KALASTUSTA JA MUUTA MEKASTUSTA.
Pruukathan sanua, jotta elämä on taistelua ja sitä s’oon ainaki Jäämeres. Siälä karhaa toinen elukka toista aina suu auki takaa. Mutta järjestys s’oon siinäki, niinku kaikes muuski homnias täs mailmas. Ja s’oon sillä lailla jotta piäneet saa aina plyniä henkensä erestä suurempansa erellä. Eikä se muutoon passaasikkaa, sillä kuinkas piänet suurempansa söis? Sen repees maha, ja sitä varte sen on tiätysti ponkiminen pois tiältä. Mutta herra s’oon herrallaki. Tuskin on vähä suureet keriinny piänempänsä nialaasta, n’otta häntä suus viälä lipajaa, ku jo on ittekki menos parempansa kitaha. Ja ku tuas tuuman mittaasesta kalanpoijasta alkaavat toisiansa niälemhän, nii ennenku on tultu 700 kilon painoosehe holkerihi, on siinä sisätyste kala toisensa vattas jo kymmenettä kertaa. Ja kalojen joukos huseeraavat viälä tuhannet merilinnut ja satapäiset hyljeslaumat. Ja niiren niskas häärii ihminen pyssyynensä, paukkuunensa.
Samoohin aikoohin ku turskaparvet tuloo Petsamon vesille lännestä, ilmestyy rantavesihin irästäpäi tuhansia hylkehiä, jokka prissaavat turskaa ku koirat lammaslaumaa. Mutta pian siihen tuloo sellaasiaki herroja, jokka pistelöövät poskehensa kokonaasia hylkehiä. Ja s’oon yks lai valaskaloja, jota sanothan miakkavalahiksi, ku niill'on nii pitkä ja terävä noukka ku miakka. Silloo saavat hylkehet voorostansa panna propellit käynthin n’otta vesi prisajaa. Kalastajat sanoovat, jotta s’oon mahtavaa kattella ku valaskalat ajaavat eteliänsä hyljeslaumoja. Siinä käy kuulemma eri kohu.
Jäänieres on monellaasia hylkehiä, joita sanothan eri nimillä, mutta siitä ne tuntoo kumminki kaikki, jotta niill' on parta, oikee pitkät näävelit. Ja naamastansa on hyljes nii vanhan tummanverisen klanipää äijän näkööne, jotta kun sen näköö meres, nii helposti erehtyy, niinku on monaasti sattunukki.
Kerraasti meinattihin täälä Vaasan saaristos vahingos ampua hylkehenä yks lyysionkoulun opettaja, nimeltä Kröömpäri. S’oli kesää viättämäs merikyläs ja meni yhtenä päivänä uimahan jottei siitä näkyny verestä muuta ku pää ja näävelit. Samalla saarell’oli kaks hylkehenampujaa hylkehiä vahtaamas ja ku ne näkivät Kröömpärin äijän pään kelluvan veres, nii heti oikaasi toine pyssynsä ja rupes sihtaamhan. Mutta onneksi huamas Kröömpäri pyssynpiipun ja sekös huuthon jotta:
— Älkää herrantähre ampuko, tääl’on Kröömpäri!
Tuli syvä hiljaasuus ja Kröömpäri kuuli ku miähet keskenänsä hiljaa neuvotelivat rannalla. Viimee kuiskas toinen miäs jotta:
— Se valehteloo! — ja oikaasi pyssynsä.
Mutta silloo tuli Kröömpärille hätä ja sekös huuti hengen erestä jotta:
— Oikee totta m’oon Kröömpäri, älkää herrinjee ampuko!!
Mutta vasta sitte ku se nosti molemmat kätensä ylhä ja puali kruppia näkyy, miähet uskoovat eiväkkä ampunhet.
Niin oli Kröömpäri hylkhen ja hyljes Kröömpärin näkööne.
Hylkehiä pyyrethän Petsamos paljo. Niitä Saarahan erityysillä verkoolla ja ampumalla. Tuhansia hylkehiä siälä tapethan vuasittaan. Hylkhen rasvasta keitethän öljyä ja samoon otethan nahka talthen. Mualla Suames maksethan hylkehestä tapporaha, muttei Petsamos, ku niit'on siälä nii paljo.
