VIINAPOLIISI PÖHNÄS.
Oottao kuullu, jotta yks ilimajokine viinapoliisi on tullu Vaasahan aiva tukkihumalas?
Täm’ on merkilline ja varoottavaane historija viinapoliisillen ja muillekkin matkustavallen raittiillen yleesöllen Suamenmaas.
Ajatelkaa ny, ku syntymästä raitis ja kaikinpualin kunniootettava viinapoliisi lähtöö akkoonensa ja eväspussiinensa junalla Vaasahan, ei maista nokkaakaa viinakultaa — ja Vaasan asemalla pörrää pöhnäs ku kiimamettoo.
Huitoo juurikopallansa platformulla ja hihkuu jotta:
— Täs onki, jukulauta hohtimet, sellaane poika, jotta lyän vaikka tämän munakopan poliisin päähä!
Ja akka pitelöö hullaantunutta äijäänsä takinhännästä kiinni jotta:
— Juha, Juha, mikä sun on tullu? Ooksä aivan hullu vai muutoon riivooksis? Älä rumaane huiroo sillä kopalla! Munat menöö aiva rikki! Kah ny, ku putos jo!
Mutta isäntä vaan tamppas ja prekkaali. Ihmiset kattoo suu auki.
Ja viinapoliisi notkutteli ja pyärähteli juurikoppa käres. Hihkaasi jotta:
— Täs onki sellaane pikkuune poika, jotta
Pappani maja on matala ja piäni
Ja maailma on niin suuri!
Meirä eemäntä kehuu oolovansa
peerintotaloon juuri!
Kyykähti tasapökkää, hihkaasi ja poukahutti pystyhy taas.
Mutta silloon tarttuu isäntää hatruksista kiinni se suuri asemapoliisi, joll'on kaks kunniamerkkiä rinnas ja sanoo jotta:
— Mite sine rehisi teele? Tuli putka nyt kun sine oli noin joopunu.
Ei siinä auttanu mikää. Ei isännän, ei emännän. Poliisikamarille viäthin koppinensa. Ja kyllä ylikonstaapeli kattoo rumaa sen isännän päälle, kun se sanoo jotta:
— M’oon viinapoliisi, enk’oo yhtää ryyppyä ikänä sisälleni pannu. Mutta nyt mä en tiärä mikä rumaane mua riivaa, kun niin kauhiasti pakkaa laulattaa, hihkuuttaa ja poukotuttaa.
Itku pääsi isännältä. Samoon emännältä, joka vannoo ja vakuutti jotta:
— Juha ei oo ryyppyäkää ottanu koko aamuna. M’oon istunu sen viäres koko aija ja imehrelly, kun sitä rupes nii nykimähän Munakan välillä ja lauloo jo Tervajoella.
— Älkää yhtää valehrelko siinä! Sehän on sikajuavuksis. Haisoo kun trankkitynnöri — sanoo ylikonstaapeli.
Ja kyllä se haisiki, sen täytyy tunnustaa sivullisenki.
Kun poliisit rupes syynäämähä ja riisuttamaha isäntää, niin sen lakki oli aivan likomärkä. Poliisi haistoo heti, että s’oli pontikkaa. Ja ku lakki oikee väännettihin mykkyrälle, niin tuli pesufatihin puhrasta pontikkaa lähes puali halstooppia!
— Mitä peijakkahan uusia pöhnöökonstia teillä ilimajokelaasilla on? Kastatta mösännä pontikkaha ja sillä lailla juapootteletta? — imehteli ylikostaapeli.
Isäntä vannoo, samoon emäntä, että Juha ei oo lakkiansa pontikas liottanu.
Ja kun oikee tuumattihin niin selveski lopuksi asia.
Samas vaunus oli tullu pontikkatrokaria Töysästä koppiinensa ja yks trokarin koppa oli ollu viinapoliisin pään päällä hyllyllä. Leili oli ollu huanosti pruntattu ja siältä oli ainaa nokkunu viinapoliisin päähä.
Tiätää sen, kun koko pää likuaa, että siitä pöhnähän tuloo.
Vähemmästäki!
Trokari oli kyllä nähny kun nokkuu, muttei sen passannu mennä tappia korjaamahan.
Kuka uskaltaa enää junas matkustaa ilman sateenvarjua?