PETSAMON ALUE JA ASUKKAHAT.
Kun nyt on se historianpualiki selvillä, nii luarahan samalla pikaane yleeskattahrus Petsamon alueesehen ja väjestöhö kokonaasuures, ennenkö käyrähän kylihin ja tupihi sisälle ja ruvethan ihmisiä puhuttelohon muun elämän ja toimhentulon pualesta.
Ensiksiki on muistettava kumminki, jotta Petsamo nimiä käytethän kahres merkitykses. Petsamoksi sanothan ensiksi koko sitä uutta maa-aluetta, jonka Suami on nyt Jäämeren rannalla saanu, ja toiseksi tämän aluehen pääpaikkaa, elikkä sanothan oikee pääkaupunkia, Petsamon kylää, johna aluehen hallintopaikka sijaattoo.
Petsamo sana tuloo lappalaasten tälle paikalle antamasta nimestä, Betsenn eli Betzam, joka suameksi merkittöö »mäntymettä». Ryssät ovat siitä lappalaasten Betsam’ista vääntänhet nimen Petsenga. Ja meirän itäruattalaasemma rakastaavat ryssää enempi ku suamia ja sitä varte käyttäävät mialuummin ryssäläästä Petsenga-nimiä ku suamalaasta Petsamua. — Mutta mitäs me niistä!
Petsamon aines on pinta-alaltansa 10,150 neliökilometriä eli melkeen yhtä suuri ku Uurenmaan lääni. Pituutta on 240 km. ja leveyttä 65 km. levjimmältä kohtaa. — Venäjän pualohoone raja on ku puukoolla veretty suara viiva, joka alkaa Korvatunturilta ja kulkoo halki suurten syränmairen Jäämeren rantahan asti. Siitä jatkuu raja soukkaa kannasta pitki Kalastajasaarennolle Pummangin vuanon perukkahan, kääntyy siitä vähä itähän ja jatkuu sitte taas suaraa pohjoosehen pualivälihi toista saarentua, johna kääntyy Vaitolahren pohjukkahan. Raja jakaa Vaitolahren ja sen perukas olevan vanhan suuren suamalaasen kalastajakylän kahtia. Toinen ranta kuuluu Suamelle ja toisella ryssäsoltut paitojansa peseskelöövät.
Oli kovin onnetoonta, jotta toinen puali Kalastajasaarentua jäi Venäjälle, sillä kaikki asukkahat koko saarennolla ovat syntyperääsiä suamalaasia. Ryssiä on siälä vai ne, mitä sinne nyt on sotilahiksi tuatu. Saarennon asukkahat ovat toistensa kans sukulaasia, ja kun raja nyt on suljettu, tuattaa se tiätysti omaasille rajan kummallakin pualelle paljon harmia ja kaikellaasia vaikeuksia. Sattuu häitä, ristiääsiä ja hautajaasia, mutta likimmät omaaset eivät pääse toistensa tyä. Salateitä joskus saa sanan kulkemhan.
Venäjän pualelle jäivät rajankäynnis saarennon suamalaaskylät:
Tuovila, Supuska, Tsyp-Navolok, Muotsi, Eina ja Muotka. Meille jäivät
Vähä-Muotka, Pummanki, Kervanto ja suurin osa Vaitolahtea.
Viälä toinenkin huano puali on tualla ryssänrajalla. Se, jotta pitkä ja uittokelpoone Luttojoki, joka alkaa Laanilan paikoolta ja kulkoo Petsamon suuren mettäalueen läpi, laskoo Venäjän pualelle. Se laskoo suurehen Nuortijärvehen, josta sitten mahtavana Tuulomajokena virtaa Kuallanvuanohon.
Luttojoen varsilla Petsamon aluehella on laskettu mäntymettää olevan n. 500,000 tynnyrin alaa ja arviolta 5 milj. tukkipuuta. Se on rahaa se, vai mitä?
Luttojoesta on viälä muistettava yks merkilline seikka. Se on siitä imhelline ja harvinaane joki, jotta se virtaa kahtahalle. Se alkaa lähtehestä josta toinen joki juaksoo Jäämerehen ja toinen Kemijoen kautta Pohjanlahtehen. Luttojoen yks sivujoki, Suomujoki, saa nimittään alkunsa samasta paikasta, josta Kemijoen Luirojoen Kopsusjokihaara alkaa.
Ihmisasutus on Petsamon aluehella levinny pääasiallisesti kolmen vesitiän vartehen. Vanhin asutus on Patsjoki-varres. Sitte tuloo Petsamon vuano ja Kalastajasaarennon vuanot. Niiren asukkahat ovat melkee yksinomaan kalastajia. Kolmas asutusalues on Luttojoki, mutta siälä asuu pääasias kolttia ja vain harvas joku yksinääne suamalaane mettäneläjä.
Voi sanoa, jotta Petsamon aluehen sisäosat on melkee asumattomia. Samoon on Petsamonjoen varsi asumatoon. Se on 110 km pitkä mutta sen varrella ei oo muuta ku yläluastari ja yks pahaane kolttakylä. Jos tua kylä on kurja ja piäni, nii on sillä eres mahtava nimi. Sen nimi on Moskova! ja sijaattoo n. 8 k. Yläluastarista jokivartta ylöspäi.
