VI
— Ajatuksiinsa vaipuneena riensi Niils Bjelke aika vauhtia ylös tätinsä paperikaupan rappusia. Hän tarttui niin kovaa lukkoon, että puodin ovi helisten paukahti auki.
Enin osa päivän liikkeestä oli jo ohi; pieni palvelustyttö vaan järjesteli myyntipöytää.
Sisähuoneessa, jossa lainakirjasto täytti hyllyt ja seinät, istui neiti Bjelke kumartuneena karkean liinavaatteen ylitse ja vuoroin ratkoi ja ompeli lampun valossa. Tukka oli melkein harmaa, mustat kulmakarvat erityisesti silmiinpistävät ja paksut, kaareutuen molemmin puolin terävää nenää.
"Voitko antaa minulle jotain illalliseksi, täti?" Niils piteli vastausta odotellen kättään ovenkahvalla. — "Viivyin niin myöhään Lindestadissa."
Syntyi äänettömyys, — kuului ainoastaan rat, rat, rat, neidin repiessä karkeaa liinavaatetta.
"Luulenpa, että konsuli huomaa, että kone saatiin hyvinkin pian käymään, täti."
Rat, rat, rat…
"Minä olen iloinen, kun olen voinut näyttää hänelle, että ymmärrän asiani", jutteli hän edelleen.
"Niin, olet kai, poikani!" sanoi neiti vihdoin raskaasti. — "Mutta sinä tiedät kyllä, Niils, että on pitkältä vielä varmaan asemaan siellä… sinulle nimittäin, isäsi ajoilta asti."
"Sinä tarkoitat samaa kuin konsuli Breien puhuessaan paikallisesta laivaliikkeestä… kaupungin nenä, jolla haistelisi itsensä eteenpäin", ivaili Niils.
"Rat, rat, rat",… Hän istui ääneti kuin musta lintu, joka katseli kynsiään.
"Minä sanon, ole voimakas", alkoi hän äkkiä puhua. "Ole voimakas,
Niils, juuri nyt, kun sinä alat."
"Vai niin, täti, minä ymmärrän kyllä! Se sinua pistelee, että olen oleskellut näinä päivinä niin paljon Lindestadissa", sanoi hän äkäsesti.
"Varo itseäsi, varo itseäsi, Niils!" kuiskasi hän. "Sinä olit vaarallisella seudulla. He ovat kaikki saaneet potkun selkäänsä, — kaikki paitsi isäsi, joka makaa kankeana kirkkomaalla. Kaikki ovat menettäneet omat silmänsä ja omat mielipiteensä, — he käyttävät Knut Ulfvungin lasisilmiä."
Niils tunsi tuon lyhyen pään nyökäyksen ja tuon päänpuistutuksen.
"Mutta meidän täytynee muistaa", jatkoi hän hurskaasti, että konsuli hankki minulle tämän paperikaupan, — kukistettuaan ensin isäsi ja saatettuaan hänet vararikkoon.
"Ja senvuoksi täytyy minun kulkea täällä kuin krapuna, tuo ikuinen kiitollisuus taakkana!"
"Rat, rat, rat"…