III
»Epäröin voisinko tulla sisään», sanoi Eteoneus. »Olisin mieluummin jäänyt kerrassaan tulematta.»
»Mikä nyt on hätänä?» sanoi Menelaos.
»Olemme saaneet uutisia», sanoi Eteoneus, »enkä haluaisi kertoa niitä».
»Kerro pian, Eteoneus», sanoi Helena; »älä anna meidän odottaa. Me jaksamme kyllä kestää uutiset, sekä hyvät että pahat!»
»Agamemnon on kuollut», sanoi Eteoneus.
»Menelaos!» huudahti Helena. Hän meni miehensä luokse ja jäi seisomaan hänen viereensä.
»Veljeni on kuollut!» toisti Menelaos.
»En olisi tahtonut tulla kertomaan sinulle sitä», sanoi Eteoneus.
»Kuka — kuinka hän kuoli?» kysyi Menelaos.
»Hänet tapettiin», sanoi Eteoneus. »Aigisthos surmasi hänet.»
»Ei missään tapauksessa!» sanoi Menelaos. »Se on erehdys. Aigisthos ei olisi voinut hetkeäkään pitää puoliaan veljeäni vastaan oikeassa taistelussa.»
»Ei, ei hän olisikaan voinut», sanoi Eteoneus, »mutta se ei ollutkaan oikea taistelu. Agamemnon meni sisälle taloon niinkuin kulkukauppias kertoi meille, ja koska hän luuli olevansa kotonaan täysin turvassa, riisui hän pois asevarustuksensa ja ripusti miekkansa naulaan. Sitten he surmasivat hänet.»
»He? Kutka he?» huusi Helena.
»Minusta oli kovin ikävä tulla kertomaan tällaisia uutisia», sanoi Eteoneus. »Jos olisin voinut lähettää sijastani jonkun toisen, olisin jäänyt paikalleni portin luokse.»
»Kerro meille kaikki», sanoi Menelaos. »Kuka surmasi veljeni?»
»Luullakseni oli Aigisthos pääsyyllinen», sanoi Eteoneus; »häntä Orestes nyt ajaa takaa ja kenties hän on jo kostanutkin sen teon hänelle. Sanansaattajan väitteen mukaan on Klytaimnestrakin sekaantunut juttuun.»
»Sisareni, sisareni! Tiesin sen!» huusi Helena.
»Mitä tiesit, Helena?» sanoi Menelaos.
»Tiesin sisimmässäni, että Klytaimnestra surmaisi hänet jonakin päivänä. Hän se onkin syyllinen, eikä Aigisthos! Eteoneus koettaa säästää minua, mutta olen varma siitä, että asianlaita on niin.»
»Helena», sanoi Menelaos, »sinulla ja minulla on ollut vaikeita hetkiä, ja minä olen sanonut sinusta kovia sanoja suoraan vasten kasvoja, mutta en usko, että sinun sisaresi voisi tehdä sellaista. En voi uskoa sitä naisesta, joka on niin lähellä meitä ja on sinun vertasi. Tämä murha on juuri sellainen, että se sopii raukkamaisen Aigisthoksen suunnittelemaksi. Jos Klytaimnestra olisi johtanut asioita, olisi murha suoritettu rohkeasti ja draamallisesti. Voin kuvitella kuinka hän tekisi sen julkisesti ja kerskailisi vielä siitä, mutta hän ei ollut tällaista pelkurimaista ansaa virittämässä. Veljeni! Hän sanoikin, että me emme enää koskaan tapaisi toisiamme!»
»Luultavasti isä on oikeassa», sanoi Hermione. »Tädilläni on vakinaisestikin peloittavan kiihkeä luonne, ja kun hän on suutuksissaan, niinkuin oli nyt Agamemnonille, on hän oikea raivotar Oresteen sanain mukaan. Tämä salamurha ei olisi miellyttänyt häntä, se olisi saanut varjoon hänen asiansa oikeudenmukaisuuden. Jos hän olisi aikonut surmata Agamemnonin, olisi se tapahtunut kuin julkisena mestauksena. Hän piti Agamemnonia lapsensa murhaajana, joka hän todella olikin, vai kuinka? Mutta Klytaimnestran asiaa ei suinkaan olisi parantanut se, että hän olisi iskenyt Agamemnonin kuoliaaksi takaa päin.»