Asukkaina on Petsamon alueheila nykyänsä tuas 1,700 henkeä. Oikee henkikirjoos ei niit’oo niinkää paljo, sitä varte ku ei eres tiäretä viälä mitä kaikkia siälä erämais elääkää. Vuanna 1921 laskettihin Petsamon väki 1,423 hengeksi, mutta mettis arveltihin elävän nuan kolmisen sataa, jokk’ei oo kirjoos ei kansis, enempää papin ku nimismiähenkää.
Ja kuinkas nuasta »mettän elävistä» nii helpolla selvän ottaa ja kirjaa pitää? Saa vain kuulla, jotta johnaki kymmenen peninkulman pääs pohjattomien soiren ja monien tunturien takana kuuluu asustavan jokin Ontrei, Illep, Kärppä, Huotari, Kiuril, Ann-Evvan, Mitri, Oskari tai Jussa tai paljas »leski» piänes turvemajas. Se pyyrystelöö lintuja, onkii kalaa ja elättää ittensä herratiätää millä konstilla. Akkaki kuuluu olevan ja joitaki kastamattomia lapsia. Ei tiärä tällääne »Jussa» mihkä valtakuntahan hän kuuluukaan. Eikä välitäkkää. Se on sille yhrentekevää. Se onkii kalaa, koittaa elättää ittensä ja kualoo ku aika tuloo joko jumalan tautihi, tapaturmaasesti eli nälkähän tai viluhu — ilman enempää melua.
Ei »Jussa» syytä maailmaa, eikä muilta ihmisiltä mitää apua vaari. Niin, mitä mailmalla sitte on oikiastansa Jussan elämisen kans tekemistä? Mailma, ja nua valtion virkamiähet, ei ne mitää Jussalle anna, mutta ottamas ovat perhanat heti jos ei muuta, nii »henkirahaa».
Muuta vuarovaikutusta ei näiren erämaan ihmisten ja »hallituksen» välill’oo, ku se mitä esivalta yrittää havertaa mettän »Jussaa» tukasta kiinni jonkin »lain» rikkomisesta, poronvarkauresta, »kruunun» mettän kaatamisesta, Jussan oman viinan kuljetuksesta (!), kahren ihmisen välisestä rehellisestä tappelusta, johna kellää muull’ei pitääsi olla mitää sanomista j.n.e. Ku laki ja esivalta tällä lailla kaikes vain sortaa Jussaa, niin Jussa pualestansa ei liijoo välitä tukkia ittiänsä tuallaasten herrojen kirjoohin.
Jos virkamiäs tahtoo haastaa Jussaa käräjille, pitää siinä tämmimiähen varata ittellensä kahren viikon eväskontin selkähän, venehen ja apumiähen soutamhan ja sauvomhan. Ku on sitte viikko taivallettu ja ehkä viimme osuttukin Jussan mökille, nii saattaa se olla kylmillä ja Jussa muuttanu aikoja sitte jonnekin mualle. Ota selvä! — Taikka on mökis vai akka ja lapset, mutta Jussa itte on lähteny Venäjän pualelle Kaariahan jauhoja ostamahan ketun ja oravan nahoolla. Sopii istua alha tämmimiäs, ja orottaa. Ei se siälä viivy jos kolme viikkua jos ei oo sattunu samalla tyätä saamahan. Näin paljo vaivaa ja kuluja on korkialla kruunulla esim. Jussan piänestä pöhnästä, josta laki määrää Jussalle ehkä 50 mk ryyppysakon. Joka koko sakkotuamiokaa ei merkitte mitää muuta ku lisää kuluja valtiolle. Kas näin: Oulusta pitää lähtiä tuamarin kiärtämhän Ruattin ja Norjan kautta laivalla Petsamhon pitämähän käräjiä, jonkin juapumuksen, tappelujupakan eli muun joutavan takia. Tuamarin matka tuloo nykyään maksamhan lähes pari kymmentätuhatta markkaa. Kansa on köyhää, ei oo sakkorahoja. Pitääs siis lähtiä linnahan esim. 10 päivän rangaastusta istumhan. Oulus on linna. Kannattaa sinne kiikuttaa miästä, vaatettaa ja syättää välillä — ja tuara takaasi taas korjasti friikyytillä Petsamhon! S’oon tämä tällääne muarollisuus ja kankeus, joka niälöö suuria summia Petsamon hoiros. Syy on virkakoneestos ja sen kaavamaasuures.
Kerrompa täs piänenä esimerkkinä meirän virkakomennosta yhä viäläki meillä käytetystä virkämiähen matkalaskun teosta, johna on yhtenä vakinaasena tulopualena »matkatavaran siirto asemalle». Ennenvanhaan ku mäkin kuuluun läänin virkakuntahan ja jouruun silloon tällöön tekhön juhlallisia virkamatkojaki läänis, opiin tuan olemattoman »matkatavaran siirron», joka tapahtuu 4 kertaa joka matkalla, à 2 mk kerta, 8 mk yht. Nyt on taksaa vissihi nostettuki. Mun oli vähä noukka punaasna, ku ensi laskua kirjootin, jotta paanko mä tuan matkatavaran siirron tuahon vai en, ku ei mulla kerran mitää matkatavaraa ollu?
