XI LUKU.
Kaikki käy sähköllä.
"Kas tässä", sanoi kapteeni Nemo, osottaen minulle hyttinsä seinillä riippuvia kojeita, "ovat kaikki Nautiluksen liikehtimiseen tarvittavat vehkeet. Täällä, samoin kuin arkihuoneessakin, ovat ne aina silmieni alla tarkalleen osottamassa asemaani ja kulkusuuntaani keskellä valtamerta. Toiset niistä ovat teille tuttuja, niinkuin lämpömittari, joka näyttää alukseni sisäpuolisen lämpömäärän, ilmapuntari, joka osottaa ilmanpaineen ja ennustaa säänmuutokset; hygrometri, joka ilmoittaa ilmakehän kosteuden tai kuivuuden; myrskylasi, jonka sisusainekset hajautumisellaan tietävät rajuilmain tulosta; kompassi, joka ohjaa kulkuani, sekstantti, joka auringon korkeudesta näyttää leveysasteen, kronometrit, joilla lasken pituusasteen, sekä päivä- ja yökiikarit, joilla tarkastan taivaanrantaa Nautiluksen kohottua vedenpinnalle."
"Ne kaikki ovat tavallisia merikojeita", vastasin, "ja minä tunnen niiden käytännön. Mutta nämä toiset epäilemättä vastaavat Nautiluksen erikoistarpeita. Tuo kellotaulu liikkuvine viisarineen on kaiketi manometri (höyrypaineenmittari)?"
"Se on manometri. Mutta ollen yhteydessä veden kanssa, jonka ulkoista painetta se osottaa, antaa se samalla myös tietää millä syvyydellä kuljemme."
"Entä nuo toiset kojeet, joiden käytäntöä en voi aavistaa?"
"Kas tässä, professori, on minulla syytä antaa teille hiukan selityksiä. Tahdotteko ystävällisesti tarkastaa niitä?"
Hän vaikeni hetkiseksi, jatkaen sitte:
"On olemassa valtava voima, nöyrä, nopea ja helposti käytettävä, joka alistuu mihin tarkotukseen hyvänsä ja joka on ylinnä valtiaana aluksessani. Kaikki toimitetaan täällä sen avulla. Se valaisee, se lämmittää ja on koneitteni elävä sielu. Tämä voima on sähkö."
"Sähkö!" huudahdin hämmästyneenä[13].
"Aivan niin, herrani. Tahdotteko tietää kuinka sitä valmistan? Te tunnette meriveden kokoonpanon. Kilogrammassa sitä on 96 l/2 prosenttia vettä ja noin 2 2/3 prosenttia kloorinatriota eli tavallista keittosuolaa, loput eräitä talkki- ja maasuoloja. Kuten näette, on siinä kloorinatriota siis melkoisesti. Tätä natriota minä erittelen merivedestä ja valmistan siitä tarvisaineeni. Ne kuten kaiken muunkin mitä täällä tarvitsen saan valtamerestä, se se antaa minulle sähköä, ja sähkö antaa lämpöä, valoa, liikuntakykyä, sanalla sanoen elämää Nautilukselle."
"Mutta ei kuitenkaan ilmaa jota hengitätte?"
"Oh, voisin kyllä valmistaa niin paljon ilmaakin kuin hengitämme, mutta se on tarpeetonta, sillä voin nousta pinnalle milloin minua haluttaa. Mutta vaikka sähkö ei varustakaan minua hengittämiseen tarvittavalla ilmalla, niin käyttää se valtavia ilmapumppuja, Jotka sijaitsevat avarissa säiliöissä ja joiden avulla kykenen viipymään meren syvyyksissä mieleni mukaan. Se antaa aina yhtäläistä ja keskeytymätöntä valoa, jollaista aurinko ei maan asukkaille anna. Katsokaahan tuota kelloa; se käy sähköllä ja vie täsmällisyydessä voiton parhaista kronometreistä. Olen jakanut sen taulun neljäänkolmatta tuntiin, niinkuin Italian kelloissa on tapana, sillä täällä alhaalla ei meillä ole yötä eikä päivää, ei aurinkoa eikä kuuta, vaan aina yhtäläinen keinotekoinen valo, jonka otan mukaani meren pohjaan. Katsokaa, nyt on kello 10 aamulla."
"Juuri niin."
"Kas tässä näette toisenlaista sähkön käytäntöä. Tämä edessämme riippuva kellotaulu osottaa Nautiluksen nopeutta. Sähköjohto yhdistää sen potkuriin, ja neula ilmoittaa todellisen vauhdin. Näettekö, nyt kiidämme eteenpäin kahden peninkulman nopeudella tunnissa."
"Se on ihmeellistä, kapteeni, ja te teette aivan oikein kun käytätte hyväksenne tuota voimaa, joka korvaa tuulen, veden ja höyryn."
"Emme ole vielä lopussa, herra Aronnax", sanoi kapteeni Nemo; "jos tahdotte seurata minua, niin tarkastamme laivan peräpuolta."
Minä jo todella tunsin tämän vedenalaisen aluksen etuosan, jossa keulasta alkaen oli seuraavat suojat: ruokasali, viisi metriä pitkä ja erotettu kirjastosta vedenpitävällä väliseinällä; kirjasto, samoin viisi metriä pitkä; iso arkihuone eli museo, kymmenen metriä pitkä ja erotettu kapteenin huoneesta toisella vedenpitävällä väliseinällä; viimemainittu huone, viisi metriä pitkä; minun huoneeni, kaksi ja puoli metriä pitkä ja vihdoin ilmasäiliö, seitsemän ja puoli metriä pitkä. Kaikkiaan siis pituutta kolmekymmentä viisi metriä. Edellämainitut veden pitävät väliseinät olivat varustetut ovilla, jotka kumilaitteilla olivat tehdyt ilmanpitäviksi, niin ettei vuodonkaan sattuessa ollut uppoamisen vaaraa.
