VANHAN HÄVIÖ.
Talon nuoret miehet olivat panneet vireille kysymyksen saunarakennuksen uusimisesta. Heti alunpitäin asettuivat vanha isäntä ja Eljas-ukko vastustavalle kannalle. Ensin he puhuivat pilkaten ja pisteliäästi koko puuhasta, jossa he eivät nähneet muuta kuin nuoren polven turhamaisuutta ja loistonhalua. Mutta kun pilkka ei tehonnut, yritti vanha isäntä tappaa koko kysymyksen kiivaalla isäntä-sanallaan, Eljas-ukon häntä säestäessä muutamilla mojovilla sanoilla.
Asia oli vallankin Eljas-ukolle arka. Hän oli emännän isäpuoli ja ollut talossa aluksi rengin nimellisenä, sittemmin vähitellen juurtunut vakinaiseksi talon vaariksi, joka teki työtä vanhasta tottumuksesta, teki työtä työn eikä palkan vuoksi. Hän asui omassa kamarissaan pihan perällä ja paitsi väkevätä kahvia oli saunaaminen hänen, ei ainoastaan välttämättömimpiä, vaan samalla korkeimpia mahdollisia nautintojaan. Ja tärkeimpänä tekijänä oli saunaamisessa kuuma löyly — peseminen ja puhdistaminen olivat vähäpätöisiä sivuasioita, jonka näki siitäkin, että ukon selkäpuolella paistoi tavallisesti hänen saunasta tullessaan valtavia nokilautumia. Mutta niin piti ukon mielestä ollakin, ne kuuluivat tarpeellisina lisinä hänen saunamenoihinsa.
Vanha sauna oli kivenheiton matkalla pihasta. Se oli kookas isontalon sauna, jossa sopi kerralla kymmenen miestä lauteille. Alhaalla oli pienoinen neliskulmainen akkuna, mutta ylhäällä lauteiden kohdalla oli vain nyrkin mentävä luukku, josta pahinta tikuraa sopi laskea pois. Eljas-ukon ollessa lauteilla sitä ei kuitenkaan uskallettu pitää auki, joten lauteilla aina silloin oli melkein täyspimeä, jonka keskestä alhaalla nokisen kiukaan kupeella kyyröttävän saunapiian silmiin vilkkui paljaita ja kovin punottavia ruumiinosia ja kuului veden solinaa, voimakasta ähkinää ja huumaava vihdanläiske.
Eljas-ukolla oli parin vuosikymmenen kuluessa ollut oma vakinainen paikkansa lauteiden pimeimmässä sopessa, johon löyly kaikista kuumimmin vastasi. Tuntuikin aina kuin löyly olisi rauhatonna kierrellyt kaikki saunan sopet, ylenkatseellisesti sivuuttaen muut kylpijät ja vasta Eljas-ukon nurkkaan osuessaan rauhottuneena kietoutunut hänen ympärilleen kuumana utupilvenä, jonka sisästä kuului tasainen vihdan rapsutus ja mielihyvän aiheuttamaa ähkimistä.
Siinä samalla tilalla, jossa kiiltävän nokiseen penkkiin oli jo aikoja sitten huomattava syvennys muodostunut, oli ukko parin vuosikymmenen mennessä tottunut talvisin kaksi kertaa viikossa ja kesin joka ilta saman saunatunnelmansa uudistamaan. Eihän siis ollut kumma, että kysymys vanhan saunan hävittämisestä sai tuossa tyynessä ja harvasanaisessa ukossa sisällisen ihmisen täydelliseen kapinaan. Hän ei voinut mitenkään kuvitella elämäänsä ilman tuota vanhaa, nokista saunaa, jonka suuren kiukaan hän itse aikoinaan oli suurella huolella rakentanut ja sitten vuosien mennen monet kerrat korjannut ja uusinut ja jossa oli häntä varten erityinen kotoisa soppi, mikä hänen mielikuvituksessaan oli käynyt melkein pyhäksi ja loukkaamattomaksi paikaksi.
Olihan ukko kyllä silloin tällöin matkalla tai kylässä ollessaan muissakin saunoissa kylpenyt, mutta ei niissä missään saanut syntymään sitä oikeata ja totista saunatunnelmaa, joka ukolle oli kaikki kaikessa. Vieraat lauteet, vieras haju ja outo löylyn tikura niissä häiritsi saunahartautta. Jo lauteille johtavat portaatkin niissä kylän saunoissa olivat tylysti vieraat, milloin liian jyrkät, milloin horjuvat ja toisin vuoroin taas kovin kiusallisen kapeat porraslaudat. Mutta kotona vanhassa saunassa ne olivat niin mukavalleen vinossa, ettei huomannutkaan, kun niitä myöten lauteille pyörähti.
