YHDESTOISTA LUKU
Tulo Zanzibariin. — Englannin konsuli. — Maan-asukasten vastenmielisyys. — Kumbenin saari. — Sateen hankkijat. — Pallon täyttäminen. — Lähtö huhtikuun 18:na. — Viimeiset jäähyväiset. — "Victoria".
Kestävä myötäinen tuuli oli jouduttanut Resoluten matkaa päämäärää kohti. Mozambikin salmesta kuljettiin varsin tyyneellä ilmalla. Merimatka oli hyvä enne ilmamatkalle. Jokainen toivoi jo pian päästävän perille, ja jokaisen teki mieli olla apuna tohtori Fergussonin lopullisissa valmistuksissa.
Vihdoin, huhtikuun 15:nä, saatiin näkyviin Zanzibarin kaupunki, joka sijaitsee samannimisellä saarella. Kello 11 aamupäivällä laskettiin ankkuri sen satamassa.
Zanzibarin saari on Mascatin imanin eli sulttanin, Franskan ja Englannin liittolaisen, aluetta ja on kieltämättä kauniin hänen siirtomaistaan. Satamassa käy suuret määrät laivoja naapuriseuduista.
Afrikan manteresta erottaa saarta salmi, joka leveimmältä kohdaltaan on ylinnä 55 kilometriä.
Zanzibar käy vilkasta kauppaa gummilla, norsunluulla ja semminkin mustilla ihmisillä, sillä siellä pidetään suuria orjamarkkinoita. Sinne kerääntyy tätä ihmistavaraa saaliina sodista, jota sisämaan ruhtinaat lakkaamatta käyvät keskenään. Tämä kauppa kukoistaa pitkin etelärannikkoa aina Niilin leveys-asteille saakka, ja G. Lejean on nähnyt sitä harjoitettavan julkisesti Franskan lipun suojeluksen alla.
Heti kuin Resolute oli saapunut satamaan, tuli Zanzibarissa oleva Englannin konsuli laivaan, tarjoutuen avustamaan tohtoria, jonka hankkeista Europan sanomalehdet olivat jo kuukauden päivät antaneet tarkkoja selityksiä. Mutta tähän saakka hän oli kuulunut epäuskoisten taajoihin riveihin.
— Minä olen epäillyt, — lausui hän, ojentaen kättä Samuel
Fergussonille, — mutta nyt en epäile enää.
Hän avasi oman kotinsa ovet tohtorille, Dick Kennedylle ja tietysti uljaalle Joellekin.
Konsuli ilmoitti saaneensa muutamia kirjeitä kapteeni Spekeltä. Nälkä ja pahat säät olivat tuottaneet kauheita kärsimyksiä kapteenille, ja hänen seuralaisilleen, kunnes he viimeinkin olivat saapuneet Ugogon maahan. Heidän kulkunsa oli ollut sanomattoman vaikeata, ja nyt he olivat sitä mieltä, ett'ei heiltä pitkään aikaan ole odottaminen mitään tiedon-antoja.
— Moisten vaarain ja puuttetten alaisiksi ei meidän tarvitse joutua, — virkkoi tohtori.
Kolmen matkamiehen tavarat siirrettiin konsulin taloon. Päätettiin nostaa pallo Zanzibarin rannalle. Siihen oli sopiva paikka signaaliriu'un lähellä, erään suunnattoman laitoksen juurella, jossa oli oleva suojaa itätuulilta. Tämä laitos, ylössuin käännetyn tynnyrin muotoinen, — Heidelbergin kuuluisa oluttynnyri oli tämän rinnalla mitätön pytty vain — toimitti linnantornin virkaa: sen yläpäässä oli vartijoina belutshilaisia keihäsmiehiä, laiskaa ja kirkuvaa linnuetta.
Mutta siitä hetkestä saakka kuin pallo oli kannettu maihin, oli konsuli huomannut maan-asukasten aikovan panna kaikin voimin koko yritystä vastaan. Ei ole mitään niin sokeata kuin hurja fanatismi. Tieto siitä, että tänne on saapunut muuan kristitty, joka aikoo nousta yläilmoihin, oli saanut mielet kuohuksiin. Neekerit, Arabialaisiakin kiihkeämmät, olivat tässä hankkeessa näkevinään vihamielisiä yrityksiä heidän uskontoansa vastaan. Nyt sitä aiotaan, niin he kuvailivat mielessään, käydä auringon ja kuun kimppuun. Ja näitähän taivaankappaleita afrikalaiset heimot pitävät jumalallisessa kunniassa. Päätettiin siis vastustaa tällaisia pyhyyttä solvaavia hankkeita.
