TEHTAHAN MERKKI.
Oottako kuullu jotta s'oon vain harva poika, jok'on tullu tähän mailmahan varustettuna selvällä tehtahan merkillä?
Mutta sellaanenki imes on ny tapahtunu täälä Vaasas, vaikka sitä pirethän kovasti salas. Em mäkää tietääsi koko asiasta mitää, jos ei se sama paarmuuska, jok'on sen itte nähäny, olsi kertonu ja kovasti vannottanu jotta:
— Muistakki pitää omana tiatonas, jottei se leviä ympäri mailmaa, ku s'oon sellaane kamala asia, vaikka nii tohtoriki sanoo, jotta kyllä se pia pois menöö.
On se niin kummalline ja oikee yliluannollinen asia, jottei sitä voi muuta ku imehrellä, kuinka kumminki varovaasen ihmisen pitääs olla, jottei tulsi mitää feiliä, niinku akat sanoo.
— Ja sitä se frouvaki oli kovasti peljänny — kertoo se paarmuuska. — S'oli menny täs kevättalvella Rauhankarun saunahan — sen miäs ku on oikee tispunentti — yhren tutun frouvan kans kylpömhän ja siitä se sai alkunsa.
Kun n'oli kylpönhet ja pessehet ittensä ja tulivat pukuhuaneheshe takaasi, niin se tispunentin frouv' oli aukaasnu sanomalehtehe käärityn pakettinsa ja ottanu purkkihit aluusvaattehet framille ja mithän olivat siinä jutellehet keskenänsä kun oli istahtanu penkille vähä huilaamhan ja vilvoottelemhan.
Hyvän aikaa praatasivat kaikenlaasta joutavaa niinku akat pruukaa, ku rupesivat sitte pukemhan.
Se tisputentin frouva nousi ylhä ja rupes palajamhan vehrojansa, ku yht'äkkiää se toine frouva präiskähti sellaasehe nauruhu jott aiva se kiakkarootti yhres mykkyräs siinä penkillä ja oli tukehtua.
— Mitä sä naurat? — kysyy tisputentin frouva ja meinas oikee suuttua.
— Oi voi — voihkii se toine — kuinka hassua! Käänny, että mä lujen, mitä siäl'on —
— Mitä sä puhut? — —
— Käänny, käänny —
— Hyi sua, et saa peljättää mua. Se on vaarallista! — — Mitä se on?
— No käänny ny — — ha ha ha! Siin'on selvästi ja suurella präntillä: Singer C:o.
— Mitä sä höpsit? Mihnä?
— Ha ha ha! Sin'oot istunu tuan sanomalehren päällä ja siit'on tarttunu ilmootus. — — Selvästi Singer C:o!
— Hyi ku mä säikährin! — huakaasi se tisputentin frouva ja kyllä se säikähtiki.
Se meni heti takaasi pesuhuaneheshe ja hyvän aikaa sai pestä ennenkö se lähti pois.
Sellaane se oli se asia, ei se sen kummee ollu. Mutta se vaivas sitä tisputentin frouvaa nii, jotta aina se sitä vai ajatteli ja pelkäs jotta:
— Ku ei vai tulsi mitää merkkiä.
Yätä päivää kummitteli sen silmis Singer Compani ja välistä ku se istuu, nii oikee poltti.
Täs joulun alaasviikolla yhtenä iltana oli sitte tullu, pohjoosesta päi lentään kauhian pitkäjalkaane ja hoikkakinttuune kurkilintu, jok'oli tuanu noukasnansa piänen kapalovauvan sille tisputentin frouvalle ja sanonu jotta se saa sen vauvan oikee ikiomaksi.
Ja sillä kurjella oli ollu toinenkin pikkuvauva noukas, — nii ainaki sanoo paarmuuska, jok'oli itte nähny — mutta sitä s'ei ollu antanu tispunentin frouvalle, vaikka s'olis ottanu senkin.
Kurki oli vai sanonu jotta:
— Joskus toisti!
Kun paarmuuska sitte oli pärvöttäny sen trasumosselon, jonka kurki oli tuanu ja kattonu, minkälaane vauva siäl'on, niin siel'oliki pikkuune poika, niin siävä ja nätti ja ymmyrvääsmuatoone, jotta se ny vasta oliki nätti.
Nenäki oli ku rusina!
Ja toises pääs oli ollu sinisellä präntillä jotta:
— Singer C:o!