V.
Kello soi. Genevievestä tuntui kuin taistelu olisi kestänyt puolisen tuntia, vaikkakin hän tiesi Joen selostuksista sen kestäneen vain kolme minuuttia. Samalla kun kello soi, olivat Joen apumiehetkin juosseet nuoran alitse kiidättäen häntä omaan nurkkaansa nauttimaan hetkisen lepoa. Eräs heistä istuutui kyyrylleen hänen jalkoihinsa ja hieroi niitä kaikin voimin, pitäen niitä polviensa päällä. Joe istui tuolillaan nurkkaan nojautuneena, pää hervotonna taaksepäin ja käsivarret levällään köysien päällä helpoittaakseen siten hengitystä. Suu ammollaan hengitti hän ilmaa keuhkoihinsa kahden apumiehensä pyyheliinoilla huitoessa, samalla kuunnellen neljännen apurinsa antamia neuvoja, jotka tämä lausui matalalla äänellä hänen korvaansa, sillaikaa kun tämä siveli sienellä hänen kasvojaan, olkapäitään ja rintaansa.
Tuskin oli tämä kaikki vielä valmista (siihen oli mennyt vain muutamia sekunteja) ennenkuin kello uudelleen soi, apumiehet pujahtivat kapistuksineen köysien alitse, ja Joe ja Ponta astuivat toisiaan vastaan keskelle näyttämöä. Genevieve ei voinut uskoa, että minuutti olisi voinut olla niin lyhyt. Hetken aikaa hän oli jo vakuutettu siitä, että lepoaikaa oli lyhennetty, ja epäili jotakin, itsekään tietämättä oikein mitä.
Ponta alkoi jaella iskujaan molemmilla käsillään yhtä suurella raivolla kuin ennenkin, ja vaikka Joe kykenikin väistämään iskut, olivat ne silti niin voimakkaita, että hän lensi useita askeleita taaksepäin. Yhdellä hyppäyksellä, kuin tiikeri, oli Ponta hänen perässään. Koettaessaan vaistomaisilla liikkeillä säilyttää tasapainoansa oli Joe paljastanut itsensä ojentaessaan toista kättänsä ja kohottaessaan päätänsä olkapäitten suojasta, Ponta, joka oli seurannut varjona hänen jälessään, oli juuri antamaisillaan pelottavan iskun hänen suojattomaan leukaansa. Joe kumartui eteen ja samalla alaspäin, joten Pontan nyrkki melkein hipasi hänen takaraivoaan. Kun Joe ojentautui puolustusasennostaan, oli Pontalla valmiina vasemman käden isku, joka olisi heittänyt hänet köysiä vasten. Jälleen oli hän pienen murto-osan sekuntia Pontaa nopeampi ehtien kumartumaan alas. Pontan isku kosketti hänen olkapäätään kimmahtaen ohi tyhjään ilmaan. Samalla antoi Ponta oikealla nyrkillään suoran iskun, joka jälleen, kun Joe taas kumartui ja heti tarttui syliksi, vain hipaisi häntä.
Genevieve päästi helpoituksen huokauksen, hänen lihastensa jännitys laukesi ja hänet valtasi omituinen raukeus. Katsojat hurrasivat aivan kuin mielettömät. Silverstein nousi seisomaan, kirkui ja heilui, käyttäytyi aivan kuin mielipuoli. Vieläpä herra Clausenkin innostui huutamaan ihastustaan vierustoverinsa korvaan.
"Syli" aukaistiin, ja ottelu jatkui edelleen.
Joe väisteli ja peräytyi pyörien ympäri lavaa ja koettaen parhaansa mukaan vältellä pyörremyrskyn tavoin hänen päällensä satelevia iskuja. Harvoin kykeni hän itse antamaan iskun. Sillä Ponta oli nopea huomaamaan ja hän kykeni yhtä hyvin puolustautumaan kuin hyökkäämäänkin, kun Joella sitävastoin ei ollut mitään mahdollisuuksia toisen tavatonta tarmokkaisuutta vastaan. Hänen ainoa toivonsa oli, että Ponta itse kuluttaisi voimansa loppuun.
Genevieve alkoi ihmetellä, miksi hänen sulhasensa ei antanut yhtään iskua. Häntä suututti; mieluummin hän olisi nähnyt sulhasensa vaativan veristä kostoa tuolle pedolle, joka niin hänen kimpussaan oli raivonnut.
