XII LUKU.
Hiukan numerotietoja.
Kohta istuimmekin salongin nahkasohvalla, sikarit hampaiden välissä. Kapteeni pani eteeni paperiarkin, jolle oli piirretty Nautiluksen asemakaava ynnä pituus- ja läpileikkaus. Sitten hän alotti selityksensä seuraavaan tapaan:
"Kas tässä, herra Aronnax, näette aluksemme eri mittasuhteet. Se on pitkähkö, kartiomaisiin keuloihin päättyvä lieriö ja muistuttaa suuresti sikaria. Lieriön pituus päästä päähän on 70 metriä ja suurin vahvuus 8 metriä. Se ei ole rakennettu teidän kaukomatkahöyryjenne tapaan, mutta se on pituuteensa nähden kyllin suippea jolta vesi helposti juoksee sen sivuja pitkin aiheuttamatta kululle liikaa vastusta.
"Näistä mittaluvuista saatte helposti Nautiluksen pinta-alan ja tilavuuden. Edellinen on noin 1,100 neliömetriä ja jälkimäinen 1,500 kuutiometriä, toisin sanoen: täydellisesti veteen upotettuna se työntää tieltään 1,500 kuutiometriä vettä eli painaa saman luvun tonneja.
"Kun suunnittelin tätä vedenalaista alusta laskin että siitä, sen ollessa tasapainoasennossa vedessä, ainoastaan yhdeksän kymmenettä osaa painuisi pinnan alle ja jälellä oleva kymmenes osa kohoisi veden yläpuolelle. Aluksen tulisi näin ollen työntää tieltään vesimäärä, joka vastaa yhdeksän kymmenettä osaa sen tilavuudesta, siis 1,350 kuutiometriä eli toisin sanoen: alus painaisi tämän määrän tonneissa. En siis rakentaessani laivaani näiden mittasuhteiden mukaan saanut mennä tämän painomäärän ylitse.
"Nautilus on kokoonpantu kahdesta rungosta, sisä- ja ulkopuolisesta, jotka ovat liitetyt toisiinsa T-muotoisilla rautapulteilla, niin että ne ovat kuin yhtä kiinteätä kappaletta ja kykenevät vastustamaan valtameren raivoisimpiakin hyrskyjä.
"Nämä rungot ovat teräslevyistä, joiden tiheys on seitsemän tahi kahdeksan kertaa veden tiheyttä suurempi. Sisärunko on 5 sentimetriä vahva ja painaa 394 tonnia. Ulkorunko eli emäpuu on 50 sm. korkea ja 25 sm. paksu ja painaa yksinään 62 tonnia. Koneisto ja painolasti, väliseinät ja sivukaaret, kokoelmat ja kalustus tulevat lisäksi, niin että laivan kokonaispaino nousee juuri 1,350 tonniin. Onko tämä nyt teillä selvillä?"
"Kyllä."
"Kun siis Nautilus ui vedessä, kohoaa siitä yksi kymmenes osa pinnan yläpuolelle. Mutta jos laitan säiliöitä, joihin mahtuu uupuvan kymmenennen osan eli 150 tonnin paino, ja täytän ne vedellä, niin painaa alus 1,500 tonnia eli työntää saman määrän vettä tieltään ja painuu siis kokonaan pintaan. Niin olenkin tehnyt; säiliöt ovat laivani alaosassa. Minä väännän hanoja, säiliöt täyttyvät vedellä ja Nautilus laskeutuu aivan pinnan tasalle."
"No hyvä, kapteeni, mutta nyt meitä kohtaa päävaikeus. Saatan kyllä käsittää, että voitte laskeutua vedenpinnan tasalle. Mutta kun pyritte syvemmälle, niin eikö alustanne kohtaa alhaalta ylöspäintyöntävä paine, joka 10 metrin syvyydellä vastaa yhtä atmosfeeria eli siis 1 kilogramman painetta neliösentimetriä kohti?"
"Aivan niin, herrani."
"Mutta jollette rupea täyttämään koko Nautilusta vedellä, niin en näe muutakaan keinoa sen upottamiseksi."
"Herra professori", vastasi kapteeni Nemo, "te ette saa sekoittaa statiikkaa (lepo-oppia) dynamiikkaan (liikevoima-oppiin), sillä silloin teette mitä ikävimpiä erehdyksiä. Ei ole lainkaan vaikeata painua valtameren suurimpiinkaan syvyyksiin, sillä kaikilla kappaleilla on taipumus uppoamiseen. Seuratkaa nyt todisteluani."
"Olen pelkkänä korvana, kapteeni."
"Kun tahdoin tutkia, paljonko painoa Nautilukselle oli lisättävä jotta se uppoisi, niin tarvitsi minun vain pitää silmällä, paljonko pienemmäksi meriveden tilavuus käy meidän tullessamme yhä alempiin kerroksiin."
