I
»Lopputulos koko hommasta siis on, ettemme voi löytää Hermionea», sanoi
Menelaos.
»Niin on», sanoi Eteoneus. »Miehet ovat etsineet kaikkialta ympäristöstä varmaankin kymmenen penikulmaa joka suuntaan, eikä kukaan ole kuullut hänestä tai nähnyt hänen menevän ohitse.»
»Se on kerrassaan merkillistä, että nuori tyttö on voinut lähteä talosta täydessä päivänvalossa sivistyneessä maassa ja kadota jäljettömiin!»
»Minun käsitykseni on, ettei hän ole voinut mennä kauas», sanoi Eteoneus. »Myönnän kyllä, ettei minun mielipiteelläni ole suurtakaan arvoa, koska en voi ymmärtää missä hän voisi piileskellä tässä lähistöllä, mutta en hämmästyisi suurestikaan, vaikka hän tulisi sisään millä hetkellä tahansa.»
»Minä hämmästyisin», sanoi Menelaos. »Hän etsiskelee Orestesta, joka ei ole meidän maanosassamme.»
»Kuinka sinä sen tiedät?»
»Niin julkea hän ei voi olla», sanoi Menelaos.
»Toisaalta taas», sanoi Eteoneus, »ei tarvittaisi mitään muuta sinua lopullisesti sekoittamaan kuin että hän ilmestyisi näkyviin juuri yht'aikaa kuin Pyrrhos. Sen lajin sattumathan ovat viime aikoina erikoisesti suosineet sinua.»
»Se ei ole pahin mahdollisuus — vaikeinta on varmasti lausua Pyrrhos tervetulleeksi, kun täytyy samalla ilmoittaa hänelle, että tyttäreni on karannut. Meidän täytyy löytää Hermione — meidän täytyy, Eteoneus. Pyrrhos tuntee minut pääasiallisesti vain sinä miehenä, jonka vaimo karkasi, ja jos minun täytyy kertoa hänelle, että tyttärenikin on lähtenyt — ei, minun on mahdotonta kestää sitä, en suorastaan voi!»
»Liikaa on tosiaankin toivoa, että Hermione olisi lähtenyt Pyrrhosta vastaan. Kuinka hän vihaakaan tuota miestä!»
»Mitä sinä nyt ensiksi ehdotat tehtäväksi?» sanoi Menelaos.
»Olen aivan neuvoton. En osaa ehdottaa mitään.»
»Sinun täytyy, Eteoneus! Emme voi jäädä tälle asteelle.»
»Eihän sinun tarvitse heittäytyä toivottomaksi — varmaankin keksit jonkin keinon. Mutta pelkäänpä, ettei minusta ole sinulle mitään hyötyä. En ole löytänyt jälkeäkään tyttärestäsi enkä suoraan sanoen jaksa välittääkään koko asiasta. Kun olimme viimeisellä etsiskelyretkellämme, ihmettelin itsekseni koko ajan mitä kummaa meidän pitäisi tehdä Hermionelle, jos olisimme löytäneet hänet.»
»Minähän olin käskenyt, että hänet oli tuotava kotiin.»
»Sehän on selvä, mutta entä sitten? Varmaankin sinun olisi helpompi ilmoittaa Pyrrhokselle, että Hermione on sattumalta poissa, kuin tuoda hänet näkyviin kahleissa — tai millä lailla olit aikonut pitää hänet aisoissa? Jos hänet tuodaan takaisin, on hän vain vankina täällä. Parasta sinun olisi antaa hänen harhailla omilla teillään. Sydäntäni oikein särkee, kun ajattelen mihin olemme joutuneet, Menelaos. Tämä on luultavasti viimeinen palvelukseni sinulle — nimittäin ottaa kiinni paennut tyttäresi. Iloitsen siitä, että Pyrrhos tulee ja minä saan vetäytyä syrjään.»
»En voi missään tapauksessa nyt tulla toimeen ilman sinua, kun emme vielä ole löytäneet Hermionea! Et suinkaan aio lähteä luotani ennen sitä?»
»Kuuleppas, Menelaos, tekisin mitä minulta suinkin kohtuudella voidaan pyytää, mutta olen hyvin väsynyt toimeeni enkä usko Hermionen koskaan tulevan takaisin. Pyydät minua jäämään loppuiäkseni.»
