HOUSUT PUTOS TORNIHI.
Oottako kuullu kuinka noloosti yhren isännän Laihiall’on käyny?
Ku silt’on puronnu vahingos housut kranninsa ja oman syslunkinsa tornihi!
Aivan vahingos, niin se ny ainaki itte sanoo, ku syslunki on ruvennu perhänkysymhän jotta:
— Kuka rumaane on mun tornini tukkinu?
Kattokaas asia on ny sillä lailla, jotta jos sen pitää oikee alkaappäältä ja juurtajaksaan seliittää, niin Laihiall’ on siälä Jurvan rajoolla kaks huushollia, isoo ja piäni, jokka asuuvat saman katon alla mutta eri päis pytinkiä. Ja sukulaasia ollahan.
Tuvan pualella asustaa Mikki lusikkakuntansa kans ja se on niinku isäntä. Piänespääs kokkaroottoo se syslunki.
No nii. — Mutta Mikki-isäntä rupes sitte yhtäkkiää kulkemham pää vääräs ja funteeramhan jotta:
— Mitä se tua syslunki oikiastansa tualla porstuakamarilla teköö? Hyvin ja paljo paremminkin minä sen tarvittisin, ku on nuata lapsiaki tuas kasvamas ja taloo on muutoonkin niinku mulle kuuluva. — No ei nyt taas sen pualesta, jottei omalla pualellaki tilaa olsi, mutta sais se tua köyhä syslunki muuttaa muallekki tuasta porstuakamarista.
Mikki puhuu siitä emännällekin jotta:
— Olis se hyvä ku sais tuan porstuakamarinki omalle väjelle — —
— Sanos muuta! — innostuu emäntä heti ja rupes kans kulkhon pää vääräs ja kathelhon karsahasti pikkutuvan pualelle.
Ja taloon kersat kans!
Ne rupes näyttelhön kiältä syslungille ja huutelhon jotta:
— Teirän pitää muuttaa pois meirän pikkutuvasta!
Mutta mitäs syslunki siitä välitti. Sanoo vai reisuustikki, ku Mikki-isäntä meni pihan poikki nii vihoosnansa ja toisassilmi jotta käveli tahkokränkkyhy ja meinas katkaasta koipensa, jotta:
— Nuan sitä ihmistä sokeurella lyörähä, ku se rupiaa himoottemhan lähimmääsensä omaasuutta, eikä tahro enää nährä omaa köyhää syslunkiansakkaa!
No muuta ei tarvittu. Siitä se suuttuu ja riahaantuu nii, jotta potkii ja riapootti koko kränkyn hajalle. Mutta päälle ei tullu, eikä olsi väärtti ollukkaa, ku syslunki on ollu soras, eikä oo siäläkää peljänny, vaikka ammuttihi monesta paikasta läpitte, n’otta viäläki pitää tohturin silloo tällöö kruppia kokoho kursia, ku pakkaa neulooksista repeelemhän.
Mutta hamphan kolohon pani Mikki senkin asian.
No täs joulun erellä lähti syslunki sitte taas Helsinkihi vähä reiroottamhan ittiänsä ja tuli viikon päästä taas kotia.
Meinas keittää tulijaaskaffit ittellensä ja oli ostanu kirkonkylän pakarista kokonaase fleetupellin.
Teki valkian takkahan, aukaasi pellin ja puhalti kovasti jotta rupiaas viriämhän. Ja rupeshan se, mutta yhtää ei vetäny. Savu tormootti vai tuphan. Syslunki kraapii päätänsä ja manas. Esti harvaksensa ja sitte tihijempää niinku pruukathan ku ei asia parane, vaikka pitääs. Se nykii pellinnööriistä ja tykkäs, jotta sen pitääs olla auki, mutta ku aina vaa paasootti savua tuphan, nii se riipaasi viimmee oikee vihantiästä, n’otta lenti seljälleensä ja pellit ja nöörit tuli peräs n’otta klapaji.
— No sitte on kumma, jos ei ny verä! — tuumas se syslunki — Ku on koko peili irti.
Mutta ei!
Tukus oli ja tupa täynnä savua n’otta syslungin piti mennä pihalle kattomhan.
Mikki-isännän oviklasi oli täynnä suuria ja piäniä naamoja.
Siin’oli fiilipunkin levyysiä ja kissinkupin kokoosia ja ne piänet liputtivat kiältä syslungille.
Viimmee tuli itte Mikki-isäntä portahille ja kysyy jotta:
— Eikö verä?
— Ei verä! — sanoo syslunki ja kynsii päätänsä.
— Jaa-ah! — sanoo isäntä. — S’oon paha paikka ku ei verä — — Mikhän syslungin tornin on tullu?
— En tiärä — sanoo syslunki — Mutta minä hajen muurimestarin kattomhan.
Silloo tuli Mikki-isännälle kiirus tuphan.
Syslunki haki muurimestarin ja yhres sitte syynättihin. Syslunki kattoo
takan perästä ja muurimestari huikkas torninnenästä. Mutta tukus oli!
