PETSAMON LUASTERI.
Petsamon aluehen kans sai Suami kaiken muun tavaran joukos yhren kaikin pualin kunnos ja täyres käynnis olevan luasterinkin, nimittään Petsamon luasterin, joka sijaattoo 19 kilometrin pääs Petsamonjoen suusta, juuri siinä jokimutkas, johna pikkuune Mannajoki laskoo Petsamonjokehe. Tavallisesti nimitethän tätä luasteria vai »yläluasteriksi» erootukseksi »alaluasterin» paikasta, johna sanothan ennen kans ollehen luasterin. Alaluasterin paikka on 3 km. pääs joen suusta. Sillä paikalla olevat nykyyselle luasterille kuulunehet suuret rakennukset on otettu valtion haltuhun ja on niihin sijootettu Petsamon rajavartiosto ja hallitusvirastot. Kun puhutahan Petsamon luasterista tarkootethan sillä aina n.s. yläluasteria, eli yksinkertaasesti Petsamon luasteria, kun ei Petsamos muuta luasteria ookkaa.
Historiat kertoo, jotta Petsamon luasterin on perustanu vuaren 1550:n paikoolla Venäjältä lappalaasia kääntämhän lähteny venälääne munkki nimeltä Trifon. Lappalaaset ja vähääset karjalaasheimon pirstalhet, jokka niihin aikoohi asustivat Jäämeren rannalla, olivat siihen asti pakanoona ja palvelivat kiviä ja kantoja epäjumalinansa. Mutta munkki Trifon oli kovakouraane tuffa, joka hakkas kumhon pakanaan uhripuut ja pakotti ne kääntymhän kreikkalaaskatolishen uskon. Hän perusti tuan luasterin ja pian kokos ympärillensä monia muita uskonmiähiä, jokka rupesivat munkiiksi hänen luasterihinsa. Venäjän silloone tsaari, kuuluusa Iivana Julma antoo tälle munkille luvan laskia alustalaasiksensa kaikki tuan kaukaasen ja tuntemattoman rannikon asukkaat, jokka vain sai siihen pakotetuksi. Trifon onnistuuki hommissansa nii hyvin, jotta pian oli Petsamon luasteri kasvanu suureksi ja rikkahaksi.
Tämän käännytystyän kautta laski kaukaane Venäjä valtansa alle Kuallan niämen ja Muurmannin rannikon, josta meirän Petsamo on vai piäni osa. Petsamon luasteri oli venälääsvallan äärimmäänen länsi-Eurooppahan tungettu etuvartioasema. Jo Tritonin aikana oli luasteris 50 munkkia ja 200 luasterin tyäjäsentä.
Niihin aikoohin käythin tuimia hävitysretkiä Vianan-Karjalan ja Oulun pualen miästen kesken. Ryästöretkiä tehtihin vooron perhän ja yks verisin ja kuuluusin oli se retki, jonka teki Pekka Vesainen joulupäivänä v. 1589 Petsamon luasterihin. Vesaisen ristimänimi on Ivalon romaanis saanu väärän nimen, sitä ku sanothan Juhoksi, vaikka sen nimi olikin Pekka. — Vesaanen hävitti silloo Petsamon luasterin aivan perin pohjin, poltti kaikki rakennukset, jotta vai yhren sauna-pahaasen sanothan paikalle jäänehen. Samalla sai silloon surmansa melkeen kaikki munkit. Suuren ryästösaalihin vei Vesaanen mennesnänsä. Luasteri rakennettihin kyllä uurestansa, mutta entisensä verooseksi s’ei oo koskaa sen jälkehen päässy.