Hän oli tulemaisillaan kärsimättömäksi, kun Joelle yht'äkkiä sattui tilaisuus iskuun vasten Pontan suuta. Isku oli erittäin voimakas. Genevieve näki Pontan pään nytkähtävän taaksepäin ja veren punaavan hänen huuliaan.
Mutta isku ja katselijoiden hyvähuudot raivostuttivat vain Pontaa. Hän syöksyi päälle kuin metsäpeto. Hänen entinen raivonsa ei ollut mitään sen rinnalla, mikä nyt purkautui esiin. Ja toista tilaisuutta samallaiseen iskuun ei Joelle tullut. Hänellä oli täysi työ selviytyessään iskujen tulvasta, väistyen, kumartuen ja hakien suojaa ja lykkäystä syleissä. Mutta syli ei ollut pelkkää turvaa ja lykkäystä. Koko ajan täytyi huomiokyvyn olla äärimmilleen jännitettynä ja irtautumiset syleilyistä olivat vieläkin vaarallisempia. Genevieve ei malttanut olla vetämättä suutaan hieman hymyyn nähdessään, miten omituisesti Joe näissä syleilyissä painautui vastustajansa ruumiiseen kiinni, mutta syytä sellaiseen menettelyyn hän ei kuitenkaan huomannut, ennenkuin erään kerran, kun Joe ei vielä ollut kerinnyt tarrautua Pontaan kiinni, hänen vastustajansa nyrkki alhaaltapäin iskettynä melkein hipaisi Joen leukaa.
Myöhemmin erään toisen painiskelun aikana, kun Genevieven jännitys jo oli asettunut ja hän jo helpoituksen tunteella oli tullut huomaamaan sen turvan, jonka vastustajaan kietoutuminen Joelle toi, sai hän nähdä Pontan, jonka leuka kurottautui Joen olan ylitse, antavan vastustajalleen kammottavan iskun selkään munuaisten kohdalle. Katsojat vavahtivat, mutta Joe kietoi äkkiä vastustajansa käsivarret estääkseen iskun uusiintumisen.
Kello soi jälleen, ja tuon lyhyeltä tuntuvan minuutin levon jälkeen alkoi ottelu uudelleen. Se alkoi Joen nurkassa, sillä Ponta juoksi suoraan lavan poikki Joen kimppuun. Joen iho oli punainen munuaisten kohdalta, mihin isku oli sattunut. Tämä käsineen kokoinen läikkä saattoi Genevieven sellaisen kauhun valtaan, että hän tuskin kykeni silmiään siitä irroittamaan. Seuraavankin syleilyn aikana uusiintui sama isku, mutta myöhemmin Joe vältti sen painamalla käsineensä Pontan suuta vasten ja siten pitämällä hänen päätään taaksepäin taivutettuna. Näin vältti hän nämä iskut, mutta siitä huolimatta onnistui Ponta vielä kolme kertaa saman erän aikana iskemään häntä aina samaan arkaan paikkaan.
Kului vielä väliaika, ja vielä eräkin, Joen saamatta sen enempää vammoja ja ilman että toiselta puolen Pontankaan voimat olisivat vähenneet. Viidennen erän alussa oli Joe, joka oli sotkeutunut yhteen nurkkaan, kyykistyvinään syliksi päästäkseen. Mutta juuri ennenkuin hän ehti sen tehdä ja samassa silmänräpäyksessä kuin Ponta valmistautui ruumiillaan vastaanottamaan Joen painautumisen itseään vasten, vetäytyikin Joe hiukkasen taaksepäin ja upotti nyrkkinsä vastustajansa suojattomaan vatsaan. Iskut olivat salamannopeita, niitä oli kaikkiaan neljä ja ne iskettiin vuoronperään oikealla ja vasemmalla kädellä; ne olivat niin voimakkaita, että Ponta horjahti ja hoiperteli taaksepäin käsivarret puoleksi riippuen ja olkapäät eteenpäin painuneina. Näytti siltä kuin hän olisi taittunut kaksinkerroin ja luhistunut kokoon. Ensi silmäyksellä huomasi Joe hetken otollisuuden, hän iski Pontaa suoraan vasten suuta ja antoi seuraavassa silmänräpäyksessä vielä sivuiskun alaleukaan. Se meni kuitenkin sivu, sattuen sen sijaan poskeen ja saattoi Pontan horjahtamaan sivulle.
