YHDEKSÄSKOLMATTA LUKU
Hedelmällisten seutujen yli. — Speken ja Burtonin löydöt toiselta ja
Barthin löydöt toiselta puolen yhtyvät.
Lähtöhetkestänsä asti kulki pallo suurella nopeudella. Ja kovin jo matkustajat halusivatkin päästä pois erämaasta, jossa he olivat vähällä olleet joutua turmion omiksi.
Kello yhdeksän paikoilla aamulla alkoi näkyä kasvullisuuden oireita: muutamia yrttejä ikäänkuin uiskentelemassa tämän hiekkameren pinnalla, ilmoittaen heille, kuten Kristoffer Kolumbolle aikoinaan, maan olevan lähellä; viheriäitä taimia putkahteli arasti näkyviin piikiven välistä.
Mäkiä, toistaiseksi vielä matalia, aaltoeli taivaanrannassa, usmassa epäselvinä rajapiirteineen; yksitoikkoisuus alkoi hälvetä.
Riemulla tervehti tohtori tätä uutta seutua. Hän oli matrossin lailla märssykorissa huudahtamaisillaan:
— Maa näkyy!
Tuntia myöhemmin ilmeni manner hänen silmiensä eteen, autiomaisena kyllä vieläkin, mutta ei enää niin tasaisena, alastonna. Harmaata taivasta vasten kuulsi muutamia puita.
Hetken aikaa vielä kuljettua, leveni heidän eteensä vähäinen järvi, amfiteatterimaisesti mäkien ympäröimä, mäkien, sillä ne eivät vielä olleet oikeutettuja kantamaan vuoren nimeä. Kaikkialla kierteli hedelmällisiä laaksoja, joista mitä erillaisimmat puut kohottelivat selvittämättömän pörröisiä latvojansa. Muita tiheämmässä kasvoi elaispuu, joka lykkää okaisesta rungostaan 4,5 metriä pitkiä lehtiä. Villapuu heitti tuulen kanneskella siementensä hienoa untuvaa; pendanus, Arabialaisten "kenda", levitti balsamituoksuansa ilmaan aina Victoriaan asti. Papaia, palmumaisine lehtineen, sterculia, jossa Sudanin pähkinät kasvaa, baobab ja banani täydensivät uhkuavan kasvullisuuden näissä kääntöpiirien välisissä vyöhykkeissä.
— Maa on verratonta, — virkkoi tohtori.
— Kas tuossa eläimiäkin, — sanoi Joe; — ei ne ihmisetkään enää kovin kaukana liene.
— Kuinka komeita norsuja! — huudahti Kennedy. — Eiköhän millään keinoin pääsisi hiukan metsästämään?
— Mutta mahdotonhan meidän on pysähtyä, hyvä Dick, kun vauhti on näin kova. Ei, kestähän toki vielä Tantalon tuskia! Myöhemmin saat siitä kyllä korvauksen.
Olipa siinä todellakin jotain, mihin innostua metsämiehen. Dickin sydän pälpätti, ja kiihkoisena hän sormieli karbiininsa perää.
Seudun eläinkunta oli yhtä runsas kuin kasvikuntakin. Villi härkä vieriskeli paksussa ruohikossa, kadoten siihen kokonaan; harmaita, mustia ja keltaisia norsuja, mitä kookkainta lajia, kulki tuuliaispäänä metsäin halki, taittaen, murtaen, musertaen ja jälkeensä jättäen hävityksen huikean aukon. Mäkien metsäisillä rinteillä pauhasi vesiputouksia, yhtyen pohjoiseen kulkeviksi virroiksi, ja niissä virtahevot mellastivat, ja neljättä metriä pitkät merilehmät, ruumis kalan-omainen, makailivat rannoilla, uhkuvin utarein.
Siinä harvinainen eläinkokoelma ihmeellisessä kasvitarhassa, jossa lukemattomat linnut tuhansin värein välkkyivät kesken puunkokoisia kukkakasveja.
Tästä upeasta luonnosta tunsi tohtori tämän seudun Adamauan kuningaskunnaksi.
— Mehän — sanoi tohtori — anastamme omaksemme nykyaikuisia löytöjä; minä seuraan entisten retkeilijäin keskeyneitä teitä; varsin onnellinen sattuma, ystävät hyvät. Meidän käy mahdolliseksi yhdistää Burtonin ja Speken löydöt tohtori Barthin löytöihin. Me jätimme Englantilaiset ja kohtaamme hampurilaisen ja pian olemme saapuneet äärimmäiseen kohtaan, mihin tämä uskalias tiedemies pääsi.
— Minusta tuntuu kuin noiden kahden löytöjen välillä olisi suunnaton ala, siitä matkasta päättäen, minkä me olemme kulkeneet.
— Se on helposti laskettu. Ota kartta ja katso, mikä pituus-asema on
Ukereuen järven eteläpäällä, johon Speke tunkeutui.
— Melkein 37:nellä asteella.
— Entäs Jolan kaupunki, jonka saamme nähdä tänään, ja johon Barth saapui?
— Noin 12:nella.
— Välimatka siis 25 astetta eli, lukien 60 maantieteellistä peninkulmaa astetta kohti, yhteensä 1500 maantieteellistä peninkulmaa (2780 km).
— Nätti matka, — arveli Joe, — varsinkin sille, joka meinaa sen jalkaisin tallustella.
