VII
HERTTAINEN PALVELIJA
Ennenkuin Corland oli virkkanut tulijalle muuta kuin pari sanaa keskustelun esipuheeksi, pujahti sisähuoneeseen sen etäisimmässä nurkassa olevasta ovesta omituisen näköinen pieni mies, joka hymyillen ja merkitsevästi nyökäten Rosalielle ja minulle, samalla kuin varoittavasti laski sormen huulilleen, hiipi varpaillaan lattian yli ja asettuen likelle kyynärpäätäni yhtyi kanssani tuijottamaan rakosesta, jonka lävitse katsellen oli tuntenut koukkusormen. Hän näkyi tarkastavan miehen nopeasti, mutta tyydytyksekseen. Sen tehtyään hän kääntyi jälleen meitä kohti, pudisti päätänsä, hymyili ja näkyi avaavan korvansa yhtä suuriksi kuin vastikään oli avannut silmänsä. Ja hän kuunteli hartaasti. Samoin mekin. Sen miehen täälläolo, jonka vajaasti kolme tuntia aikaisemmin olimme nähneet päätähavin syöksyvän, huoneistosta nähdessään minun pistoolini ja jolla minä tiesin olevan osaa mr Vandamarken ja minun kaappaamisessani, oli lievimmin sanoen peräti kummallista.
Mutta Corland oli alkanut puhua äänekkäästi ja samaan sävyyn kuin ristikuulustelun toimittaja, joka tahtoo päästä totuuden perille.
"Olette tullut Morning Postin ilmoituksen johdosta, niinkö?" haastoi hän. "Ilmoituksen, jossa puhuttiin varastetusta timantista? Hyvä on — ja kuka te sitten olette?"
Vastaus tuli niin mairean säyseällä soinnulla, että siinä suhteessa harvat olisivat vetäneet hänelle vertaa. Olisi voinut lyödä huoletta vetoa miehen ammatista hänen äänensävynsä perusteella.
"Nimeni on Ganderson, sir, — John Ganderson", vastasi hän.
"Ganderson? Ei ole nimien tavallisimpia! No, mitä te tiedätte tästä asiasta, Ganderson?"
Vastaus tähän suoraan kysymykseen sai johdannokseen pikku rykäyksen — sellaisen, joka ilmaisee hellävaroin hoideltavaa diplomatiaa.
"Niin, sir, luulen tietäväni jotakin — mahdollisesti paljonkin. Asia on — sanoisimmeko omituinen? Ja mutkallinen."
"Omituinen ja mutkallinen, niinkö, Ganderson? Hm… sitten teidän on luullakseni parasta puhua mahdollisimman yksinkertaisesti ja selvästi. No, mitä te tiedätte?"
"Niin, sir, voin sanoa olevani kamaripalvelija — ammatiltani, sir. En kenenkään yksityinen kamaripalvelija, — hoidan palvelushommia Wellersfordin talossa, Down-kadun varrella asuville herroille yleensä. Eräs heistä on mr Trafferdale. Ikäväkseni täytyy minun sanoa, sir, että — todistuksista päätellen — mr Trafferdale on minua puijannut."
"Miten? Ja mitä yhteyttä sillä on tämän jutun kanssa?"
"Asia on näin, sir: palvelijantoimieni ohella harjoitan toisinaan hiukan autonajoa — olen tutkinnon suorittanut ajaja. Olen kyydinnyt mr Trafferdalea aika paljon — silloin tällöin. Kun mr Trafferdale lähtee automatkalle, sir, on hänellä tapana vuokrata ensiluokkainen auto Hellinghamin autotallista. Viime maanantai-iltana palasi mr Trafferdale aikaisin Citystä ja käski minun hankkia auton, jota hän tavallisesti käyttää. Sanoi haluavansa, että kyyditsisin hänet maataloon, joka hänellä on Surreyssä."
"Missä päin siellä?"
"Dorkingin lähistössä, Leith Hillin rinteillä. Se on omituinen, ränstynyt vanha talo, jonne hän lauantai-iltaisin toisinaan matkusti tuttavineen. Yksinäinen paikka, sir, — ei mitään muita asumuksia lähettyvillä."
"Ja te kyyditsitte hänet sinne maanantai-iltana?"
