KAHDEKSASTOISTA LUKU
Oli elokuu 1809.
Tutkijakunnalla oli assesori Collettin puheenjohdolla ensimäinen istuntonsa Haugen asiassa.
Jäsenet olivat jo kaikki saapuneet, kun äkkiä läänin maaherra ilmoitti saapuvansa.
Asessori Collett nousi istuimeltaan ja lähti kreiviä vastaan.
"Mikä saattaa meille kunnian saada herra kreivi luoksemme tänään?" kysyi hän, ojentaessaan kätensä.
Kreivi tervehti toisia jäseniä armollisella päännyökähdyksellä, astui keskelle huonetta ja sanoi:
"Olen saanut tietooni, että Hans Nielsen Haugen asiaa varten asetetulla tutkijakunnalla on tänään ensimäinen istuntonsa toukokuun 5 p:nä annetun kuninkaallisen käskyn johdosta."
"Asia on niin, herra kreivi", vastasi asessori Collett, joka sillävälin oli käynyt paikalleen.
Kreivi Moltke kumarsi.
"Kiitän ilmoituksesta, herra asessori", sanoi hän — pieni hymy värähti hänen suupielissään. "Mutta silloin kai olisi suotava, että syytetty itse olisi paikalla?"
Asessori Collett nousi puoleksi istualtaan.
"Luonnollisesti, herra kreivi", vastasi hän. "Hänet kutsutaan iltapäiväkokoukseen edelleen kuulusteltavaksi."
Kreivi Moltke hymyili nyt avoimesti.
"Se olisikin ehkä sitä tarpeellisempaa", sanoi hän, "kun varmaankaan ei moneen vuoteen ole mitään tehty tässä merkillisessä asiassa."
Asessori Collett punastui.
"Siihen on ollut syvät syynsä, herra kreivi", vastasi hän lyhyesti.
"Sota —"
Kreivi Moltke kumarsi taas.
"Luonnollisesti", vastasi hän. "Sota on pakottanut kaikki valtiomiehet toimimaan aivan erikoisella tavalla; se on vaatinut maan kaikki voimat vihollista vastaan tai yhä kasvavan hädän lievittämiseen."
Collett silmäsi varsin terävästi kreiviin.
"Tiedämme kyllä, mikä on velvollisuutemme", sanoi hän. "Vanki tulee heti paikalla kutsuttavaksi kuulusteluun jo tänään."
Kreivi Moltke astui lähemmäksi.
"Siihenpä taitaa tulla vaikeuksia", vastasi hän rauhallisesti. "Ja juuri siitä syystä on minulla ollut tänään kunnia saapua tähän istuntoon." Hän katseli ympärilleen kuin mies, joka tietää asemansa ja valtansa.
"Kuninkaallisen hallituskunnan jäsenenä ja hänen korkeutensa prinssi
Kristian Augustin puolesta on minun ilmoitettava, että Hans Nielsen
Hauge on hallituskunnan käskystä vapautettu vankeudesta ja on nyt
Egersundissa."
Asessori Collett oli ensin tullut punaiseksi ja sitten kalpeaksi kasvoiltaan.
Hän nousi tuomari-istuimeltaan.
"Herra kreivi!" sanoi hän — ääni oli käheä tukahutetusta kiukusta. "Tätä hallituskunnan toimenpidettä vastaan panen tämän tutkijakunnan esimiehenä vastalauseeni."
Kreivi Moltke kumarsi mitä rauhallisimmin. "Siihen on teillä oikeus, herra asessori", vastasi hän. "Hallituskunta tietää kyllä, miten puolustaa tekojaan."
Asessori Collett kumarsi jäykästi.
"Saanen kai pyytää armollisinta selitystä, millä syillä hallituskunta on ryhtynyt sellaiseen erikoiseen toimenpiteeseen", sanoi hän. Samalla hän silmäsi Ingstadiin ja toisiin tovereihinsa.
Kreivi Moltke nyökäytti päätään.
"Syyt eivät ole salaisia", vastasi hän. "Erinomaiset olot vaativat erikoisia toimenpiteitä. Sota on saanut viljan ja suolan puutteen mitä korkeimmilleen. — Oli löydettävä mies, joka voi järjestää suolakeittimöitä pitkin rannikkoa. — Hans Nielsen Hauge oli ainoa siihen sovelias."
Collettin kasvoille ilmestyi ivallinen hymy.
"Kansanpelastaja vankilasta", sanoi hän itsekseen.
