III.
Täynnä oli tanssitupa ihmisiä. Aivan kuin mettiäispesässä kihisi siinä tanssijoita. Ei tämä ollut mikään kehuttu tanssitupa, sillä syvä juopa oli täällä tanssijain ja kaupungin mallasväen välillä. Hienot neidit eivät antaneet tietää läsnäolollaan jokaista muodin muutosta. Piikatytöt vain ja ompelijattaret edustivat täällä kaunista sukupuolta jos jonkinlaisissa puvuissa.
Vähän ylempänä lattiasta oli lava ja täältä kaikuivat räikeät säveleet, jotka tapailivat polkan musiikkia. Kaksi oli soittajaa, toinen viululla, toinen käsiharmonikalla.
Ja nuopa saivat aikaan äänen, joka matalassa huoneessa oli korvat särkeä.
Tuolla tanssia kykki lihava piika raitaisessa puvussa hiki otsassa. Oikeinpa työtä näytti tanssi olevan hänestä. Tuolla taas toinen puvussa, jossa näyttäytyivät useamman vuoden muodit. Epävakaisilla askelilla hyppi tuolla muuan mies, takki auki ja kellonperät ilmassa lentelemässä. Hienompi, ehkä herrasmies — aina joku herrasmieskin löysi täällä huvinsa — töyttäsi häntä kylkeen. Mutta kohta meni taas kumpikin yhtä mylläkkää tanssien ja sysien toisia.
Ilma oli aivan raskas, vaikka kylmä ilma virtasi aukinaisesta ovesta. Yläälle kattoon oli kohonnut sakea savukerros, mikä huojui ja aaltoili tanssijain pään päällä. Lattia tömisi, ja aivan soinnuton kenkäin kopina yhtyi tuohon pauhaavaan musiikkiin.
Pää kenossa mennä renssitti puukhollarikin muiden muassa, pitäen Iitaa kiinni vyötäisistä. Iitasta oli tämä sanomattoman hauskaa: niin paljon ihmisiä ja kaikki iloisia. Tanssia hän nyt ei tosin hyvin osannut, mutta ei sitä paljon tarvinnutkaan. — Naurusuin vain puheltiin ja rupateltiin. Kaikki tytöt olivat niin vapaita. Istuipa tuolla käsikaulassakin muutamia pareja, levähtäessään. Iita nauroi ja puheli muiden kanssa. Pian sai hän useita tuttavia. Olipa täällä toisenlaista mäkeä kuin tehtaassa.
— Sillä aikaa kuin puukhollari kävi ottamassa ryyppyjä, kerkesi Iita tanssia jo muutaman pulskan maalaispojan kanssa. Sepä oli oikein reima poika. Noin takki kallellaan ja pää pystössä tanssia letkutti hän, kaksi kellon ketjua riippui liivin napista. Iitasta oli hauska olla tuon pojan kanssa, mutta kun puukhollari tuli, niin täytyi se jättää.
Ja Iita tunsi, että alkoi jo väsyttää. Kuuma hiki valui kasvoille, posket punottivat ja sydän sykki tiheämmin.
— Eikös Iita lähde nyt levähtäessä ottamaan viinilasia.
— En ole koskaan sitä juuri maistanut… Taitaapa olla hyvääkin… Jos ottaisi…
Väen lomitse pujotteleutuivat Iita ja puukhollari, puukhollari edellä, pitäen kädestä kiinni Iitaa, virvokkeiden myyntipaikan luo.
— Kaksi lasia viiniä, tilasi puukhollari muutamalta nuorenpuoliselta tytöltä.
— Heti saatte, kun annan noille… Ne ovat odottaneet niin kauvan.
Iita ja puukhollari katselivat sillä aikaa tanssijoita.
— Olkaa hyvä, samassa asetti myöjä tarjottimelle kaksi viinilasia.
— Iitapa maistaa! tämä virkistää.
Iita maistoi ja kun viini tuntui makealta, niin kulautti Iita yhdellä kertaa koko lasin. Puukhollarin huulet vetäytyivät hienoon hymyyn, ja hän pyysi toiset lasit. Ne saatiin ja juotiin.
— Lähdetään nyt lattialle! Peli juuri on alussa.
Ja niin sitä mentiin. Iitasta tuntui tanssi huimaavalta ja musiikki aivan kiihoittavalta. Yhä tulisemmasti pyörivät he huomaamatta muita. Kun tanssi oli loppunut, tuntui Iitaa pyörryttävän ja silmäluomissa tuntui kankealta. Mieli tehdä pään raskaaksi ja pakkausi oksennuttamaan.
— Eikö lähdetä jo pois; minä en voi hyvin, sanoi Iita. Kyllä täältä jo joutaa; kohta menevät soittajatkin pois.
Oikein oli ruumis Iitalla hervakka ja uupunut, kun hän työntäyi väkivirran muassa ulos tuvasta. Vielä etäälle kuului pelin retkutus.
Kylmä ilma tuntui Iitaa virkistävän ja haihdutti lämmön.
— Eikö ollut hauska siellä, kysyi puukhollari poismentäessä. Hän oli jo hyvänlaisesti hutikassa.
— Oikein hauska. En ole koskaan ollut noin hauskassa. Aivanhan lentämällä kului aika.
— Minä uskon sen. Eikö käännytä tästä nurkasta? Mennään vielä vähän kävelemään. Kello on vasta yksitoista.
— Äiti on varmaan ikävissään; parasta on mennä kotiin?
— No johan se vuoteessa pysyy.
— Tokkopa voinee nukkua, kun ei ole tottunut olemaan iltasilla ilman minua.
— Kyllä hän nukkuu.
Iita mietti vain lähteä pois. Puukhollari kärtti kävelemään. Iita ajatteli, että eihän tuo nyt niin vaarallista liene, jos lähteekin vielä vähän kävelemään. Ja niin kääntyi hän Uudelle kadulle. Tuonne syysillan hämyyn katosivat he…
Elsa nukkui ja heräsi. Taas nukahti ja vavahti. Oli niin rauhatonta unta. Mieli jo ruveta kaipaamaan, että missä Iita viipyy, kun kello jo on niin paljon. Vaan ehkäpä tanssivat niin myöhään.
— Kun minä sen päästinkin, huoahti hän ja kääntyi toiselle kyljelleen.