XI.
Port Adamsin joukko.
"Ja kaikki järjestyi aika helposti", kertoi Sheldon. Hän istui kahvia juoden kuistilla. Vene oli nostettu katoksensa alle. "Boucher oli aluksi hiukan arka eikä tahtonut lujin kourin käydä asiaan käsiksi, mutta kun kerran olimme päässeet alkuun, niin hän suoriutui varsin hyvin. Me leikimme oikeudenkäyntiä, ja Telepasse, tuo vanha roisto, alistui tuomioihin. Hän on Port Adamsin päälliköitä, aika konna ja veijari. Me tuomitsimme hänet maksamaan sikojen arvon kymmenkertaisesti ja pakotimme hänet poistumaan joukkoineen. Ihanaa joukkoa, se täytyy sanoa, vähintään kuusikymmentä miestä, viisi isoa kanootillista, kaikki liikkeellä vain ilkitöitä tehdäkseen. Olivat saaneet käsiinsä tusinan verran Snider-kiväärejä, jotka välttämättä pitäisi ottaa takavarikkoon."
"Miksi ette ottaneet niitä?" kysyi Joan.
"Joutuakseni rettelöihin valtion asiamiehen kanssa! Hän on hirvittävän arka, kun on kysymys hänen mustista holhokeistaan, kuten hän heitä nimittää. No niin, me ajoimme heidät tiehensä, mutta he astuivat taas muutaman mailin päässä maihin saadakseen kai-kaita. Luultavasti he johonkin aikaan tänään kulkevat tästä ohi."
Kahta tuntia myöhemmin kanootit saapuivat. Ei kukaan huomannut niiden tuloa. Palvelijat söivät aamiaista keittiössä, työmiehet asunnoissaan. Piru lepäsi rauhaisassa unessa selällään biljardipöydän alla unissaan karkoittaen kiusallisia kärpäsiä. Joan hääri varastohuoneessa, ja Sheldon nautti päivällislepoaan riippumatossa kuistilla. Hän heräsi äkkiä. Jonkin salaperäisen voiman vaikutuksesta hän oli herännyt tuntien, ettei kaikki ollut niinkuin piti. Liikahtamatta hän katsahti pihamaalle ja huomasi, että se oli täynnänsä aseistettuja alkuasukkaita. Hän tunsi samat miehet, joista oli eronnut aamulla, mutta huomasi joukon kasvaneen. Kaikkia noita miehiä hän ei aikaisemmin ollut nähnyt.
Hän laskeutui riippumatosta ja kulki harkitun hitain askelin kuistin kaidepuuta kohti, jonka luo päästyään hän haukotteli unisesti ja katsoi alas heihin. Omituista, ajatteli hän, että tuntui siltä, kuin hänen kohtalonsa olisi ollut aina seisoa tällä korkealla paikalla ja kerran toisensa jälkeen katsoa alas kapinoiviin mustiin joukkoihin, joita piti hillitä ja suostutella uhkauksin tai lupauksin. Mutta vaikka hän näennäisesti silmäsi joukkoa aivan välinpitämättömästi, teki hän todellisuudessa tarkkoja huomioita. Uusilla miehillä oli kaikilla uudenaikaiset pyssyt. Sitä hän oli arvellutkin. Heitä oli viisitoista, ei kannattanut epäilläkään, etteivät he olleet Lungan karkulaisia. Lisäksi oli alkuperäisellä joukkueella tusinan verran vanhoja Snider-kiväärejä. Muilla oli keihäät, nuijat, jouset ja nuolet sekä pitkävartiset tomahawkit. Alhaalla rannassa hän näki isot sotakanootit maihin vedettyinä. Niiden korkeita keuloja ja periä koristivat eriskummaiset veistellyt kuviot ja valkoisista simpukankuorista muodostellut kiehkura- ja nauhakoristukset. Nämä alkuasukkaat olivat surmanneet hänen ugilaisen kauppamiehensä Oscarin.
"Mitä asiaa teillä on tänne?" kysyi Sheldon.
Samassa hän salaa heitti silmäyksen merelle päin, missä 'Flibberty-Gibbet' kuvastui veden kiiltävään pintaan. Ei ainoatakaan ihmistä näkynyt sen suojakatoksen alla, ja hän huomasi, että vene ei ollut paikoillaan sen vierellä. Tahitilaiset olivat ilmeisesti lähteneet Balesunaan päin kalastamaan. Hän oli ypö-yksin tällä korkealla paikallaan vihamielisen joukon yläpuolella, sillävälin kuin koko hänen maailmansa lepäili rauhallisesti tyynessä troopillisessa puolipäivänhelteessä.