"Niin vankiloista kuin tuomiosaleistakin", vastasi kreivi Moltke; hänen silmiinsä syttyi tumma loiste. "Hallituskunnalla ei ole käskyläistensä joukossa ketään kunnollisempaa eikä uhrautuvaisempaa miestä kuin Hans Nielsen Hauge. Pyydän teitä kiinnittämään huomiotanne tähän. Ja saanpa omasta puolestani lisätä jotain: Hans Nielsen Haugen kannattajat ovat osottautuneet olevansa Norjan parhaita kansalaisia; tuskinpa erehdyn, kun sanon, että he ovat se suola, joka pitää Norjan kansan puhtaana ja turmeltumattomana tässä suuressa koettelemuksessa, joka nyt ja vastaisina aikoina koettelee maatamme."
Hän vaikeni.
Collett katseli suuttuneena eteensä.
"Herra kreivihän puhuu kuin paras puolustusasianajaja", sanoi hän ivallisesti.
Kreivi Moltke katsoi terävästi asessoriin.
"Eipä millään muotoa, herra asessori", vastasi hän. "Haugen toiminta ja siitä syntyneet hedelmät ovat hänen parhaat puolustajansa. En epäile, ettei häntä voisi tuomita yhden ja toisen kieron lakipykälän nojalla, jota selitetään vain muodollisesti; mutta miten Norjan kansa ja tulevaisuus on sen tuomion hyväksyvä — sitäpä epäilen."
Hän kumarsi.
Silloin nousi Collett.
"Herra kreivi", sanoi hän kalpeana kiukusta. "Me olemme täysin valmiit vastaamaan tuomaritoimestamme. Mutta kun vanki on vapautettu, eikä ole täällä, emme mitään enempää voi tehdä. Siitä esteestä, joka täten on pantu tuomaritoimemme täyttämiselle, on hallituskunta vastuussa."
Kreivi Moltke kääntyi.
"Luonnollisesti", vastasi hän, kumarsi vielä kerran ja lähti.
* * * * *
Hans Nielsen Hauge oli perustanut suolakeittimöitä Lillesandiin, Svanöhön ja muihin paikkoihin, ja oli nyt Egersundissa samaa tarkoitusta varten. Oleskelu raittiissa ilmassa, vapaus ja onnellistuttava tunto siitä, että voi tehdä jotain ihmisten hyväksi, oli jo alkanut parantaa hänen vointiansa.
Silloin sai hän Egersundiin kirjeen oikeusneuvos Bullilta, joka hänelle ilmoitti, että hänen on oitis matkustettava Kristianiaan, jossa hänen läsnäolonsa on välttämätön, kun hänen asiansa nyt todenteolla on jälleen esille otettu ja pontevasti aiotaan saattaa päätökseen.
Hauge lähtikin heti matkaan, saapui Kristianiaan lokakuun 2 p:nä 1809 ja esiintyi tutkijakunnan edessä saman kuun 11 p:nä.
Tutkijakunnan esimies, asessori Collett, ei puhunut sanaakaan Haugen vapauttamisesta; kuulustelu kävi tavalliseen tapaansa kaikkien muodollisuuksien mukaan. Mutta kun istunto oli loppunut ja Hauge puolustajansa kera aikoi poistua, koputti asessori nuijallaan pöytään ja antoi läsnäolevalle vartijalle viittauksen.
"Vielä on yksi asia jälellä", sanoi hän. "Minä vaadin tutkijakunnan nimessä jyrkästi, että Hans Nielsen Hauge tästedes säilytetään vangittuna, kunnes tuomio hänen asiassaan on langennut."
Kaikki olivat vaiti.
Hauge kääntyi Collettiin päin astuen lähemmä.
"Minä olen, kuten asessorikin kyllä tietää, vapautettu takausta vastaan ja minulle on uskottu kuninkaallisen majesteetin asioita tehtäväksi maassa", sanoi hän sävyisällä tavallaan. "Suolakeittimöt, jotka olen järjestänyt toimeen, eivät voi tulla toimeen ilman minun valvontaani. Pyydän sentähden saada olla vapaana."
Collett yskäsi kuivasti.
"Sellainen pyyntö on vastoin kuninkaan tahtoa, eikä siihen voida myöntyä", vastasi hän. "Tämän vuoden toukokuun 5 p:nä annetun kuninkaallisen käskykirjeen mukaan on kuninkaan tahto, että sinun on oltava vangittuna, kunnes asiasi on ratkaistu."
Hauge vaihtoi silmäyksen puolustajansa kanssa. Mutta ennenkuin tämä ehti puhua, oli hän jo tehnyt päätöksensä. Surumielinen, syvä katse oli tullut hänen silmiinsä.