Konsuli, saatuaan tästä tiedon, keskusteli tohtorin ja kapteeni Pennetin kanssa. Jälkimmäinen ei tahtonut välittää uhkauksista, mutta tohtori sai hänet kuulemaan järkevää puhetta.
— Lopulti me kumminkin saamme aikeemme perille, — sanoi hän, — itse imanin linnueestakin saamme apua, jos tarvitaan, mutta, kapteeni hyvä, vahinko ei tule kello kaulassa, yksi ainoa paha kolaus saattaisi tehdä pallolle sellaisen vaurion, että koko yritys olisi auttamattomasti hukassa. Täytyy siis toimia hyvin varovasti.
— Mutta mitäs tehdä? Jos laskemme maihin Afrikan rannalle, niin samat on meillä edessä haitat sielläkin! Minkäs tässä tekee?
— Asia on kyllä autettavissa, — vastasi konsuli. — Katsokaas noita saaria tuolla sataman ulkopuolella. Laskekaa pallo maihin johonkin niistä ja asettakaa laivamiehet vartijoiksi, silloin ei ole teillä mitään vaaraa peljättävänä.
— Sehän mainiota! — virkkoi tohtori, — ja siellä saamme kaikessa rauhassa valmistukset loppuun.
Kapteeni suostui. Resolute läheni Kumbenin saarta. Huhtikuun 16:na aamulla vietiin pallo turvaan, keskelle metsän-aukiota, pitkäin puitten väliin.
Kaksi 24 metrin pituista mastopuuta lyötiin maahan jonkun matkan päähän toisistaan. Päihin oli kiinnitetty kinungit eli plokit, joitten kautta palloa kävi vetäminen köydestä ylös. Ensi alussa se oli aivan tyhjä. Sisäpallo oli kiinnitetty ulkopuolisen yläosaan, jotenka pallot saatiin yht'aikaa ylös molemmat. Kumpaisenkin pallon alasuuhun kiinnitettiin torvi, jota myöten vetykaasun oli määrä nousta niihin.
Huhtikuun 17:s kului pantaessa kuntoon kaasunvalmistuslaitosta. Siihen kuului kolmekymmentä tynnyriä, joissa romuraudan liukeneminen miedonnetussa rikkihapossa synnytti vetyä. Tämä vety, kuljettuaan ensin puhdistuslaitosten kautta, kerääntyi keskisäiliöön ja siitä sitten johtoputkia myöten palloihin. Tällä tavoin tuli kumpaankin palloon säädetty määrä kaasua, johon tarvittiin 8400 litraa rikkihappoa, noin 7 tonia rautaa ja 4400 litraa vettä.
Pallon täyttäminen alkoi seuraavana aamuna kello kolmen tienoissa ja kesti lähes 8 tuntia. Huomenissa huojui pallo sirosti verkkoverhossaan gondolinsa yläpuolella, johon oli pidäkkeeksi pantu koko joukko hiekkasäkkejä. Ohennuslaitos asetettiin suurella huolella gondoliin, ja pallosta lähtevät putket kiinnitettiin sylinderimäiseen rauta-arkkuun.
Ankkurit, köydet, instrumentit, peitteet, teltta, elintarpeet, aseet, — kaikki sijoitettiin määrätyille paikoilleen; vesitynnyrit täytettiin. Sata kiloa pohjalastia viidessäkymmenessä säkissä pantiin gondolin pohjalle, niin kumminkin, että olivat aina käsillä.
Nämä valmistukset päättyivät klo 5:n maissa. Vartijat pitivät yhtämittaa vahtia saaren ympärillä, ja Resoluten venheitä souteli koko ajan salmessa.
Neekerit ne yhä edelleen osoittivat vihaansa kirkumisilla ja irvistyksillä, hyppien ja heiluen. Velhot häärivät hurjistuneitten joukossa, yllytellen kiihkoa; muutamat yltiöpäät koettivat uimalla päästä saareen, mutta heidät häädettiin helposti pois.
