III.
Kemut olivat sangen loistavat. Juotiin kultaisista ja hopeisista maljoista, eli n.s. "kredentseistä." Herttualla oli joukko semmoisia taideteoksia. Katarina ruhtinattaren 24 kullattua kredentsiä, "kannella aseellinen mies, kädessä Puolan kuninkaan vaakuna" olivat pöydän koristuksena muiden kalleuksien keskellä.
Jadviga neiti oli erinomaisen iloinen; de Montaigne ei väistynyt hetkeksikään hänen luotaan, paitsi tanssiakseen jonkun velvollisen lyhyen hypyn.
"Armahani, tietääkö ruhtinatar tästä mitään", kysyi ritari kertoen
Katarinan vastauksen hänen lähteissään juhlasalista.
"Ei, hän vastasi vaan tapansa mukaan."
De Montaigne tyytyi tähän selitykseen.
Ruhtinatar tanssi hänen kanssaan vielä illallisen jälkeen ja poistui puoliyön aikaan herttuan keralla juhlasalista.
Jadvigan tuli seurata emäntäänsä.
"Kohtaamme toisemme huomen aamuna!" kuiskasi ritari hänen korvaansa.
"Ole valmis, tee mitä lupasit!"
"Huomen aamuna siis!" vastasi Jadviga puristaen hänen kättään.
Hovimiehet joivat vielä kauan ja tanssi oli erittäin vilkas. De
Montaigne makasi sinä yönä vaan pari tuntia.
Päivän koittaessa ratsasti hän linnasta kaupunkiin. Hänen oli aikomus mennä Aron-mestarin luo.
Kultaseppä oli tänään vielä kohteliaampi, kuin viime kerralla.
"Nyt ei ole aikaa liikoihin pakinoihin. Minun täytyy lähteä tänään ulkomaille, tarvitsen matkarahaa, jonkatähden olen pakoitettu myymään ne kultaketjut, mitkä voitin eilispäivän turnajaisissa. Tahdon niistä tuhat kultarahaa. Kas niin, minun on kiirut, tuokaa sukkelasti rahat tänne!"
"Min'en voi antaa enempää kuin seitsemän sataa", vastasi kultaseppä viekkaasti. "Siinä on liiaksikin!"
"Mitä!" huudahti ritari tömähtäen seisalleen, "uskallatko luulla herttuan milloinkaan antavan palkinnoksi niin halpoja ketjuja?"
"Se ei kuulu tähän", vastasi Aron kärsivällisenä, "nyt on vaan puhe siitä mitä minun kannattaa antaa. Seitsemänsataa kultarahaa, jos mieli tehdä kauppaa."
"No, olkoon menneeksi!" vastasi de Montaigne harmissaan. "Sinun heimolaisesi tietävät kyllä kiskoa rahaa, kuin joku on pulassa, se on vanha asia. Vitjat myyn vaan yhdellä ehdolla: sin'et saa niitä ennenkuin lähdön hetkellä, josta annan sulle tiedon palvelijani kautta. Lähetä sitten joku henkilö tuomaan rahaa, jolle voin jättää vitjat, mutta varo, ett'et tule itse!"
* * * * *
Hovipoika tuli häntä vastaan linnan pihassa.
"Armollinen herttua kutsuu teitä luokseen, ritari de Montaigne!"
Tämä kiiruhti herransa puheelle.
Juhani oli tänään sangen hyvällä tuulella.
"Hyvää huomenta, teidän ylhäisyytenne!" virkkoi ritari.
"No mitenkä voitte kemujen jälkeen, turnausleijonani?" kysyi Juhani ojentaen hänelle kätensä. "Olette varmaankin vielä unen tarpeessa, mutta valtiolliset toimet ennen kaikkia! Olen tehnyt työtä aamun koitosta asti. — Teidän tulee lähteä Puolaan minun lähettiläänäni hänen majesteettinsa Sigismund Augustin luo. Tässä on kirjeet ja valtakirja. Parain laivani, Haukka, on valmis lähtemään vesille. Nouskaa maalle Danzigissa. Elkää antautuko Eerikki kuninkaan sotalaivojen valtaan. Jos voitte, taistelkaa! Hävittäkää kirjeet, jos hätä sen vaatii. Paitsi sitä onhan Haukka sangen nopeakulkuinen. Jadviga, herttuattaren hovineiti, seuraa teitä sukulaistensa luo Puolaan", jatkoi Juhani hymyillen, "toivon ettei teille tule ikävä matkalla. Oletteko valmis lähtemään."
"Olen, teidän ylhäisyytenne!"
"Sen parempi. Haukka odottaa linnan laiturin ääressä. Tässä on matkarahaa!"
Herttua otti arkustaan täyden kukkaron.
"Hyvästi, onnea matkalle!" Herttua ojensi kätensä hänen suudeltavakseen.
De Montaigne kiiruhti huoneesensa. Jadviga odotti häntä siellä. Ritari sulki hänet syliinsä.
"Oletko valmis seuraamaan minua?" kuiskasi hän.
"Vieläpä kysytkin, Gaspard. Vaikka kuolemaan! Arvasinhan että herttuatar saa aikaan mitä tahtoo. Maailmaa hallitaan rakkaudella."
Pekka kantoi kapineet laivaan palattuaan Aronin luota.
De Montaigne ja Jadviga saapuivat myöskin sinne pian.
Mennessään ulos, huomasi de Montaigne erään tutulta näyttävän naisen kiiruhtavan linnaan.
"Mitenkä kävi kultasepän luona?" kysyi ritari laivan etukannella palvelijaltaan.
"Hän lupasi lähettää ämmän rantaan", vastasi Pekka hiljaa.
"Häntä täytyy meidän siis odottaa, mutta ainoastaan puoli tuntia. Minä aavistan esteitä vielä ilmaantuvan matkallemme!"
Aika kului, eikä ämmää näkynyt.
"Sepä omituista!" mutisi Gaspard de Montaigne. "Mutta olenpa aika pöllö, kun viivyttelen! Jos tarvitsen enemmän rahaa, myyn vitjat Danzigissa, jolloin asia ei voi tulla herttuan korviin. Paitsi sitä on sopimatonta olla asioissa ämmän kanssa laivanväen ja Jadvigan nähden. — Laivuri, nosta purjeet, lähdemme vesille."
Juurikuin merimies kiiruhti maalle irroittamaan köysiä, tuli linnan portista näkyviin aseellinen joukko, ritari etupäässä.
"Pyhä äiti, he kääntyvät tänne; olemme hukassa!" kuiskasi Jadviga tarttuen armaansa käsivarteen.
De Montaigne säpsähti, mutt'ei menettänyt mielenmalttiaan.
Trapantti-joukko seisahti laiturille, sen päällikkö tuli Haukan kannelle.
"Herra ritari", sanoi hän kohteliaasti, "suokaa anteeksi, että olen pakoitettu pyytämään miekkaanne. Tässä on herttuan käsky!"
De Montaigne totteli ääneti.
Jadviga oli vaipua tainnuksiin.
"Ja te, neitiseni", jatkoi ritari kääntyen häneen, "tekin olette vankini! Seuratkaa minua kumpikin herttuan luo. Luullakseni on nyt esillä vaan joku rettelö!"
"Rohkeutta! Meidän onnemme koittoa voidaan viivyttää, ei estää", kuiskasi de Montaigne astuen laiturille Jadvigan keralla.