Ei kukaan vastannut, ja hän toisti kysymyksensä, tällä kertaa ankarammalla äänellä, josta huomasi suuttumuksen alkavan kiehua hänessä. Hänen äänensä sai mustan joukon rauhattomasti liikehtimään kuten karjalauman. Mutta ei kukaan hiiskunut sanaakaan. Kaikkien silmät tuijottivat häneen varmasti odottaen, että jotakin tapahtuisi. He odottivat sitä, odottivat alhaisen ihmisjoukon aralla, yksimielisellä tavalla, kuka heistä ensimmäisenä tarttuisi toimeen ja siten saisi heidät kaikki yhtenä miehenä toimimaan. Sheldonkin odotti tätä samaa ja koetti olla varuillaan. Suoraan alapuolellaan hän äkkäsi pyssynpiipun, joka töin tuskin pisti esiin kahden mustan ruumiin välistä ja hitaasti kohosi häntä kohti. Pyssy oli toisessa rivissä seisovan miehen lanteilla.
"Mitä asiaa?" karjaisi Sheldon äkkiä osoittaen sormellaan miestä, joka piteli pyssyä käsissään. Tämä väistyi taaksepäin, ja pyssynpiippu laskeutui alemmaksi.
Sheldonin asema oli edelleenkin varma, eikä hän tahtonut antaa voiton luisua käsistään.
"Pois täältä, te kaikki miehet", käski hän. "Pois täältä ja kauas suolaiselle merelle. Ymmärrättekö?"
"Minu puhu", aloitti muuan lihava ja rasvainen alkuasukas, jonka karvaista rintaa peitti vuosikausien kuluessa kertynyt likakerros.
"Vai niin, sinä, Telepasse", huudahti valkoinen mies iloisesti. "Käske miesten mennä pois; sinä jäät puhumaan minun kanssani."
"Hän hyvä mies", vastattiin. "Hän puhu."
"No, mitä te kaikki tahdotte?" kysyi Sheldon koettaen välinpitämättömyyttä teeskennellen korvata sen heikkouden, josta hänen myöntymyksensä oli todistuksena.
"Tämä poika olla minu poika." Vanha päällikkö osoitti sormellaan
Gogoomya, jonka Sheldon samassa tunsi.
"Sinu valkoinen Mary liian paljon ei hyvä", jatko Telepasse. "Lyö Gogoomy pää. Gogoomy pian päällikkö. Minu kuole, Gogoomy olla suuri päällikkö. Valkoinen Mary lyö häne pää. Ei hyvä. Te maksa minu paljon tupakka, paljon ruuti, paljon kangas."
"Sinä vanha lurjus", mietti Sheldon mielessään. Tunti sitten hän oli nauranut Joanin kertoessa eilispäivän kohtauksesta, ja jo nyt Telepasse itse oli tullut saamaan vahingonkorvausta.
"Gogoomy", sanoi Sheldon käskevällä äänellä. "Mitä sinä kuljet täällä?
Mene pois hyvin pian."
"Minu ei mene", oli uhkamielinen vastaus.
"Sinu valkoinen Mary lyö häne pää", alkoi vanha Telepasse uudestaan.
"Minä sano, paljon tule suuri meteli, jos sinu ei maksa."
"Puhu miehillesi", sanoi Sheldon kiihtymistään kiihtyen. "Käske heidän mennä helvettiin, alas rantaan. Sitten minä puhun sinun kanssasi."
Sheldon tunsi verannan lattiapalkkien hiljaa huojuvan ja tiesi, että Joan oli tullut ylös ja seisoi hänen vieressään. Mutta hän ei uskaltanut katsahtaa häneen. Tuolla alhaalla oli niin monta kivääriä, ja ne saattoivat milloin tahansa laueta miesten lanteilta.
Lattia huojahti uudestaan Joanin liikkuessa, ja Sheldon tiesi hänen astuneen sisään huoneeseen. Hetkistä myöhemmin tyttö oli jälleen hänen vieressään. Sheldon ei ollut koskaan ennen nähnyt hänen tupakoivan ja ihmetteli, miksi hän juuri nyt poltti. Samassa hän keksi syyn. Hän katsahti nopeasti sivullepäin ja näki Joanin kädessä tutun dynamiittikäärön. Hän näki myös sytytyslangan pään, joka oli asiaankuuluvalla tavalla halkaistu ja johon oli pistetty vahatulitikku.
"Telepasse, sinä vanha lurjus, käske miestesi heti mennä pois!
Totisesti minä en leiki sinun kanssasi."
"Minu ei leiki", sanoi päällikkö. "Minu tahto sinu maksa, kun valkoinen
Mary lyö Gogoomy häne pää."
