IV LUKU.
Punainen meri.
Tammikuun 29 päivänä katosi Ceylon näkyvistämme taivaanrannan taa; ja yli 3 peninkulman nopeudella tunnissa kulki Nautilus sitä ahdasta salmien muodostamaa sokkeloa pitkin, joka erottaa toisistaan Lakkadiivein ja Malediivein saariryhmät, sivuuttaen m.m. Kittar-saaren, jonka Vasco de Gama löysi v. 1409.
Olimme nyt kulkeneet lähes 3,000 peninkulmaa lähtöpaikastamme
Jaapanin meressä.
Seuraavana päivänä, tammikuun 30:ntenä, kun Nautilus jälleen kohosi merenpintaan, ei maata enää näkynyt millään taholla. Alus suuntasi kulkunsa pohjois-luoteeseen Maskatin lahtea kohti, joka erottaa Arapian Etu-Intian niemimaasta ja on Persian lahden suuna. Tämä lahti oli ilmeisesti umpisokkelo, josta ei päässyt muuanne kuin takaisin avoimelle merelle. Minnekä kapteeni Nemo meidät nyt veikään? Sitä en uteliaan kanadalaisen mielipahaksi osannut selittää.
"Me kuljemme sinne, mestari Land, minne kapteenin päähänpisto meidät johdattaa", vastasin hänelle.
"Tämä päähänpisto ei vie meitä kauvaskaan", hän sanoi. "Persian lahdella ei ole muuta kuin yksi aukko; jos menemme sen pohjukkaan, saamme niine hyvinemme kääntyä takaisin."
Neljän päivän aikana Nautilus purjehti Maskatin lahdessa eri korkeuksilla. Se näytti kulkevan umpimähkään ikäänkuin epäröiden tiestä, mutta poikkeamatta koskaan Kauriin kääntöpiirin yli.
Tältä lahdelta viimein lähtiessämme erotimme tuokion ajan Maskatin kaupungin, joka on Omanin maan tärkein paikka. Minä ihailin kaupungin omituista ulkomuotoa, se kun sijaitsee keskellä mustain kalliovuorten röykkiötä, joita vastaan sen valkeat talot ja linnoitukset terävästi kuvastuvat. Näin moskeijain kupukattoja, minareettien siroja kärkiä ja tuoreen vihantia puutarhapenkereitä. Mutta kaikki tämä katosi kuin harhanäky, kun Nautilus kohta taasen painui synkkien vesien helmaan.
Sitten se seurasi noin peninkulman etäisyydellä arapialaisten maakuntain Mahrahin ja Hadramautin vuorisia rantoja, joilla paikka paikoin kohoaa vanhojen linnoitusten raunioita. Helmikuun 5 p. saavuimme Adenin lahteen joka on sen suppilon kaula, jonka nieluna on Bab-el-Mandebin salmi ja jonka kautta Intian valtameren vedet vyöryvät Punaiseen mereen.
Seuraavana päivänä saimme näkyviimme Adenin kaupungin. Sijaiten esiintyöntyvällä kallionkielekkeellä, joka on kapealla kannaksella yhtynyt mantereeseen, on se jonkinmoinen luoksepääsemätön Gibraltar, jonka englantilaiset ovat uudestaan linnoittaneet otettuaan sen valtaansa v. 1839. Näin vilaukselta tuon kaupungin kahdeksankulmaiset minareetit, joka arapialaisen historioitsijan Edrisin kertomuksen mukaan muinoin oli koko Arapian rannikon rikkain ja vilkasliikkeisin satamakaupunki.
Luulin varmasti että kapteeni Nemo tänne asti päästyään kääntyisi takaisin,[16] mutta erehdyin suureksi ihmeekseni.
Helmikuun 7 p. purjehdimme Bab-el-Mandebin salmen läpi, jonka arapialainen nimi merkitsee "Kyynelten portti". Ollen yli 3 peninkulmaa leveä on se vain vähän yli 5 peninkulmaa pitkä, joten Nautilus täyttä vauhtia kulkien läpäisi sen vajaassa tunnissa. Minä en kuitenkaan voinut nähdä mitään, en edes Perim-saartakaan, jonka englantilaiset ovat linnoittaneet Adenin etuvarustukseksi. Liiaksi paljon englantilaisia ja ranskalaisia höyrylaivoja, matkaten Suezin ja Bombayn, Kalkutan, Melbournen, Bourbonin ja Mauritius-saaren väliä, tulisi kulkemaan tällä kapealla reitillä, jotta Nautilus olisi uskaltanut näyttäytyä siellä. Siksipä se varovaisesti pysyttelikin pinnan alla.
