X.
Vierasmies, joka puhumattaki voi todistaa.
Kolme viikkoa oli kulunut edellä kerrotusta. Nevalaisen vaimo oli hautaan laskettu. Isä ja poika tunsivat kipeästi, minkä uskollisen tukeen he olivat menettäneet.
Simo Affleck viipyi vielä Kajaanissa, vaan huhu kertoi hänen aikovan sieltä palata niin pian, kuin järvet jäätyisivät. Sanottiin hänen silloin tulevan joukon kanssa Nurmeslaisia jälleen kuuliaisuuteen saattamaan ja rankaisemaan. Hovilassa löytyi 21 kuormaa majurin tavaraa, jotka olivat Lieksasta tuodut ja olivat Kajaaniin vietävät. Kun nämä tavarat olivat Kajaaniin saatu, silloin tulisi Affleck Nurmekseen.
Nurmeksen talonpojat päättivät koettaa eduksensa käyttää sitä aikaa, joka vielä oli jäljellä, ennenkun Affleck oli palaava Nurmekseen.
Nevalaisen käytös Karjalaista ja Turuista vastaan Käkisalmen retkellä oli nämät aivan suututtaneet Sipoon. Tämä oli muitaki talonpoikia kohden ruvennut kärtyisemmäksi kuin ennen ja vähitellen oli tyytymättömyys häneen yleinen. Yrjö Sormuinen, jonka sopu Sipon kanssa oli pintapuolinen ja jonka sydämmessä kateuden tuli enemmän arvossa pidettyä Nevalaista kohden kyti kytemistään, puhalteli hiljaa, varovasti tuota kytevää tulta. Niin taitavasti osasi hän menetellä, että Sipo ei huomannut toverinsa kaksipuolista käytöstä; ainoastaan tarkemmin huomaavaiset muista tiesivät sen, että Yrjöä ei voisi suututtaa, jos Nevalaisesta puhuisi vaikka kuinka pahaa.
Nurmeksen talokkaat pitivät kokouksen, jossa keskusteltiin retkestä Hovilaa vastaan. Muuan torppari toi Nevalaiselleki sanan siitä, että kokous pidettäisiin Karjalaisen luona. Sipo hoksasi nyt selvästi sen, minkä hän jo oli vähin aavistanut: että talonpojilla olis häntä vastaan nurja mieli. Koska ei Yrjö tai joku muu talokas, vaan torppari hälle antoi kokouksesta tiedon, ymmärsi hän yskän ja päätti kokonaan pysyä retkestä erillään.
Tämä päätös kalvoi Sipon sydäntä. Nyt, kun koston hetki oli lähestynyt, piti hänen istua ristissä käsin ja odottaa mitä muut toimisivat! Mitä hänen omaisensa, mitä Hovilaiset tästä ajattelisivat? He olisivat tietysti siitä mielissään, ehkäpä surkuttelisivat häntä!
Nämät mietteet yhdeltä ja ylpeys toiselta puolen ahdistivat Nevalaisen sydäntä. Ei hän koskaan ollut itsensä niin yksinään tuntenut olevan kuin nyt.
Talonpoikien kokouksessa oli päätetty, että retki Hovilaa vastaan piti tapahtuman yöllä Marraskuun 30 päivää vasten. Illalla 29 p. kokoontuivat Nurmeslaiset Turuisen luo, josta lähtö oli tapahtuva. Yrjö Sormuinen yksimielisesti johtajaksi.
Miehiä oli ko'olla neljättäkymmentä. Usea oli, peljäten retken seurauksia, ollut siihen osaa ottamatta. "Aseina oli miehillä pyssyjä ja musketteja, joita ainaki osaksi olivat saaneet sotaharjotuksiansa varten ja myös vihollisiaan vastaan käytettäviksi, mutta jotka nyt käännettiin omaa isäntää ja kruunun käskyläistä vastaan".[6]
Pienoisessa mökissään istui yllämainittuna iltana yksinään, niinkuin tavallisesti, Horman Malla. Hänen edessään oli avonainen lipas, jossa hän säilytti aarteensa. Siinä oli sekaisin kultasormuksia ja korvarenkaita, hopealusikoita ja rahoja. Malla oli juuri (tiesi monennenko kerran sinä päivänä) lukenut ja kädessään punninnut nämä kaikki kalleudet. Nyt hän luki ne viimme kerran. Hän suuteli niitä, piti niitä etempänä ja lähempänä silmäänsä, suuteli niitä uudestaan ja pani ne vihdoin lippaasen takaisin. Nyt hän kohotti muutaman turppaan pankon vieressä, ja laski sinne lippaan talteen.
