KOLMAS KOHTAUS.
Anna (yksinään, katsoen isänsä jälkeen).
ANNA. Ei yhtäkään rakkauden sanaa, ei yhtäkään hellää silmäystä; hänen sydämensä on tykkänään kuivanut. Kuinka kauhea, kuinka iloton elämäni on! Ah, minun toivoni on lähteä pimeään, kylmään manalaan äitini luokse. Isäni minua ei ikävöi eikä kukaan muu, sillä ei ketään maailmassa löydy, joka minua rakastaa ja ymmärtää.