Paitti turskaa pyyrethän Petsamos monia muita syämäkaloja. Silliäki saarahan jotta hyvästi piisaas oman maan tarpeheksi, jos vai järjestetääs pyynti ja hommataas tulemhän. Samoon saarahan paljo lohia, josta sanothan, jotta »lohi on kala, mutta hauki vai vesielään».
Mutta paras kala mitä me matkalla maistoomma, oli kumminki pallas-kala. S’oon samallaane kala ku kampela eli maariankala, leviä ku lahna. Sellaane suuri flatuskaane laiska kalarössikkä, joka makaa aina lameellansa pohjas, eikä viitti kääntää kylkiäkää n’otta s’oon toiselta pualelta aiva suamutoon ja nahka paljas valkoone. Toinen puali, jok’on päälläpäi, on niin sekaasen färine, jottei sitä tahro pohjasta eroottaa, ja niin on rutilaiska kala, jottei viitti siälä pohjas maatesnansa päätänsä eres sen vertaa kääntää, jotta kattelis molemmilla silmillä, niinku luaja on tällänny ja tarkootus ollu. Koko pää on menny aiva vinhon, jotta silmäkki on vääntyny samalle pualen päätä. Siälä pohjas se vai maata mollottaa ja mäihää mitä sattuu suuhun tulemhän. Mutta hyvä liha siin’on. S’oon aiva valkoosta ja paksua ku fläski, eik’oo ruatojakaa olleskaa, ainakaa niis paloos, jokka mä satuun saamhan. Ja s’oon sitte suuri kala; keskikokooset painaavat 60—70 kilua, mutta on saatu kuulemma 200 kilonki painoosia. Sellaane pallaskala on tiätysti tavallisen kahrenhengen maattavan polsterin näkööne ja kokoone. —
Alutta s’oon harmin paikka ku siälä meirän Petsamon kalavesillä rupiaa kulkemhan varkahia. Kalastus kauempana Jäämerellä on vapaa kaikille kansoolle, mutta rantavesi kuuluu yksin sille valtakunnalle, jonka erustalla se on. Enklantilaaset harjoottaavat oikee suurkalastusta Jäämerellä. Niill’ on paljo erityysesti Jäämeren pyyntiä varte pykätyytä suuria höyrylaivoja, jokka kolmes, neljäs voorokaures ajaavat Lontoosta Petsamon vesille ja sitä väliä tyäksensä hyppäävät. Ne harjoottavat ryästökalastusta »troolaamalla». S’oon sellaasta, jotta laivasta laskethan merehe suuri rautaane nuatta, jonka alaosas on rautavannas ja se kraapii niinku lapio pohjia myäri irti kaikki kalat ja kasvullisuuren. Rautakettingiillä vetää laiva tuata suurta nuattaharaa peräsnänsä ja yhrellä verolla nostaavat kymmeniätuhansia kiloja kalaa ylhä. Pian sillä lailla on suuriki laivan lastiruuma täytetty ja sitte lährethän takaasi Enklantihi. Mutta sillä lailla möyrimällä kaikki pohjia myäri pilathan ja hävitethän kalakantaa. Siitä enkesmanni kumminki viis veisaa ja mitäs me sille voimma? S’oon siinäki se sama juttu suuresta ja piänestä kalasta Jäämerellä. Mutta s’oon jo hävitööntä, ku nua enklantilaaset troolarilaivat rupiavat kulkemhan varkahis meirän aluevesillä. Monta kertaa niit’ on rookattu varsinki yän aikhan, niinku ainaki varkahia, Suamen aluerajan sisältä. Suamelle kuuluu parahat kalastuspaikat niillä vesillä, niinku Vaitolahren erusta ja Heinäsaarten ympäristöt. — Toiset kansat ampuuvat varkahin kalastavat laivat pohjahan, mutta milläs me ammumma, ku Petsamos ei oo yhtäkää tykkiä? Meirän täytyy vai valittaa, prostesteerata, kattua päältä ja puristaa nyrkkiä housunplakkaris.