»Klytaimnestran luonteessa on aina ollut jotakin sellaista, jota en ole voinut ymmärtää», sanoi Helena, »ja johon en ole koskaan voinut luottaa. Hän oli melko tunteellinen, ja häntä olisi voinut pitää lempeäluonteisena, mutta minulla on aina ollut se epämiellyttävä varmuus, että hän oli sisimmässään epäinhimillinen. Antaisin mitä tahansa, jos saisin kuulla, että hän ei surmannut Agamemnonia, mutta olen täysin varma siitä, että hän surmasi.»
»Jos hän olisi tehnyt sen teon», sanoi Menelaos, »olisivat ihmiset jo surmanneet hänet siitä kostoksi. Veljeni ei ollut maassaan koskaan sanan tavallisessa merkityksessä kansansuosiossa — mutta hänen miehensä olivat kiintyneet häneen, ja varmasti he olivat hänen lähettyvillään tuolla hetkellä. Minusta on ehdottoman selvää, että Aigisthos viritti ansan, ja sitten pantiin liikkeelle sellainenkin juttu, että Klytaimnestra auttoi häntä. Se on seuraus heidän sopimattomasta yhteiselämästään. Ihmiset otaksuvat tietysti Klytaimnestran suunnitelleen kaikki.»
»Sitäpaitsi on vielä yksi asia otettava huomioon», sanoi Hermione. »Klytaimnestra tietää, että tämä murha kostetaan jollakin tavoin. Orestes vaatii Aigisthokselta hirvittävän sovituksen, mutta jos Klytaimnestra olisi sekaantunut asiaan, olisi Oresteen rangaistava häntäkin — ehdottomasti kaikkia murhaajia. Klytaimnestra ymmärtää mihin sellainen teko johtaisi.»
»Orestes ei surmaisi äitiään», sanoi Menelaos, »muuten olen kanssasi yhtä mieltä. Minun mielestäni on Helena väärässä arvostellessaan sisartaan… Eteoneus, kertoiko sanansaattaja sinulle vielä yksityiskohtaisemmin asiasta?»
»En ole vielä selostanutkaan mitään yksityiskohtia», sanoi Eteoneus.
»Mainitsin vain päätapaukset.»
»Sinulla on siis enemmänkin kertomista?» sanoi Helena.
»Tarkemmin selostettuna tapahtui kaikki seuraavalla tavalla», sanoi Eteoneus. »Sanansaattaja kertoi, että Agamemnon meni sisään taloon, niinkuin kulkukauppiaskin oli maininnut, ja vähän ajan kuluttua lähti kansa pois, koska ei mitään huvituksia ollut odotettavissa. Sitten Klytaimnestra kutsutti heidät kaikki takaisin, tuli itse ulos ja piti heille puheen. Hän sanoi olleensa naapureitten kanssa niin erinomaisen hyvissä väleissä, ettei mikään estänyt häntä paljastamasta heille kaikkea peittelemättä. Hän sanoi juuri surmanneensa miehensä. He tiesivät luultavasti, että Aigisthos ja hän olivat eläneet yhdessä ja pitäneet itseään avioparina jumalain silmissä, jos jumalat olivat sitä huomanneet. Hän oli epäillyt, että Agamemnon palaisi — oikeastaan toivonutkin, että hän palaisi, sillä Agamemnon oli surmannut heidän tyttärensä, ja hänen, Klytaimnestran, pyhä velvollisuus oli — kuten varmasti kaikki läsnä olevatkin ymmärsivät — surmata lapsensa murhaaja. Hän toivoi kaikkien käsittävän, että hän oli tappanut Agamemnonin kostaakseen Iphigeneian puolesta eikä suojellakseen rakkaussuhdettaan Aigisthoksen kanssa. Tuo rakkaus oli itse asiassa saanut alkunsa epäsuorana seurauksena siitä, mitä Agamemnon oli tehnyt. Hän tunnusti, että lapsen puolesta kostaminen oli siitä syystä muuttunut hänelle vaikeammaksi, kun Agamemnon oli hänen laillinen puolisonsa, jota