INARISTA PATSJOELLE.
Ivalos otettihin meirät vastahan juhlallisesti. Tiätäähän sen jotta ihmiset siäl’ oli töpinäs, ku nii suuria herroja tuli oikee kaks autokuarmallista. Me olimma kumminki myähästynhet nii paljo, että kerkesimmä perille vasta jälkhen pualen yän eiväkkä kaikki kattomhan tullehet ollehet jaksanhet orottaa. Lapin rajavartioston Ivalon komppania seisoo kasarmin eres mirnaarivis jääkäriluutnantti Sunkvistin komennos, joka lausuu meirän tervetulleheksi sinne Perä-Lappihi. Sotapoijat seisoovat tikkusuaras niinku olsivat pranstakat niällehet; ei silmäkää räpähtäny. Me tiätysti kans koitimma oikaasta kroppia ja olla sotaasen näköösiä. Ivalon frouvat olivat järjestänhet meille fiinit voileipäpöyrät ja kaffitukset. Kaikki me pistimmä armollisesti poskehe ja sitte suoraa sänkyhy. Kyllä kelpaa kansanerustajaan joukos reissaalla! Mäkin menin aiva täyrestä ku väärä raha. — Ja oikee ministeriksi ykski äijä karahteeras!
Ivalos tuntoo viälä olevansa ihmisten ilmoolla, mutta ku siitä lährethän painumhan Petsamoa kohri, nii alkaa uusi maailma. Saa sanoa hyvästit pitkiksi aijooksi pehmoosille sängyylle, talterikkikomennolle, ja muille mukavuuksille. Alkaa asumattomat erämaat.
Ennen pökkäs Rovaniämeltä tuleva maantiä Ivaloho ja Inarin kirkolle, mutta senjälkehen ku Suami sai Petsamon alueen, on valtio pannu aluulle hyvän maantiän rakentamisen Ivalosta Petsamhon asti. S’oon parastaikaa rakentehen alla ja tuloo siitä 212 km. pitkä tiä. Siitä on jo valmihina nyt osa, Ivalosta Patsjoelle Nautsin majataloohi, joka väli on lähes 90 km. Kesällä 1924 valmistuu tiä jo Höyhenjärvelle asti. Ja se tiä on parasta, mitä min oon Suames nähny. S’oon muistaakseni kahreksan meeteriä leviää ja nii siloosta ku pöytä. Monis paikoos on suuria ja syviä leikkauksia; toisin paikoon on tiätä pitäny kovasti nostaa kivivalliilla. Jyrkkiä mäkiä on marallettu sillä lailla, jotta tiä on pantu nousemhan kiamurrellen mäkiä ylhä. Monia suuria puusiltoja on rakennettu jokien poikki. Kun tiä kulkoo asumattomien erämairen halki, on sen rakentaminen tullu kovasti kallihiksi, nuan 160,000 mk kilometri. Tyäväkiä on vaikia sinne saara ja palkat kauhian korkeeta. Hevoosmiähelle on pitäny maksaa neljäkin sataa markkaa päiväs. Luulis jotta siinä tuloo kovastikki tyäpalkoolle, mutta yhtehe tyhjän kans se pakkaa vetämhän, ku maan kuljetus tuloo niin tyyrihiksi. Monta markkaa maksaa ajopalkka joka kilolta, joka sinne verethän. Mutta sitä mukaa ku saarahan tiätä, jotta voirahan hevoosella ja jo autoollaki tavaroota kuljettaa, tuloo elämisen puali kans halvemmaks. Ennenkun tiätä ei ollu ollenkaa, piti ihmisten kuljettaa tavaransa joko venehis elikkä seljäs kantamalla, jos ei talvisaikaan oltu porokyytillä kesän tarvestansa varannu. Kovasti hyvä asia on, ku valtio sitä tiätä siälä rakennuttaa, vaikka se tulooki paljo maksamhan, mutta sitte se kans on ikuusiksi aijooksi tehty ja vuasikymmenien kulues se lopuksi kyllä maksaa ittensä, ku ihmisten elämä pääsöö siäläkin alkuhun.
Vaikka Ivalon ja Nautsin väli on niin asumatoonta, jotta vain Virtaniämen majataloon paikalla, siinä kohras, johna Patsjoki lähtöö Inarin järvestä, on pari piänenlaasta huushollia, niin on maamatka kovasti vaihteleva ja hauska sitä uutta tiätä myäri. Tiä on komiaa ja sellaases kunnes, jotta sitä ajaa aivan lystiksensä autolla. Siälä saa kerrankin päästää penssiinikärryystänsä koko voiman fyrräämähän ja laskettaa n’otta syränalaa huikaasoo. Ei tarvitte peljätä jotta ketää vastahan tuloo. Ei oo lehmiä, eikä ihmisiä eres. Tiä on ku pöytä, painaa päälle vai sen ku pää kestää.
