ESA HUTTUSEN "TALVISESONKI".
Moni on minulta kysellyt, mikä mies on oikeastaan Esa Huttunen, josta niin usein olen puhunut ja kirjoittanut.
Pitäisihän teidän hänet tuntea. Onhan hän kansallisen suomalaisen puolueen pylväitä kaupungissamme, nousevan suomalaisen porvaristomme kukkasia "sekä henkisessä että aineellisessa suhteessa." Henkisten kykyjensä puolesta hän jo synnynnältään kuuluisi kukkasiin missä yhteiskunnassa tahansa. Mutta päästäkseen aineellisessa suhteessa samaan onnelliseen asemaan, täytyi hänen suorittaa — minun nähdäkseni — mitä suurinta itsekieltämistä vaativa mainetyö. Sanotaan sanassa, että helpompi on kamelin käydä neulansilmän lävitse kuin rikkaan päästä taivaan valtakuntaan. Omasta puolestani en ole ollut tilaisuudessa näkemään kumpaakaan temppua, enkä siis pysty vertailemaan niiden helppoutta ja vaikeutta. Mutta sen voin täydellä varmuudella sanoa, että helpompi on porsaan hypätä vanteen lävitse kuin köyhän miehen ponnahtaa rikkaitten joukkoon.
Esa Huttunen pääsi varoihin "naimisen kautta" — eli toisin sanoen joutui naimisiin, pyrkiessään rikkautta kohden. Ja tämä Esan naimisiin meno oli oikea mainetyö kaikkien hänen ystäväinsä silmissä. Sillä se vaimo, joka hänelle annettiin, oli viime vuosisadan ensimäiseltä neljännekseltä, enemmän kuin kolmekymmentä vuotta vanhempi Esaa, vaikka Esakaan ei enää ollut pilan nuori. Vaimo elää vielä, ja sitäpaitsi on Esalla ilman omaa syytään kunnia olla isänä kahdeksalla pojalla ja neljällä täysikasvuisella tyttärellä, joista nuorin ikänsä puolesta parhaiten olisi sopinut hänelle pariksi. Molempain — sekä poikain että tyttöjen — suhteen on hän yhtä edellä hurskaasta Jopista.
Ja kuitenkaan ei hän koskaan ole kironnut syntymä- eikä edes hääpäiväänsä. Eikä hän muutenkaan kiroile liiaksi. Ennen poikamiehenä kuulin hänen joskus vähemmän valituilla sanoilla puhuvan vekselinlankeamispäivästä, mutta nyt hänellä ei ole vekseleitäkään enää. Hän on hyvinvoipa, arvossa pidetty mies ja kaikin puolin tyytyväinen onneensa.
Ei kumminkaan ihan kaikin puolin.
Hän valittaa perhettään liian pieneksi. Arvatkaapas, mistä syystä!
Kun tässä muutamana päivänä kävin Esan luona, tuli hän puita pilkkomasta ja kantoi tullessaan sylyyksen kamariinsa sekä alkoi viritellä tulta uuniin.
"Eikö sulla ole nuorempaa väkeä tuohon puuhaan?" kysyin häneltä.
"Eipä näy olevan kotosalla ketään. Kalle taitaa olla Kauppaseuran ja Ville Työväenyhdistyksen kokouksessa, Antti V.P.K:n soittoharjotuksessa, Pekka Nuorison Raittiusseuran iltamassa, Heikki Kauppapalvelijain yhdistyksen juhlatoimikunnassa, Iivo Suomalaisen seuran pukutanssissa, Bruno Reippaan voimistelussa ja Junnu Karjalan Kaiun lauluharjoituksessa."
"Entäs tytöt, missä ne ovat?"
"Liina on Pakanalähetyksen ompeluiltamassa, Maiju Nuorisoseuran perheiltamassa, Emma Sivorin köörissä ja Fanni Ahdin laulussa. Ei tässä taas saa nappia nuttuunsa, ennenkuin keväällä", sanoi hän huoaten.
"Ainahan noista toki joku sattunee kotiin, sillä harvoin niillä yht'aikaa lienee kokouksiaan."