hän oli kerran rakastanut. Hän tunnusti myöskin täydellisesti vapautuneensa tunnonvaivoista sen tavan vuoksi, jolla Agamemnon oli palannut. Hän oli suorastaan tuonut Kassandran kotiinsa jalkavaimonaan. Klytaimnestra oli sen vuoksi opastanut Agamemnonin erääseen talon loukkoon, kehoittanut häntä lepäämään, ja kun hän oli riisunut aseensa, surmannut hänet. Mustasukkaisuuden puuskassa, jota hän nyt myönsi katuvansa, hän oli myöskin surmannut Kassandran. Nyt hän sanoi selvästi ymmärtävänsä, että tuo toinen murha oli tarpeeton, mutta silmänräpäyksessä oli vaikea harkita kaikkea. Hän toivoi ensiksikin heidän kaikkien tietävän, että hän oli tehnyt kaikki yksin ilman kenenkään apua, ja toiseksi, että hän oli ylpeä siitä ja ettei hänen tarvinnut millään puolustella itseään. Nyt hän aikoi ottaa Aigisthoksen lailliseksi puolisokseen. Hän ei ollut Agamemnonia surmatessaan ollenkaan turvautunut Aigisthoksen apuun, sillä riitahan ei suoraan sanoen koskenut hänen rakkausasioitaan, vaan hänen tytärtään. Aigisthos oli täysin syytön. Jos joku oli rikollinen, niin vain hän, Klytaimnestra, mutta hän oli taipuvainen uskomaan, että tämä viimeinen vaihe pyyhki rikollisuuden pois sen sijaan, että se itse olisi merkinnyt rikosta. Sanansaattajan mielestä se oli hyvä puhe», sanoi Eteoneus, »ja ensin se otettiinkin hyvin vastaan, mutta ihmiset alkoivat sitten lähemmin ajatellessaan huomata, että Klytaimnestran todellisena tarkoituksena oli suojella Aigisthosta ja suunnata rikoksen varjo sille taholle, jossa ei kosto ollut mahdollinen. Sanansaattajan tietämän mukaan saa Orestes ihmiset puolelleen, jos hänen onnistuu surmata Aigisthos, mutta jos hän epäonnistuu, asettuvat kaikki luultavasti Klytaimnestran puolelle — hän on nyt siellä lujasti tilanteen valtiaana.»
»Tietysti hän on», sanoi Helena. »Hän on epäilemättä suunnitellut sen kokonaan jo aikoja sitten, puheenkin. Hän ei jätä mitään sattuman varaan. Hän murhasi Agamemnonin. Minua ilahduttaa, että hän edes tunnusti tekonsa.»
»En voi sitä uskoa vieläkään», sanoi Menelaos. »Sehän on paljoa kauheampaa kuin olisin voinut kuvitellakaan!»
»Toivoisinpa voivani sanoa samaa», sanoi Helena, »mutta Klytaimnestralta voi sentään odottaa mitä tahansa. Minua surettaa, Menelaos, sekä sinun että itseni vuoksi. Minusta tuntuu siltä kuin minun sukuni pahaintekojen varjon pitäisi langeta minuun… Jos Klytaimnestra vain halusi elää Aigisthoksen kanssa, niin olisihan hän voinut karata hänen kerallaan ja jättää Agamemnonin rauhaan. Mutta istua kotona, syödä Agamemnonin ruokaa ja kuluttaa hänen omaisuuttaan tuon mihinkään kelpaamattoman Aigisthoksen kanssa — ja sitten kun Agamemnon palaa takaisin teeskennellä hellää tervetuliaistoivotusta, saada hänet turvalliselle mielelle ja sitten pistää hänet kuoliaaksi — kas se on juuri Klytaimnestran kaltaista.»
»Minua hämmästyttää, että voit olla noin kova sisartasi kohtaan», sanoi Menelaos. »Minä olen tietenkin samaa mieltä, mutta olisin odottanut sinun puolustavan häntä.
»Minulla on omat syyni», sanoi Helena.
»Eteoneus», sanoi Hermione, »luuletko, että Orestes selviää yksin
Aigisthoksesta?»
