KUN ISOO-MATTI POKSAS.
Oottako kuullu kuinka suamalaane poksaa ku se siksi tuloo?
Nythän s’oon se enklantilaasten poksaaminenki tullu täällä Suames alkuhun, jotta passaa kertua kuinka yks suamalaane poksas pari kymmenkunta vuatta sitte yhren enklantilaasen kans Finntownin kaupungis Junaitisteetis.
Mun syslunkini on ollu Amerikas ja se sitä kertooki. Itte oli nähny koko tappelun.
Siäl’oli ollu yks suuri suamalaanen miähenroikales, Isoo-Matti, Jurvan Närvijoelta kotoosi, yli kolme kyynärää pitkä, suuri ja leviä ku riihirati. Aika möhry miäheksi. Ei osannu enkelskaa yhtää sanaa, mutta väkevä oli ku karhu, ja kova tyämiäs. Kuinkahan olikin tyätä saanu, mutta yhrellä toiskiälisen farmilla s’oli tyäs pari mailia kaupungista.
Siälä se punnasti maatöis, väänti kiviä, kaivoo ojaa ja söi ku salvia hevoone. Kovasti oli laatumiäs ja isäntä tykkäs kovaa. Ei se ikänä rähissy palkoosta, otti sen mitä annettihin ja söi mitä pöytähän tuatihin.
Kerraastikki ku siälä pihamaata tasootettihin monen miähen voimalla, oli siinä jumalattoman suuri mulukkerokivi, jota isäntä kahren miähen kans yritti kuapasta kangertaa. Aina ku n’oli sen saara ja saara ylhä, niin taas putos takaasi.
Isäntä jo hyppii tasapökkää, kraapii hiuksiansa vaikkei niitä monta karvaa ollukkaa ja hoki sanomapitsiä jotta sätii. Silloo tuli se Isoo-Matti siihe ja sanoo jotta:
— Antakaas mä yritän. —
Nytkähytti housujansa, sylki kourihinsa ja hairas koko sylellä kiinni. Paikat vain nataji, sääret tutaji ja pää täräji, mutta nousi. Nousi ku nousiki!
Ja kantoo ainaki kymmenen syltä. Airan taa kantoo ja pyhiiskeli käsiänsä.
Kovasti ne toiskiäliset honajivat ja imehtelivät »Finnin» voimaa.
Kaffille viäthin kesken kaikkia ja emäntäki taputteli hartijoohi.
No sitte tuli jonkin viikon päästä Finntownihin sellaane reissaavane nyrkkitappelija, oikee samppiooni, joka lupas 100 taalaa miähelle, joka pystyy sitä vasthan seisomhan 10 minuuttia.
Se ilmootti siitä sanomalehres ja suurilla plakaatilla ympäri kaupunkia.
Yks oli jo koittanu onniansa, mutta s’oli lyäny leuvat sisälle ja silmän poskelle heti. — Eikä kukaa tohtinu enää yrittääkkää.
Mutta silloo se farmari muisti sen isoon suamalaasen, joka sill’oli töis ja se ku rupes seliittämhän sille käsin ja jaloon jotta se menis koittamhan.
Ei siitä tahtonu tulla tolkkua millää. Farmari käärii pairanhiat ylhä, hyppii ku kaneli sen ympärillä, ja näytteli nyrkkiänsä.
Isoo-Matti seisoo silmät pyäriääsnä ja imehteli jotta, onko se isäntä tullu hulluksi vai mikä sen on, kun se nuan konstaaloo. Vai meinaako se ajaa mun pois.
Mutta ku aikansa olivat tolkannehet ja isäntä näyttäny saran taalan rahaa ja pistäny sen Matin plakkarihin ja viisannu, jotta se saa sen, jos se lähtöö sen kans kärryyllä kaupunkihin ja sitte tappeloo.
No siin’ ei auttanu sen Isoon-Matin muu ku lähtiä pualiväkisin isännän kans kaupunkihin.
