I
»Kharitas lähetti miehensä tänne valittamaan sinun puhetapaasi, Eteoneus», sanoi Menelaos. »Mielipahakseni on minun huomautettava, ettei se ole ainoa moite, jonka olen viime päivinä saanut kuulla sinusta. Näin kohtalokkaana aikana, jolloin tiedät minulla jo ennestäänkin olevan raskaita huolia, tuntuisi minusta luonnolliselta, että sinä koettaisit välttää sopimatonta käytöstä. Sanoin haluavani puhella kanssasi; mutta nyt kun olet täällä, en tosiaankaan tiedä mitä oikein sanoisin. Olet ollut palvelijani vuosikausia. Sinä olit talossa ainoa henkilö, johon tiesin ehdottomasti voivani luottaa. Mutta viime kuukausina on kielesi useampia kertoja saanut pahennusta aikaan. Itse mainitsit väitelleesi Oresteen kanssa, ja minun täytyi lausua paheksumiseni siitä, että tahdoit keskustella vaimostani. Nyt täällä on käynyt paras naapurimme ja kertonut sinun viimeksi moittineen hänen vaimoaan. Mitä oikein on tapahtunut, Eteoneus? Ja mihin minun pitäisi ryhtyä sinun suhteesi?»
»Ei minua mikään vaivaa, Menelaos», sanoi portinvartija, »ei muu kuin vanhuus. En luule vuosien paljonkaan muuttaneen luonnettani, mutta jos sinä olet toista mieltä, pitäisi sinun erottaa minut. Niinä aikoina, jolloin käytökseni ei antanut moittimisen aihetta, jäivät ovesi ulkopuolelle vain tavalliset matkustajat, ja niiden sisäpuolella ei sattunut mitään poikkeuksellisia tapauksia. Nyt on sinunkin myönnettävä, että meillä käy merkillisiä vieraita, ja me saamme outoja uutisia, ja se mitä tässä talossa tapahtuu on uutta, tai ainakin sen pitäisi olla uutta minun monien kokemusteni joukossa. En usko oikein, että muka olen alkanut puhua varomattomammin. Luultavasti olisin käyttänyt aivan samanlaisia sanoja neljäkymmentä vuotta takaperinkin, jos silloin olisi sattunut samanlaisia tapauksia.»
»En pidä siitä, että vetoat ikääsi», sanoi Menelaos, »enkä tahdo ajatellakaan sinun eroamistasi. Tiedän erittäin hyvin, että olisi mahdoton korvata sinua kenelläkään toisella nykyisessä toimessasi. Nuoremmat palvelijat ovat nykyjään vain palvelijoita — heitä ei mikään sido isäntäväkeen. Mutta vaikka oletkin minulle hyvin välttämätön ja vaikka pidänkin sinua suuressa arvossa, täytyy sinun ymmärtää kuinka vaikeaan tilanteeseen joudun, kun ihmiset tulevat valittamaan. Ihmiset ovat jo muutenkin saaneet tarpeeksi arvostelemisen aihetta minun talostani. Veljeni kuolema yhä vain lisää sitä. Jollen pitäisi sinua niin suuressa arvossa, erottaisin sinut hetkeäkään epäröimättä. Mutta nyt sen sijaan kysyn sinulta avomielisesti, mitä sinä tekisit minun sijassani.»
»No, jos minä olisin sinun sijassasi», sanoi Eteoneus, »niin aloittaisin kertomalla tarkemmin mitä Kharitas oikein kanteli sinulle.»
»Hänen miehensä, ei Kharitas», sanoi Menelaos.
»Aivan niin, ymmärrän kyllä», sanoi portinvartija.
»Hän sanoi, että sinä loukkasit hänen vaimoaan, kun tämä tuli käymään Helenan luona. Ensinnäkään et päästänyt häntä sisään. Sitten vastasit hänen kysymyksiinsä hyvin ivallisesti. Ja kaiken päällisiksi sanoit, että Kharitas on halpamaisin nainen, mitä olet tavannut, ja että luulit jo ennen tavanneesi pahimmat sitä lajia.»