Tämän venälääsen luasterin merkitys Petsamon aluehella on tunnustettava erikoosen suureksi. Tästä luasterista on perääsin kaikki ainehellinen ja se vähäänenki sivistys, joka näillä mailla on versonu. Luasterin munkit ovat ensimmääset maanraivaajat Jäämeren äärillä. Niiren vuasisataasen tyän tuloksina nährähän luasterin ympärillä laajoja raivatuita heinämaita. Ne on munkit, jok’on tänne tuanhet karjanhoironki. Ne on ojittanhet ja kuivannehet suuria aloja Petsamonjoen rantanevoosta. Heitän tyätänsä on myäskin se parinkymmenen kilometrin pitunne tiä, joka viä Petsamon vuanon perukasta yli hyllyvien nevamairen luasterille. Samoon on kaikki suuremmat ja parhaat rakennukset niiren tekemiä. Kun Petsamo kuuluu Venäjälle oli luasterin hallus suuret alat Petsamon jokilaaksosta, mutta Suamen tultua isännäksi siälä, on siltä otettu pois paljo maata ja jätetty vai kahta kilometriä leviä ja neljää pitkä sorko luasterin ympärille.
Nykyysin on Petsamon Iuasteris 45 munkkia, eli »munkkaa», niinku siälä sanothan. Niist' on 7 pappismunkkia, kymmenkunta tyämunkkia, ja loput tavallisia munkkia. Luasterin nykyyne päämiäs, eli igumeni, on nimeltänsä Jankif, jok’ on siirtyny sinne pari vuatta sitte Valamon luasterista. Hän on oppinu ja sivistyny miäs, ystävällinen ja huamaavaane. Muut tavalliset munkit sensijahan tuntuuvat karkiatekoosilta sisältä ja päältä. Kaikki Petsamon munkit ovat ummikkovenälääsiä, n’ottei niiren kans tuu suamenkiälellä toimhen. N’oon kaikki jo vanhoja miähiä, tuas 50—70 vuaren ikääsiä. Uusia munkkia, ei Petsamon luasterihin saa ottaa, nii jotta jonkun vuaren perästä, ku munkkien luku on Iuasteris siksi vähentyny n’ottei ne voi enää sitä hoitaa, siirrethän loput Valamon luasterihin. Petsamon luasteri ei siis oo kovin pitkäaikaane.
Polseviikkiaikana huseerasivat tavaarissit kamalasti kaukaases Petsamon luasteriski. Olivat ryästänhet ja viänehet mennessänsä luasterin kaiken karjan, 25 nautaa ja kolme-neljä hevoosta. Luasterin kirjastosta olivat viänehet kaiken muun kirjallisuuren, mutta uskonnolliset kirjat olivat jättänhet. »Ja mitäs ne niillä olsivat tehnehekkää», selitti luasterinpäämiäs. Kirkosta olivat ryästänhet joitaki kalleuksia, mutta suurimmat aartehet oli jollakin imhellisellä lailla saatu viimmeeses tingas pelastetuksi. Ryästön jälkehen ovat munkit tehnehet parahansa saaraksensa huushollinsa taas pystyhyn. Karjaa on kasvatettu n’otta nyt on taas 15 lehmää ja hevoosiakin 5.
Luasteris vallittoo ankara kuri. Jokaikisen munkin on tehtävä säännöllisesti tyätä ja toimitettava jumalanpalveluksia luasterisääntöjen mukhan. Kullakin on omat tyänsä. Toiset kalastaavat joesta ja merestä, toiset hoitaavat karjaa, toiset teköövät askaresta. Mik’ on suutari, mikä kräätäri, seppä, pakari eli karjapiika. Kesän mittahan teköövät munkit paljo heinää, jota omilla laivoolla kuljettaavat Norjahan myytäväksi. Sinne viävät myäs kasvattamiansa härkämullia ja lehmiä, joista saavat rahaa. Kun munkin uskontohon kuuluu, jotta s’ei saa tappaa muita eläviä ku kärpääsiä, hyttyysiä ja omia syäpälääsiä, nii teurastuksehen käytethän jotakin tavallista syntistä.
Ny kysyy lukija vissihin, jotta eikös kala ookkaa elään?
— Joo, joo, mutta munkit vai pyyrystäävät kalan, ja se kualoo ittestänsä, n’ottei sitä trenkää tappaa.