Ulkona vinkui tuuli ja lunta satoi. Oli uuden kuun aika. Laskeunut päivä oli jättänyt jälkeensä synkän pimeyden, jonka kuitenki lisääntymistään lisäyvä lumivaippa lieveni.
Noita kuuli ovellaan kolme kopausta. "Kukahan näinki myöhään ja tässä ilmassa neuvoani hakee?" jupisi hän, astui sitten oven luo ja kysyi: "kuka siellä?"
"Avaa, noita", kuului vastaus.
"Kukas olet, sano nimes, et muutoin pääse sisään", lausui Malla.
"Sipo Nevalainen tartsee vielä kerran apuasi", kuului vastaus.
Ovi avattiin. Kalpeana, hiukset hujan hajan astui sisään Nevalainen.
Levotoin tuli hehkui hänen silmissään.
"Noita", lausui hän, ottaen takkinsa alta esiin kauniin hopealta hohtavan lippaan; "nyt on neuvos ja kykys tarpeesen. Talonpojat aikovat tehdä hyökkäyksen Hovilaa vastaan. Sun pitää estää tämän onnistumasta".
"Estää — retken onnistumasta — Sipo Nevalainenko niin puhuu? Oletko
Hovilaisten ystäväksi ruennut?" kysyi Malla.
"En ole kenenkään ystävä — kuule noita — nyt olen niinkuin sinä — mulla ei ole ketään, johon voin luottaa, jota voisin rakastaa, ei edes kulta ja hopea niinkuin sinulla".
"Hm", — jupisi Malla. — "Minä ymmärrän. Sinä olet suututtanut talonpojat".
"Minä olen heitä moniaita hävyttömästä pelkurimaisuudesta nuhdellut; siinä kaikki. Nyt ei enään Sipoa tarvita! Oli aika, jolloin mun apuani, mun neuvoani tarvittiin. Se aika on mennyt. — Mutta vähät siitä. Sano miten talonpoikien retki estetään".
"Milloin se tapahtuu?" kysyi noita.
"Tän'iltana", vastasi Sipo.
"Mutta jos retki estetään, niin Hovilaiset pelastetaan suuresta vaarasta, sillä nyt on retkelle edullinen aika", lausui Malla, tuijottaen Nevalaiseen yhdellä silmällään.
"Aika voi vastaki olla edullinen", virkkoi Sipo.
"Vaan Affleck voi siksi palata", lausui noita.
"Olkoon miten tahansa", virkkoi Nevalainen. "Asijain nykyinen asema on kärsimätöin; muuta se, Malla, niin tämä lipas sisustaneen on sinun".
Malla vilhui silmällään ahnaasti tuohon hohtavaan esineesen.
"Minä voin sinua auttaa", lausui Malla painavasti. "Talonpojat luulivat hyvin sinuttaki toimeen tulevansa. Minä lupaan että ennenkun he Hovilaan saapuvat, tulevat he sinua avukseen pyytämään".
"Sitä en minä usko", sanoi Sipo.
"Siinä tapauksessa et tunne Horman Mallaa", lausui noita. "Taikausko on, Jumalan kiitos, suuri, ja sen avulla voin suurempiaki toimeen saada. — Mene nyt levollisena kotiisi ja odota; ennenkun yö on puolessa, olet sinä Hovilassa".
Sipo, joka ei tiennyt mitään varmempaa keinoa saada tietää lähimmäistä tulevaisuuttaan, tytyi tähän lupaukseen, vaikk'ei hän siihen juuri luottanut. Hän antoi lippaan noidalle ja sanoi: "Tuo on kallis lahja; vaan tärkeä onki nyt asiani ollut. Jos tänä yönä pääsen Hovilaan toimimaan, niin vielä tulevaisuuski on siitä yöstä kuuleva".
