EI SE OLLUTKAAN KONE.
Pieni Kattilaharjun kylä oli maaemon pinnalla sattunut säkeytymään niin pahaan pohjukkaan, ettei siellä uudenaikaisemmista harrastuksista tiedettynä ennenkuin aikojen kuluttua, jolloin jo muualla maailmassa ajateltiin aivan toisia asioita. Suuren vapaaviikonkin ne vetää kiskoivat muikunnuottaa, ja kylän kansakoulussa jämättiin todistuksen-majan mittoja, sanavartalon päätteitä ja kertotaulua niin totisella toimella, kuin ei koko maailmassa olisi mitään tämän tärkeämpää. Sekä nuottamiehet että koulukkaat pääsivät vasta viikon loputtua tietämään, että muualla on oltuna lakossa. No, kernaasti hekin olisivat suoneet tuon levon muikuille ja sanavartalon päätteille, mutta tehty seisoo.
Tulipa sitten talvemmalla Kattilaharjun kylään puuseppä Purhonen. Hän suosi uudenaikaisempia, vapaampia harrastuksia ja ihmetteli kovasti miten takapajulla tässä kylässä oltiin. Tyttäret esimerkiksi haukkuivat puuseppää akalliseksi ukoksi ja tarjoilivat halolla, jos meni niitä hyväilemään. Eivätkä ne ollenkaan ottaneet viisastuaksensa, vaikka Purhonen selitti, ettei sosialistisessa yhteiskunnassa pidetä tuollaisia pikkumaisia rajoituksia. Ne ovat vaan ahneiden pappien keksimiä, jotka tahtovat hyötyä kaikellaisista toimituksistaan. Ja yhtä tyhmiä olivat tämän kylän miehetkin. Ne märehtivät vanhettuneita lakipykälöitään ja suosivat virkavaltaa. Pappi muka tarvitaan ja nimismieheltä pitää hakea lupa iltaman pitoon. Purhonen ei sanonut tarvitsevansa kumpaakaan herraa. Jos hän pitää tanssi-iltaman ja kantaa sisäänpääsymaksun, niin se ei ole varastamista, eikä siinä ole kellään sanan sijaa.
Mutta tyhmyys ei ole niinkään sukkela eroamaan. Purhonen arveli oppinsa tehottomuuteen suurimmaksi syyksi sen, että on ennättänyt tulla liika tutuksi. Profeetta ei näet ole minkään arvoinen omalla maallaan. Tämän asian hän sai tietää siihen aikaan, jolloin oli vielä niin houkka, että luki tuota kirottua kristinoppia. Sitä oppiahan nämäkin moukat sanovat seuraavansa, mutta eivätpäs olleet siitä sitäkään vähää viisastuneet, että osaisivat antaa arvon oman puolen profeetalle. Jos mistään, niin tästä sen näki, että koko oppi oli aivan tarpeeton.
Purhosen täytyi ruveta puuhaamaan mahtavammaksi luultua miestä puhumaan näille puupäille. Hän meni kaupunkiin ja selitti siellä sosialistiaatteen harrastajille, millaisessa pimeydessä tuo Kattilaharjun kylä vielä vaeltaa. Ei hän tosin tullut maininneeksi tarkalleen kaikkia yksityiskohtia tuosta pimeydestä, kuten naisten halolla tarjoilemista ja ukkojen väitteitä omin luvin pidetyistä iltamista, vaan selitti siihen suuntaan, että jos siellä näin vähäarvoinen kansalainen rupeaa opettamaan uuden ajan aatteita, niin ne miltei päälle käyvät.
— Ohoh, kylläpä siellä ollaan vanhoillisia, surkuttelivat kaupungin sosialistit. He eivät voineet kieltäytyä tulemasta esitelmän pitoon, sillä tämän miehen pyyntö muistutti paljon sitä avun huutoa, jonka Paavali muinoin kuuli Aasian puolelle europpalaiselta Makedonian mieheltä.
Esitelmäpäiväkin määrättiin, eräs sunnuntai-ilta. Purhonen lupasi pitää huolen kokoushuoneesta ja joukon kutsumisesta.
Hän palasi nyt Kattilaharjun kylälle rehtevänä miehenä, kuten ainakin se, joka on jotain tehnyt kansan valistamiseksi. Saatuansa kokoushuoneen hän alkoi joutohetkinä levitellä tietoa ja selitti, että nyt sieltä tulee oikea sosiaalitemokraatti puhumaan, jollaista ei ole ennen kuultuna koko kylällä.
— Mikä se on se sosialitemokraatti? kyselivät kyläläiset.