Kaikkenahan se saunan uudistaminen olisi vielä ukon mielestä mennyt, jos uudesta olisi tahdottu tehdä visusti entisen kaltainen, johon ukko olisi saanut kiukaan rakentaa. Mutta nuorilla miehillä olikin mielessä aivan uudenaikainen sauna, uloslämpiävä, sellainen kuin kirkonkylällä oli joku aika sitten poliisille ja kauppiaalle rakennettu.
Ukko halveksi sydämensä syvyydestä sellaisia saunoja. Hän kadotti kokonaan tavallisen tyyneytensä ja puhui katkera sävy äänessään:
— Eihän ne … mitä saunoja ne semmoiset on! Savua sitä pitää saunassa olla, sisäänlämpiviä niiden olla pitää, jos mieli oikeata löylyä saada! Herroille ja lapsille ne ovat omiaan sellaiset uloslämpiävät…!
Vanha isäntä oli täydellisesti yhtä mieltä ja vaikka hän koettikin voimasanalla tukehuttaa koko tuuman, näytti se sittenkin pyrkivän toteutumaan. Hänen sanansa oli kadottanut entisen teränsä ja nuoret miehet toimivat enemmän kuin puhuivat. He vetivät hirsiä omin päinsä ja alkoivat rakentaa. Kasvavalla huolella näki Eljas-ukko hirsikerroksen toisensa jälkeen kohoavan ja tuuman toteutumista ei siis ollut enää epäileminen.
Mutta ne rakensivat uuden saunan eri paikkaan, lähemmäs pihaa kaivon viereen. Ehkä vanha sauna saikin jäädä koskemattomaksi paikoilleen? Siltä se melkein näytti ja ukko tunsi toivonkipinän viriävän sydämeensä. Hänen teki monasti mieli kysyä sitä seikkaa, mutta ei oikein uskaltanut. Parempi odottaa ja katsoa syrjästä. Jos se saisi paikalleen jäädä, niin eihän hänellä mitään hätää, hän kylpisi vanhan isännän kanssa edelleenkin siinä eivätkä uudesta olisi tietääkseenkään.
Pilkallisina ja katkerina he vanhan isännän kanssa pysyivät yhä edelleenkin uuden saunan rakennuspuuhaa kohtaan.
— Eiköhän siinä pojillakin vain tule vielä turvaaminen vanhaan saunaan, kun ei uudessa rupea löyly vetelemäänkään! — toisteli Eljas-ukko kuin sillä salaista huoltaan suistaakseen ja samoista syistä liitti vanha isäntä perään:
— Kunhan vain ei niin kävisikin!
Mutta kohtalo oli määrännyt vanhan saunan tyyten häviämään. Talon suoviljelyksille tarvittiin majapirttiä kesäistä työväkeä varten ja nuoret miehet ehdottivat vanhan saunan siirrettäväksi sinne. Kiusaus oli vanhalle isännälle liian suuri. Kun nyt kerran kuitenkin uusi sauna oli syntymässä, niin olihan hyvä, että vanha saunakin oli vielä joksikin hyödyksi, kun ei sitä kylpemiseenkään enää välttämättä tarvittu. Hänellä ei ollut sitä samaa järkähtämätöntä uskoa vanhan savusaunan ehdottomaan etevämmyyteen kuin Eljas-ukolla ja niin saivat nuoret miehet tahtonsa täytetyksi. Mutta Eljas-ukolta sammui viimeinenkin riutuen kytenyt toivonkipinä.
Kun uusi sauna oli valmistumassa, oli määrä ryhtyä vanhaa hajottamaan, jotta se viimeisillä kevätkelillä ehdittäisiin siirrellä suopellolle. Ja niin tuli lauantai-ilta, jolloin Eljas-ukko viimeisen kerran kylpi tutulla sijallaan vanhassa saunassa. Mutta hän oli katkeralla mielin eikä saanutkaan kiinni entisestä tunnelmasta. Ensinnä istui hän pitkän tuokion silmät ummessa nurkassaan, mielessä sydäntä ahdistava tietoisuus, että hän ei samassa paikassa saa enää koskaan istua, että viikon kuluttua sitä tuttua paikkaa ei ole enää olemassakaan. Mutta sitten kun muita kiipesi lauteille, alkoi hän ottaa löylyä. Äkeällä äänellä komensi hän saunottajaa yhä lisäämään ja lisäämään löylyä, niin että aremmat parkuen pakenivat lauteilta ja sietävämmätkin seurasivat pahasti ähkyen perässä. Mutta ukko otti yhä lisää ja heilutti vihtaa hartiovoimin kuin olisi hän kerta kaikkiaan aikonut kuitata loppuikänsä saunahalut. Ja kun hän sitten viimeinkin laskeusi alas ja hänen haahmonsa tuli sankean höyrypilven keskeltä näkyviin, oli hänen ruumiinsa tulenhohtava ja ankara kuumuus oli kihonnut päähän, niin että hän ulos mennessään kolhasi otsansa ovenpieleen.