»Kysyin samaa sanansaattajalta», sanoi Eteoneus, »mutta hänellä ei ollut asiasta minkäänlaista mielipidettä. Aigisthoksesta ei tiedetä paljonkaan. Hän voi olla heikko mies, niinkuin näyttää, Klytaimnestran nöyrä varjo, tai sitten hän voi olla koko jutun alkusyy ja aiheuttaja. Sitä on hyvin vaikea sanoa.»
»Eikö sinun pitäisi mielestäsi lähteä häntä auttamaan, isä?» sanoi
Hermione.
»Lähden paikalla — päätin sen tässä meidän puhellessamme», sanoi
Menelaos.
»Minne sinä lähdet?» sanoi Helena.
»Menen auttamaan Orestesta, kun hän kostaa Aigisthokselle.»
»Ja Klytaimnestralle?»
»Varjelkoon! En!» sanoi Menelaos. »Klytaimnestran jätämme tunnonvaivojen rangaistavaksi. Mutta Aigisthos on minun käsitykseni mukaan pahan aiheuttaja sitäkin varmemmin, koska Klytaimnestra puolusti häntä niin pontevasti. Meidän on huolehdittava siitä, että hän saa vastata yllytyksestään. Tulen heti takaisin, niin että olen ajoissa vastaanottamassa Pyrrhosta.»
»Tuo Orestes tullessasi», sanoi Helena, »niin voidaan häät viettää viipymättä. Avioliitto sinun tyttäresi kanssa kohottaa taas alennustilasta tuon suvunhaaran, yhteiskunnallisesti nimittäin, ja haihduttaa tuon nuorukaisraukan mielestä hänen kauheat surunsa.»
»Sillä avioliitolla ei ole kiirettä», sanoi Menelaos.
»Ei tietenkään», sanoi Helena. »Mutta mitä aiot tehdä, jos nyt satut tapaamaan Klytaimnestran? Eiköhän se vain tunnu jokseenkin epämiellyttävältä, kun mielessäsi suunnittelet hänen rakastajansa surmaamista? Ja eiköhän tilanne ole vieläkin hankalampi sitten, kun olet toteuttanut aikeesi? Sinun pitäisi harkita asiaa joka puolelta, Menelaos. Tällä kerralla en pyydä sinua välttämään vaaraa tai naurunalaisuutta. Ajattelen vain sitä, että koska Agamemnon on poissa, täytyy sinun järjestäessäsi Hermionen avioliiton yksityiskohtia neuvotella asioista Klytaimnestran kanssa, joka nyt edustaa perhettä, ja sen vuoksi olisi ehkä viisainta pysytellä syrjässä koko jutusta — varsinkin koska Orestes näyttää voivan sietää äitinsä raivon.»
»Sitä minä en laisinkaan ymmärrä», sanoi Hermione. »Isä ei voi pysyä syrjässä tästä jutusta, äiti. Hän ei voi puhua Klytaimnestralle minusta tai mistään muustakaan muistamatta kuka surmasi Agamemnonin. Hän voi aivan hyvin lähteä nyt auttamaan Orestesta, ja minä voin mennä naimisiin ilman Klytaimnestran hyväksymistä — mitään ei tarvitse hänen kanssaan järjestää. Minä suorastaan en haluakaan hänen hyväksymistään. En aio ruveta hänen kanssaan minkäänlaiseen suhteeseen.»
»Et voi jättää anoppiasi huomioon ottamatta», sanoi Menelaos. »Iloitsen siitä, että ajattelet hänestä tuolla tavoin, mutta sinun on varmasti vaikea pysyä kannallasi sitten kun olet mennyt naimisiin hänen poikansa kanssa. Tiedätkö, Hermione, varmaankin olisi viisainta harkita vielä tilannetta. Pidän Oresteesta entistä enemmän ja niin edespäin, mutta avioliitossa on otettava sukulaisetkin huomioon. Avioliitto on peloittavan yhteiskunnallinen järjestelmä. Minä en tunne suorastaan minkäänlaista yhteiskunnallista vetovoimaa Klytaimnestraa kohtaan.»
»Isä, etkö sinä enää olekaan Oresteen ja minun puolellani?» sanoi
Hermione.
»En tietenkään», sanoi Menelaos, »mutta voithan sinä itsekin nähdä millä kannalla asiat ovat. Olisin voinut neuvotella avioliittoasi koskevista asioista Agamemnonin kanssa ja salata vastenmielisyyteni hänen vaimoaan kohtaan, mutta nyt on vaimo perheen päämies. Se muuttaa aika lailla asiaa. En voi ryhtyä neuvotteluihin naittaakseni tyttäreni veljeni murhaajan pojalle!»