"Niin, sir. Saavuimme sinne kello neljän tienoissa. Sitten mr Trafferdale sanoi, että hänellä oli minulle muka joku hupaisa pikku homma. Sanoi, että hän ja kaksi tuttavaa Citystä tahtoivat vedonlyönnin johdosta tehdä eräälle ystävälleen viattoman kepposen kaappaamalla hänet kiinni. Hän vakuutti, että kaikki oli pelkkää leikkiä ja että senjälkeen, kun tekonen oli suoritettu, ei kukaan nauttisi siitä enemmän kuin tuo kaapattu herrasmies. No, sir, tietysti minä luotin mr Trafferdalen sanaan — onhan hän aina kohdellut minua herrasmiehen tavoin, — Trafferdale. Tein siis työtä käskettyä ja ajoin auton Bushingtonin asemalle, jossa hän sanoi minun tapaavan nuo kaksi Cityn herrasmiestä neljännestä yli viiden. He odottaisivat minua, sanoi hän. Minun olisi tarkoin seurattava heidän käskyään. Minä ajoin Bushingtoniin, sir, ja pian ilmestyivätkin nuo kaksi herrasmiestä."
"Tunsitteko heidät, Ganderson?"
"En, sir, en kumpaakaan. En ollut koskaan nähnyt heitä mr Trafferdalen asunnossa enkä missään muuallakaan, mikäli muistan. He olivat sellaisia herrasmiehiä kuin tapaa Cityssä, sir. Tietenkin minä heidät nyt tuntisin."
"No — mitä tapahtui?"
"Yksi heistä — se, joka sittemmin osoittautui päämieheksi — puhutteli minua ja minä sanoin hänelle, että olin hänen käytettävissään mr Trafferdalen määräysten mukaan. Hän käski minun sitten ajaa pienen tanhuan kohdalle, joka johtaa Marton Hillin golf-kentältä isolle maantielle, ja pysähdyttämään sinne. Tein niin. Silloin oli melkein pimeä. Kun auto pysähtyi, astuivat herrasmiehet maantielle. He ottivat esille huppukauluksia, jotka peittivät pään ja hartiat — ja pukeutuivat niihin. He käskivät minunkin vetää ylleni sellaisen, sanoen, että sekin kuului ilveilyyn. Työnsivät sitten pistoolin kouraani, sanoen, että sekin kuului pilaan, mutta vakuuttaen, että se, samoin kuin heidän omansakin, oli panostamatta."
"Oliko se totta?"
"Minun pistooliini nähden kyllä, sir, — hetihän minä sen huolellisesti tarkastin! Sitten odotimme puiden alla. Vanha herrasmies saapui, mutta hänellä oli nuorempi mukanaan. Heidät pysähdytettiin, sir, ja vanhemmalle herrasmiehelle, jota he puhuttelivat Vandamarkeksi, sanottiin, että heidät otettaisiin kiinni. Molemmat pakotettiin — ilman väkivaltaa, sir — autoon, ja minä ajoin sen takaisin mr. Trafferdalen taloon. Siellä nuo kaksi herrasmiestä vietiin sisälle ja lukittiin erääseen suojaan. En tiedä, mitä sitten tapahtui, sillä minut lähetettiin keittiöön valmistamaan jotakin haukattavaa ja hakemaan juotavaa. Tunnin perästä minulle sanottiin, että he olivat lähtövalmiit ja käskettiin minun kyyditä heidät kyläteitse Basingstoken läheisyyteen. Sinne, niin lähelle kaupunkia, että se näkyi, jätettiin mr Vandamarke ja nuori herrasmies autosta, ja minä kyyditsin toiset kaksi takaisin mr Trafferdalen taloon. Myöhemmin illalla toin kaikki kolme Lontooseen. Siinä kaikki, mitä tiedän maanantai-illan tapahtumista, sir."
"Kaikki, mitä tiedätte! Kuinka sitten johduitte meidän ilmoituksessamme mainittuun timanttiin?"
"Panemalla kaksi ja kaksi yhteen, sir. Tähän aamuun asti ei minulla tosiaan ollut mitään epäluuloja. Mutta sitten minä mennessäni tavallisella tunnillani Trafferdalen asuntoon huomasin — koska olen tarkka havaintojen tekijä, sir — että mr Trafferdale oli karannut."
"Karannut? Mistä sen tiesitte?"
"Näkemästäni, sir, sen arvasin. Äkkäsin huoneistoon jääneen eilisiltaisen Evening Standardin, johon ilmoituksenne oli merkitty sinikynällä. Silloin aloin oivaltaa. Minussa on kai vähän salapoliisin vikaa. Olin kuullut mr Vandamarkesta — tunnenkin hänen apupalvelijansa. Herra V. kuuluu olevan timanttikuningas. Ilmoituksenne, sir, mitä tiesin maanantai-illan tapahtumista, ja myöskin se, että mr Trafferdalen asunnosta vallitsevasta epäjärjestyksestä päätellen hän oli kiireellisesti sullonut matkalaukun, vihjaisivat minulle nykyisen otaksumani, nimittäin, että mr Trafferdale oli minut pettänyt, että herra Vandamarken pidättäminen ei ollutkaan leikkiä, vaan että hänen siinä huoneessa ollessaan kiristettiin häneltä tuo timantti. Arvelen, etten ole kaukana totuudesta, sir."