»Niin minä mieluimmin pyytäisinkin, mutta tarkoitan vain rajoitettua aikaa. Sopikaamme asia näin. Jää tänne niin pitkäksi ajaksi kunnes löydämme Hermionen, suostukoon hän sitten palaamaan tai ei. Samalla hetkellä, jolloin saamme varmasti tietoomme hänen olinpaikkansa, saat lähteä. Jollei häntä tavata ennen Pyrrhoksen tuloa, niin jää siksi, kunnes Pyrrhos lähtee. Sinähän otaksut hänen saapuvan minä lähipäivänä tahansa. Samassa kun hän lähtee olet sinä vapaa. Se auttaa minut pahimmasta pulasta, ja minä kyllä osoitan sinulle, että ymmärrän olla kiitollinen.»
»En tiedä oikein», sanoi Eteoneus. »Se tuntuu aika lailla monimutkaiselta… Tarkoitatko, että saan lähteä samalla hetkellä, kun saamme tiedon Hermionen olinpaikasta?»
»Juuri sitä.»
»Taivaan kiitos, sitten saan lähteä! Mitäs siitä arvelet! Tuossa hän on!»
»Missä?»
»Aivan sinun takanasi — ovella.»
»Mitä tämä merkitsee, Hermione? Missä olet ollut?»
»Kysy sitä joskus toisella kerralla — se ei laisinkaan kuulu asiaan.
Tahdon puhua sinun ja äidin kanssa.»
»Meilläkin on muutama sana sinulle sanottavana. Totta kai ymmärrät kuinka sopimattomasti olet käyttäytynyt —»
»Älä puhu typeryyksiä, isä! Missä äiti on?»
»Helena! — Voi, Helena! Hermione on täällä!»
»Nyt kai minä saan lähteä?» sanoi Eteoneus.
»Ei sinun tarvitse mennä», sanoi Hermione. »Siinä, mitä aion sanoa, ei ole mitään sinulta salattavaa. Toivon päinvastoin, että sinäkin saat sen kuulla.»
»Hermione, lapsi kulta!» sanoi Helena. »Sepä oli hauskaa, että palasit luoksemme.»
»En minä ole palannut teidän luoksenne — poikkesin vain kertomaan teille jotakin, ja sen kuultuanne ette suinkaan iloitse.»
»Poissa ollessasi et ole parantanut tapojasi», sanoi Menelaos. »Sinun ei tarvitse pelätä Pyrrhosta, jos puhut hänelle samoin kuin vanhemmillesi. Hän on rohkea mies, mutta ei uskalla sentään sitoa elämäänsä tuollaiseen naiseen.»
»Odotatteko te yhä vielä Pyrrhosta tänne vierailulle?» sanoi Hermione.
»Melkein millä hetkellä tahansa.»
»Hän ei tule», sanoi Hermione. »Sitä minä tulinkin teille sanomaan.»
»Eikö tule?» sanoi Menelaos. »Hän vastasi kutsuuni myöntävästi, ja
Eteoneus ilmoitti hänen olevan matkalla tänne. Mitä tämä merkitsee,
Eteoneus?»
»Hän ei voi tulla nyt», sanoi Hermione.
»Ehkäpä on yhtä hyvä niinkin», sanoi hänen isänsä, »mutta minun tekisi vain mieleni tietää mistä se johtuu».
»Hän loukkasi Orestesta.»
»Mitä se tähän kuuluu? Orestes ei saa määrätä meidän vieraitamme! Mitä sinä aioit kertoa meille?»
»Orestes ja minä tapasimme tiellä Pyrrhoksen, ja —»
»Mitä sinulla oli tekemistä Oresteen kanssa?» kysyi Menelaos.
»Se ei merkitse mitään tässä yhteydessä», sanoi Hermione. »Hän ja minä kävelimme yhdessä, kun Pyrrhos tuli meitä vastaan. Arvasin kuka hän oli, mutta en sanonut mitään. Hän pysähtyi kysymään tietä, ja ennenkuin minä kerkisin estää saivat he selville toistensa nimet. Pyrrhos jäykistyi paikalla ja sanoi olevansa matkalla sinun vieraaksesi, sanoipa olevansa jo sillä hetkellä sinun vieraasi, minkä vuoksi hän oli mielestään velvollinen tarjoamaan minulle suojeluaan. Orestes kysyi keneltä hän tahtoi suojella minua, ja Pyrrhos vastasi tarjoutuvansa suojelemaan minua sellaiselta mieheltä, joka voi nostaa kätensä omaa äitiään vastaan. Ennenkuin arvasinkaan mitä oli tulossa, olivat he paljastaneet miekkansa.»