— Sitäpähän minä rupean selittämään, vastasi Purhonen mahtavasti. Eihän se minun selitykseni ole ennenkään teille kelvannut. "Susilistiksi" olette vaan nimitelleet. Nyt sieltä tulee mies, jota ette uskalla sanoa "susilistiksi", sillä se on oikea temokraatti, sosiaalitemokraatti ja vielä paras niistä. Tulkaa kuuntelemaan, niin sitten sen tiedätte.
Kaikkien täytyi uskoa, että Purhosen puheessa on perää, ja nyt ei mennyt yhtään päivää, ettei olisi puhuttu temokraatista.
Sunnuntaina, puolisen syötyä alkoi lähtötouhu. Kylän poikasilla sinne oli kaikkein kovin kipa päästä. Joilla ei ollut itsellään rahaa, ne ruikuttivat äidiltään kymmenpennistä.
— Jospa se antaa poikasten kuunnella 5 pennillä, kitsaili Joppilan emäntä pojille lanttia katsellessaan.
— Ei se ehkä anna, epäilivät pojat. Kymmenen penniä se otti sekin ukko, joka syksyllä kuljetti sitä ramohvoonia.
— Mutta soittaako se vai laulaa tämä temokraatti? kyseli emäntä tietääkseen, ettei poikain raha menisi aivan hukkaan.
— Ei se Purhonen sitä ole sanonut, vaan hyväksi on kehunut.
Pojat saivat kun saivatkin kymmenpenniset ja nyt he henki hampaissa laukkasivat Pylkkölätä kohti, jossa olivat syksylläkin kuulleet tuota ihmeellistä "ramohvoonia". Pian tulivat tuvan penkit täyteen miehiä. Purhosen täytyi ajella poikasia seisomaan. Kohta saapui odotettu puhuja. Kaikki katsoivat siihen kuin ihmeolentoon. Ja pulska mies se olikin: tukka pystyyn kammattu, kova, kiiltävä kaulus punaisine rusetteineen, sekä muutkin pukimet aivan vasta neulalta heitetyt. Purhonen tomelehteli toverina turkkia naulaan nostamassa ja asettui sitten nähtävimmälle paikalle pöydän eteen. Temokraatti meni istumaan pöydän päähän ja alkoi ystävällisesti puhella:
— Onhan tänne kokoontunut kansalaisia siksikin runsaasti. Täytyy vaan ihmetellä, ettei ole yhtään naista saapunut.
Kaikki kurkistivat kupeilleen ja nyt hekin huomasivat, ettei siellä ollut hameväkeä. Muutamat naurahtivat, ja vanha Lassi Lappalainen virkkoi:
— Jospa tämä Purhonen ei ole niitä kutsunutkaan.
— Kyllä minä niitä kutsuin, mutta tämän kylän naiset ovat niin ylpeitä, ettei ne näin halvan kutsumalla tule, selitti Purhonen.
— Kaupunkipaikoissa jo ymmärtävät naisetkin nousta etujansa valvomaan, lisäsi temokraatti.
Lassi tahtoi pitää kylänsä naisten puolta ja sanoi:
— Valvoo ne täälläkin sillä vanhalla tavallaan.
— Mitenkä ne valvovat, sanoi Purhonen vastaan. Eivät toki ymmärrä mitään sosialistiaatteista.
— Kyllä Purhonen tuntee sen asian parhaiten, sanoi sivupenkillä istuva Reittu Tapaninen. — Tämähän niitä on koettanut neuvoksia paremmalle tielle.
Miehet purivat huultaan ja Purhonen istui punakkana, mutta ei vastannut mitään.
Temokraatti ei oikein käsittänyt keskustelun sisältöä ja nousten seisomaan virkkoi:
— Jospa minä asiallisemman keskustelun pohjaksi puhun muutamia sanoja.
Hän alkoi Suomen vanhasta eduskuntalaitoksesta, tehden selkoa jokaisen eri säädyn kokoonpanosta ja tuli lopullisesti siihen tulokseen, että koko laitos on kelvottomana hyljättävä ja laitettava aivan uusi, kansanvaltaiselle pohjalle, jossa jokaisella puhdasmaineisella, täysi-ikäisellä miehellä ja naisella on yhtä suuri sananvalta. Kun puhuja puheensa perästä kehoitti keskustelemaan tämän asian johdosta, niin ei kellään ollut siihen lisättävää eikä pois tingittävää. Kaikki myönnyttivät, että se on aivan oikein.
Purhonen yksinään olisi kaivannut vielä jotakin tämän lisäksi ja alkoi tehdä kysymyksiä.
