KOLMASTOISTA LUKU
Timanttimaailma
Tapasimme Herman Kloopin puoli yhdentoista aikaan verkkaisesti lopettelemassa myöhäistä aamiaistaan hotellinsa melkein tyhjässä kahvilahuoneessa. Hän oli pieni, ketterä, juutalaisen näköinen mies, hyvin huolellisesti ja muodikkaasti puettu, mutta yllään enemmän kultakoruja ja timantteja kuin englantilaiset tavallisesti käyttävät. Hän ei näyttänyt lainkaan kummastuvan saadessaan vieraikseen kolme tuntematonta ja osoitti ensin hänelle lähettämiämme käyntikortteja ja sitten lautasensa vieressä olevaa sanomalehtikasaa.
"Olen jo nähnyt teidän kaikkien nimet noista", hän virkkoi, kehoittaen meitä istuutumaan pöytäänsä. "Kuka teistä on herra Crole? Herra Maythorne? Herra Holt?"
Hän näkyi erityisesti kiinnittävän huomiota minuun, kun olimme kukin ilmoittaneet nimemme, ja silloin muistin, että Postlethwaite oli todistaessaan kuulustelussa ilmaissut Mazaroffin jälkisäädöksen sisällön ja että saapuvilla oli ollut sanomalehtien uutistenhankkijoita.
"Saavuin Lontooseen vasta eilen illalla", jatkoi hän meidän istuuduttuamme. "Luin sanomalehdestä Mazaroffin murhasta tullessani Harwichista — viime viikolla olin Amsterdamissa ja Antwerpenissä — ja heti tänne saavuttuani lähetin noutamaan viime päivien lehtiä, joita olen silmäillyt tänä aamuna. Kummallinen juttu, hyvät herrat! Mutta ei sittenkään niin kummallinen kuin näyttää. Mazaroff oli huoleton mies — häneltä puuttui eräs ominaisuus, jonka useimmissa teissä englantilaisissa olen huomannut olevan liiankin silmäänpistävän."
"Tarkoitatteko, että hän oli liian avoin?" kysyi Crole. "Sitä olen minäkin väittänyt pariinkymmeneen kertaan."
"Hän oli liian herkkä — pelkkää ajattelemattomuutta, ymmärrättehän — näyttämään muille, mitä hänellä oli taskuissaan", vastasi Kloop. "Ja hän piti muassaan esineitä, jotka minä olisin säilyttänyt lukon takana. Kuitenkin — mutta mistä oikeastaan saitte tietää, että olen täällä?"
"Löysimme nämä teidän lähettämänne kirjeet Mazaroffin asunnosta Hotel Cecilistä", selitti Maythorne, ottaen esille kirjekotelon, jonka hän oli tuonut muassaan, "ja päätellen niistä, että olitte vainajan hyvin likeinen ystävä, sähkötin eilen aamulla Kapkaupunkiin teidän osoitteellanne ja sain illalla vastauksen, että olette täällä. Oletteko lukenut jutun selostuksia, herra Kloop?"
"Olen lukenut kaikki, mitä on näissä lehdissä", vastasi Kloop, laskien sormuksien koristamat sormensa paksulle pinkalle. "Poliisit näkyvät epäilevän erästä paikkakuntalaista, muuatta kyläläistä, jolla ei ole varsin hyvä maine. Saattaa olla niin, mutta kun tunnen Mazaroffin, niin luulisin, että murhalla on syvemmät syyt kuin pelkkä ryöstöhimo. Koska olen näiden sanomalehtien selostuksista nähnyt, että herra Holt oli Mazaroffin toverina hänen pohjoiseen suunnatulla retkellään ja hänen seurassaan koko ajan myöskin Lehtokurpan majatalossa, niin tahtoisin pyytää herra Holtia ilmoittamaan minulle pari, kolme seikkaa — sellaisia kysymyksiä, jotka ovat pälkähtäneet päähäni, ymmärrättehän?"
"Vastaan kaikkeen, mihin osaan", vakuutin.