"Se on selvää", vastasin.
"Mutta vaikka ei olekaan aivan mahdotonta puristaa vettä kokoon, tekee se pusertamiselle kuitenkin mitä tehokkainta vastustusta. Uusimpien tutkimusten mukaan on tämä tilavuudenvähennys ainoastaan 436 kymmenmiljoonasosaa yhtä atmosfeeria eli 10 metriä kohti. Jos tahdon vajota 1,000 metrin syvyyteen, niin lasken suuriko on tilavuudenvähennys 1,000 metriä korkean vesipatsaan alla eli toisin sanoen 100 atmosfeerin paineen vallitessa. Vähennykseksi saan 436 sadastuhannesosaa. Minun on siis lisättävä Nautiluksen painoa niin, että se 1,500 tonnin sijasta painaa 1,506 tonnia. Koko painonlisäys on siis vain 6 tonnia. Mutta minulla on laivassani varasäiliöitä, joihin mahtuu aina 100 tonniin vettä. Voin siis laskeutua melkein niin syvälle kuin vain tahdon. Kun sitten haluan taas nousta vedenpintaan, niin tarvitsee minun vain poistaa säiliöstä tämä vesimäärä; ja jos tahdon että Nautilus kohoo kymmenenteen osaan koko kantavuudestaan eli että sen kymmenes osa uiskentelee pinnan yläpuolella, niin tyhjennän kaikki säiliöt."
Tällaista numerotodistelua vastaan ei minulla ollut mitään väittämistä.
"Minä hyväksyn laskelmanne, kapteeni", sanoin; "ja vaikeata olisikin sotia niitä vastaan, kun jokapäiväinen kokemus todistaa ne oikeiksi. Mutta oletanpa että vielä on jälellä muuan suuri vaikeus."
"Mikä sitten, professori?"
"Kun olette 1,000 metrin syvyydellä, pusertaa Nautituksenne kylkiä 100 atmosfeerin paine. Jos siis tällöin tahdotte tyhjentää varasäiliönne ja nousta pintaan, on teidän pumppujenne voitettava tämä 100 atmosfeerin vastapaine, joka nousee 100 leiviskään neliösentimetriä kohti. Tämä taas edellyttää voimaa…"
"Jonka vain sähkö voi minulle antaa", kiiruhti kapteeni Nemo keskeyttämään. — "Minä toistan vielä kerran, että koneitteni tuottama voima on melkein rajaton. Muistanette itse, kuinka voimakkaita vesipatsaita pumppuni viskasivat Abraham Lincolnin kannelle. Muuten käytän varasäiliöitäni ainoastaan laskeumakseni suhteellisesti matalalle, 1,500—1,800 metriä syvälle ja säästän siten koneitani. Mutta kun minua haluttaa tutkia valtameren pohjaa 7—8,000 metrin syvyydellä, käytän toisia, yhtä tehokkaita keinoja."
"Minkälaisia, kapteeni?"
"Tällöin saan etsimättä tilaisuuden selittää teille, miten Nautilusta ohjataan".
"Olen kovin utelias kuulemaan."
"Kääntyäksemme oikeaan tai vasempaan käytämme lavallista peräsintä ruotelirattaineen ja -kettinkineen. Mutta laskeutuaksemme veteen ja noustaksemme jälleen pinnalle on meillä laivan sivuilla erityiset ohjauslaitteet. Semmoisina on kaksi tasoa, jotka ovat kiinnitetyt väkevään akseliin ja joita sen avulla voi mielin määrin kallistella. Kun ne ovat yhdensuuntaiset laivan pituussuunnan kanssa, kuljemme vaakasuorasti eteenpäin. Asettamalla ne etunojoon käy kulkumme potkurin avulla syvyyttä kohti, ja takanojoon asetettuina ne ohjaavat meidät ylös pintakerroksiin. Ja jos haluan aivan nopeasti kohota vedenpintaan, irroitan potkurinkoplauksen, jolloin vedenpaine nostaa laivan aivan kuin kaasulla täytetyn ilmapallon kohtisuorasti ylös."
"Mainiota, kapteeni!" huudahdin. —"Mutta kuinka perämies veden sisässä ollen voi seurata määräämäänne suuntaa?"
"Hän on sijoitettu mykiömäisillä lasiseinillä varustettuun komeroon, joka sijaitsee Nautiluksen yläosassa."
"Voiko lasi kestää sellaista painetta?"
"Aivan hyvin. Vaikka lasi onkin haurasta kolauksille, on se kyllin sitkeää vastustamaan melkoistakin painetta. On todettu sentimetrin vahvuisen lasin kestävän 16 atmosfeerin paineen, ja meidän lasimme on 30 kertaa paksumpaa."
