KIINALAINEN NAINEN.
Esitelmä.
Jokainen teistä aavistaa, ettei kiinalaisia naisia tiettävästi ole Suomessa, vaan jossakin muualla. Etupäässä tavataan niitä Kiinan valtakunnassa, joka on hyvin kaukana auringonnousuun päin. Ensi silmäyksellä luulisi, ettei Kiinassa ole ensinkään naisia, koska siellä juodaan teetä eikä kahvia. Mutta venäläisten esimerkki todistaa, että naiset voivat kahvin sijaan tottua juomaan teetä yhtä hyvin kuin miehet totia.
Kiinan kansa on ammoisista ajoista ollut muiden kansojen edellä, ihan näihin viime vuosiin asti. Ja yhdessä suhteessa tulevat he vielä kauan jättämään jälellensä kaikki muut kansat.
Juuri tämä kohta on saattanut minut puhumaan kiinalaisesta naisesta.
Kun vinosilmäinen kiinalainen äiti synnyttää yhtä vinosilmäisen tyttölapsen, on siitä tietysti suuri ilo koko perhekunnalle. Lapsen syntymisen jälkeen seuraa sen kasvatus, ja tämä tyttölasten kasvatus tekee kiinalaisen naisen niin hyväksi ja kuuluisaksi olennoksi, että se kelpaa saavuttamattomaksi esimerkiksi meille kristityille.
Kiinalaisten tyttölasten kasvatus on kahta lajia:
1:nen. Jos kiinalainen perheen isä arvelee, että hänellä jo ennestään on tarpeellinen määrä tyttäriä, niin hän ottaa viimeksi syntyneen mukaansa johonkin läheiseen kivikkomäkeen. Ja kun hän tulee takaisin, ei hänellä enää ole sitä tytärtä. Sitte juovat isä ja äiti kupillisen väkevää teetä, ja perheellinen onni loistaa heidän kasvoistansa, kun he hymyillen keskustelevat tämänlaatuisen kasvatuksen etuisuuksista. Äiti saa rauhassa tehdä töitään ja isä nauttia yön lepoa, jota eivät keskeytä mitkään oudot sävelet. Sitäpaitsi säästyvät teehen ja opiumiin nekin varat, jotka olisivat menneet tuon tyttären tähden vaatemyymälöihin ja myötäjäisiin.
2:nen. Jollei kiinalaisessa perheessä ennestään ole tarpeeksi tyttöjä, niin isä ei ota vastasyntynyttä mukaansa, vaan lähtee yksin lähimpään rautakauppaan ja ostaa sieltä pienen pienet rautaiset kengät, jotka hän lahjoittaa nuorimmalle tyttärellensä. Ensimäisenä kymmenenä vuotena ei hänelle anneta muita vaatteita eikä muuta kasvatusta.
Siinä onkin tarpeeksi.
Meillä on kyynärän paksuisia kasvatusoppeja, mutta yhdessäkään ei neuvota niin mukavaa keinoa lasten estämiseksi potkimasta peitettä päältään, kuin nämä kiinalaisten raskaat rautakengät. Jos taas lapsi sattuu putoamaan kätkyestä tahi vanhempain sylistä lattialle, niin hän aina putoaa jaloilleen eikä kärsi mitään vahinkoa.
Vielä tuntuvammaksi tulee tämän kasvatustavan edullisuus tytön tultua vanhemmaksi — sillä noita isänsä kerran ostamia rautakenkiä saa tyttö pitää kuolinhetkeensä asti. Sentähden ovatkin niissä pohjat alkujaan niin paksut, että kahdeksana ensimäisenä ikävuotenaan ei tyttö niillä jaksa kävellä, ja sitte ovat hänen jalkansa jo liian pienet voidakseen kannattaa neitosen kasvavaa painoa. Jalat eivät tietysti pääse varttumaan ahtaassa rautakengässä. Tästä on se etu, että neitoset eivät voi varastella kukkia hautausmailta, eivät kykene keikkumaan peilin edessä, ei houkuttelemaan konvehtia puotipojilta eikä kummittelemaan kaupungin puistoissa. Sotamiehet saavat kävellä yksinään ja yksin kuunnella torvisoittoa. Sentähden he pääsevät paljoa vähemmällä kotiarestilla kuin meidän sotamiehemme.
Tämä kiinalaisen naisten kasvatuksen monipuolinen hyöty on kuitenkin vähäpätöinen sen siunauksen rinnalla minkä se tuottaa avioliitossa.
Kunnioitettavat kuulijat! (Minä tarkoitan miehiä, sillä naiset näkyvät jo menneen pois).
Ajatelkaa, kuvailkaa mielessänne, että armas puolisonne päiväkaudet istuu tahi makaa ja tekee käsitöitä, ja että hänellä on kummassakin jalassa kymmenen kilon painoinen rautakenkä, jota hän ei voi saada siitä pois, niin ymmärrätte, kuinka onnellinen on kiinalainen aviomies, kun hänen vaimonsa ei pääse liikkumaan ilman kantamatta — ei voi juosta rollikäräjiä pitämässä eikä hypätä miehensä tukkaan.
Juuri tämän oivallisen naiskasvatuksen tähden sanovatkin kiinalaiset omaa maatansa »Taivaan valtakunnaksi.» Onpa syytäkin siihen. Kiinalainen aviomies saa koko elämänsä ajan pitää niin pitkää tukkaa, että se täytyy palmikoida. Meillä tavallisesti mies avioliittoon mennessään vakuuttaa henkensä.
Näin onnellinen on kiinalainen aviomies, sillä hänen ei tarvitse pitää muuta huolta perheensä onnesta ja omasta turvallisuudestaan kuin tuontuostakin leikata vaimonsa kynnet, että hänen on mukavampi armastaan hyväillä.
Suomen miehet! Mitä maksaisimme, jos meillä olisi tämmöisiä vaimoja?
Ja kuitenkin on koko tämä onni ainoastaan taitavan lastenkasvatuksen hedelmä.
Edellisestä huomaatte, että kiinalaiset juuri tässä suhteessa ovat äärettömästi edellä kaikkia muita kansoja. He ovat ymmärtäneet mitä heidän rauhaansa sopii, ja osanneet laittaa kotinsa turvalliseksi olinpaikaksi itselleen ja ystävilleen.
On toki muuallakin maailmassa ryhdytty toimiin siihen suuntaan, ettei hyviä vaimoja tarvitsisi tuottaa Kiinasta, vaan että niitä saataisiin kasvamaan kotona. Ulkomailla on jotenkin pitkälle päästy, ja alku on tehty Suomessakin. Naisten liiallinen hyppimisen halu ehkäistään ahtailla leningeillä ja vielä ahtaammilla teräksisillä kureuumilla, joista minä toivon sangen paljon hyvää vaikutusta entisen pelättävän ja ripeän naissuvun lannistamiseksi.
Jalat saadaan melkein kiinalaiseen malliin uudenaikaisilla kengillä, joiden kannat ovat puolta kyynärää korkeat ja joiden pituus kärjestä kantaan harvoin nousee yli kahden tuuman. Kun näitä jalkineita vähän vielä parannetaan, saamme ilon nähdä, ettei koko Suomessa ole yhtään naista, joka kykenisi omin jaloin liikkumaan.
Näin nuo ikivanhat kiinalaiset ovat tälläkin alalla raivanneet tietä muiden kansojen kehitykselle. Mutta jos vielä keksimme jonkunlaisen varustuksen naisten kielen ympärille olemme kiinalaistenkin edellä ja voimme vakaasti toivoa, että aviomiehille Suomessakin kerran koittaa valoisampi tulevaisuus.