Niin sanottuaan erosi Nevalainen noidasta ja meni kotiinsa. Mennessään hän jupisi: "Minä tunnen, että nyt on elämässäni kääntökohta, johon olen ehtinyt. Seuratkoon hyvää tai pahaa, kunhan joku muutos nykyoloissa tapahtuu".
Kaksi tuntia myöhempään kun Sipo oli noidan luona käynyt, liikkui Nurmeksen maantiellä suurehko miesjoukko verkalleen eteenpäin. Eturivissä astuivat Sormuinen, Karjalainen, Turuinen, Ikonen, Nyyrinen, ja moni muu koetti aina aikatavasta tunkeuda eturiviin, muka jotaki kysymään, vaan oikeastaan ikäänkun arvoaan lisätäkseen.
"Eipä olisi luullut tuota", lausui muuan jykevä partasuu, "että Yrjön sisar, siivo Elsa, olis noin juljennut veljeään ja muita pettää. Vaan rakkaus se kaikki rakentaa, sanoi Puuperän Aatami, kun nai Tiiralan rikkaan ruotimuorin".
"Saarelan Pekka ei tunnusta vieneensä kirjeen", sanoi Yrjö Sormuinen, "osittain tietysti pelvosta, osittain säälien Elsaa. Minä luulen myös että Nevalaisen Juhana on parastaan tehnyt, tukkiakseen hältä suun. Vaan nyt, kun ollaan näin miehissä ko'ossa, voitaisiin käydä tuolla Pekan mökissä ja pakoittaa hänet tunnustamaan".
"Vaan jos Hovilassa myönnetään että Pekka on kirjeen tuonut, niin ei
Pekan kielto mitään merkitse", virkkoi Karjalainen.
"Hovilassa ei oltu tuojaa tunnettu, siinäpä se ässä on", lausui Ikonen.
"Pekka on vasta kaksi kuukautta täällä ollut".
"Hovilaiset ovat luvanneet kaksi talaria hopea-rahaa sille, joka retkestä ilmoitti, vaan Pekka-parka ei ole uskaltanut käydä rahat perimässä", sanoi Nyyrinen. "Jos ei mua tunnettaisi, niin kävisin hyvänä miehenä perimässä palkinnon".
"Vaan jos otettaisiin Pekka nyt mukaan, niin Hovilaiset kyllä hänen tuntisivat", lausui vakava Turuinen, joka ei suinkaan arvannut, että hänen ehdoituksensa oli hyvinki arvoisa.
"Oikein. Oikein", huusivat useat. "Sehän on selkeä asia! Turuinen on oikeassa".
Kuusi miestä poikkesi nyt kujalle, joka johti Pekan mökkiin; toiset kulkivat verkalleen eteenpäin.
Mökin luo ehdittyään astui Sormuinen ja kaksi miehistä sisään; muut odottivat oven takana, ollen valmiina auttamaan, jos niin tarvittaisiin.
Pekka makasi oven suussa; hänen vaimonsa lapsen kanssa perempänä penkillä. Kun Pekka kuuli oven avauksen, heräsi hän, hypähti pystyyn, iski valkeaa tuluksillaan ja viritti päreen palamaan. Sitten hän, kynsien vasemmalla kädellään pellavankarvaista tukkaansa, ärähti: "Keitä p——leitä te olette, jotka yörauhaa häiritsette? Totta mar, nämä Nurmeslaiset ovat lemmon joukkiota".
"Älä veikkoni noin melua", lausui Sormuinen; "meillä on vaan vähän asiaa sulle".
"Asiaa!" ärähti Pekka. "Minkä l—mon asian aika nyt on?"
"Yö on meidän asioillemme sopivampi päivää tällä kertaa", virkkoi Yrjö. "Kuinka on Pekka tuon kirjeen laita, jonka Hovilaan veit? Tunnustapa nyt!"
