IV
»Etkö sinä siis luule hänen tekevän sitä?» sanoi Hermione. »Olen varma siitä, ettei hän tee sitä», sanoi Eteoneus. »Minusta on ikävä ajatella, että isäni on pelkuri», sanoi Hermione, »mutta vaikea on selittää miksi hän nyt jää kotiin. Eihän ainoastaan hänen veljenpoikansa tarvitse häntä. Murhattu mieshän on hänen oma veljensä, ja soveliaisuus jo vaatii häntä huolehtimaan siitä, että rikos kostetaan.»
»Ei hän ole pelkuri sanan tavallisessa merkityksessä», sanoi Eteoneus. »Äitisi neuvoi häntä luopumaan alkuperäisestä aikomuksestaan. Kuulithan heidän keskustelunsa. Kun Helena alkoi kehoittaa häntä lähtemään Oresteen avuksi, jotta hän voisi sitä pikemmin järjestää sinun avioliittosi, ja kun hän muistutti Menelaokselle, että tämän oli neuvoteltava Klytaimnestran kanssa yksityiskohtaisemmin asioista, ymmärsin, ettei Oresteen auttamisesta tulisi mitään eikä avioliitosta. Minä en kuulu äitisi sokeisiin ihailijoihin — ensi ja viime sijassa olen isäsi palvelija — mutta myöntää täytyy, että äitisi on aika taitava.»
»Se ei ole mikään riittävä syy isälle. Hän tietää, että voin järjestää avioliiton ilman hänen apuaankin.»
»Epäilen tokko hän voi jättää Klytaimnestran kokonaan huomioon ottamatta kostokysymyksessä», sanoi Eteoneus. »Eivätkö isäsi ja äitisi sinun mielestäsi väitelleet sitä puolta asiaa? He mainitsivat sen ohimennen, mutta eivät jatkaneet sen pitemmälle. Oikeuden mukaan pitäisi Klytaimnestran saada rangaistus miehensä murhaamisesta. Äitisi ei tahdo puolustaa sisartaan tai edes näyttää puolustavan, mutta sehän on selvä, ettei hän toivo miehensä tappavan hänen sisartaan. Se on kerrassaan hankala pulma. Orestes ei varmastikaan surmaa omaa äitiänsä, niin että jos jonkun on kostettava, joutuu se tehtävä Menelaoksen osalle. Millainen sekaannus siitä syntyisikään, jos hän palaisi kotiin ja kertoisi meille, että Agamemnonin haamu on asiaankuuluvalla tavalla rauhoitettu hänen murhaajainsa Klytaimnestran ja Aigisthoksen verellä? Luulisitko hänen ja Helenan voivan istuutua sen jälkeen rauhallisesti päivällispöytään ja ruveta keskustelemaan siitä, mitä talossa on tapahtunut isäsi poissa ollessa? Helena arvostelee sisartaan ankarasti, mutta Menelaos tietää kyllä, että hänen on paras olla kohottamatta kättään Klytaimnestraa vastaan.»
»Eteoneus, luuletko sinä, että Orestes on tarpeeksi vahva pitääkseen puoliaan Aigisthosta vastaan?»
»Yksin Aigisthosta vastaan kyllä, mutta jos Klytaimnestra auttaa rakastajaansa, saa Orestes olla varuillaan. Se yhdistelmä vei voiton Agamemnonistakin. Sitten on luullakseni toinen syy, jonka vuoksi Menelaos jää tänne kotiin. Vaikkapa he antaisivat Klytaimnestran olla aivan rauhassa, ei hän todennäköisesti palkitsisi sitä pysyttelemällä syrjässä tappelusta. Epäilemättä hän ilomielin pistäisi veitsen isäsi rintaan, jos tämä saapuisi epäystävällisissä aikeissa Aigisthoksen luokse. Heidän pitäisi ensin katkaista Klytaimnestran kaula ja sitten vasta alkaa käsitellä Aigisthosta.»