"Jos tämä on hänen kuninkaallisen majesteettinsa armollisin tahto ja toivomus", sanoi hän, "silloin on minun toteltava."
Hän kääntyi enempää puhumatta ja kulki ovelle päin, puolustajansa seuraamana. Poliisin saattamana meni hän sitten suoraan raatihuoneeseen, jossa hänet pantiin entiseen koppiinsa.
Mutta kun asessori Collett samana päivänä jätti oikeussalin, kohtasi hän eteisessä oikeusneuvos Bullin.
Tuo suuri mies voimakkaine, suuripiirteisine kasvoineen ja tulisine silmineen oli kuohuksissa.
"Olen kuullut", sanoi hän, "että te olette vanginneet Haugen uudelleen — huolimatta minun antamastani riittävästä takauksesta ja hallituskunnan määräyksestä."
Collettin silmät kiilsivät vihastuksesta.
"Kyllä", vastasi hän. "Hänen majesteettinsa määräyksestä toukokuun 5 päivältä tänä vuonna."
"Tuo viaton mies! Tuo mies, joka, huolimatta vuosikausien pahoinpitelystä, uhrautuu maansa puolesta, kun se on hädässä." Bullin ääni tuli teräväksi ja hänen silmänsä säkenöivät. "Silloin minun on sanottava eräs asia teille, herra asessori. Teiltä puuttuu tuo ylevä hienotuntoisuus, jota vaaditaan korkeammassa asemassa olevalta tuomarilta. Se, mitä tässä olen kuullut, on raakaa, kiittämätöntä ja sivistyneelle kansakunnalle valistuneella yhdeksännellätoista vuosisadallamme sopimatonta."
Hän kääntyi ja meni enempää sanomatta, jättäen hölmistyneen asessorin, joka ei ollut odottanut sellaista tuolta muuten niin rakastettavalta ja hienotunteiselta mieheltä.
* * * * *
Haugen uudistunut vankeus joudutti nopeasti hänen jo suuresti heikontuneen terveytensä sortumista, johon lisäksi koskivat kuolemantapaukset hänen perheensä keskuudessa. Niinpä kuoli vuoden 1810 alussa hänen lankonsa ja uskollinen työtoverinsa, kauppamies Loose, ja seuraavan vuoden alussa sai hän isältään tiedon, että hänen äitinsä oli kuollut lyhyen sairauden perästä, joka alkoi jouluaattona ja päättyi tammikuun 3 päivänä 1811.
Hauge oli koko vuoden 1810 sairastanut verensylkyä ja keripukkia; syksyllä sairastui hän vakavaan tautiin, joka kesti useita kuukausia ja vei hänet lähelle kuolemaa.
Kaikki nämä ankarat kokemukset edistivät suuresti tuon luonnostaan elinvoimaisen miehen murtumista, niin että syksyllä 1811 katsottiin parhaaksi laskea hänet, huolimatta tutkijakunnan vastaväitteistä, vapauteen, kun oltiin selvillä siitä, että vankeus on tappava hänet, ennenkuin tuomiota ehditään langettaa.
Hänen veljensä Mikkel Hauge osti silloin Bakken talon Sagenilla, ja sinne muutti Hauge syksyllä 1811 ja pysyi siellä, kunnes tuomio langetettiin joulukuun 4 päivänä 1813.
Tuomio oli kaksi vuotta vankeutta linnatyössä. Useat Haugen ystävistä kehottivat häntä anomaan armahdusta, jonka hän varmaankin olisi saanut, mutta Hauge oli päättänyt valittaa asiasta ylirikosoikeuteen.
"Minä tahdon nähdä korkeimman oikeuden tuomion siitä, että olen syyllinen", sanoi hän. "Jos se havaitsee minut siksi, saanpa silloin kärsivällisesti kantaa rangaistuksen, vaikkapa se tuottaisi minulle kuolemankin."
Sota Ruotsin kanssa ja vuoden 1814 tapaukset estivät Haugen asian käsittelyä joulukuuhun asti 1814.
Oli tullut jouluaaton aatto.
Hauge oli päivää ennen saanut kutsun saapua ylioikeuteen kuulemaan tuomiotansa.