"Se kelpaa, kapteeni Nemo; mutta näkemiseen vaaditaan valoa, ja minä ihmettelen kuinka keskellä vesivuorien hämäryyttä…"
"Peränpitäjän komeron takapuolella on väkevä sähkövalonheittäjä, joka valaisee merta lähes kilometrin laajuudelta."
"Hyvä, hyvä, herra kapteeni! Nyt käsitän, mistä se salaperäisen miekkavalaan fosfori kimmellys lähti, joka meille oppineille tuotti niin paljon päänvaivaa. Ja mitä tulee Scotian ja Nautiluksen yhteentörmäykseen, joka aikoinaan synnytti sellaisen melun, oli se kaiketi vain tapaturma?"
"Pelkkä tapaturma. Minä kuljin ainoastaan sylen syvyydellä vedenpinnasta, kun törmäys tapahtui. Eivätkä seuraukset olleetkaan sen pahemmat."
"Ei lainkaan. Mutta mitä kamppailuunne Abraham Lincolnin kanssa tulee…"
"Professori, olen pahoillani että niin sattui käymään yhdelle Amerikan sotalaivaston paraimmista aluksista; mutta se hyökkäsi kimppuuni, ja minun oli pakko puolustaa itseäni. Tyydyinhän kumminkin vain siihen, että saatoin sen taistelukyvyttömäksi. Lähimmässä satamassa frekatti voi helposti korjata vaurionsa."
"Ah, kapteeni Nemo, teidän Nautiluksenne on kerrassaan ihmeteltävä alus!"
"Niin onkin, professori; ja minä rakastan sitä kuten itseäni. Jos merellä kohtaa vaara jotakin teidän laivoistanne, niin on silloin ensi tunne laivassa sellainen, kuin avautuisi pohjaton kuilu sen alla ja vierellä. Nautiluksen miehistöllä ei koskaan ole sellaista tunnetta. Minun laivani kaksinkertaisia terässeiniä ei mikään voima murra; siinä ei ole purjeita huolehdittavina; ei ole pelkoa höyrykattiloiden räjähtämisestä, tulipalon vaarasta, hiilien loppumisesta, myrskyistä, yhteentörmäyksistä. Täällä saavat mielet aina olla levolliset. Eikö tämä ole kaiken purjehtimisen ihanne? Ja jos on totta, että koneenkäyttäjä luottaa laivaansa enemmän kuin sen rakentaja, ja rakentaja enemmän kuin kapteeni, niin ymmärrätte että minä voin täydellisesti luottaa Nautilukseeni, sillä minä olen yhdellä haavaa sen kapteeni, rakentaja ja koneenkäyttäjä."
"Mutta miten voitte rakentaa tämän ihmeellisen alukseen niin salaa, kenenkään siitä tietämättä?"
"Sen jok'ainoa osa, herra Aronnax, on tuotu maapallon eri osista. Emäpuun valmisti Creusot Ranskassa, rungon teräslevyt Laird Liverpoolissa, potkurin Scott Glasgowissa ja potkurinakselin Penn & C:o Lontoossa. Vesisäiliöt ovat Cail & C:on tehtaista Pariisissa, koneisto Kruppilta Preussissa, keula Ruotsin Motalasta, matemaatilliset kojeet Hart Brothers'ilta New Yorkissa j.n.e. Ja kultakin näiltä tein tilaukset eri nimiin."
"Mutta olihan nämä osat liitettävä toisiinsa ja alus jossakin kokoonpantava?"
"Se tapahtui autiolla valtameren saarella. Siellä minä itse kasvattamaini ja opettamaini kelpo miesten kanssa panin kokoon joka erän. Sittekun alus oli valmiiksi saatu, poltimme poroksi telakkamme, jottei jäänyt jälkeäkään kielimään hankkeestamme asianosattomille."
"Mutta sittepä maksoikin aluksenne aika paljon?"
"Rautalaiva maksaa 1,125 markkaa tonnilta, Nautiluksen kokoinen siis 1,687,500 markkaa. Sen kokoonpaneminen ja kaikilla kojeilla ja tarve-aineilla varustaminen maksoi 2 miljoonaa, ja lisäksi tulee sen taide- ja luonnontieteellisten kokoelmain arvo, noin 5 miljoonaa markkaa."
"Sallitteko minun kysyä vielä yhtä asiaa, kapteeni Nemo?"
"Kysykää, professori."
"Te olette siis hyvin rikas?"
"Rikkaudellani ei ole rajoja, herrani; minä voisin, haitatta itselleni, hyvin maksaa Ranskan valtiovelan."
Minä tuijottelin tuohon merkilliseen mieheen. Leikittelikö hän minun herkkäuskoisuudellani? Tulevaisuus oli sen näyttävä.