Niin kylpi ukko viimeisen kerran vanhassa saunassa.
Maanantaina alettiin sitä hajottaa ja keskiviikkona kylvettiin ensi kerran uudessa saunassa. Se lämmitettiin lattian alta, jonne oli erikoinen ovi sivuseinässä. Savu meni pellillä varustetusta, varsinaisen saunan läpi kulkevasta tornista ulos ja löylyvesi lyötiin uunintapaisesta aukosta sisälle. Lauteita ei ollut, penkit vain seinustoilla ja kahdessa vastakkaisessa seinässä suurehkot akkunat. Punaiseksi maalattuna, lautaeteisineen, tornineen ja akkunoineen näytti se Eljas-ukosta kovin oudolta ja hänestä tuntui tuiki mahdottomalta nimittää sellaista saunaksi.
Viime kerran vanhassa saunassa kylvettyään oli hän päätellyt mielessään, ettei hän uuteen saunaan jalkaansa astu. Jos milloin saunaamishalu kävisi kovin sietämättömäksi, niin kävisi hän naapurissa kylpemässä, siellä kun oli vielä sauna vanhaa mallia.
Mutta kun hän sitten keskiviikkoiltana näki väen vaeltavan uuteen saunaan, alkoi ukko tuntea ruumiissaan sietämätöntä löylynkaipuuta. Hän koetti olla sitä ajattelematta, mutta ihossa kutisi kuin kiusaa tehden ja härnäten. Liehän tuolla pöksässä kuumuutta sielläkin, ajatteli hän ja sitten perään: saattaisihan tuota kerran käydä katsomassa, sittepä hänen tietää. Ja niin nähtiin ukon tuokion kuluttua vanhaan tahtiinsa astelevan paitasillaan saunaa kohti, kädessä oma kunnon vihtansa.
Oudon ja kovin vastenmielisen vaikutuksen teki häneen tuo valoisa sauna tiilikivimuurineen ja puhtaan valkoisine seinineen. Kuin häpeissään istahti hän hämärimpään nurkkaan ja alkoi tunnustella löylyn makua. Oudolta tuntui sekin. Kuumuutta siinä kyllä oli, mutta tuoksu oli vieras ja vastenmielinen.
Sanaakaan puhumatta alkoi hän vihdalla sääriään rapsutella. Vanha isäntä istui peräseinällä muiden miesten keskellä ja kuului siellä lepertelevän jotain sellaista kuin että taitaahan se saunana mennä tämäkin, kun ehtii siihen tottua. Nuoret miehet tuntuivat olevan siitä hyvillään. He olivat aluksi ikäänkuin aristelleet, että miten ukot rupeaisivat heidän saunalaitostaan arvostelemaan. Eljas-ukolla oli jo mietittynä muutamia sapekkaita sanoja, mutta vanhan isännän vanhuuden penseyttä osottavan lepertelyn kuullessaan suututti häntä niin, ettei hän puhunut mitään, vaan virutti silmänsä kylmävesisangossa ja lähti ennen muita pois.
Eikä ukon tunteet muuttuneet sen ystävällisemmiksi uutta saunaa kohtaan, vaikka hän vastakin kävi siellä kylpemässä. Se oli ristiriitojen aikaa ukolle. Kun tuli tavallinen saunailta, jolloin ukon ruumis oli tottunut löylykuurinsa saamaan, oli hänen mahdoton pysyä pois saunasta, vaikkei hän koskaan enää voinutkaan saada entistä saunatunnelmaansa palautumaan. Kävi hän jonkun kerran naapurissakin kylpemässä, mutta sinnekin oli liian pitkä matka, että joka kerta olisi viitsinyt sen kävellä eikä se naapurin saunakaan ollut sen vanhan kotisaunan, veroinen. Niin täytyi käydä uudessa saunassa. Kylpemättä ei voinut, olla, sehän olisi ollut ihan kuolemaksi, ja uudessa saunassa kylpemiseen hän taas ei voinut tottua.
