ILMAPUNTARI.
Oottako kuullu jotta nyt on kommunistien äänenkannattaja »Nälkätorvi» menettäny viimmeesenkin uskollisen lukijansa täälä Yaasas?
Ei niit’oo paljo ollukkaa ja nyt on se kaikista uskollisinkin, se Syrjämäen Fiijaki, joka myy torilla nisuleipää ja pannukakun paloja, suuttunu nii Nälkätorvehensa jotta:
— En ikänä enää ota käteheni tuata lehtiä, ku peljättää ja narraa ihmiset, jotta vatta kipiänä on saanu olla monta päivää, eik’oo tohtinu yätänsä nukkua. Ja teki mullekki sellaasen vahingon, jotten tohtinu tiistaina enkä viälä eileenkään lähtiä kropsuuneni torille!
— Kyllä s’oon oikeen kamalaa ku sellaasia pannahan lehtehen — siunaali mulle eileen aamulla se sama Syrjämäen Fiija Pitkälläkarulla, justhin siinä entisen Syreenin hotällin kohralla, kun m’olin tyähön menos ja se meni lykääten kropsukelkkaa torille.
— No mitä kauheeta siinä Fiijan lehres ny sitte o oikee ollu? — kysyyn mä.
— No voi jutinan tähre, ekkö sä sitte tiärä koko asiasta mitää! — haikaasi Fiija ja löi reithensä jotta Korpelan äijäkin, joka siin’on Kalijärven kivijalkaa syvööttäny, oli flätkäästä porakampraattiansa sormille.
— Vai et s’oo kuullukkaa! Sä joka kaikki kuulet ja niitä juttujas kriivaroottet! — Hoo-oh — sanoo Fiija — ja peitteli kropsukoppaansa paremmin jotta:
— Kun nua pankakukki pian jähtyy tuas ennenku torille kerkiää. — Nii, ku siinä Nälkätorves oli maanantaki iltana, ku mä kotia tulin, sellaane kirjootus, johna sanottihin jotta: Mitä tulossa?! ja jotta mitä merkittöö, kun meirän ilmapuntari — — — se lehren puntari tiä tysti — — — ei mull’oo ittellä sellaasta puntaria, jolla ilmaa punnithan, mull’on vain tavallinen vanhaa laija kripapuntari — niin jotta, mitä merkittöö, kun meirän ilmapuntari on tänä päivänä klo 12 laskenu 716? Ja jotta se tiätää oikee kauhiaa hirmumyrskyä! Ja siin’oli oikee präntättynä, jotta »jos ilmapuntari yleensä mistään tiätää» — — — Niin siinä seisoo oikee selevästi!
— Ja mä säikährin niin jotta oikee kylymän ringin löi krupin ympäri ja aivan mä vapajin. Kärekki pani nuan nuan — näytti Fiija. — Mä peljästyyn niin kauhiasti, jotta heti sammutin hellan pesäs valkian ja löin pellit kiinni. Kun luulin jotta siinä paikas ny mojahuttaa sellaasen mällin, jott’on maa ja taivas sekaasinsa. Oikee henkiä salpas, enkä tohtinu paljo paikalta huiskahtaa, ku pelkäsin, jotta paiskaa pian hellannurkkahan munkin vanhan akan. — Sitte tuli vintiltä se Nuurkoolin vanha muari, joka plaa mun tyänä käyrä joka ilta kaffia vaanaamas ja ku mä luin sille Torvesta sen jotta »Mitä tulos», niin itku muminalta pillahti. — Mailmanloppu siitä tuloo, sitähän m’oon aina sanonu. Mutta tulkohon vaan! — huakaasi mumma ja lähti hoittollona kompuroomaha vintille. — Kyllä s’oli niin kauhiaa, jotta veisamaha se pani munki. Ja samoon kuuluu mummaki vintillä tekövän — jutteli Fiija ja lykkii kropsukelkkaansa erestakaasi, jottei ne pannukakut jähtyysi.
— Jaa-ah, kyllä oli kamala mennä sänkyhy syrän kurkus ja orottaa vain, koska rupiaa präiskymhän ja paukkunahan ja se Nuurkoolin mummaki tuloo pää kolmantena jalkana katon läpi alha komuuri ja piirongin loorat peräs — — —
— Ja niin oli, jotten m’ollu silmiäni uskua, ku mä tiistaiaamuna viälä elävänä huamaattin — ihasteli Fiija. — Mä raootin vähä köökin karteekia ja luurasin pihalle, jotta onkhan muu mailma pysyny ehjänä. Ja kaikki oli ku ennenkin: Nuurkoolin liiterin ovi seljällänsä, niinku se pruukaa ollakki ja mun kropsukelkkani ovipiäles pystys! — Mä menin pihalle oikee omin silmin kattomhan, jotta onkhan tämä ny oikee, jottei mitää oo tapahtunukkaa? — Huhtamäkiskä siinä justhin viärä fläsyytti laskisankua uloos, eikä ollut tiätääksensä koko vaarasta — paasas Fiija. — Ettäkö t’oo peljänny sitä hirmumyrskyä, jok’oli eileeses lehres, kysyyn mä. — Mitä myrskyä? — imehteli Huhtamäkiskä. — Ku ilmapuntari on laskenu 716!!!
— Hah, hah haa! — nauroo Huhtamäkiskä, jotta vatta nytkyy, kun s’oon lihava ihmine. — Nälkätotven ilmapuntari ei oo ikänä tiänny mistää! Sitä viisaria kuulemma kääntelöövät juksupoijakki kuinka päi rookaa. Maanantaina oli jokin junkkari tukkinu tulitikun niiren ilmapuntarin fiäterin välihi, jotta s’oli aiva prillees. Ja toimittajakki olivat peljästynhet ja lähtenet jo pualelta päivää myrskyä pakhon — selitti Huhtamäkiskä, joka kaiken maailman asiat tiätää ja lukoo muitakin lehtiä.
— No siinä ny näjittä! — sanoon mä Fiijalle. — Tilakkaa viäläki se Nälkätorvi ja uskokaa sen ilmapuntarihi, niin teill’on mailmanloppu joka toinen päivä eres. Pitääs jo Fiijankin äkätä, jotta sen sakin ilmapuntari klopsuu kuinka rookaa.
— Kyllä m’oon vähä ittekki sitä nuan ittekseni huinaallu — tuumas Fiija. — Ei, mutta kyllä mun ny pitää jo lähtiä, aiva nämä pankakut jähtyy. — — —
Sanoo ja lähti, ja huamisin tilas oikian sanomalehren.