KANS KANSANERUSTAJAKSI.
Oottako kuullu jotta se Savimäen-Salttu olis ny sitte kans niinku valmis lähtemhän eruskuntahan?
Aivan valmis kansanerustaja. Ei muuta ku äänestystä vailla.
S’oon tämä Savimäki uskollisesti palvellu pualueensa Laapania jo niin kauan, jotta joutaas se jo päästä herraan souvvihi.
Oikiasta päästä se tämä Savimäki asiansa alootti. S’oli ensin huanopalkkaasena opettajana Möykynkyläs ja siälä suuren luannon hiljaasuures sille syntyy ne kunnianhimooset aivootukset, jotta herraksipa tiätysti.
Ja se alkas siitä, jotta se riiteli johtokunnan kans, johka kuuluu vain tavallisia taloonjussia, palkankoruutuksesta ja kirrasti kovasti, jotta sille pitää antaa lisää palkkaa. Mutta isännät olivat vain sanonhet jotta:
— Ei kannata. Ei meillekkää mitää palkankorootusta anneta. Ja paljo fiinimmin sä syäkki ja paremmis verhoos kuljet ku me, jokka sua elätämme. Ei näytä sua nälkä kuurninehen ku poskekki on ku puukissillä.
Siit’oli Savimäki tietysti kamalasti suuttunu.
Oli sanonu jotta:
— Ettäkö te pitkätukkaaset ymmärrä, jotta minä teen kansansivistystä ja kasvatan teirän kakarootanna — — —
— Joo joo mutta — oli isännät sanonhet. — Mitä se sellaane kansansivistäminen on, jotta aina vai taloonpoijan massikan päälle käyrähän? S’oon meirän miälestä oikee epäsiveellistä, jotta aina vai huseerata meirän känsäkouraan rahapussilla ku omallansa. Mistä ne rahat tuloo? — Ja kakarakki tuloo siälä sun koulussas niin päässilmääsiksi, jottei ne enää kunnioota vanhempiansakkaa — — — Kaiken mailman hyrryjä ja fyrryjä lapsille vai näyttelet, jotta näin fysiikas pörrää, eikä kersat taira enää kymmeniä käskyjäkää, ku ovat ollehet hetken aikaa sun sivistettävänäs — — —
Kyllä ne antoovat isännät sille Savimäjelle sellaasta palkankorootusta, jotta aiva se pihaji.
Varsinki oli Mäkelän Kaappoo-isäntä kataannuksis. Se ku paasas jotta:
— Meiränkin Anttoni tuli täs kerraasti koulusta kotia ja sanoo jotta:
— Tiäräk’sä äitee, jotta ihmiset on tullehet apinasta?
— Äireeltä oli puronnu patapuukkoo lehmänkorveehi ku se niin säikähti — seliitti Kaappoo, mutta:
— Ku mä hairasin Anttonia korvista kiinni ja pari kertaa ruataasin ympärinsä jotta:
— Sanok’sä sen nolkki isääs ja äitejäs apinaksi?
Niin itku pääsi ja sanoo jotta:
— Opettaja on niin sanonu — — —
— Ja ny mä tahron sulta Savimäki suaraha kysyä, jotta:
— Ook’sä niin sanonu? — karjuu Mäkelän Kaappoo silmät aivan verenkaljamalla ja nyrkit pystys.
Siin’oli Savimäjen vähältä lyärä housut veteläksi, ku koko johtokunta rupes nouseskelhon pysthyn ja kysymhän jotta:
— Vai apinoota me tavalliset maanjussit vain oomma teille kansansivistäjille?
Silloo lippas se tuleva kansanerustaja ovesta pihalle ja tuli takaasi vasta ku johtokunta oli menny.
Mutta yhren jutkun se viälä kerkes isännille tehrä. Se junkkari otti mahtavaa eron viraasta, niinku ainaki kliipatut herrat, ennenkö sitä keriittihin eroottaa.
Savimäki päätti kostaa ja kostaa oikee verisesti.
Se päätti ruveta politiikkamiäheksi ja yrittää eruskuntahan. Ja siälä ruveta ajamhan eristystä ja sivistystä oikee hartiavoimin taloonpoikaan tingillä. Ja sen se ainaki päätti ajaa läpi, jotta katikismus nurkkaha ja sellaane sivistysoppi käthen, jotta apinasta n’oon ainaki taloonpoikaan kersat tullehet.