"No niin", jatkoi hän. "Matkallanne pohjoista kohti te epäilemättä pysähdyitte monissa paikoissa ja hotelleissa?"
"Kyllä, varsin useissa", vastasin.
"Ettekö koskaan huomannut mitään sellaista, mikä olisi pannut teidät ajattelemaan, että teitä — se on, että Mazaroffia seurattiin?" tiedusti hän.
"En voi sanoa huomanneeni mitään sellaista."
"Ettekö esimerkiksi pannut merkille, että joku mies tahi jotkut miehet jokseenkin säännöllisesti ilmestyivät samoihin hotelleihin, joihin te majoituitte?" kysyi hän. "Tarkoitan: ettekö huomannut sanokaamme Stamfordissa jotakuta miestä, jonka myöhemmin näitte esimerkiksi Granthamissa — sitten jälleen Yorkissa ja ehkä sittemmin Durhamissa? Käsitättekö tarkoitukseni?"
"Minä käsitän!" huudahti Crole. "Ja se kannattaakin ottaa huomioon!
Pinnistäkää muistianne, Holt!"
Jännitin muistiani ankarasti. Ajatuksissani lähdin uudelleen matkalle Mazaroffin kanssa ja kuljin uudelleen koko ratamme Lontoosta rajaseudun nummialueelle saakka. Olimme pysähtyneet useita kertoja; koetin muistella, mitä kaikkea seisahduskohdilla oli tapahtunut.
"No niin", vastasin vihdoin. "En voi muistaa muuta kuin yhden seikan — joka saattaisi merkitä sitä, mihin tähtäätte. Vietimme yön Huntingdonissa — ensimmäisen yömme. Näin Mazaroffin puhelevan ilmeisesti tuttavalliseen tapaan erään miehen kanssa tupakkahuoneessa myöhään sinä yönä. Olin juuri menossa nukkumaan — he jäivät keskustelemaan. Sitten ollessamme Yorkissa näin hänet saman miehen seurassa asemalla lähellä kirjamyymälää."
"Mainitsiko hän teille siitä miehestä mitään myöhemmin jossakin tilaisuudessa?" kysyi Kloop.
"Ei maininnut. Näytti siltä kuin he olisivat tunteneet toisensa hyvin", sanoin. "Silloin sainkin sen vaikutuksen, että mies oli joku Mazaroffin lontoolaisia tuttavia."
"Tuntisitteko sen miehen jälleen?" tiedusti Kloop.
"Oh, kyllä — nuori, vaaleatukkainen, tervehipiäinen mies, hyvin upeasti puettu", selitin. "Otaksuttavasti suunnilleen viisikolmattavuotias."
"Oliko Lehtokurpan majatalossa muita vieraita kuin te?" jatkoi Kloop kyselyjään.
"Asumassa — ei ollut", vastasin. "Mutta siellä kyllä pistäytyi väkeä puolisella — automatkalla pohjoiseen tai etelään päin. Murhailtana oli siellä hyvin vilkas liike ja joka huone täynnä markkinoilta palaavaa väkeä; siellä oli myöskin automatkailijoita — kuulin rouva Musgraven valittavan, ettei hän markkinaväen tähden voinut huolehtia heistä kyllin hyvin. Tiedän esimerkiksi, että kahvilahuoneessa oli ihmisiä — autoilijoita, joiden vaunut olivat ulkosalla — mutta en nähnyt heitä; Mazaroffilla ja minulla oli yksityinen huone."
Kloop pani kätensä ristiin pöydälle ja katsoi meitä toisesta toiseen.
"Ajatukseni on", hän lausui, "että Mazaroffia lienee seurattu sinne ja että hänen vainuajansa on,tavoittanut hänet nummella ja murhannut hänet."
"Anastaakseenko ne esineet, mitä hänellä oli mukanaan?" huomautti
Crole.