— Ja se tulee sittenkin tehdyksi. Livingstone ja Moffat tunkeutuvat sisämaata kohti. Njassan järvi, jonka he löysivät, ei ole enää kovin kaukana Tanganajika järvestä, jonka Burton sai ilmi. Ennen 19:nen vuosisadan loppua nämä suunnattomat alat saadaan aivan varmaan tutkituiksi. Mutta — lisäsi tohtori, katsahtaen kompassiin, — mieleni on paha, että tuuli kuljettaa meitä niin kovin kauas länttä kohti. Olisin suonut pääseväni pohjoiseen.
Kaksitoista tuntia kuljettuansa oli Victoria saapunut Nigritian rajoille. Alkuasukkaat, Arabialaiset, paimentelivat siellä laumojaan. Taivaanrannassa kohotti Atlas vuoristo korkeita kukkuloitaan. Tähän vuoristoon, jonka korkeus lasketaan olevan noin 2500 metriä, ei ole vielä Europpalaisen jalka milloinkaan astunut. Sen läntisiltä rinteiltä lähtevät kaikki tänpuolisen Afrikan joet ja laskevat valtamereen.
Vihdoin tuli näkyviin varsinainen virta. Suunnattomista muurahaispesistä sen lähistöillä arvasi tohtori sen Benuen virraksi. Se on yksi niitä suuria jokia, jotka yhtyvät Nigeriin, tuohon Arabialaisten "Vetten lähteesen".
— Tämä virta, — puhui tohtori, — on vast'edes oleva luonnollisena kulkuväylänä Nigritian sisämaahan. Yksi meidän uljaimpia kapteneitamme on Pleiad nimisellä höyryveneellä noussut aina Jolan kaupunkiin asti. Nyt olemme, niinkuin näette, tunnetuissa seuduissa.
Suuret laumat orjia puuhasivat maanviljelystöissä. Siellä viljellään sorgoa, erästä hirssilajia, joka on siellä pääviljana. Sanomattomalla hämmästyksellä he katselivat Victoriaa, joka kiiti taivaalla kuin mikä meteori. Illalla se pysähtyi 70 kilometrin päähän Jolan kaupungista, mutta kaukana kohoilivat Mendif vuoren molemmat terävät huiput.
Tohtori heitätti ankkurit, ja pallo tarttui kiinni pitkään puuhun. Kova tuuli kieputti kumminkin Victoriaa, niin että se pyrki kallistumaan vaakasuoraan asentoon, gondolissa olijoille peräti vaaralliseen. Fergusson ei sinä yönä saanut unta silmäänsä. Monasti hän oli jo hakkaamaisillann poikki köyden, päästäksensä raju-ilmaa pakoon. Myrsky asettui vihdoin, eikä pallon heilunnat enää antaneet aihetta levottomuuteen.
Huomenna oli tuuli heikompi, mutta se vei heitä loitommas Jolan kaupungista. Tohtorin olisi kovin tehnyt mieli nähdä tätä Fullanien uudesti rakentamaa kaupunkia, mutta täytyi pakostakin tyytyä suuntautumaan pohjoiseen, hiukan itäänkin.
Kennedy ehdotti, että pysäyttäisiin tänne metsästämään, ja Joe huomautti, että tuoreesta lihasta alkaa olla tuntuva puute, mutta asukasten rajut tavat ja muutamat Victoriaa kohti tähdätyt laukaukset pakottivat tohtorin jatkamaan matkaa. Kuljettiin vieläkin erään tienoon yli, murhain ja tulipalojen tienoon, jossa käydään alituista sotaa, ja jossa ruhtinaat panevat valtakuntiansa altiiksi hirmuisissa taisteluissa.
Tohtorin ponnistuksista huolimatta kiiti pallo suoraa päätä koilliseen, Mendifin vuorta kohti, joka oli pilvien kätkössä. Näitten vuorten korkeat kukkulat erottavat Nigerin jokilaakson ja Tshad järven alangon toisistaan.
Pian tuli näkyviin Bagele ja sen kahdeksantoista kylää, jotka ovat ryhmäyneet sen rinteille kuni lapsiparvi äitinsä ympärille. Viehättävä näky niille, jotka näkivät kaiken tuon ylhäältä yht'aikaa. Notkoissa rehoitti kaikkialla riisi- ja arakidi-vainioita.
Kello kolme oli Victoria Mendif vuoren edessä. Sitä ei käynyt kiertäminen; täytyi siis kulkea sen ylitse. Nostettuansa hormin lämmön 100 asteella, sai tohtori pallon kohoamaan 2700 metriä. Se oli korkein nousu koko matkalla. Lämpö näissä yläisissä kerroksissa oli niin alhaalla, että matkustajain täytyi turvata peitteisinsä.
Fergussonin tuli kiire laskeutua alemmas, pallon päällys kun uhkasi haljeta. Hän ennätti sentään huomata vuoren olevan vulkaanista alkuperää. Sen kraterit eivät nykyisin ole kuin syviä kuiluja enää. Laajat kerrokset linnunjätteitä tekivät sen, että Mendifin rinteet näyttivät kalkkikallioille. Siinä olisi riittänyt höystettä vaikka koko Yhdistetyn Kuningaskunnan viljavainioille.
Kello viisi oli Victoria päässyt suojaan etelätuulelta ja laskeutui nyt verkalleen vuoren rinteitten yli ja pysähtyi avaraan metsän-aukioon kaukana asutuista seuduista. Heti kuin gondoli oli kajonnut maahan ja pallo huolellisesti kiinnitetty, hyppäsi Kennedy haulikko kädessä ulos gondolista ja astui viettävälle tasangolle. Eikä pitkää aikaa kulunutkaan, niin jo hän palasi, mukanansa puoli tusinaa sorsia ja eräänlaisia bekkasiineja, jotka sitte Joe laittoi parhaan taitonsa mukaan.
Ateria oli maukas, ja yö nukuttiin rauhassa.