VIII.
Täti oli paljon poissa sillä viikolla. Kun hän viimein palasi, oli ilta, ja kun hän sai Genevièven näkyviinsä, huudahti hän:
— Tänään olen tehnyt hyvän työn! Lazare-raukka tulee varmaan iloiseksi.
Samassa meni entinen munkki latojen ohi, ja kreivitär Manzanil huusi hänelle:
— Tulkaa tänne, ystäväni! Minulla on hyvä uutinen ilmoitettavana teille.
Lazare lähestyi.
— Minä olen hankkinut teille toimen Bayonnessa, hyvän toimen suklaatehtailija Nogaron luona. Te tulette pitämiin kirjoja ja hoitamaan kirjevaihtoa, ja kun te taidatte useampia kieliä, tulette saamaan hyvin palkan. Eikö se ole ihanaa? Minä olen onnistanut taivuttamaan Nogaron, joka oli miesvainajani ystävä. Teitä ei kohdella siellä palvelijana, vaan sukulaisena. Ettekä tule siellä ikävystymään, sen lupaan. Biarritzin kaikki kauniit tytöt käyskentelevät ohi konttorin. Ettekös ole onnellinen, te? Eikä ole aikaa hukattava. Herra Nogaro odottaa teitä huomisiltana. Minä seuraan teitä. Se on päätetty.
Geneviève ei sanonut mitään. Lazaren pää vaipui alas.
— Kiitin teitä, rouva kreivinna! — mutisi hän hetken vaitiolon jälkeen.
— Niin, sen te kyllä voitte tehdä! — huudahti espanjatar. — Sellaista paikkaa ei saada joka päivä. Nogaro on suurin suklaatehtailija näillä seuduin. Näettekös, minä pidän teistä siksi, etten salli teidän jäävän maanviljelykseen koko ijäksenne — sellaisilla tiedoilla ja sivistyksellä. On kyllä kaunista kyntää peltoja ja syödä kovaa leipää, mutta voi tehdä parempaakin, kun on saanut sellaisen kasvatuksen kuin te. Jos te Nogaron luona olette säästäväinen, voitte muutamissa vuosissa koota pienen pääoman. Toisekseen on varmaan sillä miellyttävällä myymäläneidllä vähän rahoja, ja kun hänellä varmaankin on aistia, ei hän voi vastustaa teidän tummia silmiänne. Niin, niin, ei tiedä mitä voi tapahtua. Ehkä te lopetatte karamellitehtailijana sievässä myymälässä, joukko suklaata natustelevia lapsia ympärillänne ja muutamia rautatieosakkeita salkussanne! — Enkö tee oikein kiihottaessani häntä hieman ylöspäin, Geneviève?
— Tietysti, — vastasi nuori neiti ilman erityisempää epäilyä.
Ja hän meni nopeasti huoneeseensa, jossa hän viritti laulun toisensa jälkeen äänellä, joka oli jotenkin kirkas.
* * * * *
Seuraavana päivänä oli taivas heleän kirkas… Lokakuu teki loppua, mutta platanit eivät vielä olleet lehtiään pudottaneet. Ainoastaan akasiat ja poppelit varistelivat kellastuneita lehtiään puistoon.
Oli päätetty, että Lazare ja kreivinna lähtevät klo 2 Bontucqista noustakseen Puyovissa junaan mennäkseen Bayonneen. Ennen matkalle lähtöään tuli Lazaren kuitenkin saada koko puvustonsa uusituksi kelvatakseen suureen konttoriin virkailijaksi.
Klo 8 ajoissa meni Geneviève puistoon tehdäkseen kävelynsä, mutta kun oli jotenkin vahva kaste, otti hän kirjan ja painautui erään kuusen alle, jonka latva oli leikattu päivänvarjon muotoon ja kohotti kruunuaan paljon yli muitten naapuripuitten.
Kreivinna Manzanil oli lähtenyt messuun. Lazare oli ottanut sakset ja alkanut saksita erästä tuomea. Mutta Geneviève ei näyttänyt kuulevan Lazaren saksimista. Hän keskeytti lukunsa ainoastaan silloin tällöin laulaakseen jonkun laulun.
Lazare ei ollut ennen tuntenut itseään niin murheelliseksi.
Hän oli edellisenä iltana laittanut vaatteensa erääseen matkasäkkiin, jonka kreivinna oli hänelle lainannut. Sinne oli hän myös sovittanut rippikoulusta saamansa rukousnauhan, sen leipäpalan, joka hänelle oli luostarista taskuun pistetty ja sanajalan, minkä neiti Sartilly oli muutamia päiviä sitten sovittanut Martinin päitsiin.
Minkä vuoksi hän kuljetti tätä sanajalka-lehteä, kun sen antaja samana päivänä, jolloin hänen oli lähdettävä Bontucqista, lauloi muutamien askelien päässä hänestä huolimatta vähääkään enemmän erosta kuin minkä muun palvelijan lähtiessä tahansa ja joitten nimet unohdettiin kohta heidän poistuttuaan.
Kello löi 9 Montségurin kirkontornissa, ja pohjoisestapäin kuului laaksosta tohinaa. Se oli Bayonne-juna. Mutta Geneviève lauloi yhä.
Lazare kuuli laulun sanat ja tunsi sävelen. Se oli liikuttava ja sanat kuuluivat:
Cueillez, cueillez des roses,
Mon gentil cavalier!