Hän läksi siis varhain aamulla joulukuun 23 päivänä kaupunkiin. Hän oli turvallisella mielellä, ja hänen kasvoillaan loisti rauha. Hän oli asiansa Jumalan kanssa sopinut ja oli halukas ja valmis kristillisellä kärsivällisyydellä kantamaan, mitä hyvänsä tulisikin. Äitinsä ja rakkaan sisarensa Annen kuolemaa ajatellen ei hän enempää toivonutkaan kuin että kuolema pian vapauttaisi hänet, että hän taasen pääsisi kohtaamaan nuo rakkaansa. Hän hengitti kuin kirkkaampaa ilmaa; halu maalliseen elämään oli kuin kuollut hänestä; ihmisten elämää täällä alhaalla hän katseli kuin kirkastetusta etäisyydestä. Ja silloin tunsi hän sielussaan sitä viileyttä ja onnellista lepoa, joka tulee sille, joka on tehnyt tilinsä ajallisen elämän kanssa.
Yhdentoista aikaan seisoi Hauge oikeuden edessä, jonne useita hänen ystäviään, niiden joukossa oikeusneuvos Bull, oli saapunut.
Oikeuden puheenjohtaja nousi ja hiljaisuuden vallitessa julistettiin tuomio.
Se kuului:
1. että Hans Nielsen Hauge itse vastoin tammikuun 13 päivänä 1741 annettua asetusta oli matkustellut ympäri maata ja puhunut Jumalan sanaa;
2. että hän oli kehottanut muita tekemään samaa;
3. että hän kirjoituksissaan oli esittänyt raskaita syytöksiä hengellistä säätyä vastaan, joista syytöksistä kuitenkin saattaa olettaa, etteivät ne perustuneet pahaan aikomukseen, sekä etteivät ne, oikeassa yhteydessään luettuina, olleet siihen määrään loukkaavia, kuin miltä ne ensi näkemältä ja erikseen otettuina näyttivät.
Oikeus katsoi, että nämä rikokset, katsoen lainlaadinnan lievään henkeen haaveilijoita kohtaan, on sovitettava, ei ruumiillisella rangaistuksella, vaan rahasakoilla.
Kaikkien kuulijain kasvot kirkastuivat, kun esimies lausui nämä sanat.
"Senvuoksi tuomitaan Hans Nielsen Hauge maksamaan Kristianian köyhäinkassaan tuhannen hopeataaleria sekä kärsimään kaikki kulut asiassa. Muutoin saa hän olla vapaa enemmistä syytöksistä tässä asiassa."
Salissa kävi tukahutettu mumina, kun tuo oli julistettu.
Haugen ystävät riensivät hänen ympärilleen ja onnittelivat häntä.
Mutta Hauge vastasi aivan hiljaa.
"Kaikkitietävän Jumalan tuomioon vetoan tästä tuomiosta; nyt vain iloitsen siitä, että kaikki pahat syytökset minua vastaan ovat maahan lyödyt."
Oikeusneuvos Bull tuli nyt Haugen luo ja löi häntä olalle.
"Hauge", sanoi hän. "Minä ja moni muu kanssani pidämme sinua täydellisesti syyttömänä ja viattomasti väärin kohdeltuna miehenä. Ole hyvällä mielellä. Tuleva aika on vahvistava sen, mitä tässä olen sanonut. Ja nuo vaivaiset sakkorahat kyllä saadaan suoritetuksi." Hän ojensi Haugelle kätensä.
"Sitä en epäile", vastasi Hauge hymyillen. "Tosin ei itselläni ole killinkiäkään, mutta apu on kyllä tuleva."
Ja apu tuli.
Kun tieto Haugen lopullisesta tuomiosta tuli maassa tunnetuksi, tuli rahoja virtanaan ystäviltä, ja ennen pitkää oli tuo melkoinen summa suoritettu ja Hauge nyt kymmenen vuoden vankeuden jälkeen vapaa mies.
Silloin kirjoitti hän ystävilleen:
"Mihin ovat nyt joutuneet nuo kaikki pahat syytökset, joilla monet vaivasivat itseään, saadakseen minut ainakin elinkautiseen vankeuteen?
"Mitä hyödyttävät nyt nuo monet kirjoitukset, joilla monet ovat itseänsä väsyksiin asti vaivanneet ja kiusanneet minua noin kuudellasadalla kysymyksellä, kuulustelleet yhtä monta todistajaa, toivoen voivansa saada rangaistavia paheita minussa toteennäytetyksi?
"Jumala olkoon ikuisesti kiitetty, että hän on minut varjellut paheista, niin että syyttäjäni eivät löytäneet muuta kuin Jumalan sanan harjoitukset ja ne kirjat, jotka olin kirjoittanut, joihin oma todistukseni oli riittävä, kun sanoin, että olin ne kirjoittanut.