Oli hetkinen äänettömyyttä. Omituinen pieni mies vieressäni katsahti minuun ja iski silmää. Sitten hän katsahti Rosaliehen ja hymyili. Senjälkeen hän mitään hiiskahtamatta hykersi käsiään ikäänkuin olisivat hänen salaiset ajatuksensa häntä suuresti huvittaneet. Ja sitten kuului äkkiä Corlandin ääni:
"Mr Gregg! Oletteko hyvä ja tulette tänne? Vain te!"
Astuin heti huoneeseen ja pysähdyin Corlandin työpöydän ääreen. Palvelija sen toisella puolella oli säädyllisen kohteliaisuuden perikuva. Sisälle astuessani hän nousi, kumarsi ja jäi seisomaan, hattu toisessa kädessä ja sirosti kokoonkierretty sateenvarjo toisessa.
"Oletteko koskaan ennen nähnyt tätä herrasmiestä?" kysyi Corland osoittaen minua.
Palvelija kohotti katseensa kunnioittavasti minua kohti, mutta hänen silmissään oli myöskin pieni moitteen välähdys.
"Olen, sir. Näin tämän nuoren herrasmiehen aamusella — mr Trafferdalen asunnon ruokasalissa, johon teljettynä hänet tapasin. Hän uhkasi minua pistoolilla, sir. Lähdin tieheni kiireesti!"
"Ettekä odottanut mitään selitystä, Ganderson?" sanoi Corland. "Kävitte siellä ja sitten — mitä sitten tapahtui?"
Ganderson tuhautti nenäänsä.
"En ole tuliaseitten ystävä, sir. Katsoin parhaaksi livistää. Sattuuhan tapaturmia."
Corland kääntyi minuun päin, katseessa ilme, joka näkyi vihjaisevan, että minä puuttuisin asiaan.
"Tunnetteko te häntä, mr Gregg?" kysyi hän.
"Varsin hyvin!" sanoin mahdollisimman ankaraan sävyyn. "Hän on niitä miehiä, jotka kaappasivat mr Vandamarken."
"Syyttömänä, sir, syyttömänä!" puolustautui palvelija. "Olen juuri selittänyt mr Corlandille, että…"
"Selityksenne olisivat kai paremmin paikallaan poliisikamarissa", jatkoin. "Te olitte yksi niistä kolmesta ja olitte aseistettu! Tekee puolittain mieleni…"
"Pelkään, että mr Greggin vallassa on vangituttaa teidät, Ganderson", keskeytti Corland, iskien minulle salavihkaa silmää. "Mutta luulenpa, että hän kernaasti kuuntelee tarinaanne vähän pitemmältä. No, olitteko koskaan todella kuullut tuosta timantista?"
"En koskaan, hyvät herrat! En koskaan, sen vakuutan kunniasanallani! Otaksun, että mr Gregg juuri tulleena huoneesta, jonka ovi on ollut auki siitä asti, kun tänne saavuin, on kuullut kaikki, mitä minulla on ollut sanottavaa. Ja se, mitä olen puhunut, on silkkaa totta — ei enempää eikä vähempää. Timantista en tiedä mitään, mutta varma vakaumukseni on, että se on herra Trafferdalella. Miksi hän olisi karannut, jollei sitä hänellä olisi?"
"Emme ole varmat, että hän on karannut", huomautti Corland. "Jos tiedätte enemmän…"
"Olin sanomaisillani enemmän, sir, kun mr Gregg astui huoneeseen.
Luuloni mukaan on mr Trafferdale paennut mannermaalle."
"Mikä saa teidät sitä otaksumaan?" kysyi Corland.
"Se, että aamusella, kun ensiksi astuin hänen huoneisiinsa, löysin sinne tänne heiteltyjen esineiden joukosta Bradshawin aikataulun. Se oli aukaistuna Harwichin juna-aikojen kohdalta suurella itäradalla. Harwichin sivun kohdalta olikin kirja käännetty kumoon. Harwichiin lähtee pikajuna klo 5.50 aamulla, sir."
Corland kääntyi jälleen minuun päin.
"Se osuu jokseenkin paikalle", sanoi hän. "Harwichiin? Oli ehkä matkalla Amsterdamiin — sehän on suuri keskus timanttimaailmassa. Enpä luule, että minulla tätä nykyä on teiltä muuta kysyttävää, Ganderson. Missä asutte?"
