JURVAN KUPPARI.
Oottako kuullu, että Jurvan Sarvijoella voirahan ny taas kovasti hyvin?
Se oliki niin nutuusta ja rutuusta se elämä täs loppuaikoona, jotta sarvijokiset pakkas tulhon liika krätyysiksi.
Mutta sitte tuli erinomaane siipyläänen kuppari, hiaroja ja povari ja ny on sarvijokelaasten kruppi taas kovasti liantoone ja hyväs voinnis. Ei vaivaa enää kihti ei romotiisi. Lonkkapistoksistaki on päästy. Eikä sillä hyvä, että se siunattu siipyylääne kuppari hiaroo, kuppas ja imi kuppisarvillansa pahan veren sarvijokelaasista seljän kautta uloos. Se viälä povas kaupanpäälliseksi ja kattoo kärestä. Mutta kaffinsumppihin s'ei kuulemma saattanu kattua ollenkaan. Ne se litkaasi menhön poroonensa.
Ja kyllä se akka vain tiäsiki. Oli tarkasti kullekki neuvonu varoomha yhtä ristinveristä miästä ja punaveristä naista, jokka pakkaavat Sarvijoellaki tukkimha pariskunnan välihi. Paljo ilua ja vähä muresta oli kullekki luvannu. Ja markan pistäny tarkasti aluushamhen plakkarihi ja vakuuttanu, jotta hyvin menöö.
Ja hyvinhän s'oon sarvijokelaasten mennykki. Ei voi moittia. Kaikkien muiren, mutta sen Tuamahan käythin vähä huanosti.
Sitä ku se Siipyyn flikka hiaroo nii, että Tuamahan syrämmes tuhahti rakkaus aiva ilmi liaskaha. Ja paloo, n'otta käry nousi. Sen rupes silmät lirutteloho ja lakkinsakki tälläs kallellensa.
Tiätää sen ku sellaane mailmankuppari ja hiaroja ottaa poikamiähen siltä kantilta katteltavaksensa, että miähen ittellensä hiaroo, nii turhaa siin'on vasthan prätkytellä.
Se oli se Siipyyn flikka hiaronu sen Tuamahan niin ympärinsä, n'otta aivan oli Tuppu-paraan pää klenahrellu.
Ja ku Tuamas oli niin fletkooksis, ettei mistää tiänny, niin oli ottanu Tuamahan syrämmen oikee käthensä ja knäpähyttäny siihe kuppikirvehellänsä kauhiammoosen ja syvän rakkauren haavan.
Siit'oli juassu kamalasti verta ja Tuamahan oli lyäny niin heikoksi, jotta siinä paikas oli kosinu sitä kupparia.
— Eikä se hieroja-flikka ollukkaa pannu yhtää vastha. Oli laulaa helähyttäny että
Hellällä palavalla syrämmellä
Raakastan minä siinua!
Ja sen päälle oli nuoripari hypelly kiverän polkan, n'otta sarvipussi kalissu.
Ja sitte kihloolle Vaasaha. Niin kiirus oli ollu, etteivät malttanehet junalla Seinäjoen kautta kiärrättää, ku lähtivät kävellä flinttaamha käsikoukkua oikoostiätä Vaasaha. Kivisillan pääs olivat vähän aikaa huilannehet ja sitte lopun matkaa hyssytellehet.
Keturista ostivat komjat kihlat ja kangaspuarista kaulahitten. Mistä se
Tuamas sen kellon osti, sitä mä en tiärä.
Mutta hyvä s'oli käymhä, kun ei ollu ku varttia vaille, ku Tuamas oli hellunsa kans taas viikon päästä Sarvijoella että tärähti!
Ja sen päälle juathin kaffit ja olthin onnellisia. Eikä siinä akkaan kontittemiset auttanehet monehen päivähä.
Mutta sitte meni huanosti. Morsiaan tahtoo, että lährethän yhres Siipyyhy, että hänki saa näyttää omanpuolohoosille sulhaasmiästä. Ja lährethin kans. Kestinkylähän päästihin yäksi ja menthin korjasti nukkumha.
Mutta aamulla ku Tuamas huomaatti ei morsiant' enää ollukkaa. Ei sängyn allakaa. S'oli menny ja s'oli murheelline paikka. Kaikki oli viäny joukosnansa, kihlat ja kuppisarvekki.
Ei muuta jättäny ku sen syvän haavan Tuamahan syrämmehen.