IX.
Saatuaan kuulla Malmin peräytyneen Joensuuhun ja entistä suuremman venäläisjoukon tulevan Enoon Tiaista vastaan, läksi Mikko Eronen, kuten useimmat muutkin hänen kyläläisensä, perheineen Kaltimoon, johon osa talonpoikia oli sijoittunut varustettuun asemaan.
Elsa oli sangen levoton. Kuten nainen ylimalkaan on hellä ja tunteikas, niin oli Elsa, voimatta salata liikutuksiaan. Hän muisteli Pekkaa ja hänen rakkaita jäähyväisiään. Pelastaja ja hoidettava oli juurtunut hänen sydämmeensä.
Kaukaa oli näkynyt heille pieni, lautturin mökin luona sijaitseva linnoitus monine tykkineen; valleilla seisoi Savon jääkäreitä pitkällä pajunetilla varustettu kiväri kädessä.
Tuo varustus olikin tehty venäläisien pettämiseksi — se oli Tiaisen tavallisia kepposia. Tykit olivat vaan mustattuja puunkantoja, jääkärit talonpoikia.
Erosen joukko pääsi pieneen mökkiin, joka sijaitsi vaaralla, ylempänä varustusta.
* * * * *
Syyskuun 2 päivänä saapui eversti Gerngross joukkoineen itärannalle ja alkoi oitis hankkia veneitä ylimenoa varten. Suomalaiset puolustivat itseään niin kauan kuin voivat ylivoimaa vastaan ampuen puunkantojen keskeltä pienellä haubitsilla, mutta venäläiset huomasivat petoksen ja karkoittivat iltamassa suomalaiset niemeltä. Näiden täytyi vetäytyä Ahvenukseen, jossa Tiainen joukkoineen silloin majaili. Venäläiset menivät samana päivänä joen yli.
Entinen tuttavamme Ivanoff otti osaa tähän retkeen Scheenen alapäällikkönä. Hän oli jo ylennyt katteiniksi. Talonpoikaistytön kuvaa hän ei voinut poistaa mielestään, vaan koetti saada hänet käsiinsä millä hinnalla hyvänsä kuohuen vieläkin vihasta entisen loukkauksen tähden. Pekka, tytön pelastaja, oli myöskin juurtunut hänen mieleensä. Ivanoff janosi veristä kostoa.
Mönninvaaralla oli hän saanut kiini kaksi kyläläistä, joilta hän sai tietää Erosen joukkoineen paenneen ja sanoneen lähtevänsä Kaltimoon, Elsan hoitaneen Pekkaa, joka sitten oli palannut Joensuuhun Aadun keralla. Kuultuaan vielä tämän aikoneen mennä sotaväkeen ja olleen hyvän ystävän Pekan kanssa, arvasi hän kumpasenkin menneen Malmin väkeen, jonka hän samaan aikaan tiesi tulleen Joensuuhun. Sen lisäksi muisteli hän nähneensä Pekan niiden Savon jääkärien joukossa, jotka kersantti Rosenkvistin johdolla metsän kautta hyökkäsivät Pälkijärven tappelussa hänen ratsumiestensä kimppuun ja karkoittivat ne ankaran käsikähmän jälkeen. Ivanoff raivostui raivostumistaan, joutumatta kuitenkaan toivottomaksi ja vannoi kauhean valan pääsevänsä tarkoituksensa perille. Sitä varten päätti hän tutkia jokaista suomalaista, joka Enossa joutuisi venäläisten käsiin.
II. Serkukset.