III
"Niin, hyvät ystävät", kertoili hän vierailleen, "mikäs auttoi! Olin vasta seitsemäntoista täyttänyt, maailmallista kokemusta vailla, ja saanut arvoni yksinomaan isäni loistavan isänmaallisuuden ansiosta, Jumala hänen sielulleen rauhan suokoon. Kärsin suunnatonta nöyryytystä, en niin suuresti tuon käskynalaiseni tottelemattomuuden takia, sillä kersantti oli lopultakin vastuussa vangeista, vaan etupäässä siitä kiusaannuksesta, että minua nuorella iälläni pelotti itse lähteä pyytämään ajutantilta avainta. Olin aikaisemmin kokenut hänen raakaa ja pisteliästä puhetapaansa. Ollen aivan jokapäiväinen mies, ainoana ansionansa hurjamielinen urheus, pani hän minut tuntemaan halveksumistansa ja vastenmielisyyttään ensimäisestä päivästä alkaen, jona yhdyin linnotuksen varusväkenä käytettyyn pataljoonaani. Siitä oli vasta kaksi viikkoa! Olisin astunut häntä vastaan miekka kädessä, mutta minua arkailutti hänen ivansa ilkkuva törkeys.
"En muista olleeni niin surkeana koko elämässäni, ennen tai jälkeen. Herkkätuntoisuuteni kidutus oli niin suuri, että minä toivottelin kersanttia kaatuvaksi kuolleena jalkoihini ja ällisteleviä sotamiehiä muuttumaan patsaiksi ja noitakin poloisia, joille pyytelyni olivat toimittaneet hetkellisen armahduksen, toivottelin nyt kuolleiksi, koska en voinut häpeättä katsella heitä. Heidän pimeästä säilytyspaikastaan tuli löyhkäävää kuumuutta kuin tuulahduksena helvetistä. Ne ikkuna-aukkoon tunkeutuneet, jotka olivat kuulleet mitä oli tekeillä, pilkkasivat minua epätoivonsa katkeruudessa, ja muuan mies, joka epäilemättä oli menettänyt järkensä, kehotti minua innokkaasti käskemään sotamiesten ampua ikkunaan. Hänen mieletön puheliaisuutensa särki sydäntäni. Ja jalkani olivat kuin lyijyä. Ei ollut saapuvilla ketään ylempää upseeria, johon olisin voinut vedota. Minulla ei ollut edes sen vertaa mielenlujuutta, että olisin muitta mutkitta mennyt matkoihini.
"Pahotteluni puuduttamana seisoin selin ikkunaan. Älkää luulkokaan, että tätä kaikkea kesti kauvan. Kuinka kauvan kenties? Minuutin? Jos mittasi sielullisen kärsimyksen mukaan, niin se tovi oli kuin sata vuotta — pitempi aika kuin on ollut koko elämäni siitä asti. Ei, varmaankaan ei sitä kestänyt edes minuuttia. Kurjien vankien käheä kirkuna kuoleutui heidän kuiviin kurkkuihinsa, ja sitten äkkiä puhui ääni, levollisesti mutiseva kumea ääni. Se pyysi minua kääntymään.
"Se ääni, senjores, läksi Gaspar Ruizin päästä. Hänen ruumiistaan en nähnyt mitään. Joitakuita vankikumppaneita oli kiivennyt hänen selkäänsä. Hän kannatteli heitä. Hän räpytteli silmiään, katsomatta minuun. Se ja huulten liikkuminen tuntui olevan hänen kaikkena mahdollisenaan noin kytketyssä tilassa. Ja kääntyessäni tämä pää, joka näytti inhimillistä kokoa isommalta monien muiden alapuolelta paistaessaan, kysyi minulta, halusinko todella sammuttaa vankien janon.
"Minä myönsin kiihkeästi ja astuin ihan lähelle ikkunaa. Olin kuin lapsi, enkä tiennyt mitä oli tulossa. Mieleni kaipasi viihdytystä avuttomuudessani ja tuskittelussani.
"'Onko teillä valta, senjor teniente, kirvottaa siteistä ranteeni?' kysyi minulta Gaspar Ruizin pää.