»Tuo on lähempänä totuutta kuin olisi voinut odottaa vihaisen naisen suusta», sanoi Eteoneus, »etenkin kun ajattelen, että kuulen sen sinulta, joka olet kuullut sen hänen mieheltään, joka ei tietänyt asiasta mitään muuta kuin mitä Kharitas oli hänelle kertonut. Kharitas kysyi, oliko Helena kotona. Minä sanoin, ettei hän ollut. Sitä hän tarkoittaa sillä, että minä en päästänyt häntä sisään. Hän onkin itse asiassa oikeassa. Helena käski minun sanoa, ettei hän ole kotona, vaikka kuka tahansa tulisi häntä tapaamaan, mutta sitäpaitsi hän käski minun huolehtia siitä, ettei Kharitas pääse kynnyksen ylitse, ja Kharitas epäileekin asian olevan niin. Hän sanoi Helenan vakinaisen poissaolon alkavan näyttää merkilliseltä. Minä tein niinkuin oli käsketty, Menelaos, ja tein sen sitäkin tunnollisemmin, koska en ole mikään vaimosi ihailija ja koska hänen käskynsä eivät siis tuota minulle varsinaista iloa.»
»Jollei Helena halunnut tavata Kharitasta», sanoi Menelaos, »niin ei sinua tosiaankaan sovi moittia. Mutta miksi Helena ei tahtonut ottaa häntä vastaan — mainitsiko hän jonkin syyn?»
»Mainitsi», sanoi Eteoneus; »hän sanoi, että hänen oli mahdotonta kuunnella uteliaitten naapurien puhelevan veljesi kuolemasta ja hänen sisarensa osuudesta asiaan, ja hän oli varma siitä, että Kharitas tulisi niin pian kuin huhu oli levinnyt».
»Hm!» sanoi Menelaos. »Hänen vaiteliaisuutensa on hänelle kunniaksi.
Hän näyttää tuntevan Kharitaksen.»
»Hän tuntee oman sukupuolensa. Epäilen, ettei hän olisi muutenkaan tahtonut tavata Kharitasta», sanoi Eteoneus. »Minun ymmärtääkseni hän vain pitää tuota murhaa uskottavimpana syynä, mitä hänellä on ollut pitkiin aikoihin Kharitaksen pitämiseksi loitolla. Aikaisemmin hän on antanut minulle saman määräyksen toisista syistä. Tämä viimeinen on kaikkein paras.»
»Mitähän heidän välillään on tapahtunut?» sanoi Menelaos. »He olivat ennen aikaan ystäviä, ja Kharitas on sen lajin naisia, jollaisen kanssa soisin Helenan seurustelevan — hän on vakava, järkevä ja täysin luotettava.»
»Helena ei ole koskaan ilmaissut minulle mielipidettään Kharitaksesta», sanoi portinvartija, »mutta en oikein usko hänen pitävän Kharitasta järkevänä tai luotettavana».
»Mitä hän sitten arvelee hänestä?»
»Kerran hän sanoi, että Kharitas on kunnioitusta nauttiva.»
»Edes sen verran!» sanoi Menelaos.
»Helena ei tarkoittanut sitä kohteliaisuudeksi», sanoi Eteoneus. »Hän oli sitä mieltä, että Kharitas noudattaa soveliaisuuden vaatimuksia.»
»Sehän on kohtelias arvostelu nykyaikana», sanoi Menelaos. »Mitä ihmettä tuo nainen sitten itse on?»
»Kumpi?»
»Minun vaimoni.»
»Niin, samaahan minä kysyin sinulta, kun palasit Troijasta», sanoi Eteoneus, »ja sinä suutuit minulle. Jos nyt siis tahtoisit sanoa minulle, kuinka —»
»Me olemme joutuneet pois varsinaisesta keskustelunaiheestamme», sanoi Menelaos. »Olet nyt puolustautunut ensimmäistä syytöstä vastaan. Mitä sanot noista ivallisista huomautuksista?»