"Rukoilin ahdistuksissani, kun vastustajani minua sortivat ja minä olin heidän vallassaan, että Herra minut asiassani vapauttaisi; minä sydämestäni kiitän häntä, kun hän pelasti minut, ja sitä tahdon edelleen tehdä; siihen antakoon hän itse armoa minulle.
"Tervehdin teitä Jeesuksen nimessä ja rukoilen, että saisitte elää hyvin, kunnes ijäisyydessä kohdataan, pysyen minä teidän ystävänänne Herrassa."
Tuomion jälkeisenä päivänä oli paljon Haugen ystäviä kokoontunut hänen luokseen Bakkehaugenille. Oli jouluaatto, ja jouluvirsi kohosi kirkkaana ja onnekkaana noiden iloisten ihmisten huulilta.
Silloin kääntyi Hauge äkkiä Ole Rorsweenin puoleen, joka nytkin oli siellä.
"Muistatko tuota silloista jouluaattoa, Ole?" kysyi hän.
Ole Rorsween, kumaraselkäinen, hymyili.
"Kyllä, Hauge", vastasi hän. "Sitä pientä jouluvaloa, jonka sinä iltana ikkunaasi kohotit, en milloinkaan unhota."
"Niin, nyt on valo voittanut", sanoi Hauge; "nyt on se pidettävä puhtaana, jotta se voi loistaa kirkkaana yli koko maan!"
Mutta illalla, kun ystävät olivat sanoneet jäähyväiset ja Hauge oli kotona emännöitsijänsä Andrea Nyhusin kanssa, joka oli häntä uskollisesti sairauden aikana hoitanut, sanoi Hauge hänelle:
"Sinä uskollinen, nyt kun minä olen vapaa mies, tahdon pyytää sinulta sitä, jota kauan olen ajatellut — että sinä tulisit vaimokseni Jumalan ja ihmisten edessä. Minä tiedän, että sinä et minua jätä, ja sinä olet tullut minulle niin rakkaaksi."
Andrea Nyhus, orpo, katsoi mieheen, joka hänestä oli kaiken vapahduksen ja hyvyyden ilmestys maanpäällä.
"Kyllä, sen tahdon", vastasi hän hiljaa.
Tammikuun 27 päivänä 1815 vihittiin Hauge avioliittoon, mutta tämä onnellinen avio ei tullut pitkäaikaiseksi. Ennen vuoden loppua kuoli Andrea Hauge, synnytettyään joulukuun 12 päivänä 1815 pojan.
Hän kuoli pitäen Haugen kättä omassaan, iloisena ja onnellisena kuin lapsi, joka pääsee joulun iloon.
Vuonna 1817 meni Hauge uuteen avioliittoon Ingeborg Marie Olsdatterin kanssa, jonka hän oli oppinut tuntemaan Ekerin paperitehtaalla. Tästä aviosta syntyi kolme lasta, jotka kaikki kuolivat pieninä.
Samana vuonna, 1817, muutti Hauge Bredtvedt-nimiseen taloon Ekerissä, minkä talon hän oli ystävien avustuksella ostanut. Täällä eli hän lopun ikänsä täydessä rauhassa; hänen terveytensä oli ainiaaksi murtunut, eikä hän enää katsonut voivansa jatkaa matkustamistansa. Mutta kotoansa johti hän kirjoitustensa ja kirjeittensä kautta koko tuota hänen vaikutuksestansa syntynyttä uskonnollista liikettä, samoinkuin hän myöskin alituisesti keskusteli niiden monien ystävien kanssa, jotka kaikilta Norjanmaan kulmilta tulivat häntä katsomaan ja puhuttelemaan.
Näiden ystävien joukkoon luki hän ilolla entisen hyväntekijänsä, oikeusneuvos Bullin, joka usein kävi hänen luonansa ja puheli hänen kanssaan asioista, jotka Jumalan valtakuntaan kuuluvat.
Muuten eivät ainoastaan haugelaiset käyneet Bredtvedtissa. Haugesta oli vapauttamisensa jälkeen tullut koko maassa tunnettu henkilö, jonka luona kävi sekä pappeja että virkamiehiä. Niinpä vuonna 1815 suurkäräjäin koossaollessa tulivat piispa Bugge ja professorit Hersleb ja Stenersen sekä 15 pappia samalla kertaa tapaamaan tuota merkillistä maallikkoa.
Kun Bugge näki tuon kumartuneen, raihnaisen miehen, tarttui hän tämän käteen ja sanoi suuresti liikutettuna:
"Tämän olet sinä kärsinyt Kristuksen tähden, Hauge!"
"Ja ilolla", vastasi tämä.