VII
"En moiti teitä ollenkaan siitä, että olette tyytymätön minuun", sanoi
Galahad.
"Olette hyvin armollinen", vastasi kuningatar. "Olen iloinen, ettette moiti minua."
"Tarkoitan", sanoi Galahad, "että olen masentunut ajatellessani, mitä olen tehnyt. Mutta sittenkin ajattelen, ettette ymmärrä, tai muussa tapauksessa ette olisi niin vihainen."
"Näin teidän suutelevan häntä."
"Hänen kättään", korjasi Galahad.
"Olen antanut liian suuren arvon viattomuudellenne", sanoi kuningatar. "Mistä sitten suutelot alkavat, kun on puhe teistä? Näin teidän suutelevan häntä."
"Se ei ollut oikeastaan suutelokaan, vaan pikemminkin kunnianosoitus."
Ginevra purskahti nauruun, mutta lopetti äkkiä.
"Oletan teidän vaihtaneen salaisuuksia keskenänne?"
"Kyllä."
"Galahad, luulette, etten ymmärrä tätä, mutta tiedän enemmän tuosta keskustelusta kuin te. Tiedän enemmän naisista. Kun varoitin teitä, tunsin pelin jokaisen käänteen."
"Ette ole oikeudenmukainen Ettardia kohtaan, kuningatar — hän oli ystävällinen ja myötätuntoinen, ja me —"
"Miksi hänen piti olla myötätuntoinen? Ette suinkaan ollut joutunut minkäänlaisiin hankaluuksiin, vai olitteko?"
"Tarkoitan meidän todenneen, että luonteemme ja ihanteemme ovat melkein samanlaiset."
"Toivoakseni eivät ole", sanoi Ginevra. "Sallikaa minun näyttää teille, kuinka hyvin tiedän, mitä tapahtui. Hän oli uskovinaan teille jonkun sydämensä suurimman salaisuuden."
"Hän uskoikin sen minulle."
"No niin, en kysy teiltä hänen sanojaan, koska se ei olisi oikein, mutta kysykää itseltänne, Galahad, uskoiko hän todella teille mitään. Älkää olko millännekään! Pääasia on se, että te silloin tunsitte tarvetta kertoa hänelle jotakin omasta puolestanne, ja se antoi hänelle tilaisuuden imarrella teitä kuuntelemalla tarinaa sisäisestä elämästänne. Hän kiersi teidät pikkusormensa ympärille. Hän pani teidät puhumaan liian paljon ja suutelemaan vielä kaiken hyvän lisäksi."
"En luottanut häneen — en ainakaan täysin."
"Ellette täysin, niin kuitenkin luotitte", sanoi Ginevra.
"Ei, hän ennusti minulle kohtaloni vasemmasta kädestäni ja kysyi sitten, oliko hän osunut oikeaan."
"Jos tietäisitte, kuinka alkuperäinen tuo menetelmä on, ette tuntisi itseänne lainkaan imarrelluksi", sanoi Ginevra. "Se oli kai kuin hampaiden kiskomista."
"Kuningatar", sanoi Galahad, "ellei teillä ole ollenkaan myötätuntoa
Ettardia kohtaan, en ymmärrä, miksi hän palvelee teitä".
"Miksi ei? Kaikki naiset ovat samanlaisia, rakas poika — miesten läsnäollessa kaikki naiset toimivat melkein samalla tavalla. Osaan kaikki nuo Ettardin tekemät temput, mutta tahdon, että teistä kehittyy poikkeuksellinen mies, jota ei mikään erota, eivät naisetkaan, siitä elämästä, johon olette oikeutettu."
"Mutta, kuningatar, en tunne tehneeni mitään niin erittäin pahaa. Tiesin, ettette pitäisi siitä, ja siksi olenkin pahoillani, että niin tein, mutta en ymmärrä, mikä siinä on siveellisesti huonoa."