»Tein kyllä sellaisia», sanoi Eteoneus. »Tuo nainen kieltäytyi lähtemästä pois. Hän tahtoi kuulla siitä surkeasta jutusta minulta, jollei kukaan muu halunnut puhella hänen kanssaan. Lausuin hänelle muutamia kertoja jäähyväiset mallikelpoisen kohteliaasti, mutta hän riippui minussa kiinni kuin iilimato, ja varmaankin tulin vastanneeksi vähän terävästi, kun koetin olla ilmaisematta hänelle mitään asiallista ja kiusaannuin hänen kysymyksistään.»
»Muistatko mitään sanojasi?»
»En ainakaan tarkasti. Myönnän olleeni verraten ärtyinen… Aivan oikein, hän tahtoi tietää eikö Klytaimnestra surmannut miestään itsepuolustukseksi. Muistan sanoneeni, että esittäisin tämän kysymyksen Helenalle niin pian kuin hän saapuisi kotiin. Hän kyllä tietäisi, koettiko hänen sisarensa mies surmata vaimonsa, mutta onnistumatta, vai surmasiko Klytaimnestra miehensä omasta aloitteestaan. Jotakin tähän tapaan. Muistan kuinka suuttuneelta Kharitas näytti.»
»Tuo kuulostaa julkealta, ja olen varma siitä, että et esitä sitä minulle niin ankarassa muodossa kuin alkuperäisesti olet sen lausunut.»
»Menelaos, olisiko sinulla minun käytöksestäni parempi käsitys, jos jaarittelisin naapureitten kanssa sinusta ja sukulaisistasi? Se on minun yksityinen mielipiteeni, mitä ajattelen Klytaimnestrasta ja sinun vaimostasi — muistaakseni sinäkin olet väittänyt niin. Suoraan sanoen ei sellaisesta puheleminen Kharitaksen kanssa kuulu minuun asemaani. Hän tahtoi välttämättä puhella, en päässyt mitenkään eroon hänestä. Sehän on selvä, että hän oli tyytymätön minun peräti vältteleviin vastauksiini. Hänen paheksumisestaan olisin pelastunut vain kertomalla hänelle kaikki uutiset. Toivottavasti sanoit hänen miehelleen, ettei hänen vaimollaan ollut oikeutta kysellä sinun asioitasi palvelijoiltasi? Alan olla sitä mieltä, että Helena oli jalomielinen sanoessaan Kharitasta kunnialliseksi!»
»Siirtykäämme nyt kolmanteen syytteeseen», sanoi Menelaos. »Haluaisin päästä eroon tästä asiasta — meidän on vielä puheltava muustakin. Sanoitko häntä halpamaisimmaksi naiseksi, mitä olet tavannut?»
»Varmasti hän on», sanoi Eteoneus, »mutta jätin hänelle pakotien vapaaksi. Hän sanoi lähettävänsä poikansa pois sellaiseen paikkaan, jossa meidän talon huonot tavat eivät voisi häntä turmella, ja minä sanoin, että jos hän nyt erottaisi Damastorin Adrastesta, olisi hän halpamaisin nainen, mitä olen tavannut, ja lisäsin, että minun naistuntemukseni on suuri.»
»Mutta miksi hän puhuu poikansa toimittamisesta pois meidän talosta?» sanoi Menelaos. »Eihän hän asu täällä.»
»Vai ei asu. Tämähän on ainoa paikka, jossa hän asuu.»
»Tarkoitatko, että hän on täällä nyt?»
»Joka ainoan hetken, jonka suinkin voi, hän viettää täällä», sanoi Eteoneus. »Helena kielsi minua päästämästä häntä sisään, mutta häntä ei saa pidetyksi poissa, vaikka me rakentaisimme viidenkymmenen jalan korkuisen muurin talon ympärille.»
