PETSAMON PÄÄKYLÄ. — SOTILASELÄMÄÄ. — KAKS KUUKAUTTA PITKÄ PÄIVÄ. —
Parkkinan kylä sijaattoo kaunihilla tasaasella hiatakankahalla, jolla kasvaa vain kanervikkua ja piäniä miähenkorkuusia koivunvesakoota. Tuskin kilometrin pääs on vähä suurempi Näsykän kylä kuivunhes joenuamas n’otta sitä tuskin huamaakaa ennenku äärehe pääsöö. Ja taas parin kilometrin pääs Näsykästä on n.s. Alaluasterin paikka. Nämä kolme kylää ovat siksi likillä toisiansa, jotta voi sanua niiren yhtehensä muarostavan varsinaasen Petsamonkylän, eli Petsamon pääkaupungin, johna aluehen hallinto, virastot ja laitokset sijaattoovat. Kruununfoorin virkataloksi ja asunnoksi on otettu ennen luasterille kuulunu kakskerroksine majataloo, johna on runsahasti huanehia. Toisehen samallaasehe mutta viälä suurempaha rakennuksehe on sijootettu Petsamon rajavartioston kasarmi. Ja upseeriille on saatu jokirannasta tilava rakennus, johka on sijootettu postitoimisto ja sähkölennätinkonttori. Alaluasterin venälääsestä kirkosta on tehty Petsamon luterilaane kirkko. Kirkko on alballa laaksos, mutta tapuli on rakennettu aiva tiän viärehe. Se on vain avonaane kellokatos, johna riippuu 6—7 suurempaa ja piänempää kaunisäänistä kirkonkelloa. Kellojen soitto vuarilaaksos on erinomaasen kaunista kuulla. Ääni kulkoo pitkääsenä kaikuna vuarelta toiselle, toistuen ja sulaen kaunihiksi monikertaasiksi soinnuuksi.
Petsamon kasarmilla on vissihin paras harjootuskenttä koko Suames. Kasarmi seisoo lähes neliökilometrin laajuusella aivan tasaasella ja kovalla hiatakankahalla. Se on kun tulitikkulaatikko tyhjällä pöyrällä. On siinä sotapojilla lääniä marssia ja temppuja tehrä. Poijat harjootteloovakki innokkahasti urheeluja ja potkupalloa. Monia kilpaaluja on siälä toimhenpantu.
Mutta ykstoikkooseksi tahtoo tulla sotilahien elämä tualla komjalla kasarminkentällä. Poijat heittölöövät kaipaavia silmäyksiä Näsykän kylän matalihin mökkiihin. Siäl’ on ilo ja sinne miäli palaa. Siäl’ on flikkoja ja siäl’ on oikee kaffilaki, johka pruukathan iltaasin kokoontua. Tuvan emäntä myy teetä ja kaffia, pian rupiaa haitari laulamhan jotta syräntä riipoo ja ovensuuhun ilmestyy kylän nutipäitä. Kohta on tanssintöminä käynnis ja sitä mennähän halulla hartahalla. Ja puserrethan lujaa. Petsamon tukevatekooset flikat ovat kovia hyppelemhän ja sotapoijat on aika väättyriä. Karttuunihamehet kahajaa, silkkinauhat liahuu ja hanuri huutaa haikiaa — — Aamupualehe kuluu aika, eikä tahrota malttaa tanssista lähtiä, vaikka poijill’ on aamuhuuto ankara ja ylhänousu hirviä.
Mutta kesä onkin Petsamos lyhyt ilon aika, talvi pitkä ja pimiä. — Aavasaksalle matkustaavat ihmiset nähräksensä kesäyön auringon ja suuri imeshän se onki, ku aurinko ei ollenkaa laske yäksi taivhanrannan taa. Mutta jota kauemmas pohjoosehe tullahan, sitä pitemmän aikaa pysyy aurinko yätä päivää näkyvis. Ja täälä Petsamos ei aurinko laske kesällä ollenkaa. Se paistaa 65 voorokautta yhtämittaa taivahalla. Päivä on siis yli kaks kuukautta pitkä. On siinä einehenväliä aamusta iltahan! Kun Petsamon aurinko 26 p:nä toukokuuta nousoo taivahalle, nii vasta heinäk. 18 p:nä se ensi kerran laskoo taas taivhanrannan taa.