Mitkä muistot herättikään tuo laulu! Ilman sitä olisi Lazare vieläkin luostarissa. Hän olisi jatkanut askeettista elämiänsä ja sydämensä olisi kuulunut yksinomaan taivaalle.
Cueillez, cueillez des roses.
Et me les apporter!
Lazare seisahtui tuomensa luona. Hän ei voinut enää työskennellä. Päänsä vaipui ja hän huokasi raskaasti. Pian huomasi hän erään omenapuun itsensä ja tytön välillä punaisine omenineen. Ja kuten sinä iltana, jolloin hän kaivoi omaa hautaansa, otti hän omenan ja antoi nuorelle laulajatytölle.
Geneviève katsoi häneen. Hän oli tullut hyvin kalpeaksi.
— Se olitte niinmuodoin Te? — sanoi hän hiljaa. — Minä arvasin sen.
Hän antoi katseensa vaipua alas ja aukaisi taas kirjansa. Hän hengitti raskaasti.
Ja nostamatta katsettaan virkahti hän:
— Te siis matkustatte?
— En, en nyt! — vastasi Lazare. — Sallikaa minun jäädä! Jos ette ole ylenmäärin tyytymätöin minuun, neiti, niin sallikaa minun jäädä linnaan! Jospa tietäisitte… ah, jos tietäisitte!…
Hän vaikeni äkisti. Hän tunsi että hehkuvimmat sanat tahtoivat virrata hänen huuliltaan, mutta hän ei saanut puhua. Hän ojensi kätensä Genevièveä kohti. Mutta hän sulki silmänsä, ravisti hitaasti viehkeaä päätänsä.
— Ei, — sanoi hän.
Ja hänen huulensa tulivat aivan värittömiksi.
— Ei, on parempi että lähdette! … Minä olen tietenkin hyvin tyytyväinen teihin, mutta… Te olette olleet hyvä palvelija… ja kaikki teitä tulevat täällä kaipaamaan… Mutta tätini on oikeassa siinä, ettette voi jäädä enää maanviljelijäksi. Jääkää hyvästi, Lazare!
Ja hän riensi pois.
Kun nyt entinen munkki ei enää nähnyt häntä, pani hän saksensa niitten paikalle, meni talliin Martinin luokse, laskeutui sen puhtaille oljille ja ratkesi itkuun.
Täältä kreivinna Manzanil hänet vihdoin löysi.
— Mitä se tahtoo sanoa? — huusi hän — te olitte täällä ettekä mitään puhunut. Väki on etsinyt teitä neljännestunnin ajan. Nyt täytyy meidän lähteä; minä olen ollut valmiina jo 5 minuuttia. Kas niin, kiiruhtakaa nyt. Muutoin saavumme junalle liika myöhään.
Mutta Lazare ei näyttänyt ymmärtävän. Kreivinna näki hänen punertavat silmänsä ja arvasi hänen itkeneen.
— Ah… vai kyyneliä? Ettehän aikone viedä härkäänne suklaatehtailijalle? Ei, se ei käy päinsä, mutta voimme lähettää sen teille paistina, jos niin tahdotte, sillä siksi se vanha elukka enää kelpaa. Se ei nyt missään tapauksessa saata seurata meitä junalle.
Lazare katsahti ylös ja tunsihe melkein iloiseksi tästä ivallisesta puheesta. Kreivinna siis uskoi hänen kyyneleensä koskevan Martinia, asema oli siis pelastettu.
Ja kun hän pihamaalle tultuaan näki neiti Sartiliyn nousevaa hevosen selkään, ei hän voinut enää pidättää kyyneleitään uudestaan vuotamasta.
— Sangre de Dios! — huudahti kreivinna. — Onpahan tuokin mies!
Ja hän meni suoraan Lazaren eteen.
— Tahdotteko tulla kanssani vai ettekö? — kysyi hän.
— Rouva kreivinna, te tiedätte, etten vainut olla luostarissa ilman Martinia, — vastasi hän, — minä luulen etten voi elää ilman sitä suklaatehtailijan luona. Antakaa anteeksi, mutta minun on mahdotonta lähteä Bayonneen! Tehkää minun ja härkäni kanssa mitä mielitte!
Vanhan naisen silmät salamoivat
— Teidän härkänne ja syöttiläänne pitää tulla teurastetuksi niin pian kuin se on tullut kylliksi lihavaksi! huusi hän vimmastuneena. — Ja mitä teihin itseenne tulee, tulette te ensi tilassa lähetettäväksi kivilouhoksiin Bidachessa. Siksi saatte saksita tuomia ja heti…!
Kreivinna terästi sanojaan vielä muutamilla espanjalaisilla kirosanoilla sekä huusi sisarentyttärelleen, joka oli noussut virkun ratsunsa selkään:
— Geneviève, lähde postikonttoriin Montséguriin ja sähköitä herra
Nogarolle ettei hänen tarvitse meitä odottaa.
— Kyllä täti — vastasi nuori neiti kaukaa.
— Ja heti kuultiin ratsun ravaavan ulos platanipuistosta.
Kun kreivinna oli mennyt tiehensä, kietoi Lazare käsivartensa Martinin kaulaan:
— Kiitos, rakas Martinini! — kuiskasi hän.