IX.
Mies ja nainen.
Pirun väsymätön tarmo ja valppaus tekivät mitä syvimmän vaikutuksen. Näytti siltä, kuin puremishalu olisi alituisesti syyhyttänyt sen hampaita, ja milloin se ei voinut iskeä niitä mustiin sääriin, se tyytyi kookospähkinöihin, joita putoili puista pihamaalle, karkoitti kaikki kanat aitauksen sisäpuolelta ja osoitti kiukkuista mielenlaatuaan jokaiselle päällysmiehelle, joka tuli tekemään tiliään töitten kulusta. Se ei voinut unohtaa rääkkäystä, jonka alaisena se oli ollut penikka-aikanaan ja joka ainiaaksi oli syövyttänyt sen mieleen leppymättömän vihan mustaa rotua kohtaan, ja sen viha oli niin raivoisa, että Sheldonin täytyi sulkea se asuinhuoneisiin, jos joku vieras alkuasukas joskus jostakin syystä pääsi aitauksen sisäpuolelle. Tämä loukkasi joka kerta Pirun tunteita, ja kun se sitten pääsi vapaaksi, niin talon palvelijoilla oli syytä olla varuillaan.
Christian Young purjehti edelleen "Minervallaan" vieden mukanaan Tommy
Jonesille kutsun — perille vietäväksi kukaties milloin — poiketa
Berandelle, kun hän ensi kerran liikkuisi niillä vesillä.
"Mitä suunnitelmia teillä on tultuanne Sydneyhin?" kysyi Sheldon samana iltana Joanilta heidän syödessään päivällistä.
"En ole ennen kuullutkaan, että muka lähtisin Sydneyhin", vastasi Joan. "Mutta arvattavasti te olette saanut pensaikkolennättimitse tiedon, että tuo tulagilainen kolmas apulaisasiamies, vanginvartija ja entinen merimies, aikoo karkoittaa minun epämieluisan persoonani."
"Oi ei, ei sinnepäinkään, vakuutan sen teille", alkoi Sheldon nolona ja hätäisesti peläten tietämättään tahtomattaan loukanneensa. "Minä vain tulin sitä ajatelleeksi. Katsokaahan, kun nyt olette menettänyt kuunarinne ja — ja kaiken muun — ymmärrättehän — niin minä olin ajatellut, että jos — niin, jos — tuhat tulimmaista, jos te tahtoisitte minun asiamiesteni välityksellä Sydneyssä hankkia lainan — tietysti väliaikaisesti — kunnes olette ehtinyt antaa ystävillenne tiedon asemastanne, niin minä olisin hyvin iloinen voidessani — niin, kyllähän te ymmärrätte. Sopivinta…"
Hän pysähtyi kesken lausettaan ja katsoi Joaniin samalla kertaa suutuksissaan ja levottomana.
"Mitä ihmettä tämä nyt taas merkitsee?" kysyi hän melkein kiivaasti. "Mitä minä nyt olen tehnyt?"
Joanin silmät loistivat taisteluhalusta, ja hänen huulensa vetäytyivät pilkalliseen hymyyn.
"Ette ainakaan mitään odottamatonta", sanoi hän rauhallisesti. "Olette vain tavallisessa, jokapäiväisessä miehisessä ylimielisyydessänne jättänyt minut kokonaan huomioon ottamatta. Tietenkään se ei merkitse mitään, että minä olen sanonut teille, että minun aikomukseni ei suinkaan ole ollut lähteä Sydneyhin. Mutta sinne minun täytyy mennä, koska te korkeammassa viisaudessanne niin olette päättänyt."
Hän vaikeni ja katsoi Sheldonia uteliaasti, ikäänkuin tämä olisi ollut jokin outo, merkillinen luontokappale.
"Olen tietysti kiitollinen teidän avuntarjouksestanne", jatkoi hän, "mutta sekään ei riitä parantamaan loukatun ylpeyteni saamaa haavaa. Mitä teidän tarjoukseenne tulee, niin se ei ollut enempää kuin valkoisella miehellä on oikeus odottaa toiselta. Haaksirikkoutuneita merimiehiä on aina tapana auttaa eteenpäin. Mutta tämä kysymyksessäoleva merimies ei ole avun tarpeessa. Ja toiseksi tämä merimies ei aio lähteä Sydneyhin, niin että paljon kiitoksia vain."
"Mutta mitä te sitten aiotte tehdä?"
"Keksiä jonkin kolkan, missä minun ei tarvitse alistua sietämään korkeamman sukupuolen holhousta ja määräämisvaltaa."
"Ei, tiedättekö, tuo menee sentään vähän liian pitkälle." Sheldon nauroi, mutta nauru oli väkinäistä eikä tuntunut ensinkään luonnolliselta. "Te tiedätte itse, kuinka mahdoton tämä nykyinen tilanne on."