"Niin — tahi jotakin sinnepäin", vastasi Kloop. "Sanomalehdissä on mainittu — herra Holtin todistuksen mukaan — että hänellä otaksuttavasti oli koko paljon rahaa ja arvoesineitä muassaan — se on sanomattakin selvää — Mazaroffilla oli aina paljon käteistä ja hänen jalokivensä olivat hyvin arvokkaat. Mutta — tiedättekö, oliko hänellä mitään muuta — sellaista, mikä on omiaan kiihoittamaan ihmistä turvautumaan suoranaiseen murhaan sen saamiseksi?"
"Emme tiedä", vastasi Maythorne. "Asia on niin, herra Kloop, että tulimme luoksenne siinä toivossa, että te Mazaroffin läheisenä ystävänä voisitte antaa meille tietoja. Mitä hänellä siis todennäköisesti oli muassaan?"
Kloop katsahti kelloonsa ja nousi sitten pystyyn ja otti sanomalehtensä kainaloonsa. "Lähdetään tupakkahuoneeseen", hän ehdotti, "poltetaan siellä sikaari. Kerron teille mitä tiedän Mazaroffista. Siitä saattaa olla jonkun verran apua, mutta luulen", hän jatkoi, vilkaisten merkitsevästi ympärilleen, "että tämän murhan arvoitus saadaan ratkaistuksi vasta sitten, kun saadaan selville, mitä Mazaroff puuhasi saavuttuaan Lontooseen siihen asti, kunnes hänet murhattiin Marrasdalen nummella. Mutta — pannaanhan ensin sikaari kytemään."
Kloop oli ilmeisesti yhtä mainio tupakan kuin hän sittemmin osoittautui olevan timanttien tuntija. Hän ei ollut sellaisia miehiä, jotka ostavat sikaarinsa hotellista; sijoitettuaan meidät rauhaisaan nurkkaukseen tupakkahuoneeseen hän lähetti juoksupojan huoneeseensa noutamaan määrättyä sikaarilaatikkoa, ja kun se oli tuotu suositteli sitä meille melkein isällisen hellästi. Kun hän itse sytytti sikaarinsa, oli helppo nähdä, että polttaminen tuotti hänelle suurta tyydytystä ja henkisen mukavuuden tunnetta. Hän tuprutteli kolme tai neljä minuuttia äänettömänä, ennen kuin kehoitti meitä kuuntelemaan tarkkaavasti, väläyttäen lihavassa pikkusormessaan olevaa komeata timanttia.
"Ja nyt ystävä-raukkamme Mazaroffiin", hän virkkoi. "Olen tuntenut hänet — hyvin likeisesti — useita vuosia — olimme, kuten sanotaan, kuin veljet. Hän ja minä —"
"Hetkinen, suvaitkaa, niin kauan kuin asia on mielessäni!" keskeytti
Maythorne. "Olette kai lukenut, että kuulustelussa väitettiin
Mazaroffin oikean nimen olevan Andrew Merchison? No niin, tiedättekö,
oliko hän todella Andrew Merchison?"
"En tiedä", vastasi Kloop. "Mutta", hän lisäsi hymyillen rauhallisesti, "uskon varmasti, että hän oli. Oikeastaan minusta on selvää, että hän oli kuulustelussa mainittu Andrew Merchison. Hän, Mazaroff, oli hiukan salaperäinen mies. Yksi asia on varma — hän oli syntyisin maanne pohjoisista osista. Jollei hän ollut skotlantilainen, niin hän oli rajaseudun mies — puheestaan päättäen. Olen matkustellut niillä tienoin ja tunnen ne. Hänen murrelaadustaan oli mahdoton erehtyä. Mutta en koskaan ole tiennyt, että hänellä on ollut mitään muuta nimeä kuin Salim Mazaroff, eikä hän milloinkaan puhunut minulle sanaakaan entisyydestään koko ystävyytemme aikana."
"Mitä aioitte sanoa?" tiedusti Maythorne nyökäten.