"Tunnusta", sanoi Pekka. "Mitä höpiset?"
"Tuon arvasin", sanoi Yrjö kumppaneilleen, jatkaen Pekalle: "Sinun pitää nyt lähteä mukaamme".
"Se on valhe", sanoi pellavatukkainen Pekka, hyppäsi rahille ja otti seinältä luodikon. Ojentaen sen tulleita kohden, virkkoi hän: "Ulos täältä! Tuossa on ovi. Millä oikeudella te tunkeutte asuntooni?"
Yrjö ja hänen kumppaninsa vetäysivät ovea lähemmäs, nähdessään ojennetun pyssyn.
"Älä ylpeile", virkkoi Yrjö. "Sinä olet yksi ja meitä on kolme näkyvissä ja kolme oven takana".
"Vaikka olis teitä viisi sisällä ja kuusi oven takana, niin ei teillä ole oikeus puolellanne", sanoi jäykkä Pekka.
Muuan miehistä oli hiljaa hiipinyt Pekan taa ja sieppasi tämän äkkiä kumoon. Pekan vaimo parkasi pelvosta ja lapsi rupesi ruikuttamaan.
"Jumalan tähden", huusi vaimo. "Mitä aiotte Pekalle tehdä? Hän on viaton".
"Hänelle ei mitään pahaa tapahdu, kun hän vaan meitä seuraa Hovilaan", virkkoi Yrjö. "Sieltä hän kohta pääsee pois, kun on tehtävänsä tehnyt".
"Älä tunnusta siellä. Pelasta kaunis Elsa", kuiskasi vaimo Pekalle.
Yrjö kuuli sanat ja lausui hymyillen: "Ei hänen tartse puhua sanaakaan.
Hovilaiset sanovat vaan, jos hän on sama mies, joka kirjeen toi".
"Minä en tosiaankaan halua nyt yöllä seuraanne lähteä", sanoi Pekka.
"Huomenna voin noutamattaki tulla".
"Kiitos lupauksesta", lausui ivaten Yrjö. "Vaan niinkuin sanottu, tarvitsemme sua juuri nyt. Pistä siis housut jalkaasi".
Pekka ei tähänkään suostunut. Housut tukittiin väkisin hänen jalkaansa. Takkia myöski piti muiden tukkia hänen ylleen; sitten hän talutettiin tuvasta ulos.
Sill'aikaa kun tämä kohtaus oli suoritettu Saarelan Pekan mökissä, oli kujan suussa odottaville talonpojille tapahtunut vielä kummempi näytös. Kohta senjälkeen kun Yrjö seuraajineen oli eronnut Pekan mökkiin, olivat talonpojat tiellä, noin kymmenen sylen päässä, nähneet leimahtavan tulen. He astuivat vähän eteenpäin, katsoakseen mikä syy oli tähän ilmiöön; vaan ei mitään he huomanneet. Hetken kuluttua näkyi jäletysten kaksi leimausta ja jälestä ikäänkuin miekkojen kalske. Talonpojat säikähtivät; he astuivat taaski katsomaan, mikä oli syynä ilmiöön; vaan ei mitään näkynyt. Ja kohta näkyi kolmannen kerran kolme väläystä ja kuului valittava ääni, joka puhui: "Onnettomat! Mihin jätitte Sipo Nevalaisen?"
"Mitä tämä merkitsee?" sanoi Karjalainen, jonka kalpea muoto todisti, että rohkeus ei isommassa mitassa enään majaillut hänen rinnassaan.
"Ei liene tämä hyvän edellä", jupisi Turuinen. "Mutta mitä meihin koskee Nevalainen?"
"Älkäämme turhaan ajatustamme vaivatko", sanoi Ikonen. "Tuo ilmiö merkitsi jotaki; vaan me menemme matkamme eteenpäin siitä huolimatta".
"Minä pelkään ettemme Hovilan portin sisäpuolelle tule tänä yönä", jupisi muuan vanhus. "Olen paljon nähnyt mailmassa ja tiedän, että enteistä voi tulevaisuutta aavistaa".