Mutta jos on kesäpäivä Petsamos pitkä ja valoosa, nii ompa yätäkin eri lailla. Kokonaasta 60 voorokautta yhtehe painoho yätä! Kun aurinko laskoo marraskuun 27 p:nä, nii ei se iloosta silmäänsä näytä ennenku vasta tammik. 17 p:nä. Kakskuukautt’ on yhtämittaane yä.
Talviyät on silloo Petsamos samallaasia ku meilläki. Se vain jotta yätä piisaa kaks kuukautta. Mutta ei pirä luulla jotta siälä sentäs on nii pimiä ku korannoki. Paistaa siälä valojaki: kirkas kuu ja roihuavat revontulet, jokk’ on niin mahtavia, jotta meillä tämänpualen ihmisill’ ei oo aavistustakaa. Valomerenä saattaa räiskyä ja säteellä koko taivas ku ilotulitukses. Mutta on niitä aiva mustiaki päiviä, varsinki pilvisäällä ja myrskyn aikana. Sanoovat jotta ihmisen miäli silloon pitkän pimeyren tähre käy siälä kovi raskahaksi ja olo tuskalliseksi. On paljo sellaasiaki, jokk’ eivät monta talvia kestäkkää. Tuloovat raskasmiälisiksi. Ja miälisairahia onkin Petsamos suhtehellisesti enempi ku mualla.
Useen riahuu Petsamos talvella hirmuusia lumimyrskyjä, jokka hautaavat tupatönöt kokonansa niatoksihi, jotta ihmiset joutuuvat elämhän viikkokausia tuvisnansa. Syyskuun pualivälin aikhan raivuaa säännöllisesti kolme voorokautta kestävä pohjoosmyrsky, joka on nii kova, jotta silloon ei kukaan tahro pistää nenäänsä pihalle. Eik’ oo hyvä mennäkkää, sillä myrsky paiskii ihmisiä ku tuahiropehia menemhän. Tuulta vastahan ei kärsi naamaansa kääntää ollenkaa. Lyä heti hengityksen tukkuhu.
Mutta muutoon ei Petsamos kuitenkaa oo talvet niin kylmiä ku luulis. Sattuuhan kyllä joskus koviaki pakkaasia, mutta esimerkiksi tammikuun keskilämpö on siälä vain 6—7 astetta kylmää. Se on samallaasta talvia ku Haminan paikkeella, ja lauhkiampaa ku esim. Etelä-Pohjanmaalla. Talven lauhkeus johtuu avonaasesta Jäämerestä, joka lämmittää. — Mutta Petsamon sisämais on oikeeta tulipalopakkaasia, jokka puristaavat veren juaksemhan nenästä.
Petsamon kesä ei oo suinkaa lämmin. Ilmanhenki mereltä on kylmänkostia ja pitää ilman kalsiana. Heinäkuun keskilämpö on 8—9 lämpöastetta. Kesän pilaavat viälä ainaaset sakiat sumut, joit’ on harva se päivä. Useen on sumu nii sakiaa, jottei näe syltä ethensä. Tiätää sen, mikkä vaarat ja vastukset siit’ on kalastajille ja merenkulkijoolle.
Kevät tuloo Petsamos toukokuus ja se tuloo äkkiä ja aika rytinällä. Jäät sulaavat nopiaa, syntyy kovia tulvia tunturiilta — ja yäksi jäätyyvät lammet ja purot uurestansa, sulaaksensa taas päivällä.
Syyskuus on taas tultu syksyhyn, lehret putuaavat puista, muuttolinnut jättäävät pohjolan ja lokakuus on jo täysi talvi. Lyhyt on siis Petsamon kesä.
Kesä on tyän ja toimen aika. Silloon on menua ja liikettä joka paikas. Kolmen kesäkuukauren kulues pitää Jäämeren rannan asukkahan saara koko talven elantonsa, sillä talvi on kuallutta aikaa. Silloo ei tehrä juuri mitää muuta kun maatahan ja syärähän mitä kesällä on kokohon saatu. Elämän järjestys on siälä toine ku mualla maailmas. Meistä etelänmiähistä tuntuu ourolta ku yks Petsamon äijä valiteli jotta:
— Huanot on aijat sitte ku Suami tänne tuli. Kolme kuukautta min’ oon kovaa tyätä tehny, eikä siltäkää tahro tulla talvia toimhen.
