III.
Kevätsilli alkaa liukua mereltäpäin. Nuottakunnat lojuvat veneissään ja tähystävät kaukoputkillaan merta koko pitkän päivän. Missä lintuparvi lentää ja silloin tällöin syöksähtää vedenkalvoon siinä on silliä ja syvällä vedellä käy sitä jo pyydystäminen siimoilla. Mutta nyt on kysymys siitä, aikooko silli kohota matalammille vesille, lahtiin ja vuonoihin, joihin sen voi nuotalla sulkea. Silloin näet vasta ilmaantuvat valaat ja silloin vasta syntyy eloa ja liikettä ja kovaäänisiä huutoja, kun talonpojat ja kauppalaivat keräytyvät yhteen paikkaan. Ja markkoja ansaitsee helposti, kuin hiekkaa meren rannalta.
Kalastaja leikittelee. Hän heittää veteen koukkunsa ja siimansa ja odottaa kalan vetoa, hän viskaa nuotan ja jättää kaiken kohtalon haltuun. Usein saa hän vain tappiota toisensa jälkeen, hänen kalastusvehkeensä ajautuvat kadoksiin, hukkuvat tai joutuvat myrskyn tuhottaviksi, mutta hän hankkii uudet neuvot ja kokee taas. Toisinaan kulkee hän pitkät matkat seuduilla, joissa toisten kerrotaan onnistuneen, kitkuttaa ja soutaa viikkokausia raskaita taipaleita — ja saapuu viimein perille liian myöhään — kutu on lopussa. Mutta toisinaan voi taas voitto hymyillä hänelle matkalla, pysähdyttää kulun ja täyttää veneen kiiltävillä taalereilla. Kukaan ei tiedä, ketä onni suosii, kaikilla on yhtä paljon toivomisen syytä.
Kauppamies Mack oli valmistautunut, hänen nuottansa oli jo veneessä ja hänen nuottakuntansa ei hetkeksikään ottanut kaukoputkea silmiltänsä. Lahdella kiikkui valmiina kaljaasi ja kaksi purjevenettä, äskettäin tyhjennettyinä ja uudelleen maalattuina Lofotin matkan jälkeen; nyt aikoi hän täyttää ne sillillä, jos kerran silliä rupesi kuulumaan; hänen ranta-aittansa oli täynnä tyhjiä tynnyreitä. Lisäksi aikoi hän ostaa kaiken sillin, jonka saisi; sen takia oli hän varustautunut käteisellä rahalla, ryhtyäkseen asiaan ennen hintojen kohoamista.
Toukokuun puolivälissä teki Mackin nuottaväki ensi yrityksen. Saalis ei ollut suuri, vain puolisen sataa tynnyriä, mutta tapahtuman maine levisi, ja jonkun päivän kuluttua oli samalla paikalla toinen nuottajoukkue.. Oli suuria menestyksen mahdollisuuksia.
Silloin tapahtui eräänä yönä murtovarkaus; Mackin tehtaan konttoriin. Rikos oli perin uskallettu, yöt olivat valoisan kirkkaat illasta aamuun ja pitkältäkin matkalta näki kaikki mitä tapahtui. Varas oli murtanut kaksi ovea ja vienyt kaksisataa taaleria.
Tämä oli seudulla ennenkuulumaton tapaus ja aivan käsittämätön. Murtovarkaudesta itse Mackin taloon eivät vanhatkaan ihmiset olleet koskaan kuulleet puhuttavan. Tapahtuihan tosin pitäjässä olosuhteiden mukaan pieniä näpistelyjä ja muita pikkusyntejä, mutta todelliseen, laskettuun varkauteen he eivät koskaan olisi kyenneet. Senpätähden heti epäiltiin ja kuulusteltiin vierasta nuottaseuruetta.
Mutta vieras nuottaseurue saattoi näyttää toteen, että se oli viettänyt varkausyön ulkosaaristossa täysilukuisena, tähyillen merelle päin sillin tuloa, peninkulman päässä tehtaalta.
Silloin suuttui kauppamies Mack suunnattomasti. Joku seudun asukkaista oli niinmuodoin tehnyt varkauden.
Kauppamies Mack ei välittänyt paljoakaan itse rahoista ja hän sanoi suoraan, että varas oli ollut tyhmä, kun se ei ollut ottanut enempää. Mutta että joku seudun asukas oli varastanut häneltä, mahtavalta herralta ja kaikkien suojelijalta, se loukkasi häntä. Häneltä, joka eri liikkeistään maksoi veroa yhtäpaljon, kuin kaikki muut pitäjäläiset yhteensä. Oliko ketään tositarvitsevaa koskaan auttamatta käännytetty hänen konttoristaan?
Mack määräsi palkinnon, saadakseen varkauden selville. Melkein joka päivä tuli näet uusia nuottaseurueita paikalle, ja kaikki nämä ihmisethän saisivat perin ihmeellisen käsityksen herra Mackin suhteesta omaan väkeensä, kun se varasti hänen rahojaan. Koska hän oli kuulu kauppakuningas, määräsi hän palkinnon neljäksisadaksi taaleriksi. Koko maailman tuli nähdä, ettei tällainen pyöreä summa merkinnyt hänen asioissaan mitään.
Uusi pappi sai kuulla varkaudesta, ja kolminaisuuden sunnuntaina, jonka teksti käsitteli Nikodemuksen tuloa Jeesuksen luo yöllä, käytti hän tilaisuutta ahdistaakseen varasta. "He tulevat luoksemme yöllä", sanoi hän, "ovien estämättä ja varastavat rahamme. Nikodemus ei kiusannut ketään, hän oli pelokas mies ja kulki mielellään yöllä; mutta hän kulki sielunasioissa. Entäs nykyään? Ah, maailman röyhkeys on kasvanut, yötä käytetään rosvoamiseen ja syntiin. Rangaistakoon syyllinen, rikollinen esiin!"