"Se, mihin se voisi johtaa", sanoi Ginevra. "Oletteko te sellainen mies, joka voidaan taivuttaa tekemään kaikkea, mitä nainen haluaa? Se on pääasia! Kauniit kasvot ja viehättävä ruumis voivat viekoitella useimmat miehet harhapoluille, vaikka he luulevatkin olevansa riippumattomia — naisten ei tarvitse tehdä muuta kuin näytellä itseään heille, ja he alkavat kuvitella naista joko henkiystäväkseen tai ennakolta määrätyksi myötätuntoiseksi toverikseen. Senjälkeen on kaikki mahdollista. Tietysti on olemassa sellaistakin rakkautta, jota ankarimmatkin kadehtivat, mutta se on hyvin harvinaista, Galahad. Juuri sellaiselle rakkaudelle teidän pitää säästää itsenne. Useimmat miehet ovat mukaantuneet — no niin, olen jo sanonut sen. Senvuoksi me tunnemme sääliä, joka on melkein halveksimista, kaikkia niitä miehiä ja naisia kohtaan, jotka eivät ole rakastaneet jalosti. Voi väittää sen olleen luonnollista, mutta kaikissa tapauksissa tämä sanontatapa ilmaisee heidän tehneen vain sen, mihin luonto on heidät pakottanut."
"Mutta, kuningatar", sanoi Galahad, "ettekö tiedä, että melkein kaikissa kertomuksissa kuuluisista ritareista ja kauniista naisista he rakastuvat toivottomasti toisiinsa?"
"Olen kuullut siitä", vastasi Ginevra.
"Ettekö te tekisi niin?"
"En tahdo, että te tekisitte niin. Olette harvinainen persoonallisuus,
Galahad, ja teidän esimerkkinne merkitsee paljon."
"En tietystikään mene naimisiin — sanoin Ettardillekin niin."
"Ettardin mielestä se on varmaankin ylitsepääsemätön este."
"En ymmärrä teitä", sanoi Galahad.
"Sanoitte, ettette mene naimisiin", sanoi Ginevra.
"Ei, en aio ruveta munkiksi enkä paeta elämää enkä tuomita muita, vaikka he menevätkin naimisiin —"
"En minäkään", sanoi Ginevra.
"Koetan vain olla hieman — kuinka sanoisinkaan — hieman — tarkoitan, että sielu on se ainoa osa meistä, joka saattaa kestää tarkastuksen."
"Saattaakohan se?" sanoi Ginevra. "Galahad, en tahdo, että käsittäisitte väärin, mitä olen sanonut. Tahdon, että teistä kehittyisi erinomainen, mutta ei mikään luonnoton mies. Haluan mielelläni suojella teitä sellaisilta naisilta, jotka tekisivät teistä hölmön, mutta teidän täytyy rakastaa — teillä täytyy olla joku intohimo ja mielikuva elämässänne."
"Kaikki, mitä olette sanonut minulle hoviin tuloni jälkeen, on avannut silmäni mielikuvalle. Koska se, mitä ihmiset nimittävät rakkaudeksi, panee heidät tekemään vihamielisiä tekoja ja koska rakkaus siinä merkityksessä on parhaimmillaankin jotenkin eläimellistä, en halua olla missään tekemisessä sen kanssa. Koetan rakastaa kaunista käyttäytymistä."
"Siinäkin on muuan vaara", sanoi Ginevra.
"Siinä tapauksessa luovun kaikesta", sanoi Galahad. "Luulin, ettei teillä ole mitään sitä vastaan."
"Tiedän, miltä teistä tuntuu", sanoi Ginevra. "Teissä herää katkeruus niitä sovitteluja ja ristiriitoja vastaan, joita nimitetään kohtaloksemme."