Näille arveluille tuli äkkiä päätös, kun noita ilmausi talonpoikain keskelle, ilman että he huomasivat tarkemmin, mistä päin hän tulikaan. Horman Hallan kukin tunsi parhaaksi selittäjäksi tässä asiassa; ja kun Malla oli kuullut kertomuksen ilmiöstä, jonka kertomuksen hän varmaanki viidellä eri tavalla sai kuulla, niin hän lyhykäisesti selitti, että Sipo Nevalainen oli se mies, joka enemmän kuin kukaan muu voisi johtaa rynnäkköä Hovilaan ja nuhteli talonpoikia siitä, että he niin ajattelemattomasti olivat ohitse menneet sen miehen, jota usean heistä tuli hyväntekijänään kiittää.
Tätä puhetta koettivat jotkut vastustella, vaan kun noita ennusti varmaa epäonnistumista retkelle, jos ei Nevalainen ollut muassa, niin mukaantuivat kaikki siihen, että Sipo noudettaisiin kotoaan. Päätöksen jälkeen seurasi heti teko ja piakkoon oli Sipo, joka ensin kielsi lähtemästä, saatu mukiin.
Kun Yrjö yölliseltä syrjäretkeltään oli saapunut muiden luo, näki hän suureksi kummastuksekseen ja harmikseen Nevalaisen muassa olevan. Hän tervehti Sipoa kuin tavallisesti, vaan Yrjön sydämmessä kyti kateuden liekki. Hän päätti asettaa Sipon semmoiseen asemaan, jotta tämä ei suinkaan kiittäisi onneaan, kun oli tullut näin käskyttä muiden mukaan. Talonpojat olivat saapuneet Hovilan kujan suuhun. Sipo Nevalainen asettui nyt heidän eteensä ja lausui: "Meidän sopumme ei viimme aikaan ole ollut aivan kehuttava. Syytä siihen löytynee jos minun puolellani, niin teidänki. Vaan minä unhotan vähät riidat ja pyydän teidän tehdä samoin. Nyt on meillä yhteinen vihollinen ja yhteinen vaara. Väkivallalla on meitä kohdeltu ja väkivallalla me puolestamme kohtelemme vihollisiamme. Köyhien, orpojen ja leskien puoltajina olemme tällä hetkellä. Oikea asiamme on, toivon ma, meille tuopa voiton. Toverit, olkaat urhoolliset! Minä koetan tänä yönä kunnostaa nimeni. Tehkäät te samoin, niin koston ja voiton suloisuutta saamme varmaanki nauttia".
Horman Malla, joka oli retkellä muassa, lausui: "Tähtihin on kirjoitettu, että Nevalainen on kummia matkaan saava Hovilassa. Olkaat hälle kuuliaiset, niin voitto on teidän, mainio voitto".
Yrjö Sormuinen, joka myöskään ei tahtonut olla muita huonompi kehotuksissaan, sanoi: "Koston hetki on tullut. Tässä riippuu, mun uskoni mukaan, voitto ei yksityisen, vaan kaikkien urhoollisuudesta. Niinpäin minä tähtien kieltä tulkitsen. — Älkää säästäkö käsivarsianne! Hakatkaat mihin vaan ulotutte. Pistetään tuohon lemmon pesään tuli, jotta se perinpohjin hävitetyksi tulisi".
Oli sydänyön aika. Miehet alkoivat liikkua eteenpäin, läheten Hovilan ulkohuoneita. Etupäässä astuivat Sipo Nevalainen ja noita, joka ikääskun Nevalaisen suojelushenkenä kulki hänen sivullaan. Nevalaisen toisella sivulla astui Yrjö Sormuinen, vakaisena, kalpeana. Hovilassa näkyivät kaikki uneen vaipuneen ja talonpojat tulivat aivan esteettömästi portille saakka. Tässä pysähdyttiin vielä kerran ja tulijain parvi jaettiin kolmeen osaan, joista pienin oli jäävä portille vartioimaan, josko mikään vaara uhkaisi; toisista yksi parvi olisi valloittava kukin yhden niistä kahdesta rakennuksesta, joita Hovilassa löytyi.