IV.
Syrinx eli Paimenpilli.
Istuessamme eräänä kesä-iltana mielipaikallamme kauniin harjun päällä, katsellen kuinka ilta-aurinko kullallaan kirkasteli alhaalla jalkaimme edessä levenevää laaksoa ja tyyntä järven pintaa, kuului arvaamatta paimenpillin ääni loittoa soivan laakson kaukaisuudesta. Sen sorea ääni kaikui monikerrottuna vuorien seinistä ja sointui erinomaisen hyvin seudun kesälliseen ihanuuteen ja illan hiljaiseen rauhaan. Eikä aikaakaan ennenkuin jo karjan iloinen ammominen ja kellojen soiminen, yhdistyen pillin säveliin, synnytti omituisen mieluisen maalais-soitannon. Paimen oli pillillänsä kutsunut karjaa yhteen ja ajoi sitä nyt soittaen kotia tuohon punaiseksi maalattuun taloon, joka näkyi laakson suussa järven rannalla.
Kysyit, tiesinkö mitään kertoa paimenpillistä, jonka heleä, vähän alakuloiselle soiva ääni kuului niin erinomaisen kauniilta kesä-illan tyvenessä.
* * * * *
Tunnetko sä leikillisen, pukin-jalkaisen, partaisen Pan jumalan? Hänestä kertoo satu, että hän syntyessään oli niin ruma ja karvainen, että hänen imettäjänsä säikähtyneenä juoksi tiehensä. Mutta kun hän vietiin Olympoon, mielistyivät kaikki jumalat kummalliseen rattosaan lapseen niin, että hän siitä sai nimensä Pan, joka merkitsee "kaikki", kaikki kun häneen muka mielistyivät.
Kuinka lieneekin tämän laita, niin on varmaa, että Pan jumala oli iloinen poika. Hän oleskeli metsissä ja samosi laaksoja ja vuoria. Hän rakasti iloisata seuraa ja viihtyi sentähden vilkasten Satyrien ja Silenien parissa. Myöskin piti hän tanssista ja laulusta ja rakasti varsinkin tanssia Nymfain kanssa Mainalion ja Lykaion vuorilla tahi Pisan metsien tummuudessa. Ja kun hän seuroinensa ajeli pitkin metsiä ja yli kukkasien nurmien, tanssivat Oreadit hänen ympärillänsä, laulellen ylistysvirsiä hänelle ja muille jumaloille.
Pan oli myöskin karjan jumala ja piti semmoisena huolta elikoista, ajoi karitsat luolain suojaan ja tappoi sudet ja muut karjalle haitalliset pedot vuoren kukkuloilla.
Metsässä kun piti hauskaa ja iloista elämää oli Panilla sen ohessa tapa säikähyttää ihmisiä. Sä tunnet sananparren: "paaninen säikähdys", jolla tarkoitetaan äkillistä pelkoa, jonka syytä ei voi selittää. Se on Panin tuottama säikähdys. Panilla niinkuin muillakin jumalilla on, näet sä, voima tehdä itsensä näkymättömäksi. Kun hän nyt joko tämmöisenä salaupi, tahi hiljaa hiipii puiden välitse, ja yht'äkkiä joko pensasta karistaa taikka puun-oksien lomista viuhahtaa, niin hypähdät sä kaiketi säikähtyneenä takaisin, ja se on silloin paaninen säikähdys. Mutta älä ole milläskään, ei hän tarkoita mitään pahaa, hän vaan leikittelee kanssasi, sillä hän on iloinen jumala.
Välistä voipi kumminkin paaninen säikähdys olla ankarampaakin laatua sitä myöden mitä Pan sillä tarkoittaa ja miten hän sen toimittaa. Niinpä kertoo vanha satu, että kun Zey ja uudet jumalat kävivät sotaa Titaneja eli Jättiläisiä vastaan, sai Pan käsiinsä raakun eli karinkaukalon ja aikaansaatti siihen puhaltamalla äkki-arvaamatta niin hirmuisen jyrinän, että Titanit kauhistuneina paikalla pötkivät pakoon.
Niiden Nymfain joukossa, joista Pan enemmiten piti, oli jumaloille mieluisassa Arkadiassa eräs Naïas niminen Hamadryadi eli metsä-Nymfa, joka oli erinomaisen pulska ja komea. Naias oli hänen jumalallinen nimensä, mutta muut Nymfat kutsuivat häntä keskenänsä tavallisesti Syringiksi. Ei ainoastaan yhdesti, vaan monta monituista kertaa, oli tämä uljas neitsy pilkaksi kääntänyt Satyrien, Silenien, jopa itse Paninkin yritykset saada häntä heidän tanssipareihinsa. Nopeudellaan, sukkeluudellaan hän takaa-ajajia aina vältti, ja vastasi vaan pilkalla, kun häntä kehoitettiin osaa ottamaan heidän iloisiin leikkeihinsä.