Näköalat on suuria ja mahtavia. Korkeeta vuaria ja tunturia näköö joka pualella. Monaasti ajethan jokien poikki ja kaunihien järvien sivun. Jäniksiä saattaa istua kököttää keskellä tiätä. Ne nousoo pystyhyn, räpöttäävät silmiä ja vipottaavat korvia jotta, mikä merkillinen pörötes se tualta tuloo? — ku näköövät auton tulla huhkivan keskellä erämaata. Tiän viäres puunlarvas kurkotteloo koppelo päätänsä, eikä käsitä mikä rusamasiina siinä mennä präiskäs? Häjyn käryn vain lykkäs ja pölyä nostatti noukkahan. Olis se hauska tiätää, mitä koppelo siitä fyrrystä sitte kullallensa luritteli, ku kahrenkesken jäivät puun oksalle imehtelemhän.
Nautsin majataloohi toppas meirän tiä. Siinä maksettihin autonajajille ja ruvettihin matkaa tekemhän veneskyytillä Patsjokia alha. Nautsin ympäristö on kaunista seutua. Sillä kohtaa laskoo Nautsijoki suurehen Patsjokehen ja muarostaa komian suvantopaikan. Norjan raja tuloo siinä Patsjoen mutkahan ja kulkoo sitte Jäämerehen asti Patsjokia pitki, nii että länsiranta kuuluu Norjalle ja itäpuali Suamelle. Mutta likillä joen suuta Jäämeren rannas, on norjalaasilla harmin paikka. Siälä on Patsjoen viimmeene ja suurin koski, mahtava Kolttaköngäs, ja se kuuluu kokonansa Suamelle, molemmat rannat. Norjan pualeesella rannalla on vanha ryssälääne luastari, johna ennen on asunu venälääsiä munkkia. Ku Venäjä ja Norja aikoonansa sopiivat rajasta, nii ryssät eivät millää jättänehet jumalansa kirkkua norjalaasille. Sitä varte sovittihin nii, jotta ryssä kahmaasi Norjan rannasta nuan neliökilometrin suuruusen kappalehen ja sanoo, jotta täm’ on mun. Ja ku Suami sitte sai Petsamon aluehen, nii siinä kaupas följäs kans se Kolttakönkähän ryssänkirkko, munkit molinoonensa, kosket, rannat ja kaikki tyynni. Siltä kohtaa on Patsjoki poikki ja norjalaaset saavat pyyrellä, jos läpipäästetääs. Ovat koittanhet sitä toista rantaa ja koskia ryssiltä ostaakki, mutteivät oo saanehet. Siihe koskhe tulis erinomaane vesivoimalaitos, ku siin’ on 30,000 hevoosvoimaa. Norjalaaset koittavat nyt meiltä jos jollakin lailla puijata sitä toista rantaa. Ovat keksinhet vastavaatimuksenkin, jolla yrittäävät pullikoora ja politikoora. Sanoovat, jotta heirän rajansa kans menöö yhres paikas Patsjoen poikki! Siälä Nautsin suvannos, jost'oli äsköön puhet. Suamen ja Norjan raja kulkoo koko matkan keskeltä Patsjokia, mutta ku ei kivipyykkiä oo tiätystikkää passannu panna keskelle järviä elikkä suvantua, nii on se kaikes sovinnos pistetty vesirajalla Suamen pualella. Nyt väittäävät norjalaaset jotta, jaa jaa ku kerran kivi seisoo tuas, nii raja on joen poikki! Ei ne ota kuulevhin korvihinsakkaa sitä, jotta eihän sitä kiviä oo voitu keski järvehen panna. Ne koittaavat vain vängätä jotta —
— Joki on siitä poikki, eikä suamalaasill’ oo siitä läpikulkua, mutta tuata, tuata, saatta sovitella siitä Kolttakönkähästä —. Me luavumma, jos tekin! — koittaavat norjalaaset meitä narrata.
Kovasti meitä nauratti, ku rajasotilahat kertoovat tästä rajariirasta.
Yks Lapualta kotoosi olova rajasotilas jahkaasi jotta::
— Kyllähän me tämän rajariiran täälä helposti ja yksinkertaasesti selvittääsimmä, mutta taitaas ne Helsingin herrat nostaa aika jyrinän, jos me jonaki päivänä hairaasimma tuan kivenmulkkeron kainalohomma ja mossaasimma tilalle toiselle rannalle. Sillä s’olis selvä — —
Nautsista lähti meitä sotilahat kyyttimhän kahrella venehellä jokia alhappäi 20 kilometrin päähän Höyhenjärvelle. Sillä välillä oli pari niin kovaa koskia, jotta piti nousta rannalle kävelemhän ja venesmiäs vain yksin laski alha. Siin’oli miäs henkensä kaupalla, mutta onnellisesti se kumminkin pääsi. Oli niinkin kovia koskia, jotta venehen piti laskia köyrellä alha ja toisin paikoon piti venestä vetää maata myäri kosken paitti. Aamuyällä tultihin Höyhenjärvelle ja ajettihin yäksi Patsjoen hotelliin, Jakolan Mikin mökille, johna kaikki Petsamhon reissaavat poikkeevat. Itte prisitäntti Toolpärikki on maannu yänsä siälä Mikin mökin ullakolla.