»Taistelivatko he todella?» sanoi Menelaos.
»Pyrrhos en kuollut.»
»Hermione, Pyrrhos oli vieraani! Älä kerrokaan, että Orestes on surmannut miehen, joka oli tulossa talooni minun kutsustani.»
»Orestes surmasi hänet, isä, sellaisissa olosuhteissa kuin äsken juuri kerroin.»
»Kas niin, se ilmaisee millainen käsitys Oresteella on vieraanvaraisuudesta», sanoi Eteoneus. »Minä en enää kertaakaan kadu sitä, etten päästänyt häntä sisälle tähän taloon. Jos niin kauheilla asioilla voi olla minkäänlaista eroa, on tämä jonkin verran pahempaa kuin Klytaimnestran surmaaminen. Olihan viimeksimainittu itsekin tehnyt rikoksen.»
»Minä en toivu tästä koskaan!» sanoi Menelaos. »Jos voisin vaipua kuolleena maahan tätä puhuessani, pitäisin sitä kohtalon lempeyden osoituksena. En ole koskaan ollut varsinaisesti ystävällisissä väleissä Pyrrhoksen tai hänen isänsä kanssa. Pyysin häntä luokseni käymään, ja hän lähtikin paikalla luottavaisin mielin. Sitten eräs sukulaiseni tapasi hänet tiellä ja surmasi hänet. Millä perusteella voin antaa anteeksi toisille tai itselleni?»
»Tiesikö Orestes, että Pyrrhos oli isäsi vieras?» kysyi Helena.
»Tiesi», sanoi Hermione.
»Minun velvollisuuteni Pyrrhosta kohtaan on etsiä hänen ruumiinsa ja haudata se kunniallisesti», sanoi Menelaos. »Sitten minun kai on kostettava Oresteelle. Jollen tee sitä, luulevat ihmiset minun olevan osallisena entistä vihamiestäni vastaan punotussa juonessa.»
»Sinä et voi kostaa Oresteelle!» sanoi Hermione. »Hän ei tehnyt mitään väärää. Näin koko tapauksen, ja jos hän olisi menetellyt toisin, halveksisin häntä. Pyrrhos loukkasi häntä — minusta tuntui siltä kuin hän olisi loukannut minuakin. Älä ymmärrä minua väärin — en koeta puolustaa Orestesta, sillä hän ei tarvitse puolustusta. Pyrrhos ei ollut tänne tulossa minun tai kenenkään muunkaan onnen vuoksi. Olen iloinen siitä, että Orestes surmasi hänet. Jollei hän olisi sitä tehnyt, niin minä olisin surmannut Pyrrhoksen. Päätin sen samana päivänä, jolloin isä sanoi aikovansa naittaa minut hänelle. Jos pakotat ihmiset toimimaan itsepuolustuksekseen, niin he toimivat!»
»Klytaimnestra!» sanoi Menelaos.
»Minun hyviä tapojani suosiva tyttäreni!» sanoi Helena.
»Tässä ei ole enää mitään lisättävää», sanoi Menelaos. »Jos vielä jokin uusi onnettomuus voi kohdata kotiani, en enää tiedä sen nimeä. Älkäämme enää puhelko tästä. Jos Hermione tahtoo mennä Oresteen kanssa naimisiin tämän jälkeen, täytyy meidän myöntää, että hän tietää kaikki tuon nuorukaisen huonoimmat puolet, ja niinhän sanotaan, ettei makuasioista sovi väitellä. Saanko kysyä, Hermione, vain uteliaisuudesta, haaveiletko murhaajan vaimoksi menemisestä?»
»En haaveile», sanoi Hermione, »vaan olen jo».
»Sen aavistinkin», sanoi Helena.
»Mikä väitit olevasi?» sanoi Menelaos.