* * * * *
Eräänä kevätkesän leutona iltapäivänä heräsi Eljas-ukossa tavallista väkevämpi saunaamishalu. Hän pysähtyi työssään ja katsoi eteensä, mutta silmissä oli sellainen ilme kuin hän ei näkisi sillä hetkellä mitään ulkomaailmasta. Vanha sauna ja sen nokinen, tuttu peränurkka oli taasen yhtäkkiä ja elävästi hänen sisällisen näkövoimansa eteen kuvastunut. Se tapahtui aina silloin, kun hänen jossakin hyvin pölyisessä työssä ollessaan ruumista alkoi kovin sietämättömästi kutisemaan. Hän kävi ajatuksissaan läpi kaikki kylpemismenot vanhassa saunassa, alkaen siitä kun hän saunan siinnyttyä paitasillaan ennen muita asteli saunaan, hautoi vihdan omilla tempuillaan, kiipesi lauteille ja alustavan löylyn otettuaan ja hikoilun alkuun päästyään istui silmät ummessa ja nautti tunnelman kohoutumisesta.
Tavallista elävämmin kuvastui tänään kaikki hänen mieleensä. Hän oli sieramissaan tuntevinaan tutun löylyn hajun ja pitkin hänen ruumistaan kulki hivelevä väristys, kun hän kuvitteli löylyn ihanasti kirvelevänä ihoaan nuoleksivan. Silloin oli hän tarttuvinaan vihtaan ja alkavinaan sääriään rapsutella, mutta havahtui samalla todellisuuteen, ihana mielikuva särkyi, hajosi ja häipyi riekaleina tyhjyyteen, ja ukon tuli hyvin paha olla.
Hän mietti jo lähteä naapuriin kylpemään, mutta samalla juolahti hänen mieleensä eräs tuuma ja hän lähti tupaan.
Siellä oli vanha isäntä yksinään. Hän istui ruuvipenkin edessä ja silmälasit nenällään viilata jumitti jotakin rautaa. Eljas-ukko istui penkille siihen lähelle.
Tuokion kuluttua keskeytti vanha isäntä työnsä, silmäsi ulos ja kysyi:
— Onkos ukko pannut saunan lämpiämään?
Sitä Eljas-ukko oli odottanutkin.
— Enpä minä häntä … — vastasi hän hitaasti.
— Eiköhän sitä sietäisi lämmittää … tuntuu tässä kylpyä haluttavan.
— …. tiedä, eipä siellä tahdo saada oikeata löylyä.
Hän oli käynyt vähän rauhattomaksi, nousi seisomaan ja rupesi piippuaan laittamaan. Vanha isäntä näytti innostuvan, hän kääntyi Eljas-ukkoon päin, alensi ääntään ja sanoi:
— No niin minustakin! On siinä joku vieras maku tuon uuden saunan löylyssä, mikä hänessä sitten liekin.
Eljas-ukko hymähti halveksivasti.
— Tietäähän tuon, kun kaikki savu ulos menee. Sisäänlämpiävän sen pitää saunan olla, ei se löyly muuten oikeaa tule!
Viimeiset sanansa sanoi ukko suurella painolla.
— Kyllä se niin on, — sanoi vanha isäntä alakuloisesti ja näytti siinä Eljas-ukon edessä tuntevan kuin syyllisyyttä vanhan saunan häviämisestä.
Eljas-ukko tuprautteli piipustaan sakeita savupilviä ja mietti, joko hän sanoisi sen, kun vanha isäntä tuli siihen itsestään. Ääntään vieläkin enemmän alentaen, vaikkei tuvassa muita ollutkaan, sanoi hän:
— Mutta saattaahan sen tuon uuden saunankin sisään lämmittää. Sulkee vain pellin…
— Ky-yllä kai sen saattaa, — arveli ukko mahdollisimman levollisesti ja maltittomuuttaan peittääkseen katseli ympäri kattoa.
— No, mitäs muuta kuin pane lämmitä ja pelti kiinni, niin saadaan tässä taas oikeata löylyä!
— … tiedä häntä, mahtaisiko tuota uskaltaa?
Hän oli tähdännyt oikeaan paikkaan. Vanhassa isännässä heräsi silmänräpäyksessä tunto vanhasta rajattomasta isäntävallastaan ja kiivastuen tiuskasi hän:
— Kun minä sen kerta sanon, niin sen uskaltaa! Pane vain lämpiämään ja pelti kiinni!