Paitti kalastusta harjottavat petsamolaaset väliinsä karjanhoitua. Maanviljelystä siäl'ei juuri voi harjoottaa ollenkaa; korkiastansa vähä pärinää kasvattaa. Mutta heinää kasvaa joinki ja enempiki rupiaavat saamahan, ku oppiivat hoitohon maatansa. Nykkin saavat siältä täältä laaksoosta ja jokien varsilta kohuamalla sen verran heiniä tehryksi talven varaksi, jotta voivat huushollis pitää lehmän pari ja joitaki lampahia. Tätä nykyä on Petsamon aluehella tuas 500 lehmää, nuan 700 lammasta ja hevoosia vai kolmisenkymmentä. Tästä karjast’ on suurin osa Patsjokilaaksos, johna karjanpito vois viäläki paremmin menestyä. Petsamos syätethänlehmillä talvella paljo kuivatuita kalanpäitä. Ja kuuluuki olevan oikee himoruakaa lehmille. Näsykän kyläs mä satuun näkemhän joka seipään nenäs ja airalla suuria kasoja turskanpäitä kuivamas lehmänruuaaksi. Oli kuuma aurinkopaistet ja nua kalanpäät haisivat nii tuhannen erestä häjyltä jotta hätinä pääsi kylän läpi kulkemhan. Ku mä pakkasin liikaa löyhkää moittimhan, nii kehoottivat menhön paluumatkalla Norjan kautta kattomhan ja haistamhan johki tehtahasehe johna valmistethan kalanperkooksista apulantaa. Kuuluu olevan nii peräti paksua ja myrkyllistä se katku, jottei mailmas pahempaa. — Siitä tulin ajatelleheksi jotta pitääs meilläki ottaa ne sarattuhannet kilot kalanperkooksia taltehe, jokka siälä ny heitethän merehe, ja valmistaa omaa maata varte apulantaa niinku norjalaaset teköövät. Tulis siitä monia laivalastia hyvää pellonhöystettä, joka ny menöö aiva hukkaha. Ja rahat jäis omhan maahan.
Heikkua ja huanua s’oon ihmisten toimhentulo Petsamos ennenku kerithän oloja ja asioota auttamhan ja aluullepanemhan. Sitä varte nauttiivakki petsamolaaset tulli- ja verovapautta. Norjan pualelta Saarahan ilman tullia tuara monellaasta tavaraa, niinku jauhoja, kaffia, sokuria ja paljo muuta. Kaffit oliki Petsamos kymmentä markkaa halvempia ku inualla Suames. Samoon moni muu kauppatavara. Erinomaane helpootus on petsamolaasille se, jotta ne voivat halvalla postimaksulla tuattaa kaikellasta tavaraa eteiä-Saumesta kolmen kilon painoosina postipakettiina. Postimaksuhan on sama koko maas, oli matka pireet eli lyheet. Sopii Helsingistä vai tilata voitaki pari kilua postipaketis ja tuloo jotta ketajaa. Ne etuuret mitä Petsamon asukkahille on myännetty, ne hyvin tarvittoovakki, jotta pääsisivät vähä elämisen alkhun.
Maanomistusolot on Petsamos viälä kokonansa järjestämätä. Lairunmaata on vuakrattu vai kesäksi kerrallansa. Ne tullahan pian erityysellä lailla järjestämhän. Maa kuuluu siälä nyt kaikki valtiolle, paitti se mitä jo on annettu luasterille, mutta tulevas lais tullahan määräämhän, jotta petsamolaaset saavat maata täyrellä omistusoikeurella.
Pitääs täs viälä tehrä selkua Petsamon sivistys- ja siveellisyysoloostaki, mutta ku n’oon nii kuivia asioota ja vähä nii ja näi, nii jääkhön. Mainittakhon kuitenki, jotta eristystä on havaattavis nii aineen ku hengenviljelyksen alalla, sillä hiljan on Petsamhon perustettu sikaosuuskunta ja lauluseura.