— Täällä ei olla oikein selvillä siitä sosiaaliaatteesta, hän virkkoi. Tuleeko se olemaan sillä lailla, että kun tämä aate pääsee valtaan, niin kirkot poltetaan ja papit ajetaan muihin maihin.
— Ei se niin ole, selitti temokraatti. Kirkot saavat olla paikallaan ja kukin saapi palkata itselleen papin, jos tarvitsee sitä.
— Tämäkö kristinoppi se sittenkin tulee olemaan uskontona? kysyi
Purhonen.
— Ei sitten pakoiteta ketään mihinkään uskoon. Jokainen saapi valita minkä uskon haluaa, vaikka uskoisi kiven tai kannon päälle.
— Niin, mutta nämäpä täällä Kattilaharjun kylällä sanovat, että kristinusko on ainoa, joka tekee ihmiset onnellisiksi.
— Ei se asia ole aina niin, selitti temokraatti. Kyllä kristinuskon nimessä on tehty hirveitä töitä, on poltettu elävältä ja piinattu ihmisiä vuosikausia. Monet pakanat ovat paljo onnellisempia kuin kristityt.
Lassi Lappalainenkin tarttui taas keskusteluun ja virkkoi:
— Niinpä taitavat olla. Pakanat vaan nutistavat pois hengen ja pistelevät poskeensa paistamatta.
— Eivät läheskään kaikki pakanat ole raakoja ihmissyöjiä, eivätkä vanhat suomalaisetkaan ole olleet, huomautti puhuja.
— Ovatpa voineet silloin parempain puumetsäin aikana vähän tulitella nuotiossa, sanoi Lassi vetäen suutansa veulaan. — Mutta nyt uuden pakanuuden aikana saattaa tulla raakana syönti, kun nuo tehtaalaiset vievät kaikki puut.
— Jättää ne tänne oksat. Saapi niillä pisimmät ihokarvat käryytetyksi, virkkoi Reittu Tapaninen.
— Ja onhan täällä Purhosella kuivia lastuja, lisäsi kolmas.
— Ei Purhosen lastut jouda paistopuiksi, sanoi Reittu. Tämä tarvitsee ne kirkkoja sytytelläkseen.
Puheenjohtaja pahastui näin sopimattomasta leikistä ja lopetti keskustelun. Joukot alkoivat hajaantua, tuumaillen toisilleen, että nyt se on sekin kuultuna.
Poikaset eivät olleet ensinkään innostuneita kotiin palatessaan.
Jotenkin noloina toivat Joppilankin pojat takaisin rahojansa.
— No oliko siellä se temokraatin näyttelijä? kyseli emäntä.
— Oli se mies, mutta ei sillä ollut temokraattia, selitti poika.
— Olipahan, väitti toinen poika. Temokraatti se kuului olevan.
— Sekö mies?
— Niin se mies, joka sieltä pöydän päästä huusi ja haukkui herroja, ja jolta Purhonen kyseli siitä…
— Nyt sinä hupatat joutavata, keskeytti toinen poika. Karrinen sen sukunimi kuului olevan eikä temokraatti.
— Mutta jos se on temokraatti-koneiden tekijä, arveli emäntä. Jospa
Purhonenkin aikoo ruveta niitä tekemään.
— Tokko tuo tämäkään osannee niitä koneita tehdä, sanoi vanhempi poika.
— No mitä se Purhonen siltä kyseli?
— Kirkkojen polttamista.
— Kirkkojenko polttamista! huudahti emäntä. Kuka niitä aikoo polttaa?
— Se Purhonen sitä taitaa tahtoa.
— No nyt te vätystelette joutavia, alkoi emäntä epäillä.
— Eikä vätystellä, väittivät pojat. Kysyi se, ja Anttilan renki-Pekka, vielä arveli että Purhosen tekee sentähden mieli kirkkoja polttamaan, kun sillä nikkarimiehellä on hyvät sytyt.
— Nyt te poika-rukat olette höperönä, taikka on maailma aivan mullinmallin, päivitteli emäntä. Ihan pitää mennä kyselemään tietävämmiltä ihmisiltä, että joko on maailman loppu tulossa, vai ovatko ihmiset tulleet hulluiksi.
Emäntä sitasi huivin päähänsä ja kiirehti naapuritaloon. Ei toki kuuluttu päätetyn kirkkoja poltettaviksi, mutta kylläpä häntä sittenkin huokasutti, jos pitänee vanhoilla päivillään pakanaksi ruveta ja palvella kiviä ja kantoja, kuten, kokouksessa olleet hänelle selittivät.
Keväällä 1906.