»Näin monimutkaista juttua en ole koskaan kuullut!» sanoi Menelaos. »Kotini näyttää olevan piiritystilassa. Meidän ainoana kunnianhimonamme näyttää olevan torjua Kharitaksen perhe loitommalle. Miksi Helena tahtoi pitää poikaa poissa talosta?»
»Tietysti Adrasten vuoksi.»
»Mitä sinä oikein puhut?… Aivan niin, nyt muistan!… Helena pelkäsi tytön rakastuvan Damastoriin.»
»Sellainen vaara oli olemassa», sanoi Eteoneus.
»Luuletko vaaran nyt olevan ohitse?» sanoi Menelaos.
»En suinkaan!» sanoi portinvartija. »Onnettomuus on jo tapahtunut.
Tyttö saa pian lapsen.»
»Laupiaat jumalat!» huudahti Menelaos. »Minun talossani? Lapsen?… Se on pöyristyttävää!… Onko tässä talossa ainoaakaan ihmistä, joka ei olisi häpeäksi yhteiskunnalle? Sehän on suorastaan epäsiveellistä! Eikö Helena voinut estää sellaista?»
»Hän yritti kyllä — se oli hänen tarkoituksensa koettaessaan pitää poikaa poissa talosta», sanoi Eteoneus, »mutta tiedäthän sinä, Menelaos, kuinka käy, kun kaksi nuorta on rakastunut toisiinsa. Olethan itsekin ollut kerran nuori.»
»En koskaan!» sanoi Menelaos. »En siinä merkityksessä. En voi ymmärtää sitä näkökantaa, vaikka tunnenkin kyllä ihmisiä, jotka pitävät sitä oikeana. Jos se on oikein, niin mikä sitten on väärin?»
»No, jos he olisivat naimisissa ja vaimo karkaisi toisen miehen kanssa kotoaan, niin sitä väittäisin vääräksi», sanoi Eteoneus. »Ja jos mies antaisi hänelle anteeksi ja ottaisi hänet takaisin kotiin tai ottaisi hänet takaisin antamatta hänelle anteeksi, niin sitä sanoisin vääräksi tai ainakin hyvin vakavaksi erehdykseksi. Mutta nämä nuoret ihmiset rakastavat toisiaan eikä kummallakaan ole paljonkaan merkitystä ilman rakkautta. Olin huolissani Oresteen ja Hermionen vuoksi peläten, että heidän kävisi samoin. Enkä tosiaankaan kunnioita Orestesta suurestikaan sen vuoksi, että hän on osoittanut pelkoni turhaksi. Asia olisi ollut vakava, jos sellaista olisi tapahtunut niin tärkeälle tytölle kuin Hermionelle, kun sinä olit nimenomaan pyytänyt minua pitämään huolta hänestä, mutta haluaisinpa tietää mitä haittaa siitä on, vaikka nuo kaksi ovatkin tehneet niin luonnollisen teon. Helena ei pidä siitä sen vuoksi, että hänestä poika ei ole kyllin hyvä Adrastelle. Kharitas on vihainen, koska hänen mielestään tyttö ei ole tarpeeksi hyvä Damastorille. Minä kallistun näistä kahdesta paremminkin Helenan puolelle, mutta oikeastaan he ovat molemmat väärässä.»
»Ja tuolle tytölle siis syntyy lapsi — minun talossani!»
»Niin, ja Kharitas lähettää poikansa pois, jotta hän ei voisi naida tyttöä eikä edes sattumalta nähdä omaa lastaan», sanoi Eteoneus. »Sitä sanon tarpeettoman halpamaiseksi.»
»Minun täytyy ottaa selvä mitä asiassa voi tehdä», sanoi Menelaos.
»Nyt ei voi tehdä muuta kuin odottaa», sanoi Eteoneus.