"Aioin sanoa, että hän ja minä olimme paljon yhdessä Kapkaupungissa viimeisten kymmenen vuoden aikana", jatkoi Kloop. "Olimme saman kerhon jäseniä; toimistomme olivat vierekkäin; yhteen aikaan meillä oli paljon yhteisiä liikeasioita. Kun ensiksi opin tuntemaan Mazaroffin, oli hän niin sanoakseni yleiskauppias tai yleiskeinottelija kaupan alalla. Hän osti ja myi tavaraa — etupäässä itämaista — se on: hän osti itämailta ja myi länsimaihin. Kerran hän myi suuren joukon persialaisia mattoja — hänellä oli tapana koota harvinaisen hienoja näytteitä niistä; hän sai niistä huikeat hinnat Lontoossa ja New Yorkissa — ylellisyystavaran kauppaa, ymmärrättehän. Sitten hän osti ja myi myöskin mausteita, kiinalaisia koruesineitä, harvinaisuuksia ja muuta sellaista — hänellä oli erinomainen kyky ansaita rahaa sillä tavoin. Mutta viime vuosina hän oli luopunut kaikesta siitä ja kiinnittänyt huomionsa yksinomaan timantteihin. Hän ansaitsi timanteilla hyvin, mutta luopui siitäkin viime joulun vaiheilla. Mutta nytkin hänen vetäydyttyään syrjään liike-elämästä ja palattuaan Englantiin hänellä oli eräs kauppa tai yritys tai keinottelu vireillä, ja olen taipuvainen uskomaan, että se on hyvin likeisesti hänen murhansa yhteydessä."
Hän keskeytti puheensa ja poltteli miettivänä hetkisen, ennenkuin kävi jatkamaan kertomustaan.
"Tähän mennessä", hän puhkesi vihdoin jälleen puhumaan, "ei noissa näy olevan mitään siihen viittaavaa, mistä aion teille kertoa. Viime talvena Mazaroff sai käsiinsä — samantekevää miten, sillä se on hänen salaisuutensa, yksi hänen monista salaisuuksistaan timanttikaupoissa — todella suurenmoisen sinisen timantin. No, sininen timantti on sininen timantti! Jos katselette timantteja käsittelevistä kansantajuisista kirjoista kuuluisien kivien värillisiä kuvia, niin näette, että on keltaisia, oranssinkeltaisia, vihreitä ja ruusunpunaisia timantteja, mutta ei kovinkaan monta sinistä — ne ovat tosiaan harvinaisia. Se sininen timantti, jonka Mazaroff oli saanut, oli poikkeuksellisen komea. Olen itse nähnyt mainion Sinisen Toivon — Mazaroffin kivi oli parempi sekä kooltaan että laadultaan. Se painoi viisikymmentäviisi ja puoli karaattia; sen väri ja valontaittamiskyky olivat oivalliset! Uskon — oikeastaan olen varma — ettei sitä Kapkaupungissa nähnyt kukaan muu kuin minä; Mazaroff lähetti sen Englantiin. Hän —"
"Kelle!" pisti Maythorne väliin.
"Sitä en tiedä", vastasi Kloop, hymyillen nopealle kysymykselle. "Hän ei kertonut minulle kaikkia asioitaan."
Maythorne otti esille Kapkaupungista lähetetyn, kirjoihin viedyn kirjeen kuitin ja ojensi sen Kloopille.
"Luuletteko, että tämä kuitti koskee sitä lähetystä?" hän kysyi. "Katsokaa takapuolella olevaa muistiinpanoa — se on Mazaroffin käsialaa."
Kloop tarkasti huolellisesti paperipalasta kummaltakin puolelta ja ojensi sen sitten takaisin, nyökäten varman näköisenä.
"Epäilemättä!" hän vakuutti. "Se tapahtui samoihin aikoihin. Hän
lähetti sen käyttämänsä pankin Lontoon-konttoriin, tietystikin.
Muistiinpanokin viittaa siihen. Mikäpä voisi olla selvempää! S.T.1.
Sininen timantti yksi, tietysti."
"Miksi Sininen timantti yksi?" tiedusti Maythorne. "Onko tahi oliko olemassa myöskin Sininen timantti kaksi?"
Kloop hymyili tietävän näköisenä.
"Juuri siitä aion teille puhua!" hän vastasi. "Sellainen oli — lopulta! Ja olen varma, että Mazaroffilla oli Sininen timantti kaksi ja kenties myöskin Sininen timantti yksi muassaan, kun hänet murhattiin nummella!"