Minä astuin kapteeni Nemon jälessä käytävää pitkin ja saavuin aluksen keskiosaan. Siellä oli jonkinmoinen kaivo tahi kuilu kahden vedenpitävän väliseinän välillä. Rautakoukulla seinään kiinnitetyt rautaiset tikaportaat johtivat sen yläpäähän. Minä kysyin kapteenilta, mihin tarkotukseen portaita käytettiin.
"Ne vievät purteen", hän vastasi.
"Mitä, onko täällä pursikin?" kysäsin kummastuneena.
"Tietystikin, mainio pursi, kevyt ja uppoamaton, jolla käymme kalassa tahi huvimatkoilla."
"Mutta siihen muuttaaksenne teidän täytyy nousta vedenpintaan?"
"Ei lainkaan. Pursi on kiinnitetty Nautiluksen ulkorungon yläosaan sitä varten sovitettuun onteloon. Se on kannellinen, aivan vedenpitävä ja kiinnitetty emäalukseen vankoilla rautaruuveilla. Nämä portaat johtavat Nautiluksen kanteen tehtyyn aukkoon, jota tarkoin vastaa toinen, purren kylkeen tehty aukko. Tämän kaksoisoven kautta minä käyn sisään purteen. Mieheni sulkevat Nautiluksen aukon, ja minä suljen purren aukon ruuvikierteillä. Sitte irroitan kiinnitysruuvit, ja pursi kohoaa aika vauhtia vedenpintaan. Nyt avaan kansilevyn, kohotan maston, nostan purjeen, otan airot esiin ja annan huristaa".
"Mutta miten palaatte laivaan?"
"Minä en tänne palaakaan, herra Aronnax; Nautilus saapuu minua noutamaan."
"Teidän määräyksestänne?"
"Minun määräyksestäni. Sähköjohto yhdistää molemmat alukset. Minä sähkötän miehilleni, se riittää."
"Todentotta", huokasin hämmästyneenä, "ei mikään saata olla sen yksinkertaisempaa."
Noustuamme portaita myöten välikannelle vilkasin kahta metriä leveään hyttiin, jossa Conseil ja Ned Land ihastuneina ahmivat oivallista aamiaistaan. Sitten avautui ovi kolme metriä leveään keittiöön, jota avarat varastosäiliöt ympäröivät. Sielläkin oli sähkö palvelijana, keittäen ruoat paremmin kuin yksin kaasukin. Keittoastiain alla kulkevat virrat antoivat platinasienelle[14] tavattoman kuumuuden, joka sitten jakautui eri tahoille. Ne myöskin kuumensivat tislauskonelta, joka suolaa haihduttamlla valmisti mainiota juomavettä. Keittiön vieressä oli mukavasti sisustettu kylpyhuone kuuman- ja kylmänveden hanoineen.
Lähellä keittiötä oli myöskin miehistön makuusuoja, viisi metriä pitkä. Mutta sen ovi oli suljettu, niin etten sen järjestelystä voinut päätellä laivaväen lukumäärää.
Perällä oli neljäs väliseinä, jota erotti tämän osaston konehuoneesta. Ovi aukeni ja minä astuin kirkkaasti valaistuun, kokonaista kaksikolmatta metriä pitkään suojaan. Se oli jaettu kahteen osastoon; toisessa valmistettiin sähköä ja toinen sisälsi koneiston, jonka avulla sähkö pyöritti potkuria. Minä tarkastelin laitoksia suurella mielenkiinnolla, nähdäkseni millä tavalla kapteeni Nemo — joka varmasti oli etevä insinööri — oli suunnitellut aluksensa konepuolen.
"Kuten näette", sanoi isäntäni, "käytän Bunsenin pattereita enkä Ruhmkorffin. Viimemainitut eivät olisi tarpeeksi voimakkaita. Bunsenin pattereita tarvitsee vähemmän lukumäärän, mutta ne ovat isommat ja väkevämmät, niinkuin kokemus paraiten todistaa. Niillä synnytetty sähkövirta kulkee etupuolelle, missä se isojen sähkömagneettien avulla panee käyntiin vipuja hammasratasjärjestelmän, joka vuorostaan pyörittää potkurin akselia. Potkuri, jonka läpimitta on yli kuusi metriä ja ruuvikierre lähes kahdeksan metriä, tekee noin satakaksikymmentä pyörähdystä minuutissa."
"Mikä on suurin nopeutenne?"
"Kahdeksankymmentä kilometriä tunnissa."
"Minä näin Nautiluksen tekevän liikkeitä Abraham Lincolnin edessä ja sain silloin aavistusta sen erinomaisesta nopeudesta. Mutta se ei riitä. Meidän täytyy nähdä minne menemme. Meidän täytyy kyetä ohjaamaan oikeaan, vasempaan, ylös ja alas. Kuinka pääsette noihin suuriin syvyyksiin, joissa on laskettu olevan satojen ilmakehien paine? Kuinka palaatte takaisin valtameren pintaan? Ja kuinka pysyttelette sopivalla keskitasolla? Kyselenkö nyt liikaa?"
"Ette ollenkaan, professori", vastasi kapteeni hiukan epäröityään, "koska ette enää koskaan tule jättämään tätä vedenalaisia alusta. Käykäämme tupakkasalonkiin, se on meidän tavallinen puhelu- ja työhuoneemme; siellä saatte kuulla kaikki mitä haluatte Nautiluksesta tietää."