Mannersin puoleen.
"Meidän lienee parasta käväistä Shortin hotellissa."
"Niin minustakin", vahvisti Manners. "Asiaa ei voi jättää tälleen."
Nousimme kaikki seisomaan. Syntyi lyhyt äänettömyys. Crole oli juuri sanomaisillaan jotakin, kun ovelle koputettiin. Ecclesharen taloudenhoitajatar pisti päänsä sisään.
"Ulkosalla on nuori mies, sir, tiedustelemassa, onko herra Maythorne täällä", hän ilmoitti. "Hän saapui autolla, sir, erään vanhan herran seurassa. Nuori mies käski sanomaan, jos herra Maythorne on täällä, että hänen nimensä on Pickles."
"Yksi konttoristeistani", jupisi Maythorne. "Suokaa anteeksi!" Hän
riensi ulos, palaten parin minuutin kuluttua muassaan herra
Elphinstone. Ja ensimmäisen kerran koko tuttavuutemme aikana
Maythornessa näkyi merkkejä kiihtymyksestä ja huolestumisesta.
"On tapahtunut uusi käänne!" huudahti hän astuessaan huoneeseen. "Herra Elphinstone on käynyt toimistossani ja seurannut minua tänne kertoakseen, että rouva Elphinstone on kadonnut!"
Käännyimme kaikki herra Elphinstoneen päin. Hän oli järkyksissä, niin että hänen tavallinen uneliaisuutensa oli haihtunut; hän näytti hämmentyneeltä, harmistuneelta, sekavalta, perinpohjin ymmälle joutuneelta. Seisoen ovensuussa ja vilkuen meihin, ikäänkuin ei olisi kyennyt pääsemään meistä selville eikä laskemaan meitä, hän nyökkäsi koneellisesti Maythornen lausuttua ilmoituksensa. Mutta hän hillitsi itseään kylliksi vahvistaakseen sen sanoillakin.
"Eilis-illasta alkaen!" hän sopersi. "Kadonnut — jäljettömiin. Tuiki tavatonta — ja ikävää — ja kiusallista. En tosiaankaan tiedä mitä ajatella tai tehdä! Perin vaikea tilanne!"
Crole, joka uutisen kuultuaan oli vilkaissut terävästi poliiseihin, työnsi tulokkaalle tuolin.
"Istukaa, herra Elphinstone!" hän kehoitti. "Ehkä voimme auttaa teitä vähän. Milloin rouva Elphinstone katosi?"
Elphinstone vaipui tuolille ja katsoi taaskin meihin. Hänellä oli vanhakuosinen kävelykeppi, ja koneellisesti hän nosti sen hopeisen nupin leukaansa vasten ja hankasi sitä miettivänä.
"Niin", hän virkkoi. "Asia on niin, että koko juttu on kovin sekava. Eilen illalla tietystikin. Lähdettyämme neiti Apperleyn asunnosta ajoimme Shortin hotelliin — asumme aina siellä käydessämme Lontoossa. Sinne saavuttuamme söimme päivällistä yksityisessä seurusteluhuoneessamme. Vähän aikaa senjälkeen saapui Sheila. Hän —"
"Mitä? Neiti Merchison tuli sinne, niinkö?" keskeytti Maythorne.