»Kyllä varmasti!» sanoi Menelaos. »Lapsi voi syntyä jossakin muualla. Minun taloni tulee mainiosti toimeen jonkin aikaa ilman uutta häväistysjuttua, ja minusta on vastenmielistä ajatella millä tavoin sellainen tapaus vaikuttaisi tyttäreeni. Mutta palatkaamme nyt sinuun, Eteoneus. Sinua vastaan on tehty toinenkin valitus, ja vapaat mielipiteesi Adrasten suhteen tukevat sitä pilkulleen. Jouduit hiljattain keskustelemaan Hermionen kanssa. En voi uskoa sinun sanoneen kaikkea mitä hän väittää, mutta luotan häneen ehdottomasti, kun hän sanoo, että se on totta. Puhuit hänelle miesten ja naisten suhteesta, — oli sekin aihe! Kerroit hänelle kuinka sopimattomasti miehet kohtelevat naisia sekä millä tavoin naiset suhtautuvat miesten lähentelyihin ja ehdotuksiin, ja todistaaksesi, että tunsit asian, josta puhuit, kerroit hänelle omista nuoruudenhullutuksistasi. Hermione sanoi, ettei hän ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan niin ajatuksia herättävistä seikoista, ja hän on hyvin järkytetty.»
»Minä kerroin hänelle kuinka me tavallisesti kohtelimme naisia sodassa», sanoi Eteoneus, »ja vihjasin hyvin hienotunteisesti, että naiset olivat siihen hyvin tyytyväisiä. En lausunut hänelle sanaakaan, joka ei olisi ollut täysin sopiva, enkä tavuakaan, joka ei olisi totta.»
»Mutta nykyäänhän ei nuorille tytöille kerrota tuon tapaisia tosiasioita, Eteoneus. Hermione on elänyt suojatuissa oloissa, ja minä toivon hänen säilyttävän nuoruuden viattomuuden mahdollisimman kauan.»
»Mutta, Menelaos, tuohan on aivan liian ankaraa! Enkö minä sanonut sinulle Troijasta palatessasi, että Hermionen pää oli täynnä uusia aatteita, ja etkö muka itsekin ollut kannattavinasi uusia aatteita? Silloin oli Hermionella viimeinen mahdollisuus viettää suojattua elämää, ja luultavasti oli jo silloinkin liian myöhäistä pitää häntä tietämättömyydessä. Sinun käsityksesi hänen ajatustavastaan on yhtä sukupolvea liian vanha. Minä olen kasvanut niinä karkeatapaisina aikoina, jotka sinäkin voit muistaa, jos vain koetat. Luulet Hermionen kuuluvan siihen seuraavaan aikakauteen, jolloin lapset löydettiin kaalinkuvusta. Mutta hän ei kuulu. Hänen sukupolvensa alkaa taas lähestyä sekä älyllisessä että siveellisessä suhteessa jonkinlaista karkeampaa katsantotapaa ja herätä jonkinlaiseen velvollisuudentuntoon. Se ei ole terveellistä, enkä minä pidä siitä. Terve ihminenhän ymmärtää missä tarkoituksessa eri sukupuolet on luotu. Ei siinä ole mitään mietiskelemisen syytä. Pääsitkö selville, kuinka minä johduin keskustelemaan sellaisista asioista suojatun tyttäresi kanssa? Hän antoi itse aiheen siihen puhelemalla Pyrrhoksesta — hän sanoi, että Pyrrhos on täydellinen raakalainen naisasioissa, ja todisti sen sanomalla, että Pyrrhos elää Andromakhen kanssa. Niinkuin näet, oli tyttäresi tuntenut asiaa kohtaan niin suurta mielenkiintoa, että oli ottanut tuon jutun selville. Hermione oli vakuutettu siitä, että miehet ovat tavallisesti sydämestään turmeltuneita ja viettelevät naisia. Kaikesta päättäen hän oli pohtinut tuota asiaa aika paljon ja uskoi kaikki uudenaikaiset harhakuvittelut tosiksi. Mistä hän ne lieneekin saanut, minä ainakin olen syytön. Olisin voinut kertoa hänelle paljon enemmän kuin todella kerroin. Ihailen nyt oikein vähäpuheisuuttani, enkä