Tulivat sinne näyttelypaikalle ja siäl’oli lauroosta tehty korkia lava ja sen ympärillä nuarat, ja kauhian paljo ihmisiä. Ja lavalla keikkuu ja pullisteli rintoja puolialastoon miäs, viisooli ja huuteli jotakin. Oli ku kukkoo ylypiä.
Aiva kenas se kulukiki.
Isäntä traksii Isoja-Mattia käsipualesta ihmisten läpitte ja oikee peräpualesta punnas lavalle.
Matti oli ku hullu myllys, katteli ympärillensä jotta:
— Mitä piruja ne oikee meinaa?
No siinä tuli kova kohina ihmisjoukos. Farmari viisas Matille sormella sitä tappelijaa ja osootteli, jotta sitä ny passaa antaa ympäri korvia tullen mennen. Otti kellon plakkarista ja näytti, jotta 10 minuuttia vain tapella. Ja sitte näytti 100 taalan rahaa ja nyäkytti päätänsä, jotta sen saat.
Viimmee Isoo-Matti käsitti. Se aukaasi suuren suunsa jotta:
— Jassoo, jotta tuan kans tapella?
— Jees jees! — huutivat ihmiset.
— Oikeenko lyärä surkuamata? — imehteli Matti. — Onko poliisia paikalla?
— Nou polis — huutivat enklantilaaset ja nauroovat mahaansa pirellen.
Samas soitettihin piänellä kululla ja kaikki muut hyppäsivät lavalta pois, n’ottei jääny ku se samppiooni ja Matti, joll’oli vanhat piaksusaapasrajat jaloos ja lakkireuhka pääs.
Samppiooni rupes hyppiä paukottelemhan ja pyärimähän ku kissi kuuman puuron ympärillä. Matti seisoo paikallansa ja meinas ensin niistää nenänsä, muttei se keriinny viälä eres pyhkimhän sormiansa saapasvarthenkaan, ku sai niin jumalattoman mällin leuvan ala jotta lenti ympärinsä ku kapu ja putos lavalta maaha.
Mutta ilmas lentääs se jo manas jotta. — Katto tuata perhanaa, tanan tana — — —
Ja kyllä s’oli ku kärppä heti pystys ja tormootti takaasi lavalle ku jalopeura.
Hairas paljahin käsin sitä samppioonia päästä kiinni ja ruataasi lavahan ku säkin. Ja voi armas jee, ku se sen pläsitti. Löi niin maantulen peijakkahasti jotta s’ei keriinny huutaakkaa. Aina ku aukaasi suunsa, niin taas fläiskähti jotta tukus oli.
Sinne juaksi apuuhi palkintotuamaria ja ihmisiä, mutta Isoo-Matti oli niin sinnis, jotta hairas samppinjoonin ylhä ku kananraaron, sukii sitä ympärinsä tolppihin, fläiskii laattiahan ja löi tuamariakin ympäri korvia sen säärillä.
Kun viimmeen päästi irti, nii aivan liakona makas samppijooni lavalla.
Ja Matti jahkuu ja puuskutti jotta. — Ku peijakas löi — — — Onko se mitää leikkiä se, ku melekeen leuvat sijooltansa fläiskäs.
Siinä tuli kamala rähäkkä. Ihmiset huuti ja ulvoo. Herrat lavalla olivat toistensa knapiista kiinni ja suurinta melua piti se Matin isäntä. Vooron perästä käyy se taputtamas Mattiansa ja taas juaksi palkintoherran kimppuhu.
Viimmeen saikin siltä 100 taalaa ja ne se toi sille Matille.
— Saanko mä tämän? — kysyy Isoo-Matti.
— Jees jees — hoki isäntä ja pisti rahat Matin plakkarihi.
No silloo leves jo Matinkin naama levjähän hymyhyn.
Sanoo jotta:
— Kyllä mä pänttään tuallaasia samppinjoonia vaikka enemmältäki — — —.