Sitte se mestari meni välikokkihi ja knaputteli tornin laitahan.
Viimmee hakkas kaks kiviä irti ja teki suuren reijän.
— Ahas! — sanoo — Tääl’on jotaki! — ja kopelootti kourin reijästä.
Syslunki sihtas silmä kovana takan perästä ylhä ja samas tuli jotta noki ja tuhka pöläji kauhiammoonen trasumytty syslungin silmille, S’ei nähny hyvähä aikaha yhtää mitää, sylki ja manas ku turkkilaane jotta:
— Mitä riivattuja siältä oikee putos?
Muurimestariki tuli siihe imehtelemhän ja ku syslungin silmät oli pesty ja saatu enimmät roskat pois koolituksi, nii aukaastihin se mytty ja kattottihin.
Nii siin’oli kaks paria housuja!
Niitä kattottihin silmät pullolla erestä ja takaa ja viimmee sanoo syslunki jotta:
— Mutta nämähän on Mikin housut! Vissisti onkin Mikin housut, ku n’oon nuan ryätäs. Kuinka jutinan tähre n’oon mun tornihini tuiki?
Syslunki hairas housut kainaloho ja lähti Mikki-isännän pualelle.
Tuli tuphan ja kysyy jotta:
— Onkos Miska kotona, kun täs on sen molemmat housut?
Siäl’oltihi kovasti säikähröksis. Kersat kontti sängyn ala ja emäntäki tutaji nii, jotta sen piti pitää tantarista kinni.
— E-e-e-ei sit’oo kotona — häkelti emäntä.
— No mihnäs s’oon, ku se äsköön justhin oli portahilla?
— Tuata tuata — — se lähti kokouksehe — pääsi emännältä.
— Mihkä kokouksehe se ny nii hätää lähti? — —
— Tuata tuata, taisi mennä puoluekokouksehe, nii se ainaki sanoo — sopotti emäntä.
— No ku-ku-kuinka se sinne nii lähti, ku täs on sen housut? — imehteli syslunki. — Ilman housujako se sinne — —
— Ei tuata — — Se otti poika-Miskan pyhähousut, jokka sille tehtihin mennykesänä ku se pääsi ripille.
— Mhyy-yh! — sanoo syslunki ja mitäs siin’olis muuta vointi sanuakkaa.
Mutta kysyy kumminkin jotta:
— Kuinka nämä Mikin housut on mun tornihi tullu?
— Em m’ ainakaan tiärä — sanoo emäntä. — Kyllä s’oon niitä kaivaannu täs — — Vai siältä ne löytyy? Kuinka herrahallikkohon ne sinne on joutunu — — —
— On se vähä kamalaa — sanoo syslunki — ku isännän housut lentää tornihi — — tuata, on taittu tukkia sinne? — —
— Ee-eh! — sanoo emäntä. — Ei ikänä — — —
Kolmena päivänä kulki syslunki Mikin housut kainalos kyselemäs:
— Joko isäntä on tullu siältä kokouksesta?
Ei ollu tullu.
Vasta neljäntenä päivänä, ku syslunki sattuu tulhon nii ettei havaattukaa ku vasta portahilla, ja aukaasi oven, nii isäntä justhin yritti kellarihi piiloho, muttei keriinny, ku syslunki jo huikkas jotta:
— Vai siälä pärinäkellaris sitä pualuekokousta pirethänkin?
— Mä vaa meinasin ottaa voihulikan tuasta — sanoo Mikki-isäntä.
— Vai voihulikan! — sanoo syslunki. — Mutta sanos ny Mikki, kuinka nämä sun housus on lentäny mun tornihini, häh, sill’aikaa ku m’olin Helsingis?
Ja silloo Mikki-isäntä seliittämhän oikee juurtajaksaan, mikä vahinko sille oli tullu. Sanoo jotta:
— No ku mä täs yhtenä iltana menin katolle ja meinasin kattella jurvalaaste uutta sähkövaloa, jok’on niin kirkasta, jotta se ruskottaa iltayästä pualen Laihian seurakuntaako ja nousin sun tornis nenähän ja siinä töllistelin, niin yhtäkkiää n’otten havaannukkaa pritkahti pännit poikki ja housut putos tornihi jotta humahti — —
— Hoo-oh — sanoo syslunki ja väliä karhialla äänellä. — Kas kun et itte puronnu saman tiän —
— No hyvä miäs, ku mä putosin jo ja oisin kuka tiäs menny näkymättömihin, mutta korvat otti kiinni — —
— Älä sä nuata lehmältääsiä! — karjaasi syslunki. — Ku valehtelet ku vanaha salvia, mutta kylläs sen kupistas viälä särvät. Ensi käräjihi pääset vastaamhan ja saat nährä, mitä maksaa tukkia vanhoolla housurauskoolla toisen henkireijän. Ekkähän sitte muista köyttää housujas vähä lujempahan, jottei ne putoole mihkä rookaa!
Niin sanoo syslunki ja paiskas oven kiinni.