"Neiti Merchison — Sheila — tytärpuoleni — kyllä hän tuli. Hän ja hänen äitinsä menivät viereiseen makuukamariin keskustelemaan. Kuulin heidän äänensä. Minä — minä menin alakertaan; arvelin — nähkääs — polttaa sikaarin tupakkahuoneessa. Olin siellä ehkä tunnin verran — jouduin mielenkiintoiseen keskusteluun erään miehen kanssa, joka osoittautui jonkunlaiseksi arkeologiksi. Kenties olin poissa hiukan kauemminkin. Sitten palasin huoneisiimme. Siellä ei ollut ketään — ei kerrassaan ketään! Ajattelin, että rouva Elphinstone ja Sheila olivat ehkä menneet seurustelusaliin, ja menin sinne, mutta heitä ei näkynyt. Odotin jonkun aikaa. Mutta kun heitä ei kuulunut, aloin tiedustella. Ja sain tietää — todella hyvinkin hämmästyttävää — sain eteisvartijalta tietää, että rouva Elphinstone, Sheila ja Alison Murdoch olivat kaikki poistuneet hotellista jonkun aikaa sitä ennen, ilmeisesti kohta senjälkeen, kun minä olin lähtenyt tupakkahuoneeseen. Ja —"
"Suokaa anteeksi, herra Elphinstone!" pisti Maythorne väliin. "Mutta — kuka on Alison Murdoch?"
Elphinstone katsoi kysyjään samannäköisenä kuin mies, jota ihmetytti se, etteivät kaikki tiedä yhtä paljoa kuin hän.
"Alison Murdoch?" hän kertasi. "Ahaa, niin, tehän ette olekaan Marrasdalen asukkaita. Alison Murdoch on jonkunlainen vaimoni kasvatussisar. He kasvoivat lapsina yhdessä, nähkääs. Sitten hän aikoinaan oli monta vuotta vaimoni kamarineitona — ja on vieläkin, kun olemme matkoilla, kuten esimerkiksi nyt. Mutta hän on muutamia vuosia asunut eräässä pienessä talossa Marrasdalessa — oikeastaan Birnsidessä — omilla varoillaan — hänen vaatimuksensa ovat vähäiset. Mutta hän on toimelias nainen — matkailuaikana esimerkiksi hän on apuna Lehtokurpassa keittiöpuuhissa — taitava, työteliäs nainen."
"Ja menikö hän eilen illalla kaupungille rouva Elphinstonen ja neiti
Merchisonin kanssa?" kysyi Maythorne.
"Niin eteisvartija kertoi. Hän sanoi, että rouva Elphinstone ja hänen kamaripalvelijattarensa — heidät molemmat tunnetaan Shortin hotellissa varsin hyvin, sillä käymme aina kaikki kolme Lontoossa kaksi tai kolme kertaa vuodessa — ja neiti Merchison, joka siellä myöskin tietysti tunnetaan hyvin, menivät kaikki yhdessä ulos — muistaakseni hän sanoi puoli kymmenen."
"Noutiko hän heille ajurin?" tiedusteli Maythorne.
"Ei — hän kertoi heidän lähteneen vasemmalle katua myöten — jalkaisin", vastasi Elphinstone. "Hyvä Jumala! En totisesti jaksa käsittää, miksi heidän piti mennä jalkaisin niin myöhään illalla!"
"Mutta tärkeintä on", huomautti Crole, "palasivatko he tahi palasiko heistä joku."
"Heistä ei ole kukaan palannut!" valitti Elphinstone. "Odotin puoliyöhön saakka. Sitten vihdoin paneuduin makuulle — perin ymmällä. Mutta olin niin väsynyt, että vaivuin heti uneen ja nukuin sikeästi aamuun asti. Suureksi hämmästyksekseni ei rouva Elphinstone eikä Alison Murdoch ollut palannut — Sheilan otaksuin luonnollisesti olevan neiti Apperleyn luona. Syötyäni senvuoksi hieman aamiaista ajoin neiti Apperleyn asunnolle ja tapasin tämän nuoren naisen juuri lähdössä opetustunnilleen. Hämmästyin yhäkin enemmän, kun hän ei tietänyt mitään Sheilasta. Sheila, hän kertoi, oli edellisenä iltana istunut ensiksi pitkän aikaa äänettömänä, sitten ilmoittanut lähtevänsä Shortin hotelliin selvittämään asioita äitinsä kanssa ja lähtenyt heti — eikä ollut palannut! Niin", päätti Elphinstone kertomuksensa, huojutellen hopeanuppista keppiään, "siinä sitä ollaan! Kaikki kolme ovat kadonneet! Lontoossa! Muistin herra Maythornen, kävin hänen toimistossaan, ja minut saatettiin tänne hänen luokseen. Ja aioin kysyä teiltä, herra Maythorne — pidättekö mahdollisena, että heidät on ryöstetty?"