Puolipäivän aikaan vihdoin kynnimme Punaisen meren aaltoja.
Punainen meri, tämä Raamatun kertomusten pyhittämä merenpoukama, jonka vettä eivät koskaan uudista sateet eivätkä minkään isomman joen tuomat lisät, mutta joka alituisesti menettää sitä äärettömän haihtumisen kautta, niin että siitä joka vuosi katoaa vettä lähes kahden metrin korkeudelta! Merkillinen lahti, joka kenties aikoja sitten olisi jo aivan kuivillaan, jos se olisi yhtä suljettuna sisämerenä kuin naapurinsa Kaspian meri ja Kuollut meri. Näiden pinta vajoo vuosittain vain sen verran, että niiden haihtumista juuri vastaa jokien niiden helmaan tuomat lisävedet.
Tämä Punainen meri on 260 peninkulmaa pitkä ja keskimäärin 14 peninkulmaa leveä. Jo Egyptin Ptolemaiojen ja Rooman keisarien aikana se oli maailmankaupan valtasuoni, jollaiseksi sen Suezin kanavan aukaiseminen uudella ajalla tuli vielä suuremmassa määrässä tekemään.
En koettanutkaan udella, mikä oikku kapteeni Nemon oli saanut pujahtamaan tähän lahteen. Hän kulki nyt eri korkeuksilla, milloin nousten vedenpintaan, milloin sukeltaen sen alle välttääkseen jotakin vastaantulevaa laivaa, niin että minulla oli tilaisuus tutustua tähän ihmeelliseen mereen niinhyvin sen pinta- kuin sisäosissa.
Helmikuun 8 p. varahin aamulla saimme näkyviimme Mokkan, jonka raunioittuneet muurit jo kaatuisivat pelkästä tykinjyrinästäkin. Ennen vanhaan se oli tärkeä kaupunki, jossa oli kuusi yleistä kauppatoria ja kuusikolmatta moskeijaa ja jota vahvat linnoitusmuurit ympäröivät kolmen kilometrin mittaisena vyöhyeenä.
Nyt läheni Nautilus Afrikan rannikkoa, jossa vesi on paljon syvempää. Siellä, kristallikirkkaassa vedessä, me saimme salongin akkunain läpi katsella ihania merenalaisia maisemia, joissa vaihtelivat kimaltelevat korallimetsät ja sametinpehmeän levä- ja haurakasvullisuuden peittämät kalliojärkäleet. Mutta nämä kivimetsät esiytyivät koko kauneudessaan vasta itäisellä rannikolla, jonne Nautilus taas kohta kääntyi. Siellä ne eivät kukoistaneet ainoastaan pinnan alla, vaan kohosivat aina kahdenkymmenen metrin korkeuteen sen yläpuolelle, muodostaen haaveellisia köynnöskiehkurarakennuksia.
Kuinka viehättäviä hetkiä vietinkään tällä tapaa salongin isojen akkunaruutujen ääressä, kuinka monia tuntemattomia vedenalaisen eläin- ja kasvikunnan tuotteita sain ihailla sähköheijastajamme hohteessa! Sienen näköisiä sammallajeja, urkukoralleja, jotka näyttivät odottavan Pan-jumalaa soittelemaan, kierremäisiä kotiloita, jotka asettuvat asumaan korallipuiden syvennyksiin, sekä ennen kaikkia sieniä lukemattomissa muodoissa, jalkamaisia, lehtimäisiä pallomaisia, sormimaisia ja maljamaisia. Ne ansaitsivat hyvin kalastajien niille antamat runolliset nimet: kori, kukkaterttu, värttinä, hirvensarvi, jalopeurajalka, riikinkukonpyrstö, merenjumalanhansikas j.n.e. Niiden kuitumaisesta, hyytelömäisen aineen peittämästä kudoksesta suihkuaa lakkaamatta ulos pieniä vesisäteitä; siten merivesi, joka on vienyt ravintoa ja elämää jokaiseen soluun, poistuu yhteisestä ruumiista yhtenäisen, kokoonpuristuvan liikkeen kautta. Tuo hyytelömäinen päällysaine polyypin kuoltua katoaa ja märkänee, synnyttäen ammonjakkia. Jälelle jäävät vain sarvimaiset eli piimäiset kuidut, joiden muodostamaa verkkoa me käytämme pesusienenä.