"Niinkö luulet? Jos ne kuuluisivatkin ainoastaan yhteen seuraan kukin, voisi joku joskus sattua kotiinkin. Mutta kun kuuluvat moneen jok'ikinen, eivät ehdi muuta kuin syömässä pistäytymään hätäjälin. Äsken mainittujen lisäksi istuu Kalle vielä Kolikkoinmäen raittiusseuran johtokunnassa sekä Teollisuus- ja Puutarhuriyhdistyksissä. Ville käy joskus Suomalaisessa klubissa ja Kirjallisuusseurassa sekä on sitäpaitsi johtavana miehenä Koneenkäyttäjä- ja Mekaanillisessa ammattiyhdistyksessä. Antti on Taiteenharrastajain sihteerinä ja puuhailee parastaikaa muutoksia Ajurien ja Vetomiesten sääntöihin sekä kyhäilee kilpakirjoitusta T.V.Y:n Puhujayhdistykselle. Pekka liehuu Raittiusseurain Keskustoimikunnassa, Kirvesmiesten ammattiyhdistyksessä ja kuuluu T.V.Y:n soittokuntaan. Heikki taas saman yhdistyksen laulukuntaan ja Liiton torvisoittoon sekä Puuseppäin ammattiyhdistykseen. Iivo on Musiikkiystäväin yhdistyksessä, laulaa Kirkkoköörissä, käy pitämässä puheita Kirjanpainajain yhdistyksessä ja Ahti-raittiusseuran iltamissa. Bruno kuuluu kesät Purjehdusyhdistykseen ja Soutuklubiin, talvet taas Luistinklubiin ja Hengenpelastusseuraan sekä koettaa ensi tilassa päästä Laivanpäällysmiesyhdistykseen; Matkailijayhdistyksen jäsenenä hän on kesät talvet. Junnu kirjoittautui Kansanopistoseuraan ja johonkin ammattiyhdistykseen, vaikka en muista oliko se Suutarien vai Räätälien; myös kuuluu hän Yritys-nuorisoseuraan ja nuorukaisten puhujayhdistykseen Vesaan sekä Kipinä-lauluseuraan. Tytöt ovat kaikki raittiusseuralaisia, joko Vellamon neitosia tahi jäseniä mikä Viipurin, mikä Papulan, mikä Sorvalin raittiusseurassa, kuuluvat Naisyhdistykseen ja sen ohessa viiteen tai kuuteen lauluseuraan ja vähintäin kolmen eri yhdistyksen näyttelijöihin — paitsi Liina, joka jo ikänsäkin vuoksi on uskonnollinen. Hän kuuluu Siveellisyyden Ystäviin ja ompelee ei ainoastaan pakanamaailmaa varten, vaan myös kotimaisen lähetystoimen, köyhäin kansakoululasten y.m. tarpeiksi. Jos olisin minäkin köyhä kansakoululainen tahi koti- tai ulkomaalainen pakana, pitäisi hän kyllä huolen vaatetuksestani."
"Onhan teillä pari piikaakin. Missä ne ovat?"
"Tarkastamassa Naispalvelijain yhdistyksen pöytäkirjaa. Kuuluvat valitun siihen toimeen. Vaikka — näin meidän kesken — minua vähän epäilyttää, kun tuota tarkastusta on kestänyt milt'ei joka ilta nyt syyspuoleen. — Kun on, niinkuin minäkin, tavallaan johtavassa asemassa ja nauttii puolueensa luottamusta, niin täytyyhän sitä ottaa osaa aikakauden harrastuksiin. Itse en kuulu kuin Pamaukseen ja Talonomistajain yhdistykseen sekä Maanviljelys-, Hevosystäväin ja Eläinsuojelusseuroihin, jotka työskentelevät verraten vaatimattomasti, vaan perheeni kautta tulen kannattaneeksi enimpiä kaupungissamme työskenteleviä yleishyödyllisiä seuroja. Tosin en siinä määrässä kuin haluaisin. Kyllähän minulla riittää sekä varoja että perhettä enemmän kuin monella muulla, mutta, niinkuin näet, tahtoo viimemainittu sittenkin loppua kesken."
"Entäs arvoisa emäntäsi, vieläkö hän ottaa osaa ajan rientoihin?"
"Etkö kuule? Kyllä hän on pysynyt mukana, hänkin."
Aivan oikein. Kun pörhistin korviani, kuului jostain viereisestä huoneesta hiljainen harpunsoitto sekä värisevä naisen ääni, joka innostuksella veteli Pelastusarmeijan uusinta marssia: "Se oli onnen päivä se."
Tähän laatuun se on se "talvisesonki", joka Esa Huttusen sanoen "on vähä liika pullistus näin pienelle kaupungille ja varsinkin pienille perheille, kun vielä tulevat lisäksi teaatterit, konsertit, alituiset arpajaiset y.m."
Melkeinpä luulen, että Esa nykyisen vaimonsa kuoltua olisi valmis vielä kerran menemään naimisiin yhtä lapsirikkaan lesken kanssa, saadaksensa vihdoinkin kokoon perheen, joka osapuilleen riittäisi yhteiskunnassamme ajelehtivain aatteiden palvelukseen.