Ei kukaan nauranut; Elphinstonen yksinkertaisuus oli liian silmiinpistävä. Hän oli yksinkertaisuudessaan myöskin vakava, ja Crole oli yhtä totinen vastatessaan hänen vilpittömään kysymykseensä.
"Ei, herra Elphinstone, en usko, että kolme naista voidaan ryöstää edes Lontoossakaan. Luultavasti he ovat menneet jollekin omalle asialleen, ja kenties heillä on ollut hyvät syynsä jäädä palaamatta. Mutta sallikaa minun kysellä teiltä vielä vähän. Kun vaimonne ja hänen tyttärensä vetäytyivät makuuhuoneeseen puhellakseen kahdenkesken, niin missä oli Alison Murdoch?"
Herra Elphinstone mietti hetkisen.
"Otaksuttavasti", hän vastasi vihdoin, "sen viereisessä huoneessa — pukeutumishuoneessa, jossa hän nukkui. Meillä on Shortin hotellissa ollessamme aina samat huoneet: seurusteluhuone, makuukamari ja pukeutumishuone. Viimemainittu on aina Alison Murdochin hallussa. Luullakseni hän oli siellä, kun vaimoni ja Sheila menivät makuukamariin."
"Saitteko eteisvartijalta tietää, olivatko he ottaneet mitään mukaansa?" tiedusti Crole. "Jotakin kevyttä matkatavaraa tahi muuta sentapaista, ikäänkuin he tahi joku heistä aikoisi viipyä poissa koko yön?"
"Sitä en kysynyt", vastasi Elphinstone. "Mutta olen varma, etteivät he ottaneet. Eteisvartija — älykäs mies, jonka olen tuntenut monta vuotta — mainitsi tänä aamuna, että hän oli naisten lähtiessä arvellut heidän menevän — niin, se ei totisesti olisi johtunut mieleenikään."
"No, mihin sitten?"
"Hän kertoi luulleensa naisten menevän — käyttääkseni hänen sanojaan — tunniksi kuviin", vastasi Elphinstone. "En luonnollisesti ymmärtänyt häntä. Hän selitti, että ensimmäisen kadunkulman takana Shortin hotellista siihen suuntaan, johon he olivat lähteneet, oli yksi noita uudenuutukaisia elävienkuvien teattereja, joissa, kuten olen kuullut, näytellään liikkuvia kuvia. Mutta en saata uskoa —"
"Luultavasti voimme pitää varmana, etteivät he menneet sinne", huomautti Maythorne. Hän katsahti merkitsevästi poliiseihin. "Tähän on käytävä käsiksi huolellisesti", hän mutisi. "Teidän alaanne!"
"Ei ole varmaa, eikö rouva Elphinstone ole Shortin hotellissa, kun
Herra Elphinstone palaa sinne", virkkoi Crole, vilkaisten kelloonsa.
"Nyt on kello kaksitoista, ja —"
"Ei kylläkään", keskeytti Maythorne. Hiljaa hän sitten jupisi: "Mutta arvaanpa, ettei hän ole! Herra Elphinstone", hän jatkoi, korottaen ääntään, "tahtoisin näyttää teille jotakin — erään esineen, joka on taskussani. Tässä se on." Hän otti esille kohokuvakoristeisen rintaneulan ja pani sen pöydälle. "Oletteko nähnyt sitä koskaan ennen?"
Herra Elphinstone katseli rintaneulaa tarkasti ja nosti sitten vilkkaasti päänsä pystyyn.
"Mistä olette sen saanut?" hän tiedusti, ikäänkuin kummastellen. "Sehän on vaimoni oma!"