Laki on kattokaas niinku se lujethan ja seliitykset on tavallisesti viisahampia ku itte laki.
Munkit ovat Petsamon kätevimpiä ja yritteliähimpiä miähiä. Niill’ on oikee sahalaitoski omia tarpehia varte ja samoo polttaavat ne kivistä suuria määriä kalkkia, jota myivät. Omat tarpehensa ne valmistaavat kaikki mitä vai voivat itte. Niill’ oli parast’ aikaa tekeellä oikee riippusiltaki luasterin kobralla Petsamonjoen yli, kun niill’ on heinämaita toisella pualella.
Mailmansoran aikana ku enklantilaasia sotalaivoja risteeli Petsamon erustalla, uppos yhrestä sotalaivasta suuri nopiakulkuune moottorivenes. Sen nostivat munkit meren pohjasta ja enklantilaaset kenkkäsivät sen luasterille. Tämä komia sarantuhannen markan moottorivenes, john’ on kuulemma parinsaran hevoosvoiman moottori, makaa Parkkinan kylän rannas maalle verettynä. Munkit saivat suuren lahjan, muttei ne tee siilä mitää, ku niiren ei kannata sitä käyttää. Se ku syä penssiiniä tunnis nuan 250 markan erestä. Se on oikia veren päällä lentäjä, mutta mihkäs munkiilla sellaane kiirus olis? Kovasti halusta myisivät koko paatin, muttei oo tullu ostajaa. Luasterin omat paatit, joilla Norjas kuljethan, ovat tavallisia Jäämeren purjelaivoja 30—40 jalaan pituusia, john’ on yks masto. Sellaasella munkki seilaa topattu patalakki pääs heinäkuarmansa päällä Norjahan niinku muukki miähet kaupoolle ja tua jauhopussia tullesnansa.
Pääasia luasteris on kumminkin uskontopuali, vaikka pitäähän sitä munkinkin hualehtia tästä maallisesta toimhentulosta sen verran jotta henki riapu kulkoo. Luasterin kirkos pirethän jumalanpalvelusta voorokauret umpehensa. Kello kolmelta aamulla jo aljethan ja juhlapäivinä viäläki varemmin.
Luasterin perustajan Tritonin kunniaksi viätethän suuret juhlat helniik. 10—12 päivinä. Silloon saapuu sinne juhlihin ympäristön ryssänuskooset koltat ja paikkakunnan venälääset. Tavallisis oloos on Petsamon luasteris hyvin hiljaasta, munkit vain yksistänsä lukoovat lukujansa.
Ourolta ja viarahalta se tuntuu suamalaasesta tällääne luasterielämä. Munkiksi rupiavan miähen pitää katkaasta kaikki suhtehensa mailmahan. Sen jälken ku se on koetusaikansa suarittanu ja munkiksi otethan, ei sillä saa olla isää, äitejä, veljiä, sisarta, ei sukulaasia, ei omaasia. Se on kuallu mailmalle ja menettää entisen nimensäkki. Munkiksi otetulle annethan näet uusi nimikin, tavallisesti jokin vanha kirkollinen nimi. Sukunimiä ei munkiill’ oo olleskaa. N’oon vain jotakin Anttoonia, Johanneksia ja Mattiaksia. Kaiken elämänsä ja aikansa, mitä luasterin yhteesistä töistä jää ylitte, on niiren omistettava uskonnon harjoottamiselle. Naiset, jokka muiren ihmisten joukos ovat kaunistuksia, ovat munkille kauhistuksia. Nii ainakin pitääs olla, vaikka paljohan niistä puhuthan kaikellaasta. Ja monta jännittävää ja liikuttavaa kertoomusta mäkin oon lukenu ja kuullu niiren kilvootuksesta ja taistelusta »paholaasen» viättelyksiä vastahan.
Ku ny näin on etukäthen saatu vähä seliitystä Petsamon luasterista ja munkiista yleensä, nii ajethan nyt suaraa luasterihi sisälle kattomhan minkälaasta siäl oikee on.