JUOPPOUDESTA.
Raittiusluento.
Päättäen teidän hämmästyneistä kasvoistanne, näyttää siltä, kuin ette olisi odottaneet, että juuri minä pitäisin luennon juoppoudesta, sillä luultavasti ette ole nähneet minua koskaan ennen raittiuskokouksissa ettekä raittiusseurojen huvimatkoilla. Sitä suurempi syy teillä on iloita, että minäkin olen huomannut aikakautemme turmeluksen ja koetan sitä poistaa.
Koko turmeltuneen aikakautemme surkein vika on kätketty sanaan juoppous.
Ennenkuin turmeltuneet lapsemme osaavat kävelläkään, he jo tahtovat »juoda», sillä perinnöllisen juoppouden siemen on heihinkin kylvetty. Ja kun he kävelemään kykenevät, juovat he jo pyytämättä.
Kunnioitettavat kuulijat! Minä luulen, että te ymmärrätte, mitä sana »juoda» merkitsee. Te ette juo kuumaa kahvia, vaan ryypitte eli maistelette sitä; te ette juo viinaa ettekä muita väkeviä nesteitä, vaan maistelette niitä. Mutta te juotte vettä, maitoa, kaljaa y.m. raittiusjuomia. Te olette siis juoppoja joka mies, parantumattomia juoppoja — ja minulla on oikeus puhutella teitä oikealla nimellänne.
Kunnioitettavat juopot! Turmeltuneella aikakaudellamme on tullut tavaksi pitää juoppoina niitä, jotka väkeviä nesteitä maistelevat. Mutta siinä tehdään aivan väärin. Juoppoja ovat ne, jotka ahnaasti juovat raittiusjuomia. Juoppous on siis juuri sitä mitä te sanotte raittiudeksi.
Jos tosiaan löytyy niitä, jotka juomalla juovat viinaa ja muita väkeviä nesteitä, ovat sellaiset henkilöt luettavat raittiusintoilijoihin kuuluviksi. Sillä he pitävät viinaa raittiusjuomana ja nauttivat sitä samalla tavalla kuin raittiusjuomia nautitaan. Me väkinesteiden maistelijat emme tahdo olla missään tekemisessä niiden kurjien olentojen kanssa, jotka siinä määrässä halveksivat viinaa ja muita luonnon jalompia nesteitä, että pitävät niitä juomanaan.
Tämä minun käsitykseni juoppoudesta luultavasti vaatii hiukan tukea ja jonkun verran esimerkkejä kirjallisuudesta.
Eräs vanha runoilija laulaa:
»Maa multainen se juopi
Ja puut ne juovat maata,
Meretkin ilmaa juovat
Ja merta päivän tähti
Ja kuu se juopi päivää.»
Tämmöistä on oikea vanhanaikainen juoppous. Vielä kertovat muutamat runoilijat, että »nuorukainen juo autuutta immen huulilta» (luultavasti muun juoma-astian puutteessa). Aleksis Kivi puhuu »Yö ja päivä» -nimisessä näytelmässään »ilosta juopuneista silmistä», vaikka niiden omistaja oli tyttö eikä ollut maistanut väkevän tippaakaan.
Kaikista selvin kanta tässä asiassa on sillä runoilijalla, joka on kirjoittanut säkeet:
»Linnut juovat vettä,
Mehiläiset mettä,
Vaan ystävykset maistelevat maljoistaan.»
Näistä esimerkeistä voitte jo ymmärtää, kuinka yleiseksi juoppouden turmelus on paisunut meidän aikakautenamme ja kuinka väärin on sanoa juopoiksi väkinesteiden maistelijoita. Heitä voi sanoa juopoiksi ainoastaan kohmelossa, sillä silloin he juovat vettä.
Tämä väärä käsitys juoppoudesta on tunkeutunut kaikille aloille.
Nykyään sanottaisiin »juomalauluksi» esim. tämmöistä:
»Ah, katovaista on riemu kun unten häilyvä parvi,
Viina on ainoa vaan, joss' ilo varmana on;
— Tulkate, juokamme siis Sherrynestehen vanhoa voimaa,
Kunneka viikatemies meidätki niittävi pois!»
Runoilijan kanssa olen aivan yksimielinen siitä, että »viina on ainoa vaan, joss' ilo varmana on.» Mutta tämän ilonesteen sijaan kehottaa hän juomaan sherryä, kunnes kuolema tulee keskeyttämään näin varomattoman nautinnon. Sillä jos juomalla juo vaikkapa vaan sherryä, on niitä näitä, voiko välttää kuolemaa. Sen tunnustaa runoilijakin etempänä samassa laulussa:
»Tuonen töitäpä vaan ei estä purppuravaatteet.
Ei sotasankarin kilp', eik' asu kulkijamen.»
Aikakautemme väärää käsitystä täytyy minun syyttää siitä, että juomalauluna pidetään tämmöistä viinalaulua, joka neuvoo ihmisiä suorastaan itsemurhaan. Vedestä ja luonnollisimmasta juomisesta tässä ei puhuta sanaakaan. Oikea juomalaulu alkaisi minun mielestäni näin:
»Sua lähde kaunis katselen
Likellä vettäsi.»
Kunnioitettavat juopot! Jotakin on tehtävä nykyaikana vallitsevan yleisen juoppouden parantamiseksi. Ensimäinen askel siihen suuntaan olisi oikean nimen antaminen sekä niille, jotka rakastavat vettä enemmän kuin viinaa, että niille jotka rakastavat viinaa enemmän kuin vettä. Edellä olen todistanut että sana »raittius» olisi muutettava sanaksi »juoppous». Mutta jos sitä katsotaan liian suureksi mullistukseksi, voisi »raittius» sanan asemesta käyttää sanaa vesiahneus, ja siihen merkitykseen, jossa nykyään käytetään sanaa »juoppous», sopisi sana vesikauhu.
Tätä asiaa pyydän maamme raittiusseurojen ja raittiuslehtien ottamaan suosiolliseen huomioonsa.