Uusi pappi osoittautui taistelunhaluiseksi. Kolmannen kerran hän nyt saarnasi ja hän oli jo pakottanut monta pitäjän syntistä parannukseen. Seisoessaan saarnatuolissa oli hän niin kalpea ja kummallinen, että hän näytti hullulta. Monet saivat hänestä kylläkseen jo ensimäisenä sunnuntaina, eivätkä viitsineet sen jälkeen kirkossa käydä. Niin, itse neitsyt van Loosia järkyttivät papin puheet, tätä talousneitsyttä, joka tähän asti oli elänyt koko elämänsä kärkäsnä ja ärtyisenä. Hänen komentonsa alaiset palvelijattaret totesivat ilolla muutoksen.
Kaikellaista kalastajakansaa oli nyt kokoontunut lahdelle. Toiset heistä soivat mielellään kauppamies Mackille tämän onnettomuuden. Mack paisui aivan liian mahtavaksi suuren kauppansa takia kahdella paikkakunnalla, sekä nuottansa, tehtaansa ja monien laivojensa vuoksi; ulkopitäjäläisillä oli kylliksi omissa kauppiaissaan, jotka olivat alentuvaisia, eivätkä käyttäneet valkeita kauluksia ja hirvennahkakäsineitä, kuten Mack. Varkaus oli sopiva rangaistus hänen ylpeydelleen. Eikä Mackin ollut sitäpaitsi hyvä luvata liian monta sataa taaleria eri tahoille, ehkäpä hän tarvitsi käteiset rahansa sillin ostamiseen, jos silliä kerran ruvettiin saamaan. Eikä Mackillakaan mahtanut olla rahoja yhtäpaljon kuin tähtiä oli taivaalla. Ehkäpä Mack tai hänen poikansa Fredrik olivat itse panneet toimeen varkauden, näyttääkseen miten hän saattoi hukata rahaa kuin heinää, vaikka hän itse asiassa oli rahapulassa. Kaikenlaista juteltiin mailla ja vesillä.
Mack ymmärsi, että hänen nyt oli toimittava. Viiden pitäjän kalastajathan aikoivat pian palata vaikutelmineen kotiin perheittensä ja kauppiaittensa luo. Laajalle oli leviävä tieto, minkälainen mies Rosengårdin Mack oikeastaan oli.
Kun hän lähti tehtaalle ensikerran varkauden jälkeen, vuokrasi hän höyrylaivan matkaa varten. Sinne oli peninkulman matka ja se maksoi hyvät rahat, mutta Mack ei säälinyt rahoja. Herätti tavatonta huomiota lahdella, kun laiva kohisten laski rantaan, tuoden mukanaan Mackin ja hänen tyttärensä Elisen. Hän oli melkein kuin laivan päällikkö ja hän seisoi kannella puettuna turkkiinsa, jota kiinnitti mahtava punainen vyö, vaikka oli kesäpäivä. Kun isä ja tytär olivat nousseet maihin, lähti laiva heti palautumaan; kukin näki silloin, minkätakia se oli tullut. Ja silloin alistui moni vieraskin kalastaja Mackin valtaan.
Mutta Mack ei tyytynyt tähän. Hän ei voinut unohtaa murtovarkauden aiheuttamaa loukkausta. Sentakia julkaisi hän uuden kuulutuksen ja lupasi vaikka itse varkaalle palkinnoksi ne 400 taaleria, kunhan hän vain ilmoittautuisi. Tällainen ritarillinen suurenmoisuus oli ennen kuulumaton. Nythän täytyi kunkin huomata, ettei Mack vain aikonut saada takaisin noita kurjia rahoja. Mutta kuiskailu ei kuitenkaan häipynyt kaikkien huulilta: "Jos rosvo on se, jota epäilen, niin eipä hän taida nytkään ilmoittautua. Mutta elkää kertoko minun sanojani muille."
Suuri Mack oli aivan sietämättömässä asemassa. Hänen arvonsa alkoi horjua. Hän oli ollut suuri Mack nyt kahdenkymmenen vuoden ajan, ja kaikki olivat kunnioittavasti väistyneet hänen tieltään, mutta nyt näytti hänestä siltä, ettei häntä enää tervehditty yhtä nöyrästi kuin ennen. Ja kuitenkin oli hän kaiken lisäksi kuninkaallisen ritarikunnan jäsen. Miten mahtava herra hän olikaan ollut! Hän oli kunnan puheenjohtaja, kalastajat jumaloivat häntä, ulkosaariston pikkukauppiaat matkivat häntä. Mackia vaivasi vatsatauti, joka arvattavasti johtui hänen ruhtinaallisista elämäntavoistaan, ja sen takia piti hän vatsallaan leveää punaista vyötä, kun oli hiukankin kylmempi ilma. Nyt alkoivat ulkosaariston kauppiaatkin käyttää punaista liinaa, nämä pienet nousukkaat, joiden Mack armosta antoi elää. Hekin tahtoivat näyttää suurilta herroilta, jotka söivät niin hienoja ja runsaita ruokia, että saivat vatsataudin. Mack tuli kirkkoon narisevin kengin ja kulki kirkon lattiata ylpeän äänekkäästi, mutta hänpä juuri opetti muutkin käyttämään narisevia kenkiä. Monet kastoivat kenkänsä vedessä ja kuivattivat ne rutikuiviksi sunnuntaihin mennessä, että ne oikein narisisivat kirkon permannolla. Mack oli ollut kaikessa suurena esikuvana.