Silloin alkoivat loitsut ja taikatemput. Sateentekijät, jotka väittävät vallitsevansa pilviä, manasivat rajumyrskyjä ja "kivisateita"[15] avukseen. Sitä varten kerättiin kattilaan kaikkien erillaisten puitten lehtiä ja pantiin ne kiehumaan hiljaisella tulella, sillä välin kuin velhot teurastivat lampaan, pistämällä pitkän äimän elukan sydämeen. Mutta kaikista menoista huolimatta taivas pysyi vain kirkkaana, ja hukkaan meni uhrilammas ja ilmaiseksi irvistykset.
Neekerit aloittivat silloin hurjat juomingit, päihdyttäen itseänsä "tembo" nimisellä, kokospähkinöistä laitetulla väkevällä viinalla tai erittäin juovuttavalla oluella, nimeltä "togva". Heidän laulunsa, huomattavaa melodiaa vailla, mutta varsin tarkkarytminen, kajastelivat vielä myöhään yöhönkin.
Kello kuuden tienoissa illalla kokoontuivat matkustajat viimeisille yhteisille päivällisille kapteenin ja upseereiden pöytään. Kennedy, jolta ei kukaan enää kysellyt mitään, jupisi partaansa jotain, mitä ei kukaan ymmärtänyt. Fergussonia hän ei päästänyt näkyvistään.
Päivällisillä oli peräti alakuloista. Ratkaisevan silmänräpäyksen läheneminen herätti kaikissa tuskallisia mietteitä. Millainen onkaan näitten uljaitten matkamiesten kohtalo oleva? Kohdannevatko enää milloinkaan ystäviänsä? Istunevatko enää koskaan kotilieden ääressä? Jos kulkuneuvo pettää, miten heidän käy villien heimojen luona noissa aavoissa seuduin, erämaissa äärettömissä?
Tällaisia kysymyksiä oli noussut ennenkin, silloin tällöin, kiinnittämättä kumminkaan sen suurempaa huomiota puoleensa. Nyt ne valtasivat kaikkien kiihoittuneen mielikuvituksen. Tohtori Fergusson, kylmänä ja huoletonna, kuten konsanaankin, koetti puhella milloin mistäkin, mutta ei sittenkään tämä tarttuva apeus ottanut hajotakseen.
Koska peljättiin jonkunlaisia mielen-osoituksia tohtoria ja hänen seuralaisiansa vastaan, nukkuivat kaikki kolme yönsä Resolutella. Kello kuusi aamulla he jättivät hyttinsä ja siirtyivät Kumbenin saarelle.
Pallo huojueli hiljalleen itätuulen heijailemana. Hiekkasäkkien asemasta oli nyt kaksikymmentä laivamiestä pitelemässä palloa kiinni. Kapteeni Pennet upsereineen olivat läsnä tämän juhlallisen lähdön hetkellä.
Nyt astui Kennedy suoraan tohtorin luokse ja otti häntä kädestä, sanoen:
— Sinä lähdet siis todellakin, Samuel?
— Lähden, rakas Dick.
— Olenhan tehnyt kaiken voitavani, estääkseni sinua lähtemästä?
— Olet.
— Siis on omatuntoni siihen nähden rauhassa, ja minä lähden mukaan.
— Siitä olin varma, — virkkoi tohtori, ja hetkisen liikutuksen ilme elähti hänessä.
Viimeisten jäähyväisten hetki lähestyi. Kapteeni ja upseerit syleilivät sydämellisesti näitä rohkeita matkustajia, unohtamatta Joetakaan, riemuitsevaa miestä. Jokainen läsnäolijoista tahtoi puolestaan puristaa tohtori Fergussonin kättä.
Kello yhdeksän astuivat kolme matkakumppalia gondoliin. Tohtori sytytti horminsa, saadakseen aikaan nopean kuumenemisen. Pallo, oltuaan maassa täydellisessä tasapainossa, alkoi moniaan minutin perästä kohota. Merimiesten täytyi hieman hellittää köysiä. Gondoli nousi viisi, kuusi metriä.
— Hyvät ystävät! — huudahti tohtori kahden ystävänsä keskestä, ottaen hatun päästään, — antakaamme meidän ilmalaivalle onnea tuottava nimi! Olkoon sen nimenä Victoria!
Voimakkaat huudot vastasivat:
— Eläköön kuningatar! Eläköön Englanti!
Pallon nousuvoima se kasvoi kasvamistaan. Fergusson, Kennedy ja Joe viittasivat vielä viimeisiä jäähyväisiä ystävilleen.
— Köydet irti! — huusi tohtori.
Victoria kohosi nopeasti ylä-ilmoihin, ja Resoluten neljä tykkiä alkoivat jymäytellä kunnialaukauksia.