— Saattaapa tuon panna, — ja ukon kasvoille levisi makea myhäily, kun hän kääntyi ja lähti ulos kävelemään.
Nähtiin sitten tuokion kuluttua Eljas-ukon kärryliiterin ja halkovajan nurkitse pitkin askelin harppovan saunaa kohti, käsivarsillaan ankara halkosylyys. Kuin varkain pujahti hän saunan alakertaan ja kohta sen jälkeen alkoi tornista savua purnuta. Mutta ukkopa meni vikkelästi ylös saunaan ja sulki pellin, jolloin kitkerää ja pöllyävää savua alkoi löylyaukon täydeltä tupruta saunaan, leviten ympäri huonetta ja tuota pikaa peittäen näkyvistä valkoisina säilyneet seinät. Ukko sulki tiiviisti oven ja palasi työmaalleen. Mutta aina vähän päästä täytyi hänen silmätä saunaa kohti ja tyytyväisyydellä näki hän savun vanhaan tapaan tulla höllöttelevän ovenpielistä ja katonrajauksesta. Seinämaalistaan ja tornistaan huolimatta saattoi uutta saunaakin jo saunan nimellä kunnioittaa.
Se ehti siintyä jo ennenkuin väki työmailtaan palasi ja ukko lähti vanhan isännän kanssa heti saunaan. Oven avattuaan tunsi hän sieramissaan heti tutun hajun ja kovin tyytyväisenä rupesi hän vihtaansa hautomaan. Kun he sitten istuivat perälavitsalla, kumpikin eri nurkassaan, tulkitsivat he toisilleen tyytyväisyytensä löylyyn ja sen makuun.
— No, nythän se joltakin tuntuu.
— Tietääpäs se, kun oikealla tavalla lämmittää.
Seinät olivat käyneet melkein mustiksi. Se tuppasi kumpaakin huolettamaan, vaikka he siitä visusti vaikenivatkin. Mutta kumpikin tunsi toisen ajattelevan sitä samaa ja minkä melun nuoret miehet siitä nostaisivat. Eljas-ukko lisäsi löylyä ja koetti silmät ummessa saada entisen saunatunnelmansa päästä kiinni. Löyly oli kyllä oivallista, mutta sittenkään hän ei päässyt oikein omaan elementtiinsä. Seinissä tapahtunut jyrkeä muutos häiritsi väkisinkin. Ja niin he kumpikin istuivat nurkassaan äänettöminä ja äkeinä.
Kun pihalta alkoi kuulua ääniä, jotka lähenivät saunaa, laskeusi vanha isäntä kiiruusti alas ja lähti sanaa puhumatta pois. Eljas-ukko otti vielä löylyä ja koetti hartioitaan kylvettää, mutta kun eteisestä alkoi kuulua jalkain töminää nuorten miesten siellä riisuutuessa, virautti ukkokin hätäisesti silmänsä ja rintansa, laskeusi alas, otti myttyrään käärityn paidan eteensä ja lähti ulos.
Siinä pihan halki astellessaan kuuli hän takanaan saunanoven narisevan ja sitten äänekkäitä ja harmistuneita huudahduksia:
— Mitäs tämä on!
— Seinät aivan mustana!
— Vaarit sulkeneet pellin ja laskeneet savun sisään … silti niillä semmoinen kiiru olikin!
— No ne on äijiä, sietäisivätpä senkin mokomat…
Eljas-ukko kiiruhti askeliaan ja istahti oman puolensa portaalle, jossa hän oli tottunut saunatunnelmansa jälkimainingeista nauttimaan, viileän iltailman hyväillessä kuumaa ruumista. Kyynärpäät polviin nojattuina hän siinä kauan istui ja silmät penseinä tuijotti eteensä. Selvästi hän nyt tunsi, että hän ei saa ikinä enää vanhasta saunatunnelmastaan kiinni, että hän itsekin kuuluu jo auttamattomasti menneisyyteen samoinkuin se sijoiltaan hävitetty vanha saunakin.
Ennen hän oli aina pukenut paidan päälleen ja mennyt kamariinsa ennenkuin vihdasta ihoon tarttuneet lehdet kerkesivät irti kuivua, mutta nyt hän istui samassa asennossa vielä sittenkin, kun ne olivat jo olkapäiltä ja kyliltä karisseet maahan, missä lieto illan leyhkä niitä laiskasti siirteli keskipihaa kohti.
(1907).