Nämä polyypit istuvat kiinni kallioissa, nilviäisten kuorissa ja eräitten vesikasvien varsissa. Ne asettuvat kaikkein pienimpiinkin aukkoihin ja syvennyksiin, milloin leviten reunojen yli, milloin työntyen ylös- tai riippuen alaspäin niinkuin korallieläimet. Niitä pyydetään Välimerestä, etupäässä Kreikan saaristosta ja Syyrian rantamilta sekä Punaisesta merestä. Pyytäminen tapahtuu joko pohjanaarauksella tahi sukeltamalla. Jälkimmäinen tapa on hyödykkäämpi, sillä vahingoittumattomista sienistä maksetaan enemmän.
Helmikuun 9 p. olimme Punaisen meren leveimmällä kohdalla, joka ulottuu Suakimista läntisellä rannikolla Quonfodahiin itärannikolla ja on läpimitaltaan 19 peninkulmaa.
Kun keskipäivän aikaan auringonkorkeus oli mitattu, tuli kapteeni Nemo yläkannelle missä silloin olin. Vannoin itsekseni valan etten nyt päästäisi häntä käsistäni, ennenkuin olisin saanut edes aavistuksen hänen nykyisestä matkasuunnitelmastaan. Heti minut huomattuaan hän astui luokseni, tarjosi minulle kohteliaasti sikarin ja kysyi:
"No niin, herrani, kuinka Punainen meri teitä miellyttää? Oletteko tarpeeksi tutkinut sen kohdussa piileviä aarteita, sen kaloja ja kasvieläimiä, sen sienilajeja ja korallimetsiä? Oletteko nähnyt vilauksen sen rannoilla olevista kaupungeista?"
"Kyllä, kapteeni Nemo", vastasin, "ja Nautilus on aivan omiaan tämänlaisia tutkimuksia varten. Ah, tämäpä oikein älyllinen alus!"
"Niin, herrani, älyllinen, uljas ja haavoittumaton. Se ei pelkää
Punaisen meren hirmumyrskyjä eikä sen merivirtoja ja kareja."
"Todella on tämä meri muinaisista ajoista asti ollut vaarallisuutensa takia hyvin huonossa maineessa."
"Niin onkin, professori Aronnax, nimittäin ennen höyryvoiman aikoja. Pitää muistaa kuinka ensimmäiset merimiehet uskalsivat ulos aukealle merelle kehnoista lankuista kyhätyissä aluksissaan, joiden kyljet olivat kiinnitetyt palmunniinellä, tilkityt piellä ja sivellyt hylkeenrasvalla. Heillä ei ollut edes mitään tähtitieteellisiä kojeita matkansa määräämistä varten, vaan saivat he antaa alustensa ajella umpimähkään tuulten ja merivirtojen avulla, joiden suuntia he kehnosti tunsivat. Nykypäiväin höyrylaivojen ei tarvitse välittää näiden seutujen passaatituulista. Niiden päälliköt ja miehistöt eivät matkalle lähtiessään uhraa sovitusuhreja merenjumalille niinkuin ennen vanhaan tehtiin, eivätkä he perille tultuaan lähde kukkasseppeleillä ja kultanauhoilla koristettuina temppeleihin kiittämään jumalia onnekkaasta matkasta."
"Tuntuu siis siltä kuin olisi höyry karkoittanut kiitollisuudentunteen merimiesten sydämmistä", sanoin. "Mutta koska näytätte perinpohjin tuntevan tämän meren, kapteeni, niin voitteko sanoa mistä se on nimensä saanut?"
"Siitä on olemassa monta selitystä, herra Aronnax. Tahdotteko tietää mitä mieltä muuan 14 vuosisadan kirjailija on asiasta?"
"Kernaasti."