Ne pitäävät siälä luannollisena, jotta ku miäs on kolme kuukautta tehny tyätä, nii lopun vuatta pitää sen saara maata. Sellaasehe lojumisehen ollahan siälä osaksi pakotettujaki, mutta johtuu tämä käsitys pääasiallisesti kumminki entisestä helposta toimhentulosta ryssävallan aikana, ku Petsamon kalastajat olivat tottunhet myymähän kalansa sualaturskana Venäjälle, josta sitte saatihin halvalla viljaa ja muita tarpehia. Mutta kun nyt on kaupankäynti Venäjälle kokonansa tukus, eikä kalakauppaa oo saatu viälä järjestetyksi mualleppäi, niin on petsamolaasten elämäki joutunu aivan pois raiteeltansa. Petsamolaaset ovat tottunhet valmistamhan kalansa vain Venäjälle viäntiä varte, joka on ainua maa, mihnä turskaa syärähän sualakalana. Kun Venäjälle viänti loppuu, nii jäivät Petsamon ihmiset aivan avuttomiksi.
Kun tämä maankolkka nyt on tullu Suamelle nii lankee siitä luannollisesti, jotta Suamen pitää koittaa nostaa Petsamon asukkahat jaloollensa ja auttaa niitä elämisen alkuhun. Tätä varte perustettihin kuuluusaksi tullu Petsamo-yhtiö, jonka piti ottaa hoitohonsa Petsamon kalakauppa ja välittää kalastajille kalastusvälinehiä verkkoja, venehiä ja muuta selasasia. Mutta tämän yhtiön johtohon satuttihin saamahan kykenemättömiä ja kunnottomiaki miähiä, jokka tekivät jos jonkillaasia rötöksiä ja väärinkäytöksiä. Mutta suurimpana syynä epäonnistumisehen oli kumminkin epäälemätä miästen kykenemättömyys nii suurisuuntaasehe ja vaikiaha tehtävähän. Ei oo suinkaa mikää pikkuasia lähtiä perustamhan ilman kokemusta suurta kalastusliikettä, jonka pitääs olla toiselta pualen hyväntekevääsyyslaitos ja samalla tuattaa suuria voittoja. On muistettava, jotta Norjan pualell’ on monta vanhaa suurta ja vakavaraasta kalakauppiasta ja yhtiötä, joiren hallus on jo kauan ollu Eurooppahan suunnattu Jäämeren kalakauppa. Niill’ on suuret kalakuivaamot, mahtavat varastomakasiinit, tarkootuksenmukaaset kuljetuslaivat ja ennen kaikkia pitkäaikaane kokemus tällä alalla. Kun meillä nyt valtio koittaa ottaa Petsamon kalakauppaa hoitaaksensa, ja valtion liikehommat muutoonkin pakkaavat olemahan vähä niin ja näin, nii ei tartte kovinkaan kummastella, jotta se Petsamopuulaakin menestyminen on ollu vähä huanonpualeesta. Mutta on siälä saatu jo jotaki aikahanki. Vähitellen rupiaa asiat järjestymhän, mutta oppirahat pitää aina maksaa.
Yhtiöllä on kolme kauppapuaria eri kylis ja ne oli aika hyväs kunnos. Petsamos on pari kolme yksityyskauppiasta ja niille on yhtiön liike paha tikku silmäs. Jos ei siäl’ olsi yhtiön kauppoja, nii yksityyset voisivat kiskua tavarasta kuinka kohtuuttomia hintoja tahansa. Mutta nyt pitää yhtiö niitä vähä kuris.
Se on huanolla tällillä tämä Petsamon kalajuttu. Lipiäkaloona syärähän meirän maas joka vuasi nuan 600,000 kilua kuivattua turskaa, joka ostethan Norjasta. Petsamon kalastajat laskoovat oman turskankalastuksensa tuattavan nykyään vain 60—70,000 kilua, mutta sitäkää ei saara tulenahan meirän omhan maahan. Koko tarvittava lipiäkala saataas kyllä Petsamonkin vesiltä, mutta ei pystytä asioota järjestömhän! Tarvitaas kalakuivaamo, parempia vehkehiä ja miähiä, jokka pystyysivät asioota hoitamhan. Jos vain saataasihin asiat järjestetyksi nii, jotta Suames syätääs Petsamon lipiäkalaa, nii Petsamos tulis kulta-aijat.
Vika ei oo sysis, se on sepis. Mutta kaippa ne asiat siitä lutviutuu, ku keriithän. Tallellapa on meillä siälä pohjooses pohjatoon lipiäkalatiinu, kun vai keksithän keinot, millä ne kalat kuljetethan tänne alamaihin väen purtaviksi.