Läsnäolijat hyppäsivät pystyyn viimeistä miestä myöten ja alkoivat kirkua kuin hullut. Genevieve kuuli huudettavan "Jo sai! Jo sai!" ja hänestä tuntui niinkuin loppu olisi ollut käsissä. Hänkin oli suunniltaan; lempeys ja hyväsydämisyys olivat kadonneet ja hän nautti jokaisesta kamalasta iskusta, jonka hänen sulhasensa antoi.
Mutta Pontan voimat olivat vieläkin otettavat laskuissa huomioon. Hän oli ennen ahdistanut tiikerin tavoin Joea; nyt ahdisti Joe vuorostaan tiikerinä häntä. Joe suuntasi uuden sivuiskun Pontan alaleukaan, mutta Ponta, joka nyt jo oli sielun ja ruumiin voimiensa herra, kumartui ja vältti iskun. Joen nyrkki halkoi tyhjää ilmaa ja hänen iskunsa oli niin voimakas, että hän lennähti ympäri ja kääntyi sivuttain. Samassa antoi Ponta vasemmalla kädellään iskun. Se sattui Joen suojattomaan kaulaan. Genevieve näki sulhasensa käsien vaipuvan sivuille, samalla kun hänen ruumiinsa kohosi ilmaan, lensi nurinniskoin taaksepäin ja putosi rentona lattialle. Kisatuomari kumartui hänen ylitsensä ja alkoi laskea sekunteja, heilauttaen joka sekunnilla oikeaa kättään.
Kuolon hiljaisuus vallitsi katsomossa. Ponta oli puolittain kääntynyt yleisöön ottaakseen vastaan hänelle kuuluvat käsientaputukset, mutta sai osakseen vain tämän kylmyyden, haudanhiljaisuuden. Hän raivostui. Se oli vääryyttä. Ainoastaan hänen vastustajansa sai suosionosoituksia — antoipa hän sitten iskun tai vain vältti sellaisen; hän Ponta, joka oli johtanut ottelua alusta saakka, ei ollut saanut osakseen yhtään kehoituksen sanaa.
Hänen silmänsä liekehtivät, kun hän kääntyi pois ja syöksyi lattialla pitkänään makaavan vihollisensa luo. Hän kumartui hänen viereensä oikea käsi taaksepäin vedettynä ja valmiina antamaan musertavan iskunsa heti, kun Joe yrittäisi nousta. Tuomari, joka yhä edelleen seisoi kumartuneena Joen ylitse ja laski oikealla kädellään, sysäsi Pontan syrjään vasemmallaan. Tämä edelleen eteenpäin kumartuneena kiersi ympärinsä, ja tuomari seurasi mukana, aina vain torjuen hänet takaisin ja pysyttäytyen hänen ja hänen kaatuneen vastustajansa välillä.
"Neljä — viisi — kuusi", laski erotuomari ja Joe kierähti kasvoilleen ja teki heikon yrityksen päästäkseen polvilleen. Se onnistuikin, ja sen jälkeen hän, seisoen toisen polvensa varassa nojasi käsillään molemmin puolin lattiaan ja koukisti toista jalkaansa ylös noustakseen. "Älä nouse ennen aikojasi! Älä nouse ennen aikojasi!" kuului tusina ääniä yleisön joukosta.
"Jumalan tähden, ei ennen yhdeksää!" huusi eräs Joen apumiehistä varoittaen lavan reunalta. Genevieve silmäsi nopeasti häneen ja huomasi, että tuon nuoren miehen kasvot olivat vääntyneet ja kalpeat ja että hänen huulensa vaistomaisesti liikkuivat seuraten tuomarin luvunlaskua.
"Seitsemän — kahdeksan — yhdeksän —" kuuluivat sekunnit. Yhdeksäs sekunti oli jo laskettu ja kulunut, kun erotuomari viimeisen kerran sysäsi Pontan syrjään, ja Joe oli jälleen jaloillaan, heikkona, väsyneenä ja voimatonna, mutta levollisena ja hyvin kylmäverisenä. Ponta syöksyi hänen kimppuunsa tavattomalla raivolla suunnaten hänen leukaansa iskun alhaaltapäin ja samalla toisenkin, suoran iskun. Mutta Joe vältti molemmat, samoin kumartumalla kolmannenkin, ja neljännen hyppäämällä syrjään, ajautuen sitten takaperin nurkkaan hirmumyrskyn tapaisen iskutulvan ahdistamana. Hän oli hyvin heikko. Paikallaan seisoessaan hän horjui ja huojui edes takaisin. Hänen selkänsä nojasi köysiaitaan, enempi peräytyminen oli mahdotonta. Ponta pysähtyi hetkiseksi ikäänkuin varmistuakseen asiastaan, sitten hän teki valeliikkeen vasemmalla kädellään ja iski oikealla voimainsa takaa. Mutta Joe kumartui samassa alas ja tarttui syliksi, ja oli siten hetkiseksi pelastettu.