"Tämä haaveilija väittää meren saaneen nimensä Israelin lasten kulusta sen poikki, jolloin Farao joukkoineen hukkui sen laineisiin:
"Ihmeen tämän merkiksi sini muuttui punaksi. Siitä sitten nimi sen ompi meri Punainen."
"Todella runollinen selitys, kapteeni, mutta ei vallan tyydyttävä.
Tahtoisin tietää mitä itse siitä arvelette."
"Minun mielestäni nimitys Punainen meri on käännös heprealaisesta sanasta 'Edom'; ja syy, miksi vanhat kansat antoivat merelle tämän nimen, johtuu veden omituisesta väristä."
"Mutta tähän asti olen siinä nähnyt vain kirkkaita, aivan värittömiä laineita."
"Niin kyllä, mutta kunhan tulemme pohjemmaksi, niin saatte nähdä
Tor-lahdelman vallan veripunaisena."
"Tämä väri johtuu kai mikroskooppisista levistä?"
"Niin, purppuranvärisestä, limaskaisesta aineesta, jota pienenpienet vesikasvit erittävät itsestään. Näitä kasvia menee kokonaista 40,000 neliömillimetrin suuruiselle alalle. Ehkäpä Tor-lahdelle tullessamme tapaatte niitä."
"Ette siis kynnä ensi kertaa Punaista merta Nautiluksellanne?"
"En, professori."
"Puhuimme äsken Israelin lasten kulusta tämän meren yli ja egyptiläisten surkeasta surmasta. Uskallanko kysyä, oletteko veden alla liikkuessanne nähnyt mitään jälkiä tästä tapahtumasta?"
"En, professori, ja hyvin pätevä syy siihen on se, että paikka mistä Moses aikoinaan vaelsi ylitse on nyt niin kuivettunut, että kameeli tuskin voi siinä kavioitaan kostuttaa. Minun Nautilukseni ei voi siitä kulkea."
"Missä se paikka on?"
"Hiukan Suezin yläpuolella, siinä haarakkeessa joka muinoin, kun Punainen meri ulottui aina kannaksella oleviin suolajärviin saakka, muodosti näiden laskun. Sen ylitse täytyi Israelin lasten kulkea päästäkseen luvattuun maahan, ja siinä sattuivat Raamatun kertomat tapaukset joko yliluonnollisen ihmeen kautta tai muuten. Olen siis sitä mieltä, että jos sikäläisellä hiekkapohjalla toimitettaisiin kaivauksia, niin löydettäisiin vanhoja egyptiläisiä aseita ja kapineita."
Tästä johduimme puhumaan par'aikaa suoritettavasta suurtyöstä, Suezin kanavan rakentamisesta. Huomautin ettei Nautiluksen tapaiselle alukselle olisi erityistä hyötyä kanavasta.
"Sen myönnän, mutta sen sijaan koko maailmalle", vastasi kapteeni Nemo. "Vanhan ajan ihmiset ymmärsivät jo kuinka hyödyllinen Punaisen meren ja Välimeren välitön yhteys olisi ollut heidän kaupalleen; mutta he eivät älynneet kaivaa suoraa kanavaa, vaan yhdistivät sen Niiliin käyttäen tätä väliketjunaan. Perinnäistarun mukaan alotettiin Sesostriin aikana kaivaa Niiliä Punaiseen mereen yhdistävää kanavaa. Varmaa ainakin on että farao Neko v. 615 e.Kr. rupesi kaivattamaan kanavaa Niilistä sen Egyptin tasangon osan läpi, joka koskee Arapiaan. Tätä kanavaa voitiin vasten virtaa kulkea neljässä päivässä päästä päähän, ja se oli niin leveä että neljä 3-soutuista laivaa voi purjehtia siinä rinnakkain. Sitä jatkoi Hystaspeen poika Dareios ja työn lopetti todennäköisesti Ptolemaios II. Vaikka sitä heikon virtansa vuoksi voitiin purjehtia vain muutamina kuukausina vuodessa, käytettiin sitä kauppatienä aina keisari Antoninus Piuksen aikaan asti. Sitten oli se käyttämättömänä pitkät ajat, hiekottui umpeen, avattiin jälleen kaliifi Omarin toimesta ja täytettiin vihdoin ainaiseksi v. 761 tahi 762 kaliifi Almansurin käskystä, joka siten tahtoi estää elinvarain tuonnin häntä vastaan kapinoivalle Muhammed-ben-Abdullahille. Sotaretkellään Egyptissä keksi kenraalinne Bonaparte jätteitä näistä töistä Suezin aavikossa ja oli vuoksen yllättämänä saada joukkoineen surmansa vähän ennen saapumistaan Hadjarothiin — samaan paikkaan missä kolmetuhatta vuotta aikaisemmin oli sijainnut Moseksen leiri."