Mutta ensin sen piti tiätysti oppia puhujaksi ja niin kans lähti heti oikee puhujakurssiille. Ja siälä neuvottihin kuinka pitää kumartaa ku tuloo kansalle puhumhan, kuinka pitää merkittevästi rykiä, kuinka viisata kärellä ja pyärittää päätä.
Se oppi »alustanahan», »pohjustamhan», »valaasemhan», »ottamhan huamiohon» molemmilta pualilta, »vetämhän johtopäätöksiä», »heittämhän katseen ylös histoorian kulkuhun», »vetoomhan» ja »punnittemhan», »tulkittemhan kansan miälipiteetä», »huamauttamhan», »varoottamhan», »alleviivaamahan» jne. Siitä tuli sanalla sanoen nii villitty puhuja, jotta se puhuu unissansakki.
Ku sitte pirettihin piiripuhujan vaalikokhet ja kaikki pyrkyrit pantihin yhtaikaa pälpöttämhän, nii kukaa ei piisannu Savimäelle.
Se lasketti nii tihiää ja vinkiää tulemhan oikee paremman sorttista juhulapuhetta, jotta toiset eivät saanhet suuvoorua.
Ja itte pualuehen Laapaninkin piti tunnustaa jotta:
— Kyllä s’oon hyvä valaasemhan päivän politiikkaa ja histooriankulkua tämä Savimäki.
— Ja mult’olis tullu viälä vaikka kuinka pitkältä — trossas se itte.
Ja niin se sitte kans valittihin oikee piiripuhujaksi. Se kulki pitäjästä toisehen ja puhuu ja puhuu ja seliitti ja valaasi, n’otta sen oli oikee leuvat tuvoksis ensin alkaappäältä.
— Kovaa täm’on hitsiä — pruukas Savimäki itteksensä huakaalla — mutta pääsööpä lopuksi viälä ministeriksi, ku meirän pualuehes on niin vähä kykyjä.
Ja Savimäki-poika se hinkkas ja hyppäs. Tuli sitte se aika ku erustajaehrokkahia asetettihin, eikä Savimäki tahtonu saara nukutuksi. Pirettihin kokous ja keskusteltihin, ketä sinne ny pannahan.
Ja ajatelkaa, hyvät ihmiset, ku Savimäjestä ei puhuttu mitää!
Ehrotettihin kaikellaasia Puita ja Heiniä, Kiviä ja Kantoja, eikä
Savimäjestä sanottu halaastua sanaa.
Sille tuli hätä käthen.
Se vei Peräloukon erustajan torppari Pökkelön porstuaha ja siälä ny sipinä rupes käymähän. En tiärä sitte, mutta reisuusti ainaki plutkahti ja sitte klunkutti ja pyhiittihin suuta ja ähkäästihin.
Ja ku Peräloukon erustaja Pökkelö sitte tuli kokoussalihi, niin se oli oikee pulskistunu. Kovasti punotti ja haisi hokmannilta. — Muista ny mitä mä sanoon — varootti Savimäki vielä oves. Pökkelö rykääsi sitte pari kertaa, niisti nenänsä ja otti puheenvooron ja sanoo jotta:
— Kuulkaa kansalaaset ja pualuetoverit. Kattokaa asia on ny sillä lailla poliittisella taivahalla, jotta ne pitää olla eri kykyjä, joita me äänestämmä valtiopäiville. Ei sinne kelpaa tällä kertaa pikku-kykyt, pitää panna oikee suuria kykkyjä. Ja tämä Savimäki, s’oon niinkus tiärättä oikee isoo kykky meirän joukos.
Siitä nousi eri pörinä, sanon mä. Kaikki hyppäs pysthyn ku neulalla tuikattu, huutivat ja huitoovat jotta:
— Jassoo vai pikkukykkyjäkö me sitte oomma tämän Savimäen rinnalla, häh?
Toiset suuttuivat kauhiasti, ottivat lakkinsa ja lähtivät. Mutta Savimäki piti pualensa, vaikka kyllä siin’ oli tälläämistä, ku kaikki parhuuset kykyt lähtivät, n’ottei ollu enää oikiastansa pikkukykkyjäkään. Piti panna ehrolle mitä rookas jäämhän.
Mutta Savimäki tuli listalle, ja s’oliki pääasia. Nyt ei sitte muuta — kun äänestää.