II.
Mitähän Pekka ajatteli nähdessään armaansa Ivanoffin vallassa?
Kaiketi aikoi hän alussa hyökätä sisään ja alkaa hurjan taistelun, mutta mietittyään asiaa likemmin pysyi hän alallaan ikkunan edessä, katsoen mitä sisässä tapahtui, liedellä paloi roihuava valkea, jonka valossa Pekka huomasi nurkassa Annan ja Elsan kaulatusten ja Ivanoffin penkillä heidän edessään. Feodor ei ollut sisässä, Pekka tiesi kyllä hänen pitävän vahtia oven edessä, jonka tähden hän itse olikin kiertänyt mökin taa.
Molemmat naiset tunsivat oitis Ivanoffin. Vihan liekki paloi kummankin rinnassa.
"Haa!" huudahti Elsa; "tuossapa on se ryssä, joka poltti talomme, kotimme ja omaisuutemme. Tuossa on kiusaajamme. Nyt olemme hukassa!"
"Rukoile Jumalaa!" kuiskasi Anna; "Hän auttaa hädässä!"
Ivallinen hymy näkyi luutnantin huulilla.
"Mitä tyhjää pelkäätte! Tulkaa esiin, min'en tee teille pahaa!"
"Sen kyllä tiedämme!" vastasi Anna yhtä ivallisesti, "oi, ett'eivät Mikko ja Antti tule kotiin;… mutta tottakai meikäläiset ovat paenneet, kun ryssää näkee täällä…"
Hän huudahti kauhistuksesta, peitti kasvonsa ja vaipui tyttärensä syliin.
Ivanoff ei voinut pidättää itseään enää. Hän päätti eroittaa Elsan äidistään ja karkoittaa jälkimäisen tuvasta.
Hän tarttui neitoseen.
Tämä kirkasi.
Pekkakaan ei voinut katsoa tätä näytelmää rauhassa. Hän päätti lopettaa sen.
Hiljaa kuin kissa hiipi hän Feodoria kohti. Tämä huomasi hänet kuitenkin ajoissa. Hurja kaksintaistelu syttyi. Pekka löysi kyllä vertaisensa, sillä Feodor oli taitava miekkailija.
Kuultuaan aseiden kalskeen, syöksi Ivanoff apuun. Pekka puolusti itseään vetäytyen aukealta viidakkoon päin. Lopuksi löi Ivanoff aseen hänen kädestään ja Feodor karkasi hänen niskaansa. Pekka joutui vangiksi. Ivanoffin pitäessä pistoolia hänen suunsa edessä, sitoi Feodor hänen kätensä.
Palattuaan sisään tutkimaan vankiaan huomasi Ivanoff kenen hän oli saanut käsiinsä. Iloissaan hän ei muistanutkaan kaivata naisia.
Malmin kirje joutui Ivanoffin käsiin.
Hän ei uskaltanut tehdä Pekalle mitään pahaa, vaikka hänen sydämensä kuohui koston himosta, eikä ollut häntä tuntevinaankaan. Gerngross voi näet kaivata vankia häntä tiedustellakseen.
"Missä naiset?" huusi Feodor. "He eivät ole tuvassa!"
Ivanoff katsoi ympäriinsä.
"Niin, linnut ovat lentäneet tiehensä, sillaikaa kun taistelimme tämän hirtehisen kanssa. Oma syyni, etten lukinnut ovea! Mutta vankimme saa antaa meille tästä tehokkaan korvauksen."
"Haa konna, nyt et saanutkaan heitä!" huudahti Pekka. "Kirje on kyllä sinun, mutta armaani on — poissa."
"Tunnen ken olet", virkkoi Ivanoff raivoissaan. "Malta, vielä kerran saat katua kauppaasi, kun estelet minua."
* * * * *
Huomattuaan jääneensä yksin tupaan ja kuullen taistelun melskeen vetäytyvän ovelta, päättivät naiset karata. Se onnistuikin. He tunsivat seudun tarkkaan. Anna oli kotoisin täältä päin. Löydettyään maantien, tapasivat he siellä muutamia enolaisia, jotka vihollista pakoon kiiruhtivat tavaroineen pohjoiseen päin ja saapuivat heidän kerallaan Ahvenukseen. Siellä kohtasivat he omaisensa ja koko Tiaisen joukon, joka jo valmistausi ottamaan vihollisia vastaan hyvillä tervetuliaisilla.
* * * * *
Saatuaan nähdä Malmin kirjeen, jonka sisällön Ivanoff tulkitsi, päätti Gerngross kääntyä Joensuuhun, Malmin niskaan. Hänen joukkonsa, suurimmaksi osaksi ratsuväkeä, saapui pian perille — mutta liian myöhään. Malm oli jo vetäytynyt Taipaleelle ja Dolgoruki anastanut Joensuun, josta hän sittemmin läksi ajamaan suomalaisia takaa. Paitse Malmin joukkoa, oli Taipaleella Karjalan keveän rakuunarykmentin päällikkö, eversti-luutnantti Adolf Ludvig Christiernin ja 300 miestä hänen joukkoaan. Nyt osoittivat suomalaiset erinomaista urhoollisuutta, torjuessaan kaikki vihollisten hyökkäykset ja tehdessään heille melkoista vahinkoa mutta Sandelsin täytyi kutsua Christiernin osasto luoksensa Toivalaan, ja Malmin pian seurata samaa tietä.
Näin oli venäläisille onnistunut Karjalan puolelta pakoittaa Sandelsia vetäytymään Toivalasta, mutta paljon oli sitä ennen taisteltu ja tapeltu. Suomalaiset peräytyivät, mutta kunnialla; vihollisten ylivoima oli liian suuri.
Lähteissään Joensuusta, oli Dolgoruki nimittänyt kollegia-asessori Otto von Fürstenbergin maaherraksi Karjalaan, jota hän jo piti kokonaan valloitettuna. Gerngross läksi Tiaista vastaan.