»Kuinka verenhimoinen sinä oletkaan, Eteoneus!» sanoi Hermione. »Sinä olisit voinut olla toinen Pyrrhos, jos vain olisit tahtonut.»
»Epäilen, että et tarkoita tuota kohteliaisuudeksi», sanoi Eteoneus.
»Mikä vika Pyrrhoksessa on?»
»Hän on raakalainen», sanoi Hermione. »Hän ei tunne pienintäkään tunnonvaivaa surmatessaan naisia. Olen suoraan sanoen sitä mieltä, että jos hän olisi Oresteen sijassa, tappaisi hän mieluummin Klytaimnestran ja antaisi Aigisthoksen jäädä vapaaksi.»
»Tuollaista käsityskantaa voi kyllä puolustaa», sanoi Eteoneus.
»Klytaimnestra on syyllinen ja nainen.»
»Senhän vuoksi hänet juuri pitäisikin säästää», sanoi Hermione.
»Tiedän kyllä, että tuo on hienoa uusimpain hyväin tapain mukaan», sanoi Eteoneus, »mutta minä en siihen usko. Naiset saavat aikaan eniten kommelluksia maailmassa, ja on totisesti heikkoutta säästää heidät rangaistuksesta. Muutenhan he tekevät aina mitä vain mieleen juolahtaa.»
»Sinä puhut tyhmyyksiä, Eteoneus, vaikka ymmärrät kyllä asian paremmin. Naisen elämähän on täynnä huolia ja suruja. On jo tarpeeksi kova kohtalo joutua naiseksi, mutta miehet tekevät heidän kohtalonsa vielä paljon kurjemmaksi.»
»Sitä minä en ollenkaan ymmärrä», sanoi Eteoneus. »Mikäli minä olen voinut tehdä huomioita, pitävät naiset miehistä ja kaikista heidän tavoistaan. Heitä miellyttää se, mikä miehissä on eläimellistä, ja he koettavat vielä yllyttääkin sitä puolta heissä. Kun joku nainen väittää minulle, että heidän kohtalonsa on kova, sanon minä vain: 'Vai niin', tai jotakin muuta sen tapaista, ja me olemme kumpikin tyytyväisiä. Se on kaikki vain keksittyä.»
»Et suinkaan väitä senkin olevan keksittyä, että Pyrrhos kohteli
Polyksenaa huonosti uhratessaan hänet isänsä haudalla?»
»Ei sen huonommin kuin niitä miehiä, jotka hän tappoi Troijan hävityksessä.»
»Mutta hehän voivat puolustautua!»
»Niinhän Polyksenakin voi.»
»Naiset eivät voi puolustautua miehiä vastaan», sanoi Hermione.
»Eivätkö!» sanoi Eteoneus. »Entä Klytaimnestra?»
»Se on erikoistapaus, enkä minä puhu sellaisista», sanoi Hermione.
»Se on kaikkein viimeisin tapaus», sanoi Eteoneus, »eikä se ole ainoa laatuaan. Kaikki naiset saavat aikaan huolta ja vaivaa ja sekaannusta.»
»En oikein usko Andromakhen olevan yhtä mieltä kanssasi», sanoi Hermione. »Pyrrhos vei hänet sotasaaliina kotiinsa, orjanaan, ja sen naisen, joka oli ollut Hektorin vaimo, oli pakko mukautua tuon murhaajan raakoihin hyväilyihin. Andromakhe kuuluu saavan lapsen.»
