IV.
Valo, joka katosi.
Big Bob oli noussut.
Olisi voinut luulla, ettei hän halunnut olla täällä kauempaa. — Hän lähestyi uloskäytävää ja olisi ehkä kadonnutkin sen kautta, jos ei kaksi mexikolaisten revolvereista olisi suunnattu häntä kohti. Samalla huudahti yksi mustapintaisista ivallisesti hymyillen:
— Seis, sir! — Mr Stamper "The burning Sunista" tarjoaa whiskyä kaikille. Hän tekee sen pelastaakseen henkiriepunsa. Hän tekee sen meidän käskystämme.
Näin oli myöskin Big Bob tullut vedetyksi suoraan tapahtumain keskipisteeseen, jotka varmasti näyttivät muodostuvan meluisiksi, ehkäpä hengenvaarallisiksikin. Mutta muuten oli hän aina valmis yhtymään tanssiin minkä lainrikkojan kanssa tahansa.
Tunnettiinko hänet samaksi mieheksi junasta, sitä hän ei tiennyt. Mutta nyt tahtoivat nämä maa- ja merirosvot leikkiä herraa jokaisen mr Stampersin "saloonissa" olevan suhteen vain senvuoksi, että jossain tilaisuudessa pari heistä — ja varmasti täydellä syyllä — oli heitetty sieltä ulos. Toive saada ilmaisia ryyppyjä, kenen kustannuksella, se oli sama, näytti elähdyttävän huoneen huonompaa ainesta. — Jokaisessa valtiossa löytyy riittämään saakka sopijaisten juojia. Eikä vähemmin ollut sellaisia kokoontunut Kaliforniaan, vanhaan, kautta maailman kuuluun seikkailumaahan sen suuren kultakuumeen jälkeen viisikymmentä vuotta sitten.
Tämä aines tunkeutui nyt tarjoojien luo meluavasti vakuuttaen kiitollisuuttaan etukäteen. Toiset istuivat pöytiensä ääressä nähdäkseen kuinka juttu kehittyisi.
Ne, jotka tunsivat mr Stamperin, ymmärsivät, ettei hän likimainkaan vapaaehtoisesti anna tyhjentää väkijuomiaan saamatta siitä asiaankuuluvaa maksua. Ja hänen vieressään seisoi nyt mies — kaikille tuntematon — joka ei myöskään näyttänyt tyytyväiseltä tullessaan sillä tavoin kutsutuksi.
— Well, mr Stamper! Pankaa nopeasti toimeksi! käski eräs neljästä huppuhatusta.
— Pankaa toimeksi, sillä aikamme ei salli, enemmän kuin välttämättömyys vaatii, meidän kunnioittaa läsnäolollamme tätä pesää. Esiin vain pullot ja nopeasti.
— Niin, pullot esiin!… Esiin sekä pullot että lasit! Kuului kuorossa janoisista kurkuista.
Mutta mr Stamper ei vieläkään liikkunut paikaltaan.
Silloin hyppäsi johtaja tuolilta alas ja meni revolveri ojossa aivan kapakoitsijan luo — asetti aseen hänen rintaansa vasten ja sanoi käskevästi:
— Oletteko kuuro, ehkä umpikuuro kauhistuksesta? Siinä tapauksessa aion…
Kesken tätä puhetta oli Big Bob salamannopeasti ojentanut toisen mahtavista kouristaan. Hän sai suurisanaista kurkusta ja seuraavalla hetkellä mies huippuhattuineen ja muine kirjavine koristeineen lensi kuin pallo heimoveljiensä joukkoon, jotka kaatuivat kuin keilat!
Eräs kuula kulki viheltäen Big Bobin hatun läpi, mutta vastattiin nyrkillä niin, että ampuja itse lensi kuin kuula suoraan ulos kapakkahuoneen ikkunasta! Kaksi jälelläolevaa rähisijäsankaria aikoi juuri pistäytyä pakoon kadulle vähemmän hengenvaarallisen oven kautta, kun heitä esti käskevä ääni:
— Takaisin lain nimessä!
Katsoen ympärilleen kapakkavieraiden töllistellessä suu auki kääntyi tulija Big Bobiin ja sanoi aivan tyynesti:
— Poimi aseet pois noilta mustalaisilta. Juna lähtee kymmenen minuutin kuluttua ja meidän on vietävä heidät mukanamme San Diegoon.
Mies oli Arizona Bert, nuori, kaikkialla tunnettu sheriffi.
Äkkiä oli hän sukeltautunut esiin siellä, missä häntä varmastikin kaikkein vähimmin odotettiin, herättäen hämmästystä, eikä vähimmin molemmissa mexikolaisissa, joita hän yhä piteli kauluksesta Big Bobin ahkerin käsin tehdessä heidät vielä vaarattomimmiksi, salin kerta toisensa perään täyttyessä huudolla, joka yhtä hyvin ilmaisi ihailua kuin vihaakin.
