II.
Se oli pahaenteistä ja kamalaa aikaa. Epämääräinen pelko jäyti ihmisten mieliä, kuin joku tuntematon kauhea tauti. He katsoivat toisiaan säikähtynein, epävarmoin silmin ja puhuivat kuiskaten salaperäisistä ryöstöistä, pommiräjähdyksistä ja yöllisistä vangitsemisista, joita oudot, naamioidut miehet olivat panneet — tai tulisivat panemaan — toimeen. Poliisi "paljasti" useita ryöstösuunnitelmia, jotka poikkeuksetta olivat "vallankumouksellisten" laatimia! — Kaduilla maleksi luihuja, epäilyttävän näköisiä miehiä, jotka vilkuilivat levottomasti ympärilleen ja kuuntelivat ahnaasti, korvat höröllään kulkijoiden puheita; jos pysähtyi kadulle tai porttikäytävään keskustelemaan, sai olla varma, että sellainen olio pian hiiviskeli läheisyydessä, niinkuin shakaali hiipii raadon ympärillä…
Tuona pahaenteisenä ja kamalana aikana oli Suomessa paljon nuoria venäläisiä, jotka jollakin tavoin olivat ottaneet osaa vapausliikkeeseen, ja sentähden olivat paenneet omaa hirmuhallitustaan. He olivat kodittomia, turvattomia, elivät puutteessa ja kieltäytymisessä, — heillä ei ollut muuta kuin aatteensa, hehkuva innostuksensa ja luja uskonsa totuuden ja oikeuden lopulliseen voittoon… Heidän ainoa rikoksensa oli se, että he tahtoivat levittää tietoa ja valistusta, tahtoivat parempaa olotilaa ja rakastivat vapautta enempi kuin omaa henkeänsä!… He olivat luulleet täällä saavansa olla …pelastuvansa ainakin hirsipuusta! — mutta monet, monet saivat katkerasti pettyä! Suomalainen hallitus ryhtyi, Venäjän hallituksen huomautuksesta, järjestelmälliseen ajojahtiin näitä turvattomia ihmisiä vastaan. Juuri heidän syykseen sysättiin salaperäiset roistoteot, joita palkatut provokaattorit tekivät; juuri etupäässä heitä seurasivat salaperäiset miehet — venäläiset urkkijat kuin verikoirat, tai varjot…
Ja kun nuo vainotut nukkuivat rauhatonta untaan, tapahtui usein, että nuo tummat miehet tunkeutuivat väkisin heidän asuntoonsa ja vangitsivat heidät — lukuisan suomalaisen poliisijoukon avustamana. Vastustus sellaista ylivoimaa vastaan oli turha — eivätkä he tahtoneetkaan väkivallalla täällä ruveta vastarintaan — ja huhuttiinpa, että eräs nuori mies, joka ryhtyi vastarintaan, kannettiin pois revolverin kuulan lävistämänä ja hän kuoli toisena päivänä… Heidät vietiin aina vankilaan, sieltä parin päivän perästä kaikessa hiljaisuudessa Pietariin vietäväksi, jossa heitä useita tuomittiin viattomina, kuten Venäjällä on tapana — hirteen. Sanomalehdet kertoivat näistä yöllisistä vangitsemisista tuhkatiheään, mutta paljon hävyttömän paljon — tapahtui niin, ettei niistä julkisuudessa tiedetty mitään.
Sellaista oli silloin!
Niinpä oli kaupungissa sinäkin yönä, kun aamulla Sadovsky vangittiin, pantu toimeen oikea ajometsästys: kuuteen eri asuntoon oli tunkeuduttu ja vangittu kahdeksan eri henkilöä. — Korpela luuli nähneensä aamulla jo niin paljo raakuutta, ettei häntä enää liikuttaisi mikään, mutta hän ihan kiehui raivosta kuullessaan, miten poliisit yöllä olivat menetelleet! Eräänkin venäläisen asunnossa oli ainoastaan nuori vaimo vastasyntyneen lapsensa kanssa kotona, kun poliisit sydänyöllä tulivat vaatimaan sisälle. Vaimoparka oli vallan jähmettynyt kauhusta eikä uskaltanut laskea, vaan alkoi sydäntäsärkevästi huutaa apua. Poliisit särkivät hirmuisella ryskeellä oven säpäleiksi, tunkeutuivat sisälle ja tarkastivat kaikki perinpohjin. Vaimoraukka sai pelästyksestä ja kauhusta ankaran hermokohtauksen — ja jälestäpäin tuli hän mielipuoleksi…
Kaupungin työväenlehti leimasikin sellaiset raakamaisuudet teoiksi, jotka vetävät vertoja venäläisen poliisin hirmutoimille — jopa muutkin lehdet paheksuivat sellaista petomaisuutta… Sitäpaitsi veti Sadovskyn vangitseminen erikoista huomiota ja osanottoa puoleensa… Mielet olivat kiihdyksissä…