»Oresteen vaimo. Sanoinhan sinulle aivan selvästi aikovani mennä naimisiin hänen kanssaan. Emme olleet naimisissa silloin, kun kohtasimme Pyrrhoksen, ja se oli ikävä, vaikka ei riitaa luultavasti olisi voitu siinäkään tapauksessa välttää. Mutta minä selitin Oresteelle mitä ihmiset sanoisivat meidän yhdessä vaeltamisestamme, kun puhelisivat tuosta murhasta, ja ehdotin, että menisimme heti naimisiin. Niin menimmekin.»
»Sinä saat lähteä tästä talosta!» sanoi Menelaos. »Eteoneus, ole hyvä ja avaa ovi hänelle.»
»Kiitos, Eteoneus. Minulla ei ollut aikomustakaan viipyä kauan. Orestes on saanut jo muutenkin odottaa. Hyvästi.»
»Maltahan vielä hetkinen!» sanoi Helena. »Menelaos, me olemme nyt tosiaankin kokeneet kaikki mahdolliset onnettomuudet, niinkuin sanoit. Meillä on oma käsityksemme siitä, mitä Hermione ja Orestes ovat tehneet, mutta koska he ryhtyivät siihen omalla vastuullaan, eivät sen seuraukset ole meidän tunnollamme. Nyt ei voi enää mitään sanoa, ja me voimme yhtä hyvin olla ystäviäkin.»
»Minä en rupea koskaan ystävällisiin väleihin Hermionen ja Oresteen kanssa!»
»Tietysti sinä rupeat! Kuinka mieletöntä! Etkö sinä ole itsekin joskus erehtynyt? Minä olen. Kysymyshän on vain aste-erosta. Ihminen saa rangaistuksensa — tai jää ilman, mutta ei ole ystäväimme eikä sukulaistemme asia ruveta meitä rankaisemaan. Jätä jotakin taivaankin tehtäväksi, Menelaos! Kun asia on tapahtunut ja teko tehty, aloitan mielelläni alusta ja jatkan siitä taas koko väellä ja voimalla. Jos ihminen koettaa ruveta kostavaksi kohtaloksi, turmelee hän tavallisesti luonteensa. Mahdollisesti Orestes on rikollinen — sehän on hänen asiansa. Mutta minun ymmärtääkseni hän on nyt hyvin vaikeassa tilanteessa ja samoin Hermionekin, joka on liittänyt kohtalonsa yhteen Oresteen kanssa. Tämä seikkahan todella koskee sekä sinua että minua — meidän on autettava lapsiamme, kun heitä on onnettomuus kohdannut.»
»Orestes ei ole minun lapseni.»
»Mutta sinähän olet hänen lähin miespuolinen sukulaisensa ja ainoa henkilö, johon hän voi turvautua. Sinun ei tarvitse antaa anteeksi hänen tekoaan, en minäkään anna, mutta meidän ei tarvitse enää koskaan mainita sitä. Sinä ja minä koetimme huolehtia Hermionen tulevaisuudesta, mutta epäonnistuimme. Katselkaamme nyt suopein silmin kuinka hän itse järjestää asiansa. Hermione, mikäli minusta riippuu, on tämä talo aina avoinna sinulle ja miehellesi.»
»Ei ole!» sanoi Menelaos.
»Tietenkään te ette voi asua täällä», jatkoi Helena. »Se ei olisi miellyttävää teille eikä meillekään juuri nyt, ja nuorten pitäisikin joka tapauksessa saada oma koti. Mutta silloin kun haluat tulla luoksemme, niin muista, Hermione, että olet täällä viettänyt lapsuusvuotesi, ja varmasti tapaat täällä enemmän rakkautta kuin koskaan missään muualla, tulitpa sitten kuinka yleisesti suosituksi tahansa.»
»Tuo kaikki pitää paikkansa, Hermione», sanoi Menelaos, »mutta se ei ulotu Oresteeseen. Hän ei ole viettänyt täällä lapsuuttaan, ja jollei hän ole muualla sen suositumpi kuin täällä, on hän täysin epäonnistunut henkilö seuraelämässä. Selitä hänelle ihan peittelemättä, Hermione, että sukulaisrakkaus rajoittuu vain sinuun. Me emme tahdo ottaa häntä vastaan.»
»Toisin sanoen», virkkoi Helena, »tahtoisin ehdottaa, että pyytäisimme Hermionea lähettämään Oresteen tänne heti. Tässä talossa ei saisi tulla esiin mitään uutta väärinkäsitystä, ja minun mielestäni menettelisimme viisaasti, jos puhuisimme Oresteen kanssa asiat oikein selviksi nyt. Älä lähetä terveisiä Hermionen tai kenenkään muun välityksellä, Menelaos. Puhu itse Oresteen kanssa.»