tunne vähimmässäkään määrin puhuneeni sopimattomia. Juttelin vain raakamaisuudesta, niinkuin hän sitä nimitti miesten sotaseikkailuissa, Aiaksen ja Kassandran juttujen tapaisista asioista, joita et itsekään pitänyt niin pahana. En sanallakaan maininnut millä tavoin naiset käyttäytyvät rauhan aikoina. En edes kaukaa vihjannut siihen, että jos keskinkertaisen miellyttävä mies hyväksyisi kaikki naisilta saamansa houkutukset, jäisi hänelle hyvin vähän aikaa itseään varten. Sanoin vain, että ainoat henkilöt, jotka voisivat todistaa Pyrrhoksen raakuudesta, ovat asianomaiset naiset sekä että jollei ihmisluonto ole pohjia myöten muuttunut, ovat nuo naiset olleet kiintyneitä häneen. Siinä on suunnilleen kaikki mitä sanoin — vetoamalla sanaini todistukseksi omiin kokemuksiini.»
»Tämä on peräti merkillistä», sanoi Menelaos. »Helena kertoi hänelle samanlaisia juttuja eräänä päivänä, kun satuin keskeyttämään heidän puhelunsa. Onkohan vaimoni pannut tällaisia ajatuksia lapsen päähän!»
»En luule vaimosi sanoneen hänelle, että Pyrrhos on raakalainen», sanoi Eteoneus. »Jos hän puhui Hermionelle samaa kuin minä nyt juuri sinulle, on hän luultavasti ensimmäinen nainen, jonka olen koskaan kuullut lausuneen rehellisesti mielipiteensä tästä asiasta. Mutta Hermione ja minä juttelimme silloin tällöin Oresteesta, niinkuin muistat, ennen sinun kotiinpaluutasi, ja silloin hän alkoi tuoda julki tämäntapaisia mielipiteitä. Nyt on jo liian myöhäistä toivoa tapaavansa maailmassa enää sellaista viattomuutta kuin sinä toivoit, Menelaos. Jokainen haluaa tietää kaikki — ja ainakin puhella kaikesta. Ja muuten, ellei Hermionella itsellään olisi taipumusta tällaiseen käsityskantaan, oppisi hän sen Oresteelta. Minähän sanoin sinulle, että tuolla nuorukaisella on huono vaikutus häneen.»
»Huomaan erään aukkopaikan todisteluissasi», sanoi Menelaos. »Jos siinä ei ole mitään moitittavaa, vaikka sinä puhelet peittelemättä nuoren tytön kanssa, niin miksei Oresteen sitten sopisi olla yhtä suorasanainen samoista asioista puhellessaan? Sinunhan täytyisi pitää Oresteesta — hänhän on sinun kaltaisesi mies.»
»En pidä hänestä laisinkaan», sanoi Eteoneus. »Kun puhelen Hermionen tai kenen muun kanssa tahansa, koetan puhua vain sellaista, mitä olen kokemuksesta oppinut. Siinä on toivoakseni todellisen elämän tuntua. Se juuri järkytti Hermionea. Jos puhelen naisista, koska olen ollut jokseenkin tuttavallisissa väleissä monen naisen kanssa, pitää Hermione minua turmeltuneena. Mutta jos Orestes, jolla ei ole mitään kokemusta asioista, käsittelee samaa aihetta, pitää Hermione häntä viisaana. Hölynpölyä! Muista minun sanani. Menelaos, Oresteella on likainen mielikuvitus ja vaarallinen luonne. Myönnän, että hän on erikoisen täsmällinen ja tarkka käytösasioissa, mutta sehän merkitseekin oikeastaan samaa. Hänen tapaisensa henkilöt tahtovat keskustella kaikesta, mutta eivät kuitenkaan tiedä mitään. Jos mies elää kuin pyhimys ja ajattelee kuin pyhimys, suostun sanomaan häntä pyhimykseksi. Mutta jos hän hautoo asioita, joilla ei ole mitään yhteyttä hänen elämänsä kanssa, en usko hänen elämäntapojensa kauankaan pysyvän moitteettomina. Tärkeintä on, että ihminen menettelee johdonmukaisesti. Minä epäilen Orestesta ja Kharitasta ja — suoraan sanoen tytärtäsikin.»