"Minä en tiedä mitään sellaista, hyvä herra. Ja vaikkapa se olisikin, niin enkö minä ole suoriutunut tähänkin asti?"
"Mutta se ei voi jatkua. On todella…"
"Mitä vielä, miksi se ei voisi jatkua. Kun kerran olen suoriutunut tähän asti, niin miksi en suoriutuisi edelleenkin. Minä aion jäädä Salomonin-saarille, mutta en Berandelle. Huomispäivänä aion lähteä veneellä Pari-Sulaylle. Puhuin asiasta kapteeni Youngin kanssa. Hän kertoi, että siellä on vähintään neljäsataa acrea maata, pelkkää hyvää viljelyskelpoista maata. Ja kun Pari-Sulay on saari, niin minun ei tarvitse pelätä, että villisiat hävittäisivät nuoret puut. Minun ei tarvitse muuta kuin pitää rikkaruohot loitolla, kunnes puut alkavat kantaa hedelmää. Ensiksi minä aion ostaa saaren; toiseksi hankkia neljä- tai viisikymmentä mustaa työmiestä ja alkaa raivata maata ja istuttaa puita. Samalla rakennan itselleni bangalon, ja sitten te pääsette vapaaksi minun kiusallisesta läsnäolostani — älkää nyt vain sanoko, ettei se muka ole kiusallinen."
"Ei, kyllä se on kiusallinen", tunnusti Sheldon avomielisesti. "Mutta kun te ette tahdo katsoa asiaa minun kannaltani, niin meidän ei kannata siitä keskustella, Olkaa nyt hyvä ja unohtakaa tämä kaikki ja luottakaa siihen, että minä tahdon auttaa teitä tämän — tämän suunnitelmanne toteuttamisessa. Minä tiedän enemmän kookosviljelyksestä kuin te. Te puhutte ikäänkuin olisitte kapitalisti. En tiedä, kuinka paljon rahaa teillä on, mutta en voi luulla, että te 'ryvette kullassa', kuten teillä amerikkalaisilla on tapana sanoa. Mutta minä tiedän, mitä tuollainen maan raivaaminen maksaa. Olettakaamme, että hallitus myy teille Pari-Sulayn punnasta acrelta. Raivaustyö maksaa teille vähintään neljä kertaa niin paljon, siis yhteensä viisi puntaa acrelta ja neljäsataa acrea eli kaikkiaan kymmenentuhatta dollaria. Onko teillä niin paljon rahaa?"
Joan seurasi hänen sanojaan tarkkaavaisena ja jännittyneenä, ja Sheldon näki selvään, että äskeinen riita oli jäänyt unohduksiin. Tyttö oli ilmeisesti pettynyt ja vastasi allapäin:
"Ei, minulla on tuskin kahdeksaatuhatta dollaria."
"On vielä muutakin, mitä teidän on otettava huomioon. Te tarvitsette, kuten itse sanoitte, ainakin viisikymmentä työntekijää. Palkkioita lukuunottamatta heidän palkkansa on kolmekymmentä dollaria vuodessa."
"Minä maksan tahitilaisilleni viisitoista dollaria kuussa."
"He eivät kelpaisi mihinkään varsinaisessa plantaasityössä. Mutta palatkaamme asiaan. Viidenkymmenen mustaihoisen työmiehen vuosipalkat nielevät teiltä kolmesataa puntaa vuodessa — se on tuhatviisisataa dollaria. Hyvä! Kuluu hyvinkin seitsemän vuotta, ennenkuin puunne alkavat kantaa hedelmiä. Seitsemän kertaa tuhatviisisataa on kymmenentuhattaviisisataa — siis enemmän kuin te omistatte — ja kaikki se menee työmiesten palkkoihin eikä teille jää penniäkään bangaloa, muita rakennuksia, työkaluja, kiniiniä, Sydneyn-matkoja ja paljoa muuta varten."
Sheldon pudisti vakavasti päätään. "Teidän täytyy luopua siitä tuumasta."
"Mutta minä en tahdo lähteä Sydneyhin", huusi Jaan. "Minä en aivan yksinkertaisesti tahdo. Minä lunastan itselleni niin suuren osuuden jostakin muusta plantaasista kuin varani sallivat. Myykää minulle osuus Berandeen."
"Taivas varjelkoon!" huudahti Sheldon niin vilpittömästi ilmaisten kauhistuksensa, että Joan purskahti makeaan nauruun.