»Onko Andromakhe väittänyt hänen hyväilyitään raaoiksi?» kysyi Eteoneus. »Jos tuo asia on sinusta tärkeä, niin sinun pitäisi kysyä häneltä. Sinun ei pitäisi tosiaankaan puhua Pyrrhoksesta ennen kuin olet ottanut hänestä paremmin selvää. Kuinka sinä tiedät, ettei Andromakhe pidä hänestä? Sinä sanot, ettet tahdo mennä naimisiin Pyrrhoksen kanssa, koska hän on kohdellut Andromakhea huonosti. Sinä et näytä tietävän naisista paljonkaan, Hermione, ja varmastikin tiedät yhtä vähän miehistä. Todellinen syy siihen, minkä vuoksi sinun ei pitäisi mennä naimisiin Pyrrhoksen kanssa, on se, että Andromakhe olisi mustasukkainen sinulle. Hän kohtelisi sinua varmasti samalla lailla kuin Klytaimnestra Kassandraa.»
»Sinä et tiedä Andromakhesta sen enempää kuin minäkään», sanoi Hermione, »mutta vaikka olettaisimme sinun olevan oikeassakin, toistan vielä mitä olen sanonut, että naisilla ylimalkaan on hyvin kova kohtalo ja että miehet käyttäytyvät meitä kohtaan niin huonosti, että me menetämme kunnioituksemme heitä kohtaan.»
»Se on mahdotonta», sanoi Eteoneus. »Naista ei voi kohdella niin huonosti, että menettäisi hänen kunnioituksensa — jos nimittäin yhä osoittaa häntä kohtaan jonkinlaista mielenkiintoa.»
»Minusta näyttää siltä kuin sinä siis otaksuisit, että nainen on onnellinen, ehkäpä erittäin imarreltukin, jos joku sinun oivallisesta sukupuolestasi hakkailee häntä, pettää häntä ja hylkää hänet. Tuollaisista asioista kertyy monen naisen traagillinen historia, yhdentekevää, vaikka te miehet miten koetatte sulkea silmänne niiltä.»
»Minun ymmärtääkseni he eivät tavallisesti mielellään joudu hyljätyiksi», sanoi Eteoneus, »nimittäin niin kauan kun he pitävät miehestä. Kun he väsyvät häneen, ei hän voi hyljätä heitä liian nopeasti. Mutta tavallisesti, niinkuin sanoin, miellyttää teitä naisia huomaavaisuus. Mitä tulee sinun hahmottelemasi murhenäytelmän toisiin kohtiin, on se pelkkää harhakuvittelua. Naisia ei vietellä. Minä tiedän, mistä puhun. He kaipaavat miehiä, ja miehet kaipaavat heitä. Molemmat saavat mitä haluavat, ja minun ymmärtääkseni joutuvat miehet huonommalle puolelle.»
»Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että sinä olet tuollainen naisvihaaja», sanoi Hermione. »Olet niin kiihkeätunteinen! Olisin luullut kokemuksen kasvattavan lempeyttä.»
»En minä ole naisvihaaja», sanoi Eteoneus. »Minulla on vain sattumalta jonkin verran kokemusta siitä asiasta, josta puhut. Et voi kertoa minulle paljonkaan uutta naisista.»
»Minun tietääkseni et ole koskaan ollut naimisissa», sanoi Hermione.
»Tarkoitatko sillä, että minä en muka tiedä mitään naisista?» sanoi
Eteoneus. »Se vain todistaa minun viisauttani.»
»Pilaksi tuo kaikki sopii oikein hyvin, Eteoneus, mutta se tosiasia, että sinä olet välttänyt minun sukupuoltani, ei todista sitä, että ymmärtäisit meidän tunteitamme ja niitä kärsimyksiä, joita kohtelu miesten taholta meille aiheuttaa.»
»Nähtävästi minun on puhuttava peittelemättä, jotta tässä keskustelussa päästäisiin johonkin tulokseen», sanoi Eteoneus, »enkä juuri usko sinun rupeavan pitämään minusta enemmän senjälkeen kun olen puhunut, mutta niin on asia, Hermione, että minä kuulun siihen vanhempaan ja karskimpaan sukupolveen, jota sinä halveksit. Ennenkuin ikä pakotti minut rupeamaan portinvartijaksi, oli minun käytökseni aikamme käsityskannan mukaan täysin moitteetonta, mutta sinusta se varmaankin tuntuisi — mitä sanaa nyt taas käytitkään sellaisesta — raakamaiselta. En ole välttänyt naisia. Ymmärsit minut väärin. Vältin vain avioliittoa.»