Ponta ponnisti äärimmilleen päästäkseen irti. Hän halusi lopettaa vastustajansa, joka oli jo menehtymäisillään. Mutta Joe piti henkensä edestä kiinni, ja heti kun toinen riuhtaisi itsensä irti jostakin otteesta, tarttui hän uudelleen kiinni jollakin toisella tavalla! "Irti", komensi tuomari. Joe piti entistä lujemmin kiinni. "Irroittakaa hänet! Mitä h—iä te ajattelette, kun ette irroita häntä?" läähätti Ponta tuomarille. Tämä huusi jälleen: "IrtiI" Joe ei ollut kuulevinaankaan, sillä hän tiesi sangen hyvin, että hänellä oli siihen oikeus. Joka sekunnilla, niinkauvan kuin "painiskelua" kesti, palasivat hänen voimansa yhä enemmän, hänen aivonsa selvisivät ja usva hänen silmistään katosi. Erä oli vasta alussaan ja keinolla millä hyvänsä olisi hänen koetettava kestää se loppuun saakka eli lähes kolme minuuttia.
Kisatuomari tarttui kumpaistakin olkapäistä kiinni molemmilla käsillään, eroitti heidät väkisin toisistaan ja astui heidän väliinsä työntäen heitä taaksepäin, eroittaakseen heidät täydelleen toisistaan. Samassa silmänräpäyksessä kun Ponta oli vapaa, juoksi hän Joen kimppuun, aivan kuin villi peto, joka heittäytyy saaliinsa niskaan. Mutta Joe asettui puolustusasentoon, vältti iskut ja tarttui syliksi. Jälleen työskenteli Ponta täysin voimin päästäkseen irti, mutta Joe piti häntä kiinni voimiensa takaa, ja tuomarin täytyi erottaa heidät. Vielä kerran Joe pelastui käymällä syliksi.
Genevieve huomasi, että sylissä Joe oli turvassa iskuilta — miksi sitten ei palkintotuomari antanut hänen olla siinä? Se oli julmaa. Sellaisena hetkenä hän suorastaan vihasi tuota iloista Eddy Jones'ia, ja vihoissaan hän nousi jo puolittain seisomaan, pusertaen vihoissaan kätensä niin lujasti nyrkkiin, että kynnet tunkeutuivat lihaan. Erän loppuosa oli yhtämittaisia syliä ja niiden aukomisia. Ponta ei kyennyt antamaan vastustajalleen viimeistä musertavaa iskua. Voimattomana hän riehui kuin mielipuoli avuttoman, melkeinpä voitetun vihollisensa kimpussa. Yksi ainoa isku vain, yksi ainoa isku, ja sitä hän ei kyennyt antamaan! Joen kylmäverisyys ja tottumus pelasti hänet. Puoleksi pökerryksissä ja kauttaaltaan vavisten hän tarttui aina kiinni vastustajaansa ja piti hänestä kiinni, samalla kun hänen uupuneet voimansa palasivat takaisin. Raivoissaan ja kykenemätönnä antamaan vastustajalleen ratkaisevaa iskua, näytti kerran siltä kuin Ponta olisi aikonut nostaa vastustajansa ilmaan ja paiskata hänet maahan.
"Miksi ei sinä syö häntä?" ivasi Silverstein kimeällä äänellään.
Kun hiljaisuus vallitsi salissa, kuuluivat hänen sanansa kaikkialla, ja läsnäolijat, joiden pahin levottomuus suosikkinsa puolesta oli jo jonkun verran haihtunut, purskahtivat nauruun, joka kuului melkein hysteeriseltä. Tuntuipa tuo huomautus Genevievestäkin vastustamattoman naurettavalta, ja katselijain hilpeys tarttui häneenkin; ja kuitenkin tunsi hän olevansa väsynyt ja pahoinvoipa, näkemänsä johdosta kauhun järkyttämä.
"Pure häntä! Pure häntä!" kuului ääniä yleisön joukosta.
"Pure häneltä korva ja syö se suuhusi, Ponta! Se on ainoa keino, jolla voit hänet kukistaa! Syö hänet! Syö karvoineen päivineen! No miksi et syö häntä?"