Me kolme katselimme toisiamme ihmeissämme. Mutta pian Kloop jatkoi:
"Sitten kun Mazaroff oli saanut haltuunsa ensimmäisen sinisen timantin, alkoi hän melkein mielipuolisen kuumeisesti tavoitella toista. Tiedän" — tällöin Kloop tuntui iskevän meille silmää, ikäänkuin hän olisi ollut valmis kertomaan meille kauppasalaisuuksia, jos se vain olisi sopinut — "tiedän, että Mazaroff sai ensimmäisen sinisen timantin suorastaan pilkkahinnasta. Mutta hän halusi niin kiihkeästi saada toisen sen vertaisen, että hän, kuten hän minulle mainitsi, oli valmis maksamaan siitä hyvän hinnan. Hän pani välittäjät liikkeelle — timanttialueella tunsivat kaikki Mazaroffin — hän ryhtyi itsekin työhön. No niin, lopuksi hän sai, mitä tahtoi."
"Toisen timantinko?" huudahti Crole.
"Niin. Ja yhtä kauniin", vastasi Kloop. "Ja suunnilleen samanpainoisen — noin viisikymmentäviisi tai -kuusi karaattia. En tiedä, kuinka paljon hän siitä maksoi, sillä hän ei suostunut ilmaisemaan sitä minulle. Mutta hän sai sen — ja vain vähän ennen kuin hän lähti Englantiin."
"Näittekö sen?" kysyi Maythorne.
"Näin sen — kyllä näin", myönsi Kloop. "Siis — olen nähnyt molemmat. Luullakseni ei kukaan muu ole niitä nähnyt, jollei — mitä epäilen — Mazaroff ole tänne tultuaan näyttänyt niitä jollekulle. Kun sanon, ettei luullakseni niitä ole nähnyt kukaan muu henkilö paitsi minua, niin tarkoitan, ettei niitä nähnyt kukaan muu Etelä-Afrikassa — lukuunottamatta niiden myyjiä. Mazaroff tähyili yksinomaan eurooppalaisia ostajia."
"Mainitsiko hän ketään ostajaa nimenomaan?" tiedusti Maythorne.
"Ei. Mutta hän kertoi, että täällä, Lontoossa, oli mies, joka suoritti asioita hänen laskuunsa, kun muka tunsi sellaisia korkea-arvoisia henkilöitä sekä Euroopassa että Amerikassa, jotka olisivat valmiit maksamaan huikean hinnan parista — jos hän voisi hankkia parin, sillä se", lisäsi Kloop, "tapahtui ennen kuin hän sai toisen sinisen timantin."
"Ja olette siis varma, että hän ensin lähetti ensimmäisen sinisen timantin Lontooseen ja toi toisen tänne taskussaan?" huomautti Maythorne.
"Olen varma siitä", vakuutti Kloop. "Voisin sanoa: ehdottoman varma. Ja saatuani tiedon hänen surullisesta kohtalostaan olen aprikoinut, tekikö Mazaroff toisen tai ehkäpä molemmat seuraavista seikoista. Ensiksi: oliko hän avopuheinen laivassa tänne tullessaan, näyttäen toisen sinisen timanttinsa matkustajatovereilleen? Toiseksi: näyttikö hän sen täällä Lontoossa veljeskunnan keskuudessa?"
"Veljeskunnan?" virkkoi Crole. "Tarkoitatteko —"
"Tarkoitan Hatton Gardenia", vastasi Kloop, hymyillen asiantuntevasti. "Siellä, kuten tietänette, solmitaan tämän maan useimmat timanttikaupat. Minua ihmetyttäisi, jollei siellä olisi nähty Mazaroffia! Vaikka hän oli vetäytynyt syrjään timanttikaupasta mieskohtaisesti, niin hänen sydämensä oli vielä mukana. Mutta siitä on helppo ottaa selvää. Lähdetään liikkeelle, hyvät herrat, tulen mukaanne… ja saamme nähdä."