Ei kukaan voinut olla mr Stamperia tyytyväisempi ja hän valmistautui juuri pitämään sopivaa tervehdyspuhetta, kun hänelle ennestään tuttu Arizona Bert hymyillen esti hänet huudahtamalla:
— Kiitos! — Toisen kerran… Nyt ovat minuutit kalliit. Tämä oli vain pieni kaappaus ohimennessä. Hei Bob! — Meidän on lähdettävä…
Sopivalla tavalla yhteenkytketyt lurjukset edellä — Big Bob varmana vartijana mukana — jätettiin jälellejääneet tuumimaan mitä halusivat, kapakoitsijan ollessa jälleen herra talossaan. Mutta juuri silloin muisti Big Bob jotain, pysähtyi äkkiä ja huudahti:
— Laatikko!
— Mikä laatikko? — Ehkä yksi niistä varastetuista?
— Ei, mutta revolverilaatikko. Minulla oli se kiikarissani koko ajan, mutta sitten tuli muuta väliin.
— Mikä revolverilaatikko?
— Patenttirevolvereja…
— Et kai suinkaan tarkoita Pitscher Popin uusia…? keskeytti Bert.
— Koko laatikko, sir… Niillä oli se mukanaan ja he asettivat sen
"The burning Sunin" oven viereen.
— Damn it! Ne saattavat olla niitä uusia makasiinirevolvereja. Näitkö niitä, Bob?
— En nähnyt, mutta junassa kuulin niistä puhuttavan.
— Juokse, riennä, minkä voit. — Vien nämä yksin. Täytyy saada heidät ajoissa vankivaunuun.
Big Bob kiisi matkoihinsa kuin jättiläispallo.
Saadessaan näkyviinsä "The burning Sunin" jyrkät raput näki hän mexikolaisen huippuhatun kiiruhtavan matkoihinsa kapakan luota. Hän oli heti selvillä, että siinä oli rähisevän joukon neljäs mies — juuri sama, jonka hän tanssin alussa oli sinkauttanut ulos ikkunasta. — Mutta tässä silmänräpäyksessä ja ilman hevosta koettaa häntä saavuttaa oli mielettömyyttä. Ei, hän ei saisi edes tavallisesti niin hyvin sattuvalla kuulallaan miestä pysäytetyksi.
Mutisten sanoja, jotka eivät kuuluneet erikoisen kauniilta, astui Big Bob rappuja ylös "salooniin". Silmäys riitti. Hän oli tullut liian myöhään. Laatikko patenttirevolvereineen oli kadonnut!
Mitä hyödytti kysyminen? — Karkuun livistänyt mexikolainen oli antanut jo vastauksen. — Tavalla tai toisella oli tämä livahtanut sisään sen jälkeen kun toverinsa olivat viedyt. Laatikko oli ollut ovenvieressä ja sen oli helposti saanut siitä siepatuksi kenenkään huomaamatta — sitäkin helpommin kun jokaisella jälellejääneellä oli suun täydeltä puhumista äskeisistä tapahtumista.
Varmuuden vuoksi kysyi Big Bob kuitenkin kapakoitsija ja hänen väeltään. Ei kukaan tiennyt mitään. Mutta Bobin täytyi kiitollisen isännän kanssa tyhjentää erikoisen hieno "sekoitus" tunnustukseksi voimakkaasta väliintulostaan. — Sitten oli kiiruhdettava matkaan, jotta joutuisi junalle.
Oliko syynä voimakas ryyppy, vaiko liika ajatteleminen Big Bobin siihen toimeen vähemmän tottuneella päällä — mahdollisesti myöskin Big Bobin laiska perusluonne oli saanut vallan — joka tapauksessa ei hän tällä kerralla joutunut samaan junaan Arizona Bertin kanssa.
Juna oli mennyt. — Arizona Bertistä ei näkynyt varjoakaan ja Big Bob saattoi seisoa vain elävänä kysymysmerkkinä.
Siis kaksinkertainen pettymys. — Revolverilaatikko poissa. Master Bert poissa.
Tässä saattoi tosiaankin puhua "valosta, joka katosi".
Ensinmainitun asian suhteen ei nyt ollut mitään tehtävissä. — Päällikön jälkeen pääsemiseksi taas oli odotettava toista junaa. Mutta Coltonista San Diegoon ei mennyt junaa ennenkuin saman päivän iltana, joten Big Bobilla oli enemmän kuin hyvää aikaa kaikkeen muuhun kun mieluisaan paikkakunnan tarkasteluun.
Hän meni erääseen vajaan. Siellä tapasi hän mukavan kulman ja nukahti!
Big Bob oli aina uninen, jos hänellä ei ollut kädet täynnä työtä.