KYMMENES LUKU
Hirsilautta
"Me olemme ajautuneet saareen."
Sen enempää eivät Gordon ja leirin pikkuväki saaneet Henriä ja hänen tovereitaan puhumaan sinä iltana, sillä he olivat aivan liian väsyneitä ja unisia ryhtyäkseen pitkiin selityksiin. Mutta oikeastaanhan nämä muutamat sanat ilmaisivat kylliksi, ja ne tekivätkin syvän vaikutuksen kaikkiin poikiin. Gordon otti tiedon levollisimmin vastaan, hän oli aina ajatellut asian olevan juuri näin.
Seuraavana aamuna varhain, kun pienemmät vielä nukkuivat, pidettiin kannella suuri "sotaneuvottelu". Ensin neljä kotiutunutta kertoi matkakokemuksensa, sitten kuulijat, Gordon, Baxter, Cross, Webb ja Moko, yhtyivät keskusteluun lausuen kukin mielipiteensä.
Gordon ehdotti, että perustettaisiin siirtokunta. Hän ei suotta ollut amerikkalainen, hänen mielestään he suoriutuisivat aivan loistavasti, kun vain ei tulisi mitään riitaa. Mutta kaikkein ensiksi heidän täytyi ryhtyä muuttoon, hän arveli, jos nimittäin luolassa oli riittävästi tilaa heille kaikille? Oli kylläkin, tuumi Robert, tai paremminkin, siinä oli, kunhan ensin hieman heiluteltiin kuokkaa ja lapiota.
"Niin", sanoi Gordon, "tarkoitin vain, että voimmeko me kaikki viisitoista majoittua siihen? Jos voimme, meidän on luullakseni paras muuttaa sinne niin pian kuin mahdollista. Laajennuksen voi tehdä myöhemminkin. Kuulkaa, mikäli minä ymmärsin oikein Robertin ja Henrin kertomuksen, voi virtaa myöten purjehtia täältä luolalle saakka. Mehän voimme purjehtia kimpsuinemme kampsuinemme uuteen kotiimme. Meidän on rakennettava hirsilautta, siihen kuluu, odottakaapas, noin kuukauden kuluttua voimme olla ranskalaisessa luolassa…"
"Ranskalaisluola! Se on mainio nimi!" keskeytti Henri hänet. "Kutsummeko sitä tästälähin niin?"
Robert ja pari muuta poikaa mutisivat vähän vastaan. Heidän mielestään se oli aivan liian suuri kunnia Henrille, joka samoin kuin merimiesvainajakin oli ranskalainen. Mutta siitä hetkestä alkaen luolaa joka tapauksessa nimitettiin "ranskalaisluolaksi".
Seuraavana päivänä pojat alkoivat kiireellä rakentaa telttaa lähelle virtaa. Siinä he aikoivat asua kunnes päästäisiin muuttamaan. Kahden pyökin alimmat oksat kiinnitettiin kolmanteen puuhun, ja niiden yli levitettiin niin suuri pala purjekangasta, että se kummaltakin puolen ylettyi maahan. Sitten se sidottiin lujasti kiinni maahan iskettyihin paaluihin. Tähän telttaan sijoitettaisiin vuodevaatteet, aseet, ruokatavarat ja paljon muuta.
Säät olivat erinomaiset. Tuskin pisaraakaan satoi, ja tuulikin pysyi kutakuinkin alallaan. Sellaisessa säässä työnteko sujui hyvin.
Puolivälissä huhtikuuta oli alus melkein tyhjä. Painolastilyijy, vesitynnyrit ja kela olivat vielä laivassa, mutta keulamasto, raakapuut, ankkurit, köysivarasto ym. oli vähitellen kuljetettu virran partaalle ja varastoitu teltan läheisyyteen.
Nyt lähestyikin jo talvi. Sää muuttui päivä päivältä tuimemmaksi, ja poikien piti pukeutua paksuimpiin vaatteisiinsa. Henri piti hyvää huolta pienimmistä, varoi etteivät he päässeet kylmettymään ja antoi Mokon keittää seljateetä heti kun joku vilustui.
Kun alus oli tyhjennetty, sitä ryhdyttiin hajoittamaan. Se oli kova urakka! Mutta huhtikuun 23. päivänä tuli myrsky poikien avuksi. Se alkoi raivota yöllä, ja parin tunnin kuluttua se oli särkenyt rungon pirstaleiksi, niin että pienimmätkin pojat kykenivät toimittamaan viimeisen hajoittamisen. Heidän tarvitsi vain koota maihin ajautuneet lankut ja laudat sekä poimia naulat, joita oli pitkin rantaa. Kela ja muut raskaat esineet heidän onnistui raahata teltalle.
Ja sitten pojat alkoivat rakentaa lauttaa. He aikoivat rakentaa sen virralle, jotta ei olisi vaivaa sen vesille laskemisesta. Kaikki aluksesta saadut lankut oli ladottu virran äyräälle sellaiseen paikkaan, että nousuvesi yletti niihin. Se nosti hirret veden varaan, ja sitten pojat alkoivat järjestää lankkuja. He asettivat pisimmät sivutusten, veistivät pienempiä poikkihirsiä lujaan niiden päälle ja köyttivät koko rakennelman lujilla köysillä.
Jo ensimmäisenä päivänä työ edistyi hyvin. Ja illalla oli työmiehillä niin kiljuva nälkä, ettei Moko sinä ikänä ollut sellaista nähnyt. Ja yöllä joka mies nukkui niin sikeästi, että tuskin kukaan olisi herännyt vaikka tykit olisivat jyrisseet teltan luona.