"Se ei ole ikinä juolahtanut mieleeni enkä ole varma, mitä se tarkoittaa", sanoi Galahad. "Koetan elää sen aatteen mukaan, joka teillä on minusta, eikä minun nyt tarvitse tehdä muuta kuin ottaa selko siitä aatteesta. Tietysti minun ei olisi pitänyt suudella Ettardin kättä, koska ette pidä siitä. Mutta muun puolesta en tunne itseäni rikolliseksi. Ette hyväksy naisia ettekä rakkaussuhteita. Hyvä on, koetan karttaa molempia. Ja kuitenkin te sanotte sen olevan vaarallista, että ihminen koettaa elää nuhteetonta elämää."
"Puhutte kuin isänne", sanoi Ginevra. "Antakaa minun selittää: hölmömäistä on antautua naisten johdettavaksi, kuten useimmat miehet antautuvat — ja mitä rakkauteen tulee, on tyhmää arvostella liian huonoksi elämän tavallista kulkua, ja hyvin hienon miehen pitäisi pystyä tuntemaan hyvin jaloa intohimoa."
"Kuinka siihen päästään?" kysyi Galahad.
"Siihen ei ole mitään ohjetta — jokaisen täytyy aikaansaada se itse väsymättömällä työllä. Mutta kun te sanoitte rajoittavanne pyrkimyksenne kauniiseen käytökseen, pelkäsin teidän menevän kokonaan palasiksi, niin että olisitte vain vaaraton, tyhmä henkilö."
"No niin, jos se on tyhmyyttä —"
"Ehkä aioitte sanoa, ettei Ettard ole tyhmä. Ei hän olekaan. Galahad, varoitan teitä kahdesta asiasta heti, kahdesta ihan erilaisesta vaarasta. Toinen on se alhainen viehätys, jota ehkä erehdytte luulemaan rakkaudeksi. Sekin on jo kyllin arveluttavaa laatua. Mutta toinen on pahempi — mielen veltostuminen, se väsymys, joka joskus saa valtaansa hiljaiset luonteet. Useimmat nuoret miehet aloittavat uransa kaikenlaisilla haaveilla, ei välttämättä sellaisilla kuin te, vaan haaveilla ylimalkaan. He lopettavat useinkin pyhittäen koko tarmonsa kauniille käytökselle. He siis raukeavat noudattamaan tavaksi tulleita tottumuksiaan, kaikki heidän päivänsä ovat samanlaisia, ja he iloitsevat siitä, että ne toistuvat ilman edistymisen tuottamia tuskia tai epämukavuuksia."
"Silloin he ovat oikeastaan jokseenkin tavallisia", sanoi Galahad, "jos voivat mukaantua niin helposti".
"Niinkö luulette?" sanoi Ginevra. "Olen sattunut elämässäni pitämään hyvin paljon kolmesta miehestä, joissa kussakin oli suuruuden ainesta. Ensimmäinen pääsi juuri rajoille tyytyen sitten saavuttamiinsa tuloksiin. Toinen meni paljoa pitemmälle, mutta hänkin mukautui juurtuneihin tapoihin ja lakkasi kuvittelemasta. Se vaara uhkaa teitäkin, Galahad. Oletetaan nyt, että jos te seuraatte tätä kieltäytymisihannettanne, voiko se suoda teille ja muille mitään todellista onnea, vaikka se pelastaisikin teidät erehdyksistä ja surusta? Jos käännätte selkänne elämälle, ette voi kehittyä."
"Mitä tapahtui kolmannelle miehelle?"
"Ette ole vastannut vielä kysymykseeni", sanoi Ginevra.
"Mikä se oli? Kuinka kauan aion edistyä? En tiedä, kuningatar, mutta koetan harrastaa jalompia asioita — voin luvata sen — enkä tee muita onnettomiksi."
"Ettekö todellakaan?" sanoi Ginevra. "Silloin teistä tulee kokonaan uudenlainen mies. Käsitättekö, kuinka vaikeata se tulee olemaan? Jos esimerkiksi jokin tyttö rakastuu teihin tulisesti, kieltäydytte te vastaamasta hänen tunteeseensa, peläten, että teette jonkun onnettomaksi. Mutta hän voi kuolla, kun hänen sydämensä murtuu."