»En salli hänen astua tähän taloon — enkä tietenkään suostu keskustelemaan hänen kanssaan.»
»Olisiko sinulla sitten mitään sitä vastaan, että minä keskustelisin hänen kanssaan? Minun sisarenihan hän surmasi, ja jos jotakuta on moitittava Pyrrhoksen murhasta, niin tietysti minua, joka ehdotin, että hänet kutsuttaisiin tänne. Vaadin, että sallit minun keskustella Oresteen kanssa, Menelaos.»
»En ymmärrä mitä hänelle voi sanoa, Helena. Luultavasti hän käyttää tilaisuutta hyväkseen nuhdellakseen sinua käytöksestäsi tai todistaa sinulle missä kohdin minä olen menetellyt väärin.»
»Mahdollisesti hän kysyy minulta miksi sinä et auttanut häntä kostamaan isänsä kuolemaa», sanoi Helena. »Jos hän kysyy sitä, selitän, että minä pidätin sinut kotona. Jos hän sanoo, että olen tehnyt erehdyksiä, myönnän sen ja täydennän kaikki mahdolliset aukot hänen tiedoissaan mikäli minun entisyydestäni on kysymys. Orestes ei herätä minussa laisinkaan kauhua, ja tahtoisin kovin mielelläni tavata hänet. Kuinka pian voit saada hänet tänne, Hermione?»
»Ei tänne, Helena!» sanoi Menelaos.
»Kaikki olisi hukassa, jos minun pitäisi tavata hänet jossakin muualla, ja tuskinpa minun olisi soveliastakaan tavata häntä kotini ulkopuolella, jossa minulla ei enää olisi turvanani sinun suojeluasi, Menelaos. Kuinka pian luulisit sen käyvän päinsä, Hermione?»
»Minun mielestäni on parempi, ettei hän tule tänne, koska isä vastustaa.»
»Aivan oikein», sanoi Helena, »mutta isäsi on peruuttanut kieltonsa».
»Sitä en tosiaankaan tiedä tehneeni.»
»Suo anteeksi! Luulin sinun olevan siinä yhtä mieltä kanssani, että minun on parempi tavata hänet täällä kuin yksinäni poissa kotoa.»
»No niin, siinä merkityksessä kyllä», sanoi Menelaos.
»Kuinka pian siis luulet sen käyvän päinsä, Hermione?»
»En tahdo, että hän tulee tänne, äiti. En ole varma siitä, mitä te aiotte tehdä hänelle.»
»Lapsi kulta, hänhän on täysin turvassa. Takaan kunniasanallani, ettei hänelle tapahdu täällä mitään.»
»En tiedä mitä aiot sanoa hänelle enkä halua hänen näkevänkään sinua», sanoi Hermione. »Hän on nyt täysin onnellinen — tai ainakin olisi, jollei olisi joutunut noiden henkilökohtaisten onnettomuuksiensa uhriksi.»
»Nehän juuri estävät kutakin meistä tuntemasta itseään onnelliseksi», sanoi Helena, »niitä harvoja lukuunottamatta, jotka surevat toisten vuoksi. Et suinkaan sinä luule Oresteen kuuluvan sen lajin ihmisiin. Lähetä hänet tänne, Hermione. Minä lupaan luovuttaa hänet sitten takaisin sinulle. Voisiko hän tulla tänne huomenna?»
»Menettelisit viisaasti lähettäessäsi hänet tänne», sanoi Menelaos. »Lopultahan asiat kuitenkin johtavat siihen. Äitisi tahtoo tavata hänet. Takaan sinulle, etten anna hänen viipyä kauan ja ettemme tee hänelle mitään pahaa.»
»Ilmoita minulle etukäteen koska hän tulee», sanoi Eteoneus, »niin minä voin kehoittaa uutta portinvartijaa kääntymään selin ja olemaan aivan kuin ei huomaisikaan häntä. Tuon tapaista miestä ei voi ottaa vastaan samalla lailla kuin ylimalkaan vieraita.»
»Mitä sinä puhut uudesta portinvartijasta?» sanoi Helena. »Entinen hoitaa toimensa täysin tyydyttävästi.»