"Minä tulen sinne alas ja lyön sinua päähän", vastasi Sheldon nojautuen kaidetta vasten ikäänkuin hypätäkseen sen yli.
Syntyi vihainen murina, ja musta joukko liikehti rauhattomasti. Moni pyssynpiippu nousi lanteilta. Joan painoi savukkeensa palavaa päätä sytytyslankaa vastaan. Snider-kivääri laukesi kumeasti paukahtaen, ja Sheldon kuuli lasiruudun särkyvän pirstaleiksi takaan. Samassa silmänräpäyksessä Joan heitti dynamiitin sihisevine ja räiskyvine sytytinlankoineen keskelle mustaihoisten taajinta joukkoa. He hajaantuivat liian nopeasti ehtiäkseen ampua enempää. Piru oli herännyt kuullessaan pyssynlaukauksen ja murisi ja läähätti pyrkien ulos. Joan kuuli sen ja kiiruhti avaamaan ovea — ja siten aiotusta murhenäytelmästä tulikin komedia.
Pyssyt ja keihäät putosivat tai heitettiin maahan koko joukon hurjasti etsiessä turvaa kookospalmuista. Pirun voimat näyttivät moninkertaistuneen. Ei koskaan ollut näin runsas saalis mustaa lihaa joutunut sen kynsiin ja hampaihin, ja se puri ja repi ja raastoi ilmassa heiluvia sääriä, kunnes viimeinenkin pari oli korkealla sen pään yläpuolella. Kaikki olivat puissa paitsi Telepasse, joka oli liian vanha ja lihava ja joka makasi liikkumattomana pitkällään maassa samalla paikalla mihin oli kaatunut. Piru, joka oli liian yleväluontoinen pahoin pidelläkseen vihollista, joka ei päässyt liikkumaan, hyppelehti hurjasti puulta puulle haukkuen ja tavoitellen niitä, jotka riippuivat alinna.
"Näyttää siltä, kuin te tarvitsisitte hieman opetusta sytyttimen hoidossa", huomautti Sheldon kuivasti.
Joan katsahti häneen halveksivasti.
"Siinä ei ollut sytytysnallia", sanoi hän. "Eikä sitäpaitsi sellaista nallia vielä ole keksittykään, joka saisi sen panoksen laukeamaan. Sehän oli kloraalipullo."
Hän pani kaksi sormea suuhunsa, ja Sheldon hätkähti kuullessaan hänen viheltävän kimakasti ja käskevästi — aivan kuin poika. Tätä merkkiä oli hänen tapana käyttää kutsuessaan miehiään paikalle, ja se teki Sheldoniin aina vastenmielisen vaikutuksen.
"He ovat lähteneet Balesuna-joelle kalastamaan", ilmoitti Sheldon. "Mutta tuolla tulee Olesen miehineen. Hän on vanha sotakarhu, kun vain pääsee vauhtiin. Katsokaa, miten hän kurittaa neekereitään. Ne eivät souda kyllin nopeasti hänen mielestään."
"Entä mitä nyt on tehtävä?" kysyi Joan. "Te olette ajanut otuksenne puihin, mutta sinne ne eivät voi jäädä."
"Eivät, mutta minä aion antaa niille pienen opetuksen."
Sheldon astui ison soittokellon luo.
"All right", sanoi hän vastaukseksi Joanin varoittavaan kädenliikkeeseen. "Minun työläiseni ovat kaikki viidakkomiehiä, nämä vieraat sitävastoin 'suolaisen veden miehiä', ja näiden kahden ihmislajin välillä ei vallitse ylenpalttisen hellä suhde. Saattepa nähdä, tästä tulee hauskaa."
Hän kutsui työmiehensä koolle, ja kun kaikki kaksisataa vähitellen kerääntyivät pihamaalle, suljettiin Piru uudelleen sisähuoneeseen, missä se surkeasti ulvoen valitti sitä kurjaa kohtelua, jonka alaiseksi se oli joutunut. Plantaasin työmiehet tanssivat sotatansseja jokaisen puun juurella, ja ilma täyttyi herjauksista ja haukkumasanoista, joita he singauttelivat perinnäisille vihamiehilleen. Kesken kaikkea saapui "Flibberty-Gibbetin" päällikkö. Kuumekohtaus oli juuri saavuttamaisillaan hänet, hän horjui kulkiessaan ja vapisi niin, että tuskin jaksoi pitää pyssyä kädessään. Hänen kasvonsa olivat kalmankalpeat, hampaat kalisivat, eikä polttava auringonpaiste, jossa hän kulki, estänyt häntä palelemasta.