»Veljesi pojalle!» sanoi Hermione.
»Kaikki tuo on aivan oikein», sanoi Menelaos, »mutta minä näen asian toiseltakin puolen. Mitähän jos antaisimme asian levätä jonkin aikaa. Oresteella on nyt joka tapauksissa muuta tekemistä, eikä asialla ole kiirettä.»
»Minä en voi hylätä Orestesta, jos se on tarkoituksesi», sanoi Hermione. »Minä olen sidottu häneen — olen vapaaehtoisesti lupautunut hänelle. En ole missään suhteessa muuttanut mieltäni. Kun hän on valmis ottamaan minut, olen hänen. Luulin sinun ymmärtävän sen, isä. Mieluummin menisin naimisiin, jos sinä antaisit siunauksesi, mutta joka tapauksessa menen naimisiin Oresteen kanssa. Soisin sinun auttavan häntä Aigisthosta vastaan — mutta luultavasti hän kyllä selviää yksinkin.»
»Tuo ei ole mielestäni oikein sopivaa tyttären puhetta isälle», sanoi Menelaos. »Sinun pitäisi kuunnella vanhempaisi neuvoa. Mekin olemme aikanamme totelleet vanhempiamme.»
»Minäkin kunnioitan sinun vanhempiasi», sanoi Hermione, »mutta sinä rikot minulle antamasi sanan vain siitä syystä, että Klytaimnestra surmasi Agamemnonin. Äiti on saanut sinut puolelleen, vaikka et itsekään sitä ymmärrä. Hän ja hänen sukunsa turmelisivat kyllä minun elämäni, jos vain sallisin.»
»Hermione», sanoi Helena, »tuo ei ole sopiva keskustelun sävy isäsi kanssa puhellessasi. Hän on aivan oikeassa — sinun pitäisi kunnioittaa vanhempiasi. Kysymys ei ole siitä, ansaitsevatko he sen huomaavaisuuden — kukaan ei ole antanut sinulle oikeutta arvostella sellaista asiaa. Siitä vain on kysymys, onko oma luonteesi kyllin hieno, jotta mieluummin puhut kohteliaalla tavalla… Ja minun tekee mieleni muistuttaa sinulle, että olen antanut täyden suostumukseni sinulle mennä avioliittoon Oresteen kanssa. Enhän pyytänyt sinulta muuta kuin että taipuisit vain näkemään Pyrrhoksen. Sekin on minusta nyt yhdentekevää. Mene vain naimisiin Oresteen kanssa, jos haluat, en minä siitä välitä. Sinä ja isäsi saatte järjestää sen asian.»
»Ainoa toimenpide, johon minä ryhdyn tässä jutussa», sanoi Menelaos, »on se, että lykkään kaikki tuonnemmaksi. Nyt lähden tekemään mitä voin auttaakseni poikaa. Katsokaamme sitten mitä voimme tehdä.»
»Voimme odottaa, niinkuin sanoit», virkkoi Hermione, »mutta minun täytyy toistaa, etten minä hyödy mitään odottamisesta. Olen tehnyt lopullisen päätökseni ja tunnen kuuluvani Oresteelle yhä varmemmin hänen onnettomuuksiensa vuoksi.»
»Voi, Hermione, miksi et voi suhtautua asiaan järkevästi?» sanoi Helena. »Isäsi auttaa nyt Orestesta, ja sen jälkeen, juuri tuon avun vuoksi, seuraa avioliitto aivan itsestään. Jos vain odotat, saat nähdä.»
»Hän ei saa nähdä mitään sen tapaista!» sanoi Menelaos, »ei ainakaan varmasti. Noilla kahdella asialla ei ole mitään yhteyttä keskenään. Jos luulisin niillä olevan, niin antaisin Oresteen hoitaa koko asian yksin! Hänen on parasta olla siinä käsityksessä, etten pidä itseäni ikipäiviksi häneen sidottuna, niinkuin Hermione väittää, vain siitä syystä, että autan häntä nyt kostamaan veljeni murhan!»