"No niin, kapteeni, mitä vanhat kansat eivät rohjenneet yrittää — luoda laivayhteyttä molempain merien välille, joka 900 peninkulmalla lyhentää matkan Cadizista Itä-Intiaan — sen on herra Lesseps tehnyt; ja kohdakkoin on hän Afrikasta tehnyt suunnattoman saaren."
"Niin, herra Aronnax. Saatte olla ylpeä maanmiehestänne. Hän alotti kuten monet muutkin kokien suruja ja vastoinkäymisiä, mutta hän voitti lopultakin, sillä hänellä oli neroa ja tahdonvoimaa. Valitettavasti en voi viedä teitä Suezin kanavan läpi; mutta ylihuomenna, tultuamme Välimerelle, saatte nähdä pitkät aallonmurtajat Port-Saidin edustalla."
"Välimerelle tultuamme!" huudahdin.
"Niin, professori. Ihmetyttääkö se teitä?"
"Ihmettelen vain sitä että jo ylihuomenna voisimme olla Välimerellä. Kanavaahan vasta par'aikaa kaivetaan; ja voidaksenne purjehtia Afrikan ympäri tässä ajassa pitäisi teidän voida antaa Nautilukselle vallan yliluonnollinen nopeus."
"Kuka sanoo että sen pitäisi kiertää Afrikan ympäri?"
"Mutta jollei laivanne kulje kuivaa maata pitkin kannaksen yli…"
"Tai sen alitse, herra Aronnax."
"Alitseko?"
"Aivan niin", vastasi kapteeni levollisesti. "Jo kauvan sitten suoritti luonto tämän kannaksen alla saman työn, jota ihmiset nyt tekevät sen yläpinnalla."
"Mitä? Olisiko kulkuväylä siis olemassa?"
"On kyllä, maanalainen väylä, jonka olen ristinyt Arapian tunneliksi ja joka Suezista alkaen päättyy Pelusiumin lahteen."
"Mutta eikö Suezin kannas ole juoksuhietaa?"
"On pinnaltansa. Mutta jo viidenkymmenen metrin syvyydellä tapaa järkkymättömänä kalliopohjan."
"Sattumaltako tulitte keksineeksi tuon väylän?" kysyin yhä enemmän ihmeissäni.
"Sekä sattumalta että järkisyitten perusteella, professori, ja paljoa suuremmassa määrässä järkisyitten."
"Kapteeni, minä kuulen teitä, mutta korvani niskoittelevat kuulemataan vastaan."
"Herra professori", vastasi kapteeni, "aivan yksinkertainen luonnonhistoriallinen aprikoiminen sai minut keksimään tämän kulkuväylän, jonka minä yksin tunnen. Olin huomannut että niinhyvin Punaisessa meressä kuin Välimeressä elää joukko aivan samoja kalalajeja; sen johdosta rupesin arvelemaan eikö niiden välillä olisi jotain välitöntä yhteyttä. Jos sellainen olisi olemassa, täytyisi maanalaisen merivirran ehdottomasti kulkea Punaisesta merestä Välimereen, koska edellisen pinta on jälkimmäisen pintaa ylempänä. Pyydystin sentakia joukon kaloja Suezin läheisyydestä, sovitin vaskirenkaan niiden pyrstön ympärille ja päästin ne taas mereen. Muutama kuukausi sen jälkeen pyydystin muutamia rengasniekka-kalojani uudelleen Syyrian rannikoilta. Päättelemäni kulkuväylä oli siis olemassa. Minä etsin sitä Nautiluksellani, löysin sen, uskalsin lähteä sitä kulkemaan, ja kohta voitte tekin, professori, sanoa purjehtineenne Arapian tunnelin läpi!"