"Ihminen ei kuole sydämen murtumisesta", vastasi Galahad. "Ette usko sitä itsekään."
"En ole koskaan kuollut siitä syystä, mutta jokin toinen nainen ehkä kuolee", sanoi Ginevra. "Voi käydä niin, että kaunis käytöksenne saattaa sellaisesta naisesta näyttää itsekkäältä tavalta suojella omia tunteitanne. Olen aina ajatellut, että todella urhoollinen mies saattaa säilyttää ihanteensa vetäytymättä syrjään elämästä."
"No niin, alan jo uskoa tämän kaiken olevan liikaa minulle", sanoi Galahad. "Olen kovasti hämmentynyt. En ymmärrä, kuinka nuo molemmat voidaan toteuttaa samalla kertaa."
"Voisin väittää onnistuneeni siinä —"
"Sepä se, kuningatar, te olettekin ainoa sellainen henkilö!"
"Ei, Galahad, mutta olen varma, että se on juuri sitä, mitä meidän pitää koettaa. Jos minulla olisi poika, toivoisin hänelle ensiksikin voimakkaan ja terveen ruumiin. Se tarkoittaa voimakkaita intohimoja, Galahad — voimaa kaikkeen sellaiseen, mitä ruumis panee ihmisen ajattelemaan. Tahtoisin, että kaikenlainen kauneus kiihdyttäisi häntä — ei ainoastaan huvittaisi, vaan kohottaisi. Toivoisin tämän kiihkon hänessä muuttuvan niin peloittavaksi ja uuvuttamattomaksi, että koko hänen elämänsä sen toisesta päästä toiseen olisi kuin pelkkää tuleen syöksymistä. Tavalliset miehet pelkäävät tietysti sitä tai heillä ei ole voimia sen ylläpitämiseen. Muutamat heistä iloitsevat todellakin heikkoudestaan sentähden, että se suo heidän olla turvassa. Mutta sellainen mies, josta puhun, vaikka kiihko kovaksi onneksi saattaakin johtaa hänet monelle eri suunnalle — voi yrittää syöstä heti mihin tuleen tahansa. Valitkaa vain yksi haave, Galahad, ja olkaa uskollinen sille, mutta älkää sanoko, että kaikki ne asiat, jotka päätitte jättää suorittamatta, olivat välttämättä pahoja; älkää tehkö valintaanne helpommaksi teeskentelemällä, että teidän päätöksenne johti ainoaan mahdolliseen nuhteettomaan elämään. Toivon teidän rakastavan kaikkea, mitä sopii rakastaa, vaikka luopuisittekin suurimmasta osasta siitä — säilyttäkää ruumiilliset nautinnot, mutta pitäkää itsenne kurissa."
"Se kuulostaa vaikealta", sanoi Galahad, "vaikka tietäisinkin, mitä valitsen. Ette maininnut siitä mitään."
"En tiedä sitä", vastasi Ginevra. "Mutta olen varma, että meidän pitää jättää maailma kiihoittavampana jälkeemme kuin mitä se oli tänne tullessamme. Kauniimpana, enemmän sellaisena, että se herättää harrastusta."
"Ja siinä pitää olla enemmän sitä, mistä meidän tulee kieltäytyä", sanoi Galahad.
"Ehkä tarkoitankin juuri sitä", sanoi Ginevra. "Ette suinkaan tahtoisi tehdä sitä vähemmän kauniiksi senvuoksi, että voisimme saada sen kokonaan omaksemme?"
"No niin, koetan tehdä parhaani", sanoi Galahad. "Olen iloinen, että sain kuulla tämän teiltä, johon täydellisesti luotan. Jos tämä on se keino, jonka avulla teistä on tullut sellainen kuin nyt olette, kuningatar, on se oikea keino minullekin."
"Voi, älkää ottako minua esikuvaksenne! Mutta se on oikea keino… Galahad, muistakaa, että se on oikea keino, vaikka pettyisittekin minusta."
Galahad nauroi.