"Asun Shepherd-kadun varrella 21 c, sir", vastasi palvelija kerkeästi ja veti esille painetun kortin. "Nimikorttini, jos suvaitsette, sir."
"Hyvä on — minä ilmoitan teille, kun teitä tarvitsen", sanoi Corland heittäen kortin pöytälaatikkoon. "Nyt voitte lähteä, Ganderson, jollei mr Gregg vielä halua kysyä teiltä jotakin?"
"Kyllä haluan", virkoin minä, kääntyen Gandersoniin, joka oli jo ovelle menossa. "Kuinka kauan olette tuntenut mr Trafferdalen?" kysyin.
"Noin yhdeksän kuukautta, sir", vastasi hän. "Siitä asti, kun hän muutti huoneistoonsa — jossa on asunut jokseenkin sen ajan."
"Olette kai siinä talossa hyvin perehtynyt?" tiedustin.
"Kyllä, sir, — niinkuin palvelija perehtyy."
"Oletteko koskaan nähnyt siellä rouva Kennerleytä?" kysyin.
Hän pudisti vakavasti päätänsä.
"Enpä sennimisenä, sir", vastasi hän. "Olen nähnyt siellä naishenkilön kerran, pari. Mutta hänen nimeään ei minun kuulteni mainittu."
"Minkä näköinen hän oli?" utelin. "Olkaahan nyt täsmällinen!"
Hän siveli miettiväisesti leukaansa.
"Hm, pikemmin repäisevä kuin kaunis. Puoleensavetävä nainen luullakseni — pitkähkö, tummaverinen. Olisikohan hän se, jota tarkoitatte, sir?"
En vastannut. Hänen kuvauksensa sopi jokseenkin hyvin mrs Kennerleyhin.
Ja Corland antoi hänelle toisen lähtönyökkäyksen.
"Hyvä on, Ganderson", sanoi hän, "me ilmoitamme teille tarpeen tullen.
Parasta pitää sillä välin suunne tukossa, ymmärrättehän."
"Toivoakseni voidaan minuun luottaa, sir", vastasi palvelija. "Toivon myöskin, että minua muistetaan… hm, sillä palkinnolla."
"Asiain mukaan", vastasi Corland. "Saamme nähdä, mihin tuloksiin tässä tullaan. Jääkäähän nyt hyvästi!"
"Hyvästi, sir", sanoi Ganderson.
Hän livahti pois pehmein, äänettömin askelin. Heti kun ovi sulkeutui hänen jälkeensä, vilkaisi Corland sisähuoneeseen ja virkkoi ääntään korottaen:
"Metham!"
Omituisen näköinen, pieni mies, jonka olin jättänyt Rosalien pariin, lipui sisälle, käsiään hykerrellen ja yhä hymyillen. Hän muistutti minulle rottakoiraa, joka innosta vavisten odottaa saaliinajoa. Corland puhui hänelle muutamia sanoja kuiskaamalla; mies nyökkäsi ääneti, hykersi vielä kerran käsiään ja riensi ulos huoneesta. Corland kääntyi minuun.
"No, mr Gregg, mitä te siitä palvelushengestä tuumitte?" kysyi hän.
"Kuulitte kaikki, mitä hänellä oli sanottavaa. Miltä se teistä tuntui?"
"Haluaisin mieluummin tietää, miltä se tuntui teistä", kysyin. "Minä olen ymmällä."
"Niin minäkin", sanoi Rosalie, joka juuri silloin saapui huoneeseen.
"Sanokaahan meille, mitä ajattelette, mi Corland!"
Corland nojautui taaksepäin tuolissaan, pisti peukalonsa liivintaskuihin ja näpytteli sormiaan. Hän nauroi hiljaa, katsoessaan toisesta toiseen.
"En oikein tiedä", sanoi hän. "Enpä ole varma, vaikka tuo miekkonen olisi lähetetty tänne — vartavasten. Silmänlumeeksi!"
"Silmänlumeeksi!" huudahdin minä. "Lähetetty? Tarkoitatteko, että
Trafferdalen joukkio…?"
"Varsin luultavaa", vastasi hän tyynesti. "Eksyttääkseen meidät jäljiltä. Haistan käryä! Hyvin mahdollista."
"Mutta — hänhän kertoi niin avomielisesti koko jutun!" huomautin. "Hän paljasti kaikki!"