Molempina seuraavina päivinä tehtiin edelleen työtä, ja sitten oli hirsilautta valmis. Se valmistui viime hetkellä, sillä kylmä yltyi yltymistään, paikka paikoin pyrki jo jääriite peittämään veden.
"Ylihuomenna on täysikuu", sanoi Henri. "Sitten on parin päivän ajan tavallista voimakkaampi nousuvesi, jota meidän täytyy käyttää hyväksemme. Jos lykkäämme lähdön liian kauas, meidän täytyy kuljettaa lauttaa vastavirtaan tai sauvoa sitä eteenpäin, ja silloin tuskin pääsemme perille!"
Päätettiin muuttaa ennen noiden kolmen päivän kulumista.
Toukokuun kolmantena pojat alkoivat kuormata omaisuuttansa lautalle. Kaikki tavarat, isot ja pienet ladottiin paikoilleen mitä huolellisimmin. Varsinkin pidettiin tarkka huoli siitä, ettei lautta joutunut pois tasapainostaan, jolloin se olisi voinut kaatua matkalla. Reippaasti ja iloisesti sujui työ, ja 5. päivän iltapuolella saatettiin ilmoittaa: kaikki kunnossa. Seuraavana aamuna nousuveden aikana oli purjehtimisen määrä alkaa.
Kun viimeinen kantamus oli tuotu lautalle ja köytetty kiinni lankkuihin, pojat kohottivat kaikuvan eläköönhuudon uuden aluksensa kunniaksi. Gordonille, joka oli johtanut työtä, huudettiin samoin eläköötä.
"Suurkiitos", sanoi tämä. "Mutta tuskinpa kovinkaan ihastutte minuun, kun saatte kuulla, mitä nyt aion teiltä pyytää. Te tahtoisitte tietysti kaikki olla vapaina tämän iltapäivän…"
"Kyllä tahtoisimme!" huusi koko liuta yhteen ääneen.
"Niin, mutta siitä ei tule mitään", jatkoi Gordon. "Ensin meidän täytyy pystyttää lipputanko ja nostaa lippu, joka näkyy laajalle yli meren. Kun sitten jokin laiva kulkee ohitse, laivan miehistö ymmärtää, että täällä on haaksirikkoisia avun tarpeessa."
Suurella vaivalla saatiin pitkä tanko kuljetetuksi mäen kukkulalle.
Se pystytettiin paikoilleen, Baxter nosti lipun, Englannin lipun, ja
Robert ampui laukauksen sen kunniaksi.
"Nyt on saari Englannin", sanoi Henri Gordonille. Häntä huvitti vähän kiusata ystäväänsä, sillä hän tiesi hyvin, että Gordon kaikessa hiljaisuudessaan piti saarta Amerikan omaisuutena. Totta puhuen oli aivan yhdentekevää, mille valtakunnalle saari kuului. Toistaiseksi tuskin kukaan ajatteli anastaa sitä pojilta.
Seuraavana aamuna auringon noustessa oli joka mies täydessä toimessa. Teltta irrotettiin paikoiltaan ja vuodevaatteet kuljetettiin hirsilautalle. Moko oli edellisenä päivänä valmistanut ruokaa moneksi päiväksi koko joukolle. Nyt hän toimitti keitoksensa lautalle suurissa padoissa ja ruukuissa.
Kello puoli yhdeksän olivat kaikki paikoillaan, vähän ennen yhdeksää nousuveden tullessa irrotettiin kiinnitysköydet, ja lautta lähti kulkemaan virtaa myöten. Se hinasi jäljessään pientä venettä, ja kokan puolella seisoivat isot pojat keksit ja pitkät tangot käsissä alusta ohjaamassa.
Yhdentoista tienoissa he olivat, mikäli saattoivat kartasta päättää, kulkeneet kuudenneksen matkasta. Mutta nyt vesi laskeutui, joten heidän täytyi kiinnittää lautta ja odottaa seuraavan päivän nousuvettä.
Robert ja muut pojat, joiden tapana oli käydä metsällä, heittivät pyssyn hartioilleen ja astuivat Panin kanssa maihin. Puolen tunnin kuluttua he palasivat puoli tusinaa peltokanoja saaliinaan. Ne sai Moko, mutta hän ei tahtonut paistaa niitä ennen kuin oli saavuttu ranskalaisluolalle.
Yöllä Baxter, Webb ja Cross vartioivat vuoroin, mutta mitään erikoista ei tapahtunut, ja seuraavana aamuna päivän koittaessa pojat purjehtivat edelleen. Ilma oli sinä päivänä purevan kylmä, oikein näytti uhkaavalta, entäpä jos virta jäätyisi ennen kuin he olivat perillä?
Seuraavana yönä, kun alus taas oli paikoillaan, pyrki jää toden teolla rakentamaan siltaansa rannasta toiseen. Pikkupojat kärsivät kovasti kylmästä, he itkivät ja valittivat sitä, ettei ollut jääty vanhalle paikalle. Henrillä oli täysi työ koettaa saada heidän mieliinsä hiukan rohkeutta.
Mutta aamulla, kun aallot voimistuivat, murtui jääpeite, ja saman päivän iltana hirsilautta vihdoin viimein liukui päämääräänsä aivan ranskalaisluolan suun edustalle.