Ivalla oli huono vaikutus Pontaan. Hän tuli vielä raivoisemmaksi ja entistä voimattomammaksi. Hän läähätti ja ähki, tuhlasi voimansa hyödyttömiin ponnistuksiin, kadotti ajatus- ja itsehillitsemiskykynsä ja yritti korvata tämän tappionsa äärimmäisillä ruumiillisilla ponnistuksilla, mutta turhaan. Hän tunsi ainoastaan kiihkeätä hävityshalua; syleilyjen aikana hän ravisteli Joea kuten kissa hiirtä, riehui ja raivosi saadakseen ruumiinsa ja kätensä vapaaksi, ja kaikesta huolimatta piteli Joe hänestä aivan levollisesti kiinni. Palkintotuomari teki parastaan saadakseen heidät erilleen. Hiki helmeili hänen otsallaan, hän sai käyttää koko voimansa saadakseen nuo kaksi ruumista irti toisistaan, mutta tuskin oli hän siinä onnistunut, kun Joe jo uudelleen vahingoiltumattomana syöksyi syliksi ja sama työ oli alettava alusta. Turhaan koetti Ponta irtipäästyään välttää noita kietovia käsiä ja tuota syleilevää ruumista. Hän ei kyennyt niitä torjumaan. Antaakseen iskun hänen täytyi päästä vastustajansa lähelle, ja joka kerta piti Joe varansa tarttuen häneen kiinni.
Genevieve, joka istui kokoonvetäytyneenä pienessä pukuhuoneessa, oli kovin hämmästyksissään. Hänellä oli mielenkiintoinen osa tuossa ottelussa, joka tuntui hänestä taistelulta elämästä ja kuolemasta. — Olihan toinen noista taistelijoista hänen Joensa. Mutta yleisö käsitti asian kulun, Genevieve sitä vastoin ei sitä käsittänyt. Kilpailun salaisuus ei ollut selvinnyt hänelle. Sen tenhovoima kävi yli hänen ymmärryksensä. Se tuntui hänestä nyt salaperäisemmältä kuin koskaan ennen. Hän ei kyennyt käsittämään sen voimaa. Mitähän nautintoa Joella mahtoi olla tuosta äärettömästä ruumiinlihaksien jännittämisestä, noista vihaisista otteista, vielä vihaisemmista iskuista ja tavattomista vammoista? Hän, Genevieve, kykeni varmasti antamaan paljon enemmän — lepoa ja tyydytystä ja suloista rauhaa ja iloa. Se mitä hän tarjosi Joen sydämelle ja hänen sielulleen oli hienompaa ja runsaampaa kuin kilpailun antimet; ja kuitenkin hän kosi molempia — piteli häntä käsivarsillaan, mutta kääntyi kuitenkin kuunnellakseen tuota toista, hänelle käsittämätöntä, tenhottaren houkutusta.
Kello soi, erä loppui sylin eroittamisella Pontan nurkassa. Vaaleakasvoinen nuori apumies oli köysiaidan sisäpuolella heti kellon ensi äänen kuuluessa. Hän tarttui kiinni Joeen, nosti hänet kevyesti lattiasta käsivarsilleen ja juoksi vinosti lavan poikki Joen omaan nurkkaan. Joen apumiehet työskentelivät kuumeisella kiireellä, hieroivat hänen sääriään ja vatsaansa ja höllensivät sormillaan hänen vyötään, helpoittaakseen hengitystä. Ensi kerran näki Genevieve miehen vatsahengitystä, vatsan, joka kohosi ja laskeutui jokaisella hengenvedolla paljon enemmän kuin hänen rintansa kohosivat ja laskivat, kun hän oli juossut raitiovaunun jäljestä. Ammoniakin voimakas haju tunkeutui hänen sieramiinsa sienestä, josta hänen sulhasensa veti voimakkaita höyryjä, jotka selvittivät hänen aivojaan. Hän huuhteli suutaan ja kurkkuaan, imi sitruunan kappaletta, ja koko ajan työskentelivät pyyhkeet lakkaamatta ja huitoivat happea hänen keuhkoihinsa, puhdistaen hänen kiivaasti pulppuavaa vertaan ja antaen sille uutta voimaa otteluun, joka vielä oli jäljellä. Hänen kuuma ruumiinsa huuhdeltiin vedellä, sai suihkun ja pulloista kaadettiin yhtenään vettä hänen päänsä päälle.