"Hänen kasvonpiirteensä eivät ilmaisseet mitään huolestumista, mitään toivoa; hänen raskaat silmäluomensa rävähtelivät silmille, jotka katselivat ohitseni suoraan pihalle.
"Puhuin kuin ilkeässä unessa sopertaen: 'Mitä tarkotatte? Ja miten voin ylttää käsiksi rannesiteisiinne?'
"'Yritän sovittaa', sanoi hän; ja sitte tuo iso tuijottava pää vihdoinkin liikkui, ja kaikki aukkoon sulloutuneet hurjat kasvot katosivat, sortuen alas. Hän oli pudistanut pois kuormansa yhdellä liikkeellä, niin väkevä oli hän.
"Ja hän ei ollut ainoastaan pudistanut sitä pois, vaan pääsi erilleen tungoksesta ja katosi näkyvistäni. Hetkiseksi ei ketään näkynyt ikkunassa. Hän oli heilahtanut ympäri, puskien ja hartioillaan työnnellen sekä siten raivaten itselleen tilaa ainoalla tavalla, jolla se kävi päinsä käsien ollessa sidottuina selän taakse.
"Lopulta hän, selkä edellä ikkuna-aukkoon työntyen, ojensi rautakankien lomasta minua kohti ranteensa, jotka oli köytetty monella kierroksella. Turvonneet ja solmusuoniset kädet näyttivät muodottomilta karhun käpäliltä. Näin hänen kumaran selkänsä. Se oli tavattoman leveä. Hänen äänensä oli kuin härän mörinää.
"'Leikatkaa, senjor teniente. Leikatkaa!'
"Vedin miekkani, uuden tylsymättömän miekkani, jota ei oltu vielä mihinkään käytetty, ja katkaisin nahkanuoran kierteet. Tämän tein ihan koneellisesti, ikäänkuin sen uskon pakottamana, jota mies oli herättänyt mielessäni. Kersantti näytti olevan huudahtamaisillaan, mutta hämmästys lamautti häneltä äänen, ja hän jäi seisomaan suu auki kuin äkillisen tylsämielisyyden yllättämänä.
"Pistin miekkani huotraan ja käännyin sotamiehiin. Peljästyneen odotuksen sävy oli tullut heidän tavallisen haluttoman unteluutensa sijalle. Kuulin Gaspar Ruizin äänen huutavan kopissa, mutta sanoja en erottanut selvästi. Luultavasti lisäsi hänen voimakkuutensa vaikutusta se, että hänet nyt nähtiin vapain käsivarsin: tarkotan sitä henkistä vaikutusta, joka tietämättömien ihmisten keskuudessa kuuluu poikkeuksellisiin ruumiillisiin voimiin. Itse asiassa ei hän ollut pahemmin peljättävä kuin ennen, käsivarsiensa ja käsiensä puutumisen takia, jota kesti jonkun aikaa.
"Kersantti oli saanut puhelahjansa takaisin. 'Kautta kaikkien pyhimysten!' huusi hän, 'meidän tulee pakko hankkia ratsumies taas kytkemään hänet suopungilla, jos tahdomme saada hänet telotuspaikalle. Häntä ei pysty taltuttamaan sen vähempi kuin hyvä enlazador hevosen selässä. Teidän arvoisuutenne suvaitsi tehdä kovin hullun tempun.'
"Minulla ei ollut mitään sanottavana. Olin itsekin ihmeissäni ja lapsellisen utelias näkemään, mitä tapahtuisi. Mutta kersantti ajatteli, miten vaikeaksi kävisi pitää kurissa Gaspar Ruizia sitte kun rangaistushetki oli käsissä.
"'Tai kenties', pitkitti kersantti kiusaantuneesti, 'joudumme ampumaan hänet, kun hän ryntää ulos ovea avattaessa'. Hän aikoi edelleen purkaa huoliansa tuomion kunnollisesta täytäntöönpanosta, mutta keskeytti puheensa äkillisellä huudahduksella, sieppasi viereiseltä sotamieheltä musketin ja seisoi valppaana, katse kohdistettuna ikkunaan."