»Eteoneus lähtee nyt luotamme», sanoi Menelaos. »Hän tahtoo vetäytyä syrjään, ja minä lupasin vapauttaa hänet heti Hermionen palattua. En osannut aavistaakaan hänen tulevan takaisin näin pian. Muuten en olisi luvannutkaan sellaista. Minulla ei ole toistaiseksi tiedossa ketään hänen paikalleen.»
»Etkö sinä voisi jäädä luoksemme, Eteoneus?» sanoi Helena. »Olet täällä vanhin ystäväni. Sinä avasit tämän talon oven, kun minä tulin siitä morsiamena.»
»Ja kun palasit Troijasta», sanoi Eteoneus. »En voi tehdä enää mitään hyväksenne, ja minun on jo aika lähteä.»
»Sinä et saa lähteä luotamme — meidän pitää keskustella siitä asiasta enemmän», sanoi Helena. »Eihän sinun päätöksesi voi olla niin lopullinen.»
»Aivan niin, sinä siis jäät», sanoi Menelaos. »Aavistat etukäteen kuinka tämä asia päättyy.»
»Päätökseni on peruuttamaton, Helena, ja mieluummin jätän kaikki keskustelut sikseen.»
»Se surettaa minua», sanoi Helena, »mutta sinähän sen itse parhaiten tiedät. Tulethan sanomaan minulle jäähyväiset ennen kuin lähdet?»
»Varmasti tulen», sanoi Eteoneus.
»Nyt olet mennyttä miestä, ukko», sanoi Menelaos. »Ja sinä siis lähetät
Oresteen tänne huomenna?»
»En», sanoi Hermione, »en lähetä häntä ensinkään. Odotan vain saadakseni lausua jäähyväiset Eteoneukselle ja sitten lähden. Minä en palaa. Meitä ei todella kaivata täällä, eivätkä kauniit sanat muuta sitä asiaa. Minä en halua palata missään tapauksessa — me emme kuitenkaan voi koskaan nähdä asioita samassa valossa.»
»Laputa tiehesi sitten ja katoa näkyvistäni!» sanoi Menelaos. »Miksi sinä vitkastelet täällä ja toistat toistamistasi, ettet hyväksy meitä? Sanooko sinulle vaistosi mitään siitä, mitä sinä ja miehesi olette tehneet? Kuka inhimillinen olento koskaan välittää siitä, hyväksytkö sinä hänen tekonsa vai et? Olemme sallineet sinun astua sisään tähän taloon ja jäädä tänne muutamiksi minuuteiksi ikäänkuin et olisikaan lainsuojaton. Kun ensi kerralla pyrit jonkun ystäväsi luokse, huomaat ehkä erotuksen!»
»Menelaos! Menelaos!» sanoi Helena. »En tahdo päästää Hermionea menemään ennenkuin hän on luvannut lähettää miehensä tervehtimään meitä. Jos Hermione tekee sen, luulen meidän kaikkien taas jonakin päivänä ymmärtävän toinen toisemme. Enhän minä tahdo puhella sisareni murhaajan, vaan hänen poikansa kanssa. Jos Hermione rakastaa häntä noin kaiken uhallakin, täytyy hänessä varmasti olla jotakin sellaista hyvää, josta en ole tietänytkään. Minun tekisi mieleni tunnustaa erehdykseni, jos olen erehtynyt. Tahtoisin välttämättä tavata hänet itse.»
»Hän on ihana ihminen — et voisi olla ihailematta häntä, jos todella tuntisit hänet. Sinussa ja isässä oli juuri se vika, että te ette tunteneet häntä ettekä tahtoneet häneen tutustuakaan.»
»Tahdoimmehan me!» sanoi Menelaos. »Mehän kehoitimme sinua kutsumaan hänet tänne vierailulle, mutta sinä et saanut häntä käsiisi. Eihän se ollut meidän syymme, että sinä et ollut selvillä hänen olinpaikastaan!»
»Ei se ollut Hermionenkaan syy», sanoi Helena, »ja me voimme nyt huomata, ettei siitä voi Orestestakaan moittia. Pyydätkö häntä käymään täällä huomenna?»
»Toimitan kutsun perille», sanoi Hermione. »En vain voi ymmärtää mitä hänen pitäisi tehdä.»