"Eipä oikeastaan mitään, hyvä herra, jota ei jo tiedetty tai olisi voitu helposti todeta", vastasi Corland. "Kertoiko hän teille mitään, jota ette tiennyt? Hänen selostuksensa kaappauksesta oli yhtäpitävä omanne kanssa. Hän johti meidät — ja johti taitavasti — siihen, mikä saattoi olla asiassa julkein huiputus!"
"Nimittäin…?" kysyin.
"Vihjaukseen, että Trafferdale on matkalla Harwichiin ja mannermaalle!" vastasi Corland epäluuloisesti hymyillen. "Ei minua hämmästyttäisi, vaikka mies olisi juuri sitä varten tullutkin — tullut eksyttämään meitä jäljiltä."
"Trafferdalen lähettämänäkö?" huudahdin. "Sitäkö tarkoitatte?"
"Niin, nähkääs", sanoi Corland. "Mitä kello oli Gandersonin avatessa huoneen ovea, johon teidät molemmat oli teljetty? Vähän yli seitsemän? No niin, hänellä on ollut kolme tuntia käytettävissään ennenkuin saapui tänne — runsaastikin kolme tuntia. Missä hän on sen ajan oleskellut? Luultavasti Trafferdalen parissa. He ovat ehtineet kutoa juonen heittääkseen hiekkaa silmiimme. En usko Trafferdalen lähteneen mannermaalle. Luulen tässä jutussa olevan kaiken takana jotakin, mikä ei vielä ole ilmennyt. Minun täytyy odottaa, kunnes mr Vandamarke saapuu tänne tänä iltapäivänä. Tällä haavaa, kuten sanoin, pelkään pahoin, että Gandersonin lähetti tänne se sama mies, jonka hän oli antavinaan ilmi! Perin taitavaa peliä!"
"Luulette Gandersonia rikostoveriksi?" kysyi Rosalie.
"Minun käsitykseni mukaan, miss Vandamarke, hän on sitä", vakuutti Corland. "Hän ei ole päämiehiä, vaan rikostoveri sikäli, että saa runsaan palkan vaivoistaan. Se mies ei ole hölmö — päinvastoin kylläkin ovela ja taitava. No, saammehan nähdä!"
"Mutta", sanoin, "jos tuo mies teidän mielestänne on osallinen rikokseen, eikö ole jokseenkin…"
Emmin löytämättä oikeaa sanaa. "Olisiko hänen ollut sallittava poistua?" lopetin. "Sitä minä tarkoitan."
Corland nauroi. Minun viattomuuteni näkyi häntä huvittavan.
"Olkaa huoleti, mr Gregg!" vastasi hän. "Ganderson saattaa olla, niinkuin luulen hänen olevankin, lipeäkielinen ovela veitikka, kuinka liukas sanoissaan tahansa. Mutta hän ei kelpaa kynttilänpitäjäksi sille miehelle — Methamille —, joka täältä vastikään lähti eräässä toisessa asiassa: vaanimisessa! Metham pitää Gandersonia silmällä — kunnes häntä tarvitsemme! Emmekä voi tehdä mitään enempää ennenkuin mr Vandamarke tänään iltapuolella palaa."
Rosalie ja minä lähdimme Corlandin luota. Neitonen halusi mennä kotiin. Minä taas päätin, koska jo oli melkein keskipäivä, pysytellä täällä lähettyvillä tavatakseni hänen isänsä Corlandien toimistossa hänen sähkeensä mukaisesti. Neitonen nousikin pian ajurin rattaille, ja minä kävelin ilman aikojani St. Martin's Lanelle. Olin astellut satasen metriä, kun äkkiä tunsin kyynärpäähäni kosketettavan ja kääntyessäni näin Methamin edessäni.
"Mr Gregg!" kuiskasi hän. "Voitte olla minulle erinomaisen hyödyllinen, jos suvaitsette! Minulla ei ole aikaa etsiä apua muualta. Se Ganderson tapasi tuolla toisen miehen — ulkoasusta päättäen herrasmiehen. He menivät tuohon ryyppylään kadun toiselle puolen. Palatessaan he luultavasti eroavat toisistaan. Siinä tapauksessa te seuraisitte sitä toista minun jatkaessani Gandersonin vaanimista. Ganderson ei tunne minua — se toinen taas ei tuntene teitä. Vetäytykäähän tänne syrjään, mr Gregg!"
Hän kiskoi minut erään porttikäytävän suulle. Äänettöminä tarkkasimme ryyppylän ovea. Muutaman minuutin perästä tuli Ganderson ulos toveri mukanaan. Ja viimemainitun minä tunsin mieheksi, jonka Trafferdale oli edellisenä iltana päästänyt asuntoonsa — hän oli sanomalehden tuoja!