"No niin, en tahdo kiusata teitä. Minä en, kuten ymmärrätte, ylimalkaan ole halukas tyrkyttämään seuraani niille, jotka eivät sitä halua. Niin, niin, kyllä minä tiedän, että te palatte halusta saada huomauttaa minulle, että olen tyrkyttänyt seuraani teille aina siitä hetkestä lähtien, jolloin astuin maihin, mutta että olette liian kohtelias sanoaksenne sen. Mutta kuten itse olette anonut, on minun ollut mahdotonta lähteä tieheni, eikä minulla ole ollut muuta neuvoa kuin jäädä tänne. Te ette antanut minun lähteä Tulagiin. Te pakotitte minut tyrkyttämään teille seuraani. Mutta sama se, minä en ryhdy kenenkään kanssa osakkaaksi. Ostan Pari-Sulayn, mutta panen vain kymmenen miestä työhön ja raivaan hitaasti. Lisäksi koetan saada ostetuksi jonkin vanhan aluksen ja hankin kauppaluvan. Ja mitä siihen seikkaan tulee, niin aion tehdä retkiä Malaitalle tuomaan sieltä miehiä."
Hän katsahti Sheldoniin odottaen vastaväitteitä, ja tämän nyrkkiin puristunut käsi ja miehekkään kauniitten kasvojen jokainen piirre osoittivat, ettei hän ollut erehtynyt.
"Sanokaa pois mitä ajattelette", kehoitti hän. "Älkää välittäkö minusta. Minä — minä alan tottua siihen, kuten tiedätte. Oikein totta!"
"Toivoisin, että olisin nainen, jotta voisin sanoa teille, kuinka rajattoman järjetön ja mahdoton koko teidän tuumanne on", huudahti Sheldon kiihdyksissään.
Joan katsoi häneen miettien ja sanoi:
"Vielä parempihan on, että olette mies. Mikään ei estä teitä puhumasta minulle suoraan, sillä minä pyydän teitä kohtelemaan minua ikäänkuin olisin mies. En tullut tänne Salomonin-saarille helmojani laahustamaan. Ettekö voisi olla hyvä ja unohtaa, että minä onnettoman sattuman kautta olen jotakin muuta kuin mies, joka tahtoo ansaita leipänsä."
Sheldonin mielessä kiehui ja kuohui. Tekikö tyttö hänestä pilaa? Vai potiko Joan epänaisellisuuden väijyvää tautia? Vai oliko kaikki tyynni pelkkää hämmästyttävän, liikuttavan järjetöntä lapsellisuutta?
"Minä olen sanonut teille", aloitti hän jäykästi, "että nainen ei voi lähteä Malaitalle työväkeä noutamaan. Muuta en tahdo — enkä uskalla — sanoa."
"Ja minä sanon teille vuorostani, että tuo ei ensinkään pidä paikkaansa. Minä olen omana kapteeninani purjehtinut 'Mielellä' Tahitilta tänne asti — ja siihen, että menetin laivani, ovat teidän merikarttanne syypäät. Olen ammattitaitoinen merenkulkija, ja sitä ei juuri voi sanoa teidän täkäläisistä kapteeneistanne. Kapteeni Young kertoi minulle siitäkin. Ja minä olen myös merimies — parempi merimies kuin te, kun kovalle ottaa, ja sen te tiedätte. Osaan ampua. En ole tyhmä. Kykenen hyvin pitämään huolta itsestäni. Ja aivan varmasti aion ostaa aluksen, purjehtia sillä ja tehdä retkiä Malaitalle."
Sheldon teki epätoivoisen liikkeen.
"Se on oikein se", jatkoi Joan sanatulvaansa. "Peskää te kätenne. Mutta perästä kuuluu, kuten Vonin oli tapana sanoa."
"Ei meidän kannata keskustella tästä asiasta. Otetaan nyt hiukan musiikkia."
Hän nousi ja meni ison grammofonin luo, mutta vääntäessään konetta, ennenkuin levy vielä oli alkanut pyöriä, hän jo kuuli Joanin sanovan:
"Te olette kai koko elinaikanne tavannut vain Jane Eyrejä. Siksi ette ymmärrä minua. Tule, Piru, jättäkäämme hänet rauhassa nauttimaan vanhasta soitostansa."
Sheldon katsoi häneen kärsivä ilme kasvoillaan ja aikomatta sanoa mitään, kunnes näki hänen ottavan pyssyn telineeltään, tutkivan, oliko se ladattu, ja astuen ovea kohti.
"Minne aiotte mennä?" kysyi hän päättäväisesti.
"Kun te kerran tahdotte kohdella minua kuten mies naista, niin teistä olisi hirveän vaikeaa — tai ehkä sopimatonta — sanoa minulle, miksi en saisi mennä alligaattoreja pyydystämään. Hyvää yötä! Nukkukaa hyvin!"
Sheldon sulki grammofonin niin, että paukahti, astui askelen ovea kohti, mutta muutti äkkiä mieltä ja heittäytyi nojatuoliin.
"Nyt te toivotte, että pedot syövät minut suuhunsa, eikö totta?" huusi Joan verannalta, ja hänen astuessaan portaita alas helähteli raikas nauru avoimesta ovesta Sheldonin kärsiviin korviin.