»Voi!» sanoi Hermione… »Minun täytyy valitettavasti myöntää, että monet miehet vieläkin viettävät sellaista elämää.»
»Niin, monet miehet», sanoi Eteoneus, »ja jotkut sinun sukuusi kuuluvat naisetkin».
»Eikö se ole sinun mielestäsi väärin?» sanoi Hermione. »Minulla on aina ollut se käsitys, että sinä et ole hyväksynyt äitini käytöstä.»
»En tosiaankaan ole», sanoi Eteoneus. »Kaikki syrjähypyt ansaitsevat rangaistuksen, jos yhteiskunnan on pysyttävä pystyssä, mutta ne ovat joka tapauksessa kuitenkin aivan luonnollisia. Usko minua, Hermione, en hämmästynyt vähääkään, kun äitisi karkasi. Naisilta voi odottaa mitä tahansa. Se minua vain ihmetytti, että isäsi antoi hänelle anteeksi.»
»Ajattelitko samoin hurjina nuoruudenpäivinäsi?» sanoi Hermione.
»Silloin kun opetit tyttöjä tekemään väärin?»
»Lorupuhetta», sanoi Eteoneus, »naisille ei voi opettaa mitään. Niin, aina olen ollut samalla kannalla. Väärä on väärää, mutta osa siitä on luonnollista. Minua olisi tietysti pitänyt rangaista, mutta minua ei rangaistu. Sen olisin kyllä ansainnut.»
»Minun ei sopisi kuunnella tuollaista puhetta», sanoi Hermione. »Olen kyllä tietänyt, että on olemassa miehiä, jotka ajattelevat tuolla tavoin, mutta en ole koskaan ennen tavannut niitä. Kylmät väreet käyvät pitkin ruumistani. Olen tuntenut sinut täällä syntymästäni alkaen, ja sinä olet huolehtinut niin hyvin meistä kaikista, ja kuitenkin sinulla on noin epäsiveellinen ajatustapa! En osannut aavistaakaan sitä.»
»Kun olen tarkannut tämän perheen elämää viime vuosina, olen tullut ajatelleeksi aika paljon siveellisyysasioita», sanoi Eteoneus. »Aikaisemmin suhtauduin maailmaan sellaisena kuin se oli ja tein mitä muutkin miehet tekivät — nimittäin ne, joita ihailin. Minun täytyy tunnustaa, etten ymmärrä uudenaikaisten tapain poikkeavan paljonkaan entisistä tai johtavan tyydyttävämpiin tuloksiin. Pysyn siinä käsityksessäni, että naiset ovat samanlaisia nyt kuin minunkin aikanani — ja miehet myöskin. Minua surettaa, että ihmiset koettavat ymmärtää heitä uusien periaatteitten mukaan. Sinä väität nyt, että minä olen epäsiveellinen, ja tunnet kylmänväreitä koko ruumiissasi. Ehkäpä. Mutta oikeastaan luulen sinun tuntevan suurta mielenkiintoa asiaa kohtaan, sillä muuten et olisi jäänyt kuuntelemaan. Sellaisia juuri olivat naiset ennenkin. Tiedätkö mitä me aina teimme taistelun jälkeen vallattuamme jonkin kaupungin? Sinun sukupolvesi pitää sellaista sivistymättömänä, mutta se oli täysin moitteetonta minun nuoruudessani, eikä kukaan valittanut. Me surmasimme miehet ja otimme naiset itsellemme. Useimmat tuntemistani naisista olen tavannut sellaisissa tilanteissa. Sinun mielestäsi tuonlaatuiset seikkailut ovat julmia naisille, vai kuinka? Mutta minä en joutunut koskaan tuollaisessa tilanteessa tapaamaan ainoaakaan tyttöä, joka olisi näyttänyt