"Mi-mi-minä jään niitä… n-n-n-niitä va-va-vahtimaan", änkytti hän. "Ri-ri-riivattu, että mi-minun aina pitää s-s-saada ku-kuumetta, kun on jotakin erikoista. M-mi-mitä te aiotte tehdä?"
"Ensinnäkin poimia pyssyt maasta."
Sheldonin käskystä palvelijat ja päällysmiehet kokoilivat sinne tänne
putoilleet aseet ja latoivat ne läjään kuistille. Sheldon erotti
Lungasta varastetut uudenaikaiset pyssyt muista, särki vanhat
Snider-kiväärit säpäleiksi ja jätti keihäät, nuijat ja tomahawkit
Joanille.
"Todella verraton lisä teidän kokoelmiinne", sanoi hän hymyillen, "suoraan taistelukentältä kerättyjä aseita."
Alhaalla rannassa hän rakensi rovion kaikesta, mitä oli löydetty kanooteista plantaasityömiesten tärvellessä ja särkiessä ja ryöstäessä kaiken, mitä heidän tielleen sattui. Itse kanootit kolhittiin pahanpäiväisesti, täytettiin hiekalla ja korallinkappaleilla, hinattiin vähät matkan päähän rannasta ja upotettiin kymmenen sylen syvyyteen.
"Kymmenen syltä lienee heille tarpeeksi", sano: Sheldon heidän palatessaan pihalle.
Täällä meteli oli käynyt yhä hurjemmaksi. Sotalaulut raikuivat taukoamatta, ja tanssit olivat täydessä käynnissä. Tyytymättä enää haukkumasanoihin plantaasin miehet olivat alkaneet pommitella avuttomia vihollisiaan puunpalikoilla, kivillä ja korallinkappaleilla. Ja nuo seitsemänkymmentäviisi uljasta ihmissyöjää riippuivat kärsivällisesti puitten oksilla, antoivat kaiken sataa päälleen ja uhkailivat muristen kostaa.
"Tästä riittää Malaitalle sodan syytä neljäksikymmeneksi vuodeksi", nauroi Sheldon. "Mutta Telepasse-ukko tuskin toistamiseen yrittää hyökätä plantaasille."
"No, vanha veijari", lisäsi hän kääntyen vanhan päällikön puoleen, joka istui avuttomana murjottaen portaitten juurella. "Nyt sinu pää myös me lyö. Tulkaahan, miss Lackland ja antakaa hänelle kelpo korvapuusti. Se on hänelle alennuksen huippu."
"Huh, hän on liian likainen. Mieluummin panisin hänet kylpyyn. Hei,
Adamu-Adam, peseppäs tämä paholainen. Saippuaa ja vettä! Amme täyteen!
Ornfiri, juokse tuomaan tänne pesuharja."
Tahitilaiset, jotka vast'ikään olivat palanneet kalasta ja irvistellen katselivat paikalla vallitsevaa sekasortoa, yhtyivät leikkiin.
"Tambo! Tambo!" kirkuivat ihmissyöjät puista kauhistuen moista pyhyyden häväisemistä nähdessään, miten heidän päällikkönsä keikautettiin kylpyammeeseen ja pyhä lika liotettiin ja hangattiin hänen ruumiistaan.
Joan oli mennyt bangaloon ja heitti sieltä palasen valkoista puuvillakangasta, johon vanha Telepasse nopeasti kiedottiin, minkä jälkeen hän astui esiin loistavan puhtaana, rykien ja syljeskellen suustaan saippuavaahtoa, jolla Noa-Noa oli pakottanut hänet huuhtomaan kurkkuaan.
Palvelijat toivat käskystä käsiraudat, ja Lungan karkulaiset vedettiin toinen toisensa perästä maahan ja pantiin kahleisiin. Sheldon sitoi heidät kaksittain yhteen yhdistäen kahleet toisiinsa teräsketjulla. Gogoomy sai läksytyksen kapinallisesta käyttäytymisestään ja suljettiin koko iltapäiväksi lukkojen taa. Sitten Sheldon antoi työmiehilleen vapaan iltapäivän palkinnoksi, ja kun he olivat poistuneet pihamaalta, sai Port Adamsin joukko laskeutua puistaan. Ja koko iltapäivän Sheldon ja Joan istuskelivat verannalla vilvoittelemassa ja katsoivat kuinka he sukeltelivat pohjaan ja koettivat tyhjentää upotetut kanoottinsa hiekasta ja kivistä. Hämärsi jo, kun he pääsivät veneisiinsä ja muutamilla rikkinäisillä airoilla meloen katosivat näkyvistä. Tuuli oli alkanut puhaltaa, ja "Flibberty-Gibbet" oli jo matkalla Lungaan palauttamaan karkulaisia.