Syringin ilo oli oleskella Artemiin eli Dianan kanssa, jonka seurueesen hän kuuluikin. Tälle siveälle, puhtaalle jumala-immelle oli hän pyhittänyt elämänsä toiminensa päivinensä. Tämän seurassa metsästäen Syrinki samosi vuoria, laaksoja, metsämaita, ajellen joutsellaan metsän nopsajalkaista viljaa. Ja kun hän näin muiden Nymfain joukossa kulki korkean Artemis-jumalan sivulla, niin olisi kaukainen katsoja miltei luullut häntä itse solakaksi jumalattareksi, ellei jumalattaren olisi ollut tapa jumalallisten hartiainsa yli kantaa kultaista jousta ja kultaista viineä, kun sen sijasta Syringin joutsi ja viini oli koristetusta sarvesta. Näin jalon ja uljaan näköinen oli Syrinki.
Kaunisten kumppaniensa seurassa eleli Syrinki näin elämänsä autuaallisessa onnessa ja vapaudessa. Mutta Panin ja hänen lystikkäitten toveriensa vilkkaasta seurasta hän ei pitänyt lukua ollenkaan.
Kerran kun hän yksin palasi metsästyksestä Lykaion vuorelta, tapasi häntä Pan. Nymfa oli metsästäjättären tavan mukaan helmoiltansa sonnustettuna, viini kauniilla hartioilla, joutsi kädessä. Metsästys oli hänen ihanoille kasvoillensa ajanut hempeän ruskon. Pukinjalkainen jumala, kun näki hänet, ihastui hänen kauneuteensa ylen määrin. Hän alkoi metsästäjätärtä puhutella. Mutta tuskin oli hän saanut suustansa pari sanaa, ennenkuin hän jo havaitsi Nymfan olevan kaukana poikessa.
Hän saavutti hänen ja alkoi uudestaan rakentaa mairetta kanssapuhetta. Mutta yhtä nopeasti oli Nymfa taasen kaukana poissa. Kiihoitettuna vastustuksesta ja Nymfan pilkasta koetti Pan vieläkin häntä saavuttaa. Mutta nyt ei Nymfa enään seisahtunut, vaan pakeni yhtä mittaa. Pan perässä. Peljäten mielestään ilkeätä jumalata lensi Syrinki tuulen nopeudella eteenpäin. Tullaksensa vielä kepeämmäksi nakkasi hän joutsensa ja viinensäkin pois. Pan taas tulistuneena kiihkostansa ajeli yhtä nopeasti takaa.
Pan oli pukinjalkainen, mutta sentähden ei suinkaan hitaampi jaloiltansa. Päin vastoin. Vähitellen alkoi hän sentähden voittaa. Pelolla havaitsi kaunis Nymfa tätä ja koetti tehdä kaunomuotoisten nopeain jalkain nopeutta kahta suuremmaksi, kun, kauhuksensa, Ladonin leveä, laimea virta äkkiä esti häntä edemmäksi pääsemästä. Nyt ymmärsi Syrinki, ettei hän voinut välttää takaa-ajavaa Pania, joka jo kuului takana hengähtelevän.
Mitä tehdä?
Hänen tuumailunsa oli lyhyt. Rukoillen korkeita jumaloita pyysi hän päästä tästä elämästä ja — hypähti Ladoni-virtaan. Pan, joka tuli heti perässä ja jo luuli saavuttavansa Nymfan, ojensi käsivartensa vangitakseen hänet syliinsä. Mutta pitkiksipä venyivät pukinjalan partaiset kasvot, kun hän pulskan Nymfan sijasta sai syliinsä — kauniin solakan pilliheinän. Noudattaen Syringin tahtoa olivat, näet, jumalat tämmöiseksi muuttaneet siveän Artemiin Nymfan.
Kummastuneena seisoi Pan siellä kauan aikaa, huokaellen kadonnutta kaunokaista, kun hän kuuli vaikeroitsevan äänen, joka tuli pilliheinästä. Tuulten henget olivat puhaltamalla heinikkoon aikaansaattaneet tämän äänen.
Tästäpä älysi Pan tehtävänsä. Pilliheinästä laittoi hän itsellensä nyt huilun eli pillin, ja, siihen kun puhalsi, lähti niin erinomaisen suloisia säveleitä, että hän perin ihastui ja sen jälkeen aina piti pillin varsinaisena mieli-soittimena. Hän opetti ihmisiäkin käyttämään sitä ja erittäinkin niitä, jotka hoitivat hänen suojelemaansa karjaa, se on paimenia, josta pilli kutsuttiinkin Paimenpilliksi.
Kummako se sitten on, että paimenpillin äänet kuuluvat niin ihanilta, kun niin puhdas ja hempeä henki kuin Syringin siinä elelee?