mainittavasti loukkaantuvan. Vastarinta oli aivan muodollista. Tavallisesti he juoksivat pakoon ja joutuivat uudelleen kiinni, jolloin heidät vietiin johonkin syrjäiseen paikkaan, ja — no niin, siinä kaikki. Minun mielestäni ei avioliitto poikkea sellaisesta paljonkaan muuten kuin hakkailun pitkäaikaisuudessa. Ja se oli täysin sallittua sodassa, sellaisena kuin sitä minun nuoruudessani käytiin. Naiset tiesivät etukäteen mitä heille tapahtuisi, jos heidän puolensa joutuisi tappiolle — he joutuisivat naimisiin vieraitten kanssa, mutta nämä olisivat voimakkaampia miehiä kuin entiset. Minulle on kerrottu, että Akhilleus ja jotkut nuorukaiset käyttäytyvät eri tavalla. Khryseis joutui vangiksi, mutta Akhilleus ei lähestynytkään häntä. Hänellä oli tietysti oikeus menetellä kuinka tahtoi, mutta minä en ymmärrä tuollaista käytöstä suinkaan entistä paremmaksi. Pyrrhoksella ja Agamemnonilla on vanhanaikuinen käsitys asiasta. Agamemnon oli suuri mies. Hän teki vain yhden erehdyksen.»
»Siis sinun mielestäsi, Eteoneus, oli Pariskin oikeassa?»
»En tahdo väittää hänen olleen väärässä», sanoi Eteoneus, »jos hän kerran halusi antautua niin suureen vaaraan. Muistathan, että he tappoivat hänet. Koko juttu olisi järjestynyt minun aikanani muuten samoin, paitsi että äitisi ei olisi palannut.»
»Et suinkaan tarkoita, että isän olisi pitänyt surmata hänet?»
»Onhan sellaista tapahtunut», sanoi Eteoneus. »Tietysti on vaikeaa keskustella tuosta periaatteesta tarkemmin, kun äitisi on täällä. En suinkaan keinottele nyt hänen henkeään vastaan, vaikka joudunkin ymmälle joka kerta hänet nähdessäni — tuntuu aivan kuin eläisi samassa talossa kuolleen henkilön kanssa.»
»Sanoppas minulle, Eteoneus — et suinkaan toivoisi, että Orestes tai isäni surmaisi Klytaimnestran?»
»Ei ainakaan Orestes. Olisi jumalatonta tappaa oma äitinsä. Asia olisi toisin, jos olisi kysymys hänen vaimostaan. Agamemnonin olisi pitänyt surmata Klytaimnestra. Se oli hänen erehdyksensä. Klytaimnestra oli uskoton.»
»Mutta mitä sanot sitten uskottomista miehistä?» sanoi Hermione. »Tunnustat eläneesi — minun arvosteluni mukaan — huonoa ja julmaa elämää, etkä ole koskaan yrittänytkään muuttua paremmaksi. Olet vain tullut liian vanhaksi kyetäksesi jatkamaan huonoa elämääsi. Miksei jollakin sinun hylkäämälläsi naisella olisi ollut oikeutta surmata sinua? Uskollisuutta ei pitäisi varata yksinomaan toiselle puolelle.»
»Sehän oli Klytaimnestran mielipide», sanoi Eteoneus. »Se nainen on merkillisen uudenaikainen ikäänsä nähden.»
»Ikäänsä nähden!» sanoi Hermione. »Sinä alat jo hoippua… hautaasi kohti, Eteoneus, noine eläimellisine mielipiteinesi, joiden vertaista en ole koskaan kuullut. Jos sinä olet samanlainen kuin Pyrrhos, ovat pahimmat epäilykseni hänen suhteensa saaneet vahvistuksen. Olen iloinen, että kuulun toiseen sukupolveen!»