Kysyyn neuvua vanhemmalta virkaveljeltä jotta:
— Passaako se, ja eihän siitä vai tuu krateeria perästä päi, ku ei mulla kapsäkkiä ollukkaa, ja jos oliki, nii ku mä itte kannoon.
Vanheet kaveri sanoo, jotta:
— Saapas! Ota nii tyyni ku saat ja laki sallii. Siit’ ei kukaa kronklaa. Ja sullahan on oikeus lain mukhan kannattaa — — vaikka toista kalossias kahren markan erestä, jos ei muut’oo. Kanna eli et, s’oon sun asias mutta rahat pois —
No nii, se siitä. Niin tein mä ja niin teköö virkamiäs meillä viälä tänä päivänä. Mutta se oikeurenhoitokin siälä Petsamos pitääs saara vähä halvemmaksi ja nopiemmaksi. Petsamo olismionis asioos pantava erikoos-asemahan muuhun maahan nähren, nii oikeushoironkin alalla. Kruununvouti kelpaas hyvin lukhon siälä lakia.
Petsamon väestö on sekalaista. Suamalaaset ovat suurena enemmistönä. Niit’on n. 700 ja asuvat ne pääasias Patsjoki-varres ja Kaiastajasaarennella. Petsamon vuanos asuu Vienan karjalaasia, suamalaasia ja venälääsiä sekaasinsa, joitaki norjalaasia ja joku koltta. Karjalaasia on laskettu olevan n. 300 ja venälääsiä 225. Yks kylä, Kagarkka, Petsamonjoen itärannalla on aivan venälääne.
Petsamon vuano on samallaanen näöltänsä ku kehutut Norjan vuanot. Sen suu on n. 1—1 1/2 km leviä, kummallakin rannalla kohuaa jylhän korkiat tunturit. Vuanon itääses niämes seisoo pikkuune vilkkuloisto, joka kovasti iski silmää meille tulijaasiksi, vaikkei sumua ollukkaa.
Petsamon vuano on 16 1/2 km pitkä. Sen leveys vaihteloo 1—1 1/2 km, ja syvyytt’ on aina 70 sylehen asti. Nuan 5—6 km suusta teköö vuano syvän polven länsirantahan, joten siihen on muarostunu kaikilta tuulilta suajattu mutka. Siinä on se Liinahamarin satama, meirän Jäämeren satama ja Petsamon tulevan rautatiän päätepiste. Aivan rannas on 44 syltä vettä ja ainaanen avovesi! Talvella jäätyy Petsamon vuanon perukka, mutta Liinahamari ei ikänä.
Kummallakin vuanon rannalla rupiaa nyt näkymhän harmaita piäniä asumuksia. Länsirannalla on ensin Heikinpaikka, sitte Trifoonanniämi, john’on valtion majataloo ja n. 80 asukasta. Itärannalla näkyy Iivananmutka ja Peuravaaran kylä.
Mutta vuano maraltuu hiljoollensa sen perukkahan päi nii, että, jos meinaa päästä venehellä, nii pitää orottaa nousuvettä ja jatkaa matkaa piänemmällä paatilla. Mekin muutimma Trifoonas Suami-laivasta parihin moottorivenehesehen, ja niillä hyristettihin Petsamon Parkkinan kylän rantahan.
Rannas oli meitä vastas paljo väkiä, puvultansa ja muaroltansa vähä ouronnäkööstä, ryssän nuttuja, furaskoja ja rupaskoja melkee joka miähellä; naisilla roikkuvia kirjavia karttuuna-hamehia. Joukos seisoa kökötti killisilmääne ja takkupartaane munkkiki topattu musta patalakki pääs. Kovasti kumartivat ja olivat kunnioottavaasen näköösiä. Mutta suuria, isoomahaasia ja korkeeta hallitusherroja siinä kans tuliki pulska trusa. Ja paljo valituksia oli väellä hampahankolos.
Ehjinä ja tervehinä oli ny perille päästy Petsamhon. Vai Kunnallisneuvokselle oli tapahtunu yks harmillinen vahinko. Sillä ku oli mammaltansa kovat tervehyyset tuatava jollekin vanhalle tuttavalle Petsamos, mutta kelle se oli — sit’ei meirän kunnon Kunnallineuvoksemma enää muistanu eikä saanu päähänsä, vaikka kuinka muistutteli. — Kysyy multaki jotta:
— Oliko se ny lääkärille vai sen frouvalle, vai tiakonissalle, vai kätilölle, ku se muija niitä tervehyysiä lähretti?
— En mä vaa tiärä — piti mun sanua.
Mutta viimmee Kunnallisneuvos jahkaa jotta:
— Mä sanon kaikille muijalta tervhyyset, nii vissihi tuloovakki perille — —.