KISSI PIRU!
Oottako kuullu mikä meteli täs menny viikoll’ oli Tuppuraasen huushollis?
Siälä pesi emäntä eriskummallisen pyykin, josta ny hohajaavat koko kaupungin akat.
S’oli sillä lailla, jotta se Tuppuraaska rupes vethön äijänkänttyräänsä huulesta ja pisthön huushollirahoosta omhin pankkoohinsa markan silloon toisen tällöön. Ja välistä »puhalti» viis ja kymmenenkin markkaa.
Ja sitä se rotta teki monta kuukautta.
Se syätti äijällänsä pärinät kuarinensa ja mökötti vain jotta kaikki tyyristyy.
Kerraasti ku Tuppuraane tuli syämhän, niin se jäi istumhan ja kattomhan suu seljällä silakkakuppihi.
Viimmee hairas yhtä silakkaa hännästä kiinni ja löi pöythän jotta flätkähti. Sanoo jotta:
— No voi totisesti, katto ny kuule tuata silakkaa! S’oon vanheet ku mä ja mäki oon kohta puufarin iällä. Eikö tua oo se sama saamari, jolla mä ja Ylisen Jaakkoo Pakankyläs ennen paimenes olles Hissalan vainios puttaalimma? No on, peijakas viä, onki sama silakka. Ainaki s’oon justhin sen näkööne. Nuan littuposkine seki oli. Ja toinen silm’on pois niinku siltäkin! Sama junkkari täm’on, jonka Ylisen moussu tälläs Jaakoon askihi!
— Oo siinä niuhaalemata senkin koiranleuka — äyskääsi Tuppuraaska — Niinku ei se sulle kelpaasi! Aina sä kränäjät — — — kun tiistaina puarista ostin.
— No mutta kuinka herra hallikkoho s’oon mahrollista? — jahkaasi Tuppuraane, joka piti kuivaa ruastanutta silakka ku tikkua pystys ja katteli sitä ympärinsä. — Kyllähän mä ny tämän tunnen, sama s’oon— — —
— Syä vaa äläkä kitaja! — karjaasi Tuppuraaska.
— Kun me Jaskan kans tätä uitimmaki Vesiluaman ojas — jatkoo Tuppuraane imehtelemistänsä. — On se kamalaa rookata näin yhtäkkiää vanhoja lapsuuren tuttuja.
Ja kun s’oli hyvän aikaa imehrelly, niin tuumas viälä jotta:
— Oliskahan tämä silakka jääny multa ja Jaakoolta sinne luamahan! Ja sitte viroonnu ja uinu jokia pitkin ruattalaaste verkkoohi? — Jaa-ah, ei voi muuta sanua ku jotta imhelliset n’oon silakkaankin tiät täs mailmas, joko sitte ihmiste!
Mutta Tuppuraaska otti äijänsä venkkuloottemisen niin pahaksensa jotta itkuhun pillahti. Pyhkii kaarin nurkkahan silmiänsä ja saman tiän niisti nenänki. Sanoo jotta:
— Aina sä mua kiusaat. Mitäs mä sille mahran, jotta voi on niin tyyristä ja maito maksaa seittemän markkaa hinkki?
Ja ku sai vähä luantuansa takaasi niin jo kiljaasi jotta:
— Jos oot niin persoo jottei sulle silakka enää kelpaa, niin anna tänne se! Kyllä mä syän! Ja meinas hairata sen silakan Tuppuraasen kärestä.
Mutt’ei saanu.
Tuppuraane pisti silakan vähä siävästi plakkarihinsa ja sanoo jotta:
— Sos sos soo Maija-kulta, vai niin huanon arvon sä paat tämän silakan päälle, jottas sen söisit? Mun lapsuuren tuttavani! Ei ikänä! Tämän minä paan kallihina muistona paperihi ja kaappihi tallelle. Tätä silakkaa ei saa koskaa syärä. Ja ku mä kualen, niin mä pyyrän jotta se sais följätä mua hautaha asti, — puheli Tuppuraane vesis silmin. — Ja mitä taas siihe silakan syäntihi tuloo, niin sä tiärät Maija rakas jotta s’oon oikee mun himoruakaani. Mäkö en silakkaa söisi? Mutteihän mun ny passaa tätä lapsuuren toveriani syärä!
Se Tuppuraane ku on sellaane vekkuli miäs, jotta pakkaa Maijaansa vähä silloo tällöön hyppööttämhän.
Mutta ku siitä silakkajutusta selvittihin, niin Tuppuraane söi koko silakkakupin tyhjäksi ja lähti töihi. Ja Tuppuraaska jäi siunaalemhan jotta:
— Kun mä jo säikährin jotta se sitä rahanmenua taas rupiaa tutkaamahan.
Muttei onneksi ruvennukkaa — — —
Ja niin oli mielisnänsä jotta päätti pistää salapankkohonsa kokonaasen kahrenkymmenenmarkan rahan.
Tuppuraaska lähti viämhän rahaa pankollensa, jok’oli sängyn alla. S’oli koonnu kaikki säästörahansa yhtehe vanhaha kalossihi ja sitä se piti sängyn alla piilos.
Veti sitte kalossinsa siältä ja ku se näki, oikee se tyrmistyy jotta käsistä putos koko kalossi — Ja sitte se rupes siunaamaha ja kattelhon ympärillensä jotta:
— Kissi piru — — —
Mutta kissi ku sen kuuli, menii ni häntä suarana ku salasmaa pihalle ja Tuppuraaska peräs. Livahti kivijalaan luukusta sisälle ja siit’ei Tuppuraaska mahtunukkaa.
Koitti se vähä reijästä koperoota että jos olis saanut hännästä kiinni niin — kyllä mä sun tuhannen kuvaasen opetan täs menhön — — —
Mikäs siinä auttoo? Piti lähtiä takaasi tuphan. Ja kyllä se pärmänttäs kauan sitä kissirumaasta ja seisoo kalossi käres ja hoki jotta:
— Kun tuan sen ny pitikin raakkulehen rumaasen tehrä!
Ja sitte se alkoo se merkillinen pyykinpesu, jotta sellaasta ei
Tuppuraaska ollu ennen pyykkärööny.
Piti lämmittää haliaa vettä ja panna rahat likuamahan. Ja se ny vasta oliki tarkkaa pyykinpesua!
Ja ku Tuppuraane tuli illalla kotia, niin s’ei ollu uskua silmiänsä, ku se näki hellan ottalla kuivamas niin kauhian paljon rahaa. Siin’oli viiren markan rahoja ja kymmenen markan rahoja ja ainaki kaks saran markan rahaaki.
Ja lavittalla istuu Tuppuraaska ja huakii jotta:
— Kissi piru!