JAAKOON PUURONKEITTO.
Ootlako kuullu sitä ku Teuvan faltesinanni ja lautamiäs keittivät yhrelle Jaakoolle puurua?
Se Jaakkoo asustaa siälä Karijoen keisarikunnan rajoolla ja sill’ on sellaasia hulluja lehmiä, jokka syäävät mistä paikasta rookaa. Eivät välitä mitää torpankirjoosta, ei rajoosta, eikä kivipyykistäkää. Kulkia flehnustaavat naapurien kaurapelloos, popsiivat parhaat palat poskhinsa ja purotteloovat mitä rookaa.
Siitä ne krannin isännät suuttuki sihen JaakoolIen ja käskivät lautamiähen tämmätä käräjihin vastaamhan.
Ja samas kyytis passas faltesmanninki lähtiä lukhon sillen Jaakoollen kovaahopiaa yhrestä vanhasta testamenttiasiasta, josta s’oon sanonu, jotta se ei ikänä sovi eikä tyry, vaikka tulis minkälaane päätös.
Fattesmanni ja lautamiäs lähtivät sitte ajaa köryyttelhön Jaakoon huusholliin, mutta Jaakkoo äkkäski klasista jotta:
— No ny ne peijakkahat tuloo! Ja mull’on justhin puuronkeitto päällä!
Jaakoolle tuli hätä käthen. Siihen nakkas takkakivelle jauhovakan ja männänkin paiskas niin lujaa n’otta kaks piikkiä meni eree poikki. Kiahuva vesipannu vai jäi porisemhan takalle, kun Jaakkoo klapsaast ovesta pihallen ja härisnänsä katteli jotta:
— Mihkä herttinjee mä ny pääsisin piilhon, jottei ne mua saa tämmätyksi.
Ja niin peljästyksis ja härisnänsä oli, jotta aiva se hyppii ja pyärii yhres paikas, eikä tiänny, mihk’ olis lentäny.
Viimmeen näki olkilyhres-läjän saunan katolla, jota s’oli meinannu uurestansa kattaa ja sinne truiskas ku orava tikkahia myäri.
Konttii kahren olkilyhtehen välihi ja veti kolmannen päällensä, jottei näjy. Ja oli hiljaa ku hiiri eikä paljo hengittänykkää.
Faltesmanni ja lautamiäs ajoovat pihahan kovasti pää kenos, niinkö ne on vähä niinkö mahtavia miähiä ja oikee kruununpalvelijoota.
Sitoovat hevoosen piinnurkkaha ja menivät tuphan. Lautamiäs jo rupes heti oikohonsa lukhon sitä litaniaansa jonka se osaa ulkoa jotta:
— Täten kuttuthan ja haastethan Jaakkoo — —
Niin faltesnianni äkkäski jotta:
— Eihä tääl’oo ristin sialua!
— Jassoo! — sanoo lautamiäs ja otti puheensa takaasi.
Yhres ne sitte syynäsivät koko huushollin, eikä Jaakkoja löytyny sängyn altakaa, vaikka faltesmanni itte kattoo. Ei ollu muuta ku jauhovakka, se kakspiikkinc mäntä ja valkia puuropannun alla. Kissiäkään ei näkyny. Eikä sillä Jaakoolla vissikin kissiä ookkaa.
— No ei se Jaakkoo kaukana mahra olla, kun on puuronkeitto kesken — sanoo lautamiäs ja silloo rupes samas pannu kuahumhan ja aiva truiskii takanporohon.
Faltesmannillen tuli hätä ku pannu kiahuu eikä Jaakkoja ollukkaa paikalla. Se juaksi pihalle ja rupes huuthon jotta:
— Jaakkoo, Jaakkoo pannu kiahuu — — —
Mutta Jaakkoja ei kuulunu, vaikka kyllä se sen kuuli. Se meinas jo nostakki ja lähtiä, mutta sitte muistiki ja jahkuu itseksensä jotta:
— Kuahukhon ny vai — —
Ja ku Jaakkoja ei kuulunu, niin faltesmani tuli takaasi tuphan ja sanoo lautamiähelie jotta:
— Mitäs ny tehrähän?
Mutta lautamiäs oli jo täyres puuronkeittohommas. Se kaatoo pannuhu jauhoja ja huuti jotta:
— Tulkaa tulkaa faltesnianni sekoottamhan, jottei tuu kovin kakkaraasta — — —
Faltesnianni hairas männän ja pyäritti kämmenten välis jotta priiskuu.
Ja hyvää ja liantoosta puuroa siitä tuliki!
Mutta sitte sanoo lautamiäs jotta
— Sualaa kans!
— Jaa peijakas! — sanoo faltesnianni. — Sualaa kans.
Ja siinä tuliki sellaanne tenkkapoo ethen, jotta kumpikaa, ei lautamies eikä faltesmannikaa, tiänny, kuinka paljo sualaa piti puuroho panna.
Ei auttanu muu ku mennä taas pihalle huuthon Jaakkoja jotta:
—- Jaakkoo, Jaakkoo, tuu panhon suoloja puuroho, kun ei me tiärä, kuinka paljo sä pruukaat oikee panna.
Jaakkoo meinas taas truiskata pysthyn ja krääkäästä jotta:
— Puali kourallista!
Mutta muistiki ja piti suunsa kiinni. Jupaji vai itteksensä jotta:
— Kun eivät ny tuan vertaa ittekki ymmärrä —
Ja hetken päästä jahkaasi jotta:
— Polttavat viälä pohjahanki koko puuron — —
Mutta silloo äkkäski faltesmanni saunan katolta lyhtehen alta Jaakoon toisen piaksusaaphan ja sanoo lautamiähelle jotta:
— Tuala se Jaakkoo näyttää olovankin!
Ja perätysten kiipesivät, faltesmanni erellä ja iautamiäs peräs, niinku laki määrääki, saunankatolle, Vetivät pokkarista paperit ja lukia prätistivät niin tämmit ku testamentikki Jaakoolle, joka makas seljällänsä lyhtehien väiis katolla, jotta nenä vai näkyy.
Jaakkoo pani kovasti vasthan ja sanoo jotta:
— En tyry, en tyry, en tyry sittekkää, enkä tuu liijoon vastaamhan —
— Tuu jos tahrot, mutta lujettu on! — sanoo faltesmanni ja lähti tikkahia alaha.
Mutta lautamiäs sanoo jotta:
— Mee ny kuule Jaakkoo panomhan sualaa puurohos ja vähä joutua —