»Jollei äänessä ja kasvonpiirteissä voisi huomata muutamia eroavaisuuksia», sanoi Menelaos, »voisin luulla Helenan nyt puhelevan minulle. En uneksinutkaan ennen, että sinulla oli elämästä samanlaiset mielipiteet kuin hänellä.»
»Toivottavasti minulla ei sentään ole», sanoi Eteoneus. »Vaimosi ei ole vähimmässäkään määrin minun ihanteeni. Hänen syytään on suurimmaksi osaksi kaikki se onnettomuus, joka on kohdannut meitä.»
»Yhdentekevää pidätkö hänestä vai et», sanoi Menelaos, »mutta joka tapauksessa puhut hyvin samoin kuin hän. Tarkoitan nimittäin, että sanasi tuntuvat olevan katkelma hänen selityksistään. Sinähän tiedät, että hän pitää vilpittömyyttä tärkeimpänä ominaisuutena, ja hänen elämänsä on ollut aivan täynnä lemmenseikkailuja. Sinäkin näytät lämpimästi puolustavan vilpittömyyttä, ja tyttäreni on aivan masentunut kuultuaan sinun paljastavan monien rakkausjuttujen elävöittämää entisyyttäsi. Nyt alan ymmärtää minkä arvoista tuo vilpittömyys on.»
»Tuo voi kaikki pitää paikkansa minun suhteeni», sanoi Eteoneus, »mutta sinä et ymmärrä vaimoasi. Ikäväkseni täytyy minun väittää, että hän on liian taitava sinun rinnallasi. En ole nähnyt sen etevämpää juonittelua kuin hänen sanansa koettaessaan estää sinua lähtemästä Oresteen avuksi. Vain pari vihjausta Klytaimnestrasta ja siitä hankaluudesta, jonka avioliiton järjestäminen aiheuttaisi, jos sinä sekaantuisit Aigisthoksen murhaan, ja niin sinä tosiaankin tukahdutit vaistomaisesti heränneen päätöksesi lähteä kostamaan veljesi kuolemaa! Sitten vain pari vihjausta siitä, että veljesi murhaaja tulisi tyttäresi häihin, ja niin sinä päätit vastustaa koko avioliittoa. Tuo nainen saa aikaan mitä vain haluaa. Niin kauan kuin te kumpikin elätte, kiertää hän sinut pikku sormensa ympäri. Eniten moittisin hänessä sitä kykyä, jonka avulla hän saa ihmiset tuntemaan, että he ovat väärässä ja hän oikeassa. Useimmilla naisilla on se kyky, mutta hänellä se on oikein taidetta. Varmaan hän sai Priamoksenkin uskomaan, että hän oli Troijaan tullessaan tehnyt melkoisen henkilökohtaisen uhrauksen sekä että kaupunki oli hänelle suuressa kiitollisuudenvelassa. Minulle hän ei selitä mitään — luultavasti hän aavistaa, etten pidä hänestä, mutta kun hän luo minuun tuon ihmeellisen katseensa, olen varma siitä, että hän on valmis antamaan minulle anteeksi heti kun vain pyydän.»
»Antamaan anteeksi mitä? sanoi Menelaos.
»Siinäpä se juuri on! Mitä?» sanoi Eteoneus. »Minä en ole tietääkseni tehnyt mitään pahaa. Mutta vaimollasi on nyt tuollainen tapa. Me muut olemme aina väärässä, eikä siinä ole mitään järjestelmää. Hän on hyvin vihainen Klytaimnestralle, joka ei ole ollut tarpeeksi säädyllinen, ja Kharitasta hän taas ei hyväksy sen vuoksi, että se nainen on liian sovinnainen!»
»Niin», sanoi Menelaos, »eikä hän pidä Oresteesta hänen sukunsa vuoksi, mutta tuo Adraste on aina ollut Helenan lähettyvillä, ja nyt on Adraste saattanut itsensä häpeään».
»Minun on myönnettävä olevani Helenan kanssa samaa mieltä kahdessa viimeksimainitussa kohdassa», sanoi Eteoneus. »En pidä itsekään Oresteesta, ja Adraste on kerrassaan oivallinen tyttö — miellyttävimpiä naisia, mitä voi koskaan tavata.»
»Minä en häntä todennäköisesti tapaakaan», sanoi Menelaos. »Olen tietänyt hänen olevan talossa, mutta en koskaan kiinnitä paljonkaan huomiota naispalvelijoihin. Nyt ajan hänet pois talosta ja puolustan kotiani mahdollisimman pontevasti tältä viimeiseltä häväistysjutulta. Minne minun olisi paras lähettää hänet, Eteoneus?»
»Jättäisin sen asian Helenan huolehdittavaksi», sanoi Eteoneus; »hän varmasti keksii parhaan mahdollisen paikan».
»Mutta Helenahan ei tahdo lähettää häntä pois», sanoi Menelaos. »Olisi oikein hänen kaltaistaan pitää tyttö täällä ja tehdä hänestä oikea sankaritar!»
»Se on hyvin luultavaa», sanoi Eteoneus. »Minun nuoruudessani kohtelivat miehet naisia, etenkin vaimojaan, ankarasti. He vain määräsivät mitä heidän oli tehtävä ja mitä tekemättä jätettävä, ja tottelemattomuus merkitsi selkäsaunaa. Jos Hermione on sinun puolellasi, voisit koettaa tuon menetelmän tehoa Helenaan. Mutta en neuvoisi sinua ryhtymään mihinkään Adrasten jutussa ilman vaimosi lupaa, jollet tosiaankin ole valmis ottamaan käytäntöön tuota vanhanaikuista todistelutapaa.»
»Puhun asiasta Helenan kanssa ja lähetän tytön pois», sanoi Menelaos. »Kiitän sinua huolenpidostasi, Eteoneus, mutta saan kyllä vielä itsekin pidetyksi järjestyksen talossani. En tarvitse sinun neuvojasi vaimoni ojentamiseksi. Saat nähdä, että Adraste lähtee.»
»En luule sinun ylimalkaankaan enää tarvitsevan minua», sanoi Eteoneus. »Tahtoisin luopua toimestani niin pian kuin suinkin voit saada toisen portinvartijan.»
»Tarkoitatko sitä oikein vakavasti?» sanoi Menelaos.
»Tarkoitan.»
»En voi päästää sinua pois ennen kuin tämä Oresteen juttu on kunnolla selvinnyt», sanoi Menelaos. »Älä tee kovin äkkinäistä päätöstä. Sanon Kharitaksen miehelle, että sinä olet esittänyt minulle tyydyttävän selityksen käytöksestäsi ja takaan, että tästä lähin esiinnyt kohteliaasti. Koeta huolehtia siitä, ettei Hermione joudu kanssasi kahdenkeskisiin puheiuihin. Kun Orestes palaa, niin ilmoita minulle lopullinen kantasi portinvartijakysymyksessä. Olisin iloinen, jos jäisit. Kaipaisin varmasti meidän kesken silloin tällöin ilmeneviä mielipiteitten eroavaisuuksia — niitähän on jatkunut jo monta vuotta. Olet melkein